Lue keskustelun säännöt.
Anoppi käski normaalipainoisen esiteinin laihduttaa ja siitä ne ongelmat alkoivat
18.11.2019 |
Lapseni olivat kesällä mummolassa viettämässä viikonloppua. Siellä "vanhankansan emäntä"- tyylinen anoppi oli sanonut kuudesluokkalaiselle tyttärelleni, että hänen pitäisi laihduttaa. Tytöllä on jo alkanut murrosikä ja on täysin normaalipainoinen. Tyttö on pitkä (163cm) ja aivan normaalipainoinen (51kg). Lapset kertoivat tästä minulle jokin aika kotiutumisen jälkeen. Kerroin heti anopin olevan väärässä ja ettei toisen painoa tai laihduttamista ole edes soveliasta kommentoida. Lapset tuntuivat tuolloin tyytyväisiltä vastaukseen. Tyttö on kuitenkin ottanut anopin sanomisen useamman kerran esille.
Esimerkiksi minun naispuoleinen ystäväni oli meillä kylässä saunomassa. Minä olen ylipainoinen ja ystäväni normaalipainoinen, jos sillä merkitystä. Tyttö oli mukanamme ja puhe ei missään kohtaan ollut painosta tai muutenkaan ulkonäöllisistä seikoista. Aivan yht äkkiä tyttäreni kertoi ystävälleni mitä anoppi oli sanonut. Ystäväni haukkui anopin ja kertoi hänkin tytön olevan täysin sopusuhtainen ja jokaisen olevan hyvä sellaisena kuin on. Tyttö on tämän jälkeen edelleen ottanut asian esiin. Minusta alkoi tuntua, että hän tuntuu vähentävän syömistänsä ja lisäävän liikkumista.
Meillä oli muissa asioissa lääkäriaika ja siellä mitattiin tyttö taas. Hän oli nyt 49kg. Kerroin lääkärille anopista ja tilanteesta. Hänkin vakuutti tytölle kaiken olevan täydellisesti ja hänen olevan täydellinen ja ei saisi muuttaa mitään elämässänsä tätä asiaa ajatellen. Muuta lääkäri ei osannut neuvoa meitä asiassa.
Talvitakki ei kelpaa tytölle, kun hänen mielestään näyttää isolta siinä jne. Voitte ehkä kuvitella äidin tuskan tämän keskellä ja pelon syömishäiriöstä.
Hyviä neuvoja?
Kommentit (14)
En tosiaan voi ymmärtää miten ajattelematon anoppini oli ja nyt kauhea työ yrittää korjata hänen aiheuttama tuho. Kyllähän kaikkien pitäisi tietää miten hauras tuon ikäisen tytön itsetunto on? Ja siis anopille ei ole varaa itsellänsä edes sanoa mitään. Hän on aina ollut itse reilusti ylipainoinen. Nyt vain pelkään, että miten kauaskantoiset seuraukset hänen idiotismillaan tulee olemaan.
- Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko mitään mahdollisuutta saada anoppia itseään myöntämään tytölle olleensa väärässä, pahoittelevansa koska aiheutti mielipahaa ja epävarmuutta omasta kehostaan ja pyytämään anteeksi typerää käyttäytymistään? Auttaisikohan se ettei tuosta nyt mitään syömishäiriötä kehity.
En tiedä saako tämäajatus kannatusta, mutta jotenkin olisi hyvä saada tyttö ehkä hoksaamaan, että anoppi on ilkeä, ajattelematon ja typerä ihminen, hänellä on kierot arvot eikä hänen sanomisillaan ole merkitystä. Ehkä tyttö alkaisi siten ajatella päin vastoin eli, että anopin tokaisussa ei tosiaan ollut mitään perää eikä sillä ole mitään väliä. Miten tuon voisi hoksata olisi antaa tytön nähdä, että anoppi kohtelee joskus muitakin töykeästi ja ilkeäst ilman syytä.
Minulla on kaksi tytärtä ja heistä vanhempi - valmiiksi pieni ja hoikka - oli jostain saanut päähänsä laihdutusjuttuja ja syömisen kontrollointia. Annokset alkoivat pienentyä selvästi.
Yhtenä iltana meillä oli tosi hyvää ruokaa ja tyttö puhui jotain siitä, miten kätevää olisi jos olisi lievä anoreksia. Hätkähdin ja pidin oikein kunnon saarnan. Kerroin hänelle, miten järkyttävän vaarallista on ryhtyä pelleilemään tuollaisilla asioilla. Kaverini nimittäin kuoli 15-vuotiaana anoreksiaan. Sydän pysähtyi. Kerroin tytöille miten kaikki alkoi ja millaisia vaiheita sairaudessa oli. Kerroin että se on mielen sairaus ja ihminen voi luulla että hallitsee sitä mutta se ei ole totta. Kerroin millainen paleleva luuranko ystävästäni tuli, miten hänen käsivartensa olivat karvan peitossa ja miten elimistö ei lopulta jaksanut enää. Kerroin yksinhuoltajaäidin lohduttomasta surusta ainoan lapsen kuoleman jälkeen. Suoraan sanottuna: pelottelin tyttöjä tosissaan ja tein selväksi, ettei laihuudella saa ryhtyä leikittelemään.
