Traumaattinen(?) isäsuhde

Isäni on 70 v. alkoholisoitunut, peliriippuvainen sairastelija. Eli häneltä ei voi odottaa mitään. Tarkoitan kiinnostusta ja osallistumista lasten tai lastenlasten elämään.
Kun kerroin odottavani ekaa lastani neljätoista vuotta sitten, hän sanoi että turha odottaa mitään apua häneltä, itse hoidat.
Pidettiin yhteyttä vielä senkin jälkeen, mutta pikku hiljaa lakkasin soittelemasta. Hän kertoi kuinka hoitaja likat sairaalassa pitivät hänestä huolta, kun oli kaatunut taas johonkin. Kun kerroin omia kuulumisia, hän pikaisesti lopetti puhelun.
Yhteyden pito on nyt hiipunut muutamaan tekstiviestiin vuodessa.
Nyt pyhien aikaan hän muutaman kerran soitti, en vastannut. Laitoin viestin soittelevani myöhemmin.
Soitinkin, jolloin hän selkeästi närkästyneenä huomautti, kuinka olisi huomaavaista edes kerran vuodessa oma-aloitteisesti soitella. Veljeskin soittelee kerran kuussa.
Sen jälkeen aloitti suoraan 20 min. kestävän monologin omista asioistaan. Lopuksi kysyi olenko ollut terve ja onko töitä. Sanoin joo ja joo. Tokaisi, sulla on sitten kaikki hyvin ja että hän kyllä soittaa jos jotain erityistä tapahtuu, moro.
No ei mulla kyllä kaikki ihan hyvin voi olla, mulla on ihan ihme faija :D