Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa positiivisia kokemuksia poikalapsesta
10.11.2019 |
Täällä kirjoittelee puolivuotiaan poikavauvan äiti. Synnytys oli äärimmäisen rankka ja sen seurauksena menetin kohtuni. Tämä lapsi jää siis ainoaksemme, mikä on minulle kova paikka ja vaatii vielä melkoista työstämistä. Lapsemme on minulle äärimmäisen rakas ja aivan ihana, mutta jostain syystä ajatus ainoaksi lapseksi jäämisestä olisi minulle jollakin tasolla helpompi kestää, jos olisimme saaneet tytön. Kauheaa kirjoittaa näin ja häpeän omia ajatuksiani. Ajattelen näin siitä syystä, että päässäni on kenties hyvin stereotyyppisiä mielikuvia siitä millaiset välit pojilla on kasvettuaan ja aikuisina äitiinsä ja vanhempiinsa. Jotenkin ajattelen, että tytön olisin saanut pitää aina lähelläni, että läheisiin väleihin olisi tytön kanssa paremmat mahdollisuudet. Pelkään, että poika on etäisempi, meillä ei ole hänen kanssa yhteisiä juttuja, että poika ei soittele minulle, emme jaa asioita, käy kahvilla tms. Ahdistaa se, että joudun hyväksymään tämän yhden lapsen perheenä elämisen ja sen lisäksi pelkään etten koskaan saa pojan kanssa sellaista läheistä suhdetta, mikä voi olla äitien ja tyttärien välillä.
Kaipaisin nyt kipeästi positiivisia kokemuksia pojan äitinä elämisestä ja etenkin hyvistä väleistä pojan ollessa jo aikuinen. Ja myös mielellään positiivisia kokemuksia yhden lapsen perheenä elämisestä. Kiitos jo etukäteen.
Kommentit (34)
Kyllä poikaan voi myös olla läheiset välit. Se on ihan kiinni siitä millaisen suhteen luot häneen. Muistan itse aina kuinka ex-poikaystävälläni oli tosi läheiset ja lämpimät välit äitiinsä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti-poika -suhde on parhaimmillaan hyvin lämmin ja läheinen. Toki miesten maailma on erilainen, eikä sitä ikinä naisena oikein täysin ymmärrä. Mutta toivottavasti poika aikuisena löytää kivan tytön ja saat miniän perheeseen :). Itselläni on lämpimät välit anoppini kanssa, jolla pelkästään poikia. Juttelemme naisten juttuja yms.
Kohdun menettäminen vaikean synnytyksen seurauksena on kriisi, joka synnyttää monenlaisia tuntemuksia ja pelkoja. Niitä kannattaa käydä läpi vaikka ammattilaisen avustuksella, mikäli siltä tuntuu - siellä ei myöskään tarvitse häpeillä tai pelätä "vääriä" ajatuksia, jotka muut ihmiset helposti tuomitsevat, kun eivät osaa ymmärtää tilannetta. Kamalasti tsemppiä!
Ja mitä tuohon itse pelkoosi tulee: paljon enemmän vaikuttavat henkilökemiat ja perhedynamiikka ylipäätään, kuka kenenkin kanssa on läheinen. Itse naisena en ole läheinen kummankaan vanhempani kanssa, sillä kasvoin ahdasmielisessä ja riitaisessa kodissa