Jälkeen päin minua kadutti purkaukseni, mutta meillä on syöty hyvin ja terveellisesti sen jälkeen. Tuntuu että pitkään aikaan ei ole ollut mitään laihuuspuheita tai ruoan närppimistä. Paino on pysynyt sopivissa lukemissa enkä enää ole juuri huolissani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea tilanne. En tiedä mitä tuossa voisi tehdä vaikka olen samanlaista asiaa miettinyt viisikymmeniä.
Minulle kommentoija oli poikien liikunnanopettaja (😱) ja olin 13v. Pituus 165cm, paino 51,5kg joten en missään nimessä ylipainoinen.
Tuosta alkoi epäterve suhtautuminen ruokaan, jatkuva syömisen tarkkailu, siitä johtuva repsahtelu, itsensä ruoskiminen ajatuksen tasolla jne jne joka jatkuu yhä vaikka olen jo 45v. Olen vasta viitisen vuotta sitten tajunnut että suhtautumiseni ruokaan on aivan sairas. Sitä ennen luulin että olen vaan äärimmäisen huono ihminen.
En tiedä mikä minulla olisi auttanut? Ehkä se että olisi ihan konkreettisesti katsottu vanhempien kanssa läpi jotain taulukoita että ei, minä en ole läski minkään lähteen mukaan. Jollekin toiselle joku muu olisi toiminut. Mutta sen voin sanoa että mielestä tuollainen ei poistu hetkessä eikä pidemmässäkään. Olisin tarvinnut tukea varmaan vuosia tai ainakin kuukausia.
Auttaisiko paino indeksin näyttäminen? Se kertoo ”suoraan” onko liikaa massaa. Myös erilaisista vartalomalleista voisi olla hyvä puhua ja missä menee terveellisyyden ja sairauden raja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain tuhka tiheään kuulla ja kokea sanomista painosta niin nuoresta asti kuin muistan. Olen pitänyt itseäni lihavana silloinkin kun en ole sitä ollut ja kokenut entistä enemmän huonommuutta silloin kun lihaa on ollut liikaa. Sanojina itse oven rivan ali kulkevat. Sama on vaikuttanut laajasti itsetuntoon enkä ole sinut kroppani kanssa. Saattaa tietenkin olla ettei ap anoppi ole tarkoittanut sen kummempaa ja halunnut ettei tahdo toisen lihovan kuten hän itse. Silti osoite ja sanoma oli väärä ja hänen itsensä olisi syytä korjata se ja uskottavasti.
Mulle sanoi yläasteen terkkari että voisin vähän katsoa mitä suuhuni pistän ettei paino ainakaan enää nousisi. Olin 170cm ja 58kg. Siitähän se anoreksia sitten lähti :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No just! Mutta, onko sinusta nyt tarpeeksi äitiä korjaamaan toi tilanne niin ettei se riistäydy käsistä? Ja jos olisin sinä niin sanoisin sille anopille muutaman einiinkään valikoidun sanan.
Hyviä ajatuksia tullut teiltä paljon. Myös samoja, joita itse miettinyt paljon. Ongelmana juuri se, että onko minusta korjaamaan tilannetta? Etten tahtomattani ja vahingossa pahenna tilannetta. Teiltä tulikin jo paljon hyviä kommentteja kokemuksen perusteella, että mitä olisi voinut itse haluta kuulla. Mielelläni kuulisin sellaisia lisää, jos tätä sattuu lukemaan ihmiset, jotka kokenut jotain samanlaista ja se on aiheuttanut teille ongelmia.
- Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvän ystäväni äiti motkotti normaalipainoiselle ystävälleni tämän painosta vaikka oli itse ylipainoinen. Seurauksena ystäväni alkoi vain ahmia suruunsa salaa ja on nykyään 160 senttisenä yli satakiloinen.
Voisit vaikka sanoa tytöllesi, että joskus kasarilla ja ysärillä naisten piti olla todella laihoja ja se on tuhonnut monen vanhemman naisen itsetunnon.
Totta muuten tuokin, että voi lähteä toiseen suuntaan ja tulla vaikka ahmimista. Niin pienestä on kiinni noiden nuorten (ja toki myös meidän vanhempien) itsetunto. Paino herkkä aihe ja todella pelottaa mitä kaikkea tuosta anopin letkautuksesta vielä seuraa.
- Ap
Anoppisi on idiootti, ei voi muuta sanoa. On kyllä vaikea korjata tuota käsitystä, vaikka miten vääntelisi. Tuo typerä kommentti selvästi pureutui tyttäresi mieleen.