Miten opettaa lapsi valitsemaan sopiva puoliso?

Millaisen itse valitsit? Vaikuttikovatko vanhempasi valintaan?

Lasta kannattaa opettaa arvostamaan itse itseään, hyvällä itsetunnolla pärjää aina.

Paras opetus on se, että sinä itse pidät itseäsi arvossa. Jos arvostaa itseään, niin ei suostu muiden kynnysmatoksi. Kun arvostaa itseään, niin ei tarvitse puolisio valitessa miettiä sitäkään, kenestä hyötyy eniten = ensimmäinen askel huonoo liittoon, jossa tuntee itsensä alempiarvoiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Lasta kannattaa opettaa arvostamaan itse itseään, hyvällä itsetunnolla pärjää aina.

Tätä olin minäkin tulossa kirjoittamaan. Eli silloin kun arvostaa itseään, niin vaatimustaso on korkealla. Silloin ihminen ei huoli vierelleen mitään surkimuksia ja luusereita, vaan hän on mielummin yksin kuin huolii huonoa.

Vierailija kirjoitti:

Paras opetus on se, että sinä itse pidät itseäsi arvossa. Jos arvostaa itseään, niin ei suostu muiden kynnysmatoksi. Kun arvostaa itseään, niin ei tarvitse puolisio valitessa miettiä sitäkään, kenestä hyötyy eniten = ensimmäinen askel huonoo liittoon, jossa tuntee itsensä alempiarvoiseksi.

Ihanaa, melkein samanlainen vastaus kuin minullakin! Tämä on niin tuhannen tosi, että se kannattaa painaa mieleen tarkkaan.

Voi olla aika haasteellinen homma. Äitini aikoinaan jakeli hyviä parinvalintaneuvoja. Kysyin siltä kerran, että haluaako se oikeasti, että nain parikymppisenä uskovaisen mummon. Taisi itsekin tajuta kriteeriensä ristiriitaisuuden ja lopetti neuvojen jakamisen. 

Tänä päivänä se pitää kovasti vaimostani.

Aloitus herättänyt keskustelua, kiitos siitä.

Itse olen sitä mieltä, ettei vanhempi saa sekaantua liikaa parinvalintaan tai muutenkaan lapsen elämänvalintoihin. Mutta lapsen kasvattamisen tavoitehan on, että lapsi saisi kotoa eväät toimia elämässä "oikein" ja siten elää hyvän ja onnellisen elämän.

Se mitä yritän ehkä kysyä on se, että millä tavoin lapsi löytäisi itselleen sopivan puolison, jotta suhde kestäisi läpi elämän, elämän tilanteiden vaihtuessa.

Itse olen sanonut lapsilleni, että omista unelmista ei kannata luopua toisen niin vaatiessa. Jos vaikka seurustelukumppani uhkaa jättämisellä, kun toinen suunnittelee lähtevänsä yliopistovaihtoon ulkomaille, niin silti pitää lähteä. Jos jättää lähtemättä, niin siitä vain katkeroituu. Samoin suhdetta pitää miettiä, jos toisella joku tai jokin on suhteessa kaikkein tärkein asia. Mikäli yhteiset asiat peruuntuvat, jos toiselle tulee toistuvasti kiinnostavampaa tekemistä, niin sellaiseen suhteeseen ei kannata jäädä roikkumaan.

Sama mitä neuvot. Lapsi toimii tasan päinvastoin.

Omalla esimerkillä. Sillä että arvostaa itseään, arvostaa toista, kumpikaan ei ”polje” toisen persoonaa tai itsetuntoa. Kumpikin sparraa toista uralla ja unelmissa. Taloudellinen tasapaino ja samat arvot. Ei mitään paasausta tai ohjeistusta yhteiskuntaluokista tai eri lähtökohdista.

Noilla on saatu 1 upea miniä ja 2 ihanaa vävyä taloon.

Pitääkö lapselle opettaa että se puoliso on hankittava ja haluttava? Että se on elämän päämäärä? Mitäs jos lapsesi valitsee sinkkuna elämisen mieluummin?

Opeta lapsi rakastamaan itseään. Sillä tavalla hän etsii ihmisen joka arvostaa häntä.

Aloita vain sellaisen kanssa, jonka kanssa onnellinen loppu on mahdollinen.

Jokainen voi sitten itse päättää, mikä on se onnellinen loppu, johon tähtää.

Tärkeintä on rukoilla johdatusta Jeesukselta oikean puolison löytymiseen.