Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
En hyväksy moniakaan asioita, joita teen, silti teen niitä! Esim. laiskottelu, huono syöminen... en tajua
21.12.2019 |
En tajua, miksi teen kaikenlaista pahaa itselleni koko ajan, jota EN MISSÄÄN NIMESSÄ HYVÄKSY. En katso suopeasti sitä, etten tee mitään kotitöitä, vaan olen laitteella kaiken vapaa-aikani, enkä saa tiputettua muutamaa (noin 10) liikakiloa, vaan syön mitä sattuu, epäterveellisesti. Miksi????
Menen myös nukkumaan epäterveesti rauhoittamatta iltaa ja tarvitsen unen avuksi lääkkeitä, en liiku ja ulkoile, vaikka niin kuuluisi tehdä, ja tiedän, että se olisi VAIN HYVÄKSI MINULLE! Mikä vattu minua vaivaa?
Samoin äitinä ahdistuin ihan kaikista asioista, joita mies vain hyväksyi lapsille, itse en, mutta mies ei tehnyt MITÄÄN rajoittaakseen tai kieltääkseen lapsia. En kestänyt katsella sellaista kotielämää ja muutin pois. Tämäkään ei mennyt hyvin eikä oikein, ja minun on vaikeaa hyvksyä sitä, että muutin pois. Mutta en voinut kestää miehen vanhemmuutta! Minusta sitä EI VOINUT HYVÄKSYÄ, millainen vanhempi hän on. Mutta itse taas en osannut yksin viedä maaliin asioita, joita lapsille halusin, vaan osaisin vain rajoittaa... en osaa keksiä ja kannustaa miten elää hyväksyttävästi. Lisäksi loukkaannuin siitä, että lapset tekivät asioita, joita en hyväksy, vaikka en ajattelekaan, että loukkaantumiseni oli hyväksyttäväätai oikeutettua.
Mutta tunteilleen ei mitään mahda.
Kommentit (11)
Sama juttu ja ehken luojan kiitos ettei mulla ole lapsia. Varsinkin just se ihmetyttää, että itse just nimenomaan tykkään siitä kun on siistiä (ja jopa siitä siivoamisestakin) mutta silti saatan jumittaa vaikka täällä palstalla tai telkkarin ääressä kunnes enää ei olekaan aikaa siihen mitä piti/ja halusin oikeasti tehdä.
Sama juttu tuon terveellisen syömisen kanssa. Olen niin kurkkuani myöten täynnä näitä +20 ylimääräistä kiloa ja just viimeksi eilen kirosin peilin edessä kun mikään vaate mitä olin ajatellut nyt joulunaikaan käyttää ei joko mennytkään päälle tai sitten näytin niissä ihan järkyttävältä syöttöporsaalta. Oudointa on että se terveellinen ruokavalio on oikeasti se miten haluankin syödä ja mistä tykkään ihan eniten, mutta silti kun olen vaikka viikon syönyt hyvin niin sitten ostankin pakastepizzan tai sipsipussin vaikka mun ei edes tee niitä mieli.
Vaikea selittää ja ehken ymmärtääkin kuviota jos ei itse tee näin. Miksi sitä tekee itseään vastaan ja asioita joita ei edes halua? En tiedä voiko tässä tapauksessa edes puhua repsahtamisesta kun minkäänlaista mielihyvää ei sen pakastepizzan tai sipsipussin syömisestä tule eikä niitä tee edes mieli. Ne vaan ostaa, syö ja ihmettelee mitä vttua just tapahtui?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minuakin surettaa lasten puolesta ja myös ahdistaa. Luulin lapsista olevan iloa, mutta en näe sitä iloa niinkään missään, näen vain huolta heistä. Ja toisaalta suutun ja loukkaannun, kun en saa muutosta aikaiseksi, siis heissäkään. En itsessänikään saa. Mutta osasyyksi näkisin tuon kuorman harteille lapsuudesta ja ehkä mukana on sitäkin, ettei olla tarpeeksi kannustettu toimimaan hyvien valintojen eteen.
Äitini sanoi niistä esim. aina pilkallisesti, että ethän sinä tietenkään viitsi. Eihän siinä nyt siitä ollut kyse, vaan siitä, etten vielä ollut nähnyt ponnistelun tuloksia! Äitini ei ikinä ajatellut, miten eletään onnellisena ja osannut kannustaa siihen. Hän oli negatiivinen ja kurja ihminen. Yritä siinä nyt sitten elää vaikeuksien keskellä. Hän ei mulle muuta toivonutkaan (tuo ilkeä kommentti esim.) Hänen mielestään olin viallinen, kun en ponnistelusta pitänyt. Harva varmaan siitä tykkää, jos ei tule tuloksia? Äidilleni elämä oli juuri sellaista ilotonta ponnistelua. Mulle ei ollut, koska olin syntynyt rikkaalle isälle.
