keskustelua syrjäytyneisyydestä

Mikä siinä on että niin monella tuntuu menevän tunteisiin aina kun tästä puhutaan?

Miksi moni kokee tarpeelliseksi pilkata ja hyökätä jos joku on heikompi?

-ap

Jotkut voi haluta syrjäytyä ja ovat näin onnellisia.  Viihtyvät yksin.  Miksi koetaan negatiivisena?

Vierailija kirjoitti:

Jotkut voi haluta syrjäytyä ja ovat näin onnellisia.  Viihtyvät yksin.  Miksi koetaan negatiivisena?

Itse puhuisin tossa tilanteessa erakoitumisesta

-ap

Mitä aloittaja tarkoittaa sillä, että on syrjäytynyt?

Vierailija kirjoitti:

Mitä aloittaja tarkoittaa sillä, että on syrjäytynyt?

Sitä että ei ole sosiaalisia verkostoja tai kykyä niiden tekemiseen. 

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä aloittaja tarkoittaa sillä, että on syrjäytynyt?

Sitä että ei ole sosiaalisia verkostoja tai kykyä niiden tekemiseen. 

-ap

Ei ketään? Vanhempasi? Naapurit? Mummo? Sisarukset?

Mä olen syrjäytynyt 46v nainen. Olen melkein aina kotona enkä ole työelämässä monien sairauksien vuoksi. Vaikka minulla on perhe, koen olevani yhteiskunnasta syrjäytynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä aloittaja tarkoittaa sillä, että on syrjäytynyt?

Sitä että ei ole sosiaalisia verkostoja tai kykyä niiden tekemiseen. 

-ap

Ei ketään? Vanhempasi? Naapurit? Mummo? Sisarukset?

Jos kerron että mulla on työpaikka niin voinko olla sinun mielestä syörjäytynyt?

Kyllä mulla sukulaisia on hengissä, mutta hyvin harvoin niitä tulee nähtyä.

Mielestäni perheellinen tai työpaikan omaava ei voi olla aidosti syrjäytynyt. Minulle ei ole kumpaakaan, joten voitan syrjäytymisessä. Minulla ei aidosti ole ketään, ei yhtikäs ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä aloittaja tarkoittaa sillä, että on syrjäytynyt?

Sitä että ei ole sosiaalisia verkostoja tai kykyä niiden tekemiseen. 

-ap

Ei ketään? Vanhempasi? Naapurit? Mummo? Sisarukset?

Mulla ei ole töitä eikä sukulaisia. Pelkästään koiran kanssa. Käyn kerran viikossa kaupassa ja se on joskus ainoa hetki kun puhun ihmisen kanssa jos naapuri ei ole sattunut tulemaan ulos samaan aikaan ovesta.

Puhe on kaupassa: moi ja kiitos paljon. Olen kokenut naisen kosketuksen viimeeksi 10v sitten ja kaipuu on kova joskus.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen syrjäytynyt 46v nainen. Olen melkein aina kotona enkä ole työelämässä monien sairauksien vuoksi. Vaikka minulla on perhe, koen olevani yhteiskunnasta syrjäytynyt.

Itellä tuntuu ettei ole elämässä muuta kuin työ. Työstäni en ole koskaan tykännyt, mutta en uskalla lopettaa, koska en usko että pääsisin kauppaa pidemmäksi elämässä. Nyt on sentään jalka vielä oven välissä kun on työpaikka.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Jotkut voi haluta syrjäytyä ja ovat näin onnellisia.  Viihtyvät yksin.  Miksi koetaan negatiivisena?

Siksi, koska tällaista ihmistä on hankalampi orjuuttaa ja manipuloida. Hänestä ei saa otetta. Monet myös heijastavat omaa yksin jäämisen pelkoaan näihin ihmisiin.

En allekirjoita sitä ajatusta, että vapaaehtoisesti syrjäytyneet olisivat kulueriä yhteiskunnalle. Ensinnäkin valtaosalla ihmisistä on edelleen halu kuulua yhteiskuntaan, olla osa sitä ja kantaa oma kortensa kekoon palkkatyön muodossa. Harva ihminen siis syrjäytyy omasta halustaan. Toiseksi ne pahimmat kuluerät ovat kyllä ihan tukevasti mukana työelämässä. He eivät aiheuta näitä kuluja suoraan mutta välillisesti kyllä. Kiusaavat, simputtavat, odottavat työntekijöiden tulevan sairaanakin töihin, teettävät usean ihmisen työt yhdellä ihmisellä, palkkaavat mahdollisimman "halpoja" työntekijöitä eivätkä niitä oikeasti osaavia jne. Tämä kaikki tulee maksamaan sairauslomien ja -eläkkeiden, psykoterapiakorvausten ja mielialalääkkeiden muodossa aivan helvetisti. Kummallista, että tätä faktaa halutaan aina hyssytellä, kun kauhistellaan ihmisten syrjäytymistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä aloittaja tarkoittaa sillä, että on syrjäytynyt?

Sitä että ei ole sosiaalisia verkostoja tai kykyä niiden tekemiseen. 

-ap

Ei ketään? Vanhempasi? Naapurit? Mummo? Sisarukset?

Jos kerron että mulla on työpaikka niin voinko olla sinun mielestä syörjäytynyt?

Kyllä mulla sukulaisia on hengissä, mutta hyvin harvoin niitä tulee nähtyä.

