Lue keskustelun säännöt.
Ylipainoinen tyttäreni rakastaa ruokaa ja sanoo sen olevan "elämän ihanin asia". Ei ole tunnesyöjä eikä syömihäiriöinen
12.12.2019 |
Ja minun puolestani saisi kyllä herkutella mutta kun se on nyt alkanut näkyä kropassa... tänäänkin tuli koulusta, söi ison lautasellisen spagettia ja otti lautasellisen pasteijoita huoneeseensa jossa kaveri odotti ja jälkeenpäin sanoi sitten " Aada ei kyllä tykännyt niistä mutta ei se mitään, mä söin."
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä tuommoisia pasteijoita kannattaisi olla aika harvoin tarjolla, kun ovat todellisia kaloripommeja, jos taloudessa on joku joka ei kumminkaan pysty vastustamaan niiden liikasyömistä?
Sinänsä olen kyllä samanlainen kuin tyttäresi, että minulle jo pikkulapsesta ruoka oli aivan taivaallinen nautinto. Muut meidän perheessä ei kokeneet sitä niin vahvasti, ainakin arkiruoka oli vain jotain tankkaamista joka hoidettiin tehokkaasti koska pakko on syödä. Itse fiilistelin jopa vaalean leivän paahtuneiden reunusten lämmintä, ihana makua sun muuta ihan arkista. Minä jostain syystä lapsena kuitenkin pysyin silti hoikkana, teininä alkoi kyllä tulla painoa sen verran ripeään että tuli ihan raskausarpia. En silti ollut minkään taulukoiden mukaan vielä ylipainoinen.
Se läski iski sitten kolmenkympin jälkeen ja nyt painankin 110 kg. En vaan voi kuvitella mitään muuta niin ihanaa nautintoa kuin ruoka. Seksi on ihan plääh, kokemukset kuten matkat, plääh, onnistumisen tunteet töistä hailenee hetkessä. Mutta ruokien maut, ai jai mitä autuutta. Valitettavasti minulla on vielä hyväpalkkainen työ joten voin säännöllisesti mässytellä hyvissä ravintoloissa ja ostaa kotiinkin mitä mieli tekee. Ja en siis ole mikään tunnesyöjä tai ahmija tms. vaan syön vaan liikaa ja liian energiapitoista ruokaa koska ruoka on niin hyvää.