Ap
Sama ongelma, onneksi tosin olen lapseton sinkku joten kärsin asiasta vain itse.
Mutta: rakastan siistiä kotia mutta taas on kuin kaatopaikka kun en saa aikaiseksi siivota; mulla on 45 kg ylipainoa koska olen liian saamaton laihduttamaan pitkäjänteisesti vaikka haluaisin; rahaongelmia ei ole mutta muistutuslaskuja kolisee postilaatikkoon koska lykkään laskujen maksua ”huomiseen” kunnes on mennyt viikkoja. Töissä vaivaa sama, haluaisin olla hyvä ja tunnollinen työntekijä mutta huomaan lykkääväni työnteon aloittamista ja surffaan vaikka täällä Vauvalla.
En ole fyysisesti väsynyt tai masentunut. Olen vaan kuin joku tapakone, joka menen vaan aivoihin ohjelmoituneiden vanhojen kaavojen mukaan enkä pysty voittamaan tapojani. Muutosyritykset loppuu aina lyhyeen ja palaan entisiin tapoihin vaikka en tahdo.
Haukkuiko joku teitä lapsuudessa asioista, joista ette mielestänne ansainnut haukkuja? Mietin että jos se veti itselläni mielen niin alas, etten enää jaksanut yrittää elää itselleni hyvää elämää, koska tuntui, että äitini ei muuta tehnytkään, kun haukkui minua. Ja vain siksi, että itse kuvitteli minusta pahaa.
Ap
Uskon sinua ap ja kuuntelen tarkkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haukkuiko joku teitä lapsuudessa asioista, joista ette mielestänne ansainnut haukkuja? Mietin että jos se veti itselläni mielen niin alas, etten enää jaksanut yrittää elää itselleni hyvää elämää, koska tuntui, että äitini ei muuta tehnytkään, kun haukkui minua. Ja vain siksi, että itse kuvitteli minusta pahaa.
Ap
En tunnista tuollaista kuviota omasta lapsuudestani. Minua pidettiin ihmelapsena ja uskottiin että minusta tulee jotain suurta. Mutta enhän minä saanut aikaiseksi edes loppututkintoa vaan menin kesken yliopisto-opintojen työelämään. Jossa siis päivittäin vastoin tahtoani olen saamaton ja laiska ja lykkään asioiden tekemistä.
Muutenkin kotoa en tällaista malllia saanut. Vanhempani oli sellaisia ahkeria työmyyriä, jotka sen lisäksi että menestyivät leipätyössään, puuhasivat aina jotain talolla, puutarhassa tai mökillä. Ilmeisesti he nauttivat siitä.
5
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haukkuiko joku teitä lapsuudessa asioista, joista ette mielestänne ansainnut haukkuja? Mietin että jos se veti itselläni mielen niin alas, etten enää jaksanut yrittää elää itselleni hyvää elämää, koska tuntui, että äitini ei muuta tehnytkään, kun haukkui minua. Ja vain siksi, että itse kuvitteli minusta pahaa.
ApEn tunnista tuollaista kuviota omasta lapsuudestani. Minua pidettiin ihmelapsena ja uskottiin että minusta tulee jotain suurta. Mutta enhän minä saanut aikaiseksi edes loppututkintoa vaan menin kesken yliopisto-opintojen työelämään. Jossa siis päivittäin vastoin tahtoani olen saamaton ja laiska ja lykkään asioiden tekemistä.
Muutenkin kotoa en tällaista malllia saanut. Vanhempani oli sellaisia ahkeria työmyyriä, jotka sen lisäksi että menestyivät leipätyössään, puuhasivat aina jotain talolla, puutarhassa tai mökillä. Ilmeisesti he nauttivat siitä.
5
Okei, mielenkiintoista. Kyllä minunkin isäni ja mummi ajattelivat ehkä jotain tuon suuntaista minusta, mutta en koe sen olleen paha asia... Mummi oli aina pirteä ja näytti hyvää esimerkkiä siitä, miten eletään aktiivista elämää. Olisin halunnut olla samanlainen ja koin että äiti (miniä, ei sukua) aina vain lannisti minua ja haukkui. Arvosteli ja halveksi mummiani, oli varmastikin kateellinen. Ei halunnut, että elän kuten he. Mummini ei tarvinnut ikinä olla työelämässä, oli niin rikas. Perinyt omaisuuden.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Inhoan sitä, etten ole aktiivinen. Koen, että voimiani suunnattiin asioiden, joita en hyväksynyt ja halunnut tehdä, tekemiseen, pakotettiin ja sitten arvosteltiin ja haukuttiin, jos ei napannut.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Inhoan sitä, etten ole aktiivinen. Koen, että voimiani suunnattiin asioiden, joita en hyväksynyt ja halunnut tehdä, tekemiseen, pakotettiin ja sitten arvosteltiin ja haukuttiin, jos ei napannut.
Ap
Niin mietin että siihen se aktiivisuus sitten suli... toisten pakottamien asioiden tekemiseen, en saanut itse valita. Eikä kukaan kannustanut omalla tiellä. En itse aio pakottaa lapsiani yhtään mihinkään, mutta samalla seuraan sydän syrjälläni sitä, miten mies hyväksyy heille huonoja elintapoja jo lapsesta.
Minä en siis lapsena vastustanut sitä, että piti syödä terveellisesti, hoitaa pyydettyjä asioita, tehdä muutakin kuin katsoa telkkaria tai olla sisällä... Mies ei laita lapsiaikinä tekemään yhtään mitään. Pienempikin saa mölistä ja häiritä muita kotona miten huvittaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haukkuiko joku teitä lapsuudessa asioista, joista ette mielestänne ansainnut haukkuja? Mietin että jos se veti itselläni mielen niin alas, etten enää jaksanut yrittää elää itselleni hyvää elämää, koska tuntui, että äitini ei muuta tehnytkään, kun haukkui minua. Ja vain siksi, että itse kuvitteli minusta pahaa.
ApEn tunnista tuollaista kuviota omasta lapsuudestani. Minua pidettiin ihmelapsena ja uskottiin että minusta tulee jotain suurta. Mutta enhän minä saanut aikaiseksi edes loppututkintoa vaan menin kesken yliopisto-opintojen työelämään. Jossa siis päivittäin vastoin tahtoani olen saamaton ja laiska ja lykkään asioiden tekemistä.
Muutenkin kotoa en tällaista malllia saanut. Vanhempani oli sellaisia ahkeria työmyyriä, jotka sen lisäksi että menestyivät leipätyössään, puuhasivat aina jotain talolla, puutarhassa tai mökillä. Ilmeisesti he nauttivat siitä.
5
Tämä on kuin minun elämäni. Opinnot jäi kesken, olen laiska ja kaikki jää puolitiehen jos saan edes aloitettua. Vanhempani tekevät koko ajan jotain, pihatöitä, kotitöitä, käsitöitä, ruokaa tai vähintään lukevat, siinä missä itse koomailen netflixin edessä tai palstailen.
Toisaalta tämä oli valaiseva hetki, kun oivalsin (eilen illalla), että mä EN HYVÄKSY sitä, miten elän, vaikka elänkin niin. Olen siis koko ajan ajatellut, että tämä on väärin, enkä tajua, miksen löydä mielenkiintoa tehdä millekään mitään, vaikka asia haittaa minua ja samalla energialla varmaan voisi elää kuten toivoisikin.
Tai ei ehkä aivan samalla energialla, mutta siitähän varmaan saisi hyvää energiaa, kun eläisi hyviä valintoja ja elämäntapoja noudattaen. Luulisin, että sen tiellä on ollut jokin este tai kahle ja jäljittäisin esteeksi sen, että äitini pakotti minut hyväksymään asioita, jotka satuttivat minua. Asioita, joilla HÄN satutti minua. Siksi minulle ei jäänyt ”tilaa” valita elämääni VAIN HYVÄKSYMIÄNI asioita, vaan se käärme ikäänkuin r*iskaamalla pakotti elämääni asioita, joita en hyväksynyt ja lannisti minut.
Olen siis etuoikeutettu, koska olen nähnyt elämää, jossa on aika lailla vain henkilön siihen hyväksymiä asioita ja haluan itse päästä ja pyrkiä samaan. Toki se on asennekysymyskin, mutta en tajua mitä kukaan hyötyy siitä, että hyväksyy huonoja asioita elämäänsä.
Ap