No toki, jos ihminen kokee olevansa syrjäytynyt, hän on. Itse olen pitkäaikaistyötön, yli viisikymppinen nainen, mutta en missään tapauksessa kutsuisi itseäni syrjäytyneeksi.

Käsite syrjäytyminen on alun perin tullut Euroopan Unionin poliittisesta kielenkäytöstä suomalaiseen akateemiseen ja arkiseen kielenkäyttöön. Sen tarkoituksena on välttää käsitteitä kuten "köyhyys", koska tällaiset käsitteet ovat liian läheisessä suhteessa ilmiöihin, kuten "epätasa-arvo". On helpompi taistella syrjäytymistä vastaan, koska se ei omaa samanlaisia yhteiskunnallisia konnotaatioita perinteiseen vasemmistolaiseen  talouspolitiikkaan. Syrjäytymis-käsitteen ongelmana akateemisessa keskustelussa pidetään sitä, että se on niin epämääräinen ja se ei oikeastaan viittaa kehenkään, joka itsensä siitä tunnistaisi. Ihmiset harvemmin mieltävät itseään syrjäytyneiksi ja hyvin harva on totaalisen syrjään jäänyt kaikesta. Monilla työttömillä on vähintään ammattikoulutus, monilla vain peruskoulun käyneillä on hyviä sosiaalisia suhteita. Joillakin töissä käyvillä ja koulutetuilla taas ei ole ketään. Toisin sanoen ihmiset ovat monella tavoin marginaalissa ja samaan aikaan monin tavoin hyvin samankaltaisia kuin toiset, normien mukaisia. 

Up

Minä olen syrjätynyt nainen. Asun avioliitossa toisella puolella maata kaikista ystävistäni ja läheisistäni. Tietyistä syistä minun ei kannata mennä töihin. Viihdyn päivät yksin, mutta välillä on järjetön ikävä ihmisiä. Tykkäsin käydä töissä, mutta nykyään siinä ei olisi mitään järkeä. Ja olisi ihanaa nähdä rakkaita useammin, onneksi puhelin on keksitty. Mitäpä täällä kitisen, elämä on (typeriä) valintoja.

Minäkin olen syrjäytynyt. Se on ehkä kokemus siitä, että ei kuulu yhteiskuntaan, on ulkopuolella. Minulla ei ole mitään niistä asioista, jotka perinteisesti kiinnittävät ihmisiä yhteiskuntaan niin kuin perhe, työpaikka tai asuntolaina.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen syrjätynyt nainen. Asun avioliitossa toisella puolella maata kaikista ystävistäni ja läheisistäni. Tietyistä syistä minun ei kannata mennä töihin. Viihdyn päivät yksin, mutta välillä on järjetön ikävä ihmisiä. Tykkäsin käydä töissä, mutta nykyään siinä ei olisi mitään järkeä. Ja olisi ihanaa nähdä rakkaita useammin, onneksi puhelin on keksitty. Mitäpä täällä kitisen, elämä on (typeriä) valintoja.

Kuinka vaikeita syitä sille on ettei kannata mennä töihin? mitä alaa ja onko mahdollisuuksia osa-aikaiselle? 

Itsekkin viihdyn usein yksin, mutta välillä se yksinäisyys iskee liian kovaa, enkä vain osaa tehdä asialle mitään. Toki hetkellistä helpotusta löytyy vaikka läheisestä kuppilasta tai puhelimen toisesta päästä, mutta sen jälkeen on aina lähtökuopassa parin päivän jälkeen.

Harrastuksilla olen yrittänyt jotain sisältöä löytää elämääni.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on että niin monella tuntuu menevän tunteisiin aina kun tästä puhutaan?

Miksi moni kokee tarpeelliseksi pilkata ja hyökätä jos joku on heikompi?

-ap

Isolta osin se on juuri tuota, muodostetaan jengi ja käydään joukolla päälle niin tunnetaan olo vahvaksi kuin kiusaajat ala-asteella.

Mutta sellaiset hahmot kun Laasanen on saaneet syrjäytyneet miehet leimattua monien silmissä, etenkin naisten, eikä se ole epäluuloisuus ole musta ollenkaan kohtuutonta tai perustelematonta. Onhan näitä täälläkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on että niin monella tuntuu menevän tunteisiin aina kun tästä puhutaan?

Miksi moni kokee tarpeelliseksi pilkata ja hyökätä jos joku on heikompi?

-ap

Isolta osin se on juuri tuota, muodostetaan jengi ja käydään joukolla päälle niin tunnetaan olo vahvaksi kuin kiusaajat ala-asteella.

Mutta sellaiset hahmot kun Laasanen on saaneet syrjäytyneet miehet leimattua monien silmissä, etenkin naisten, eikä se ole epäluuloisuus ole musta ollenkaan kohtuutonta tai perustelematonta. Onhan näitä täälläkin. 

Joo, ei se ainakaan ole auttanut kun ei uskalla näistä puhua julkisesti. Liian helposti leimataan vielä aikuis-iällä jos ei ole "miehinen" mies tai muuta vastaavaa. Suurin osa siittä haukkumisesta onneksi on vain netissä, mutta silti se masentaa joka kerta.

En vaan voi käsittää miten joillakin on niin kova tarve syrjiä syrjäytyneitä, vaikka ei olisi missään tekemisissä heidän kanssa. Eikä koske vain syrjäytyneitä.

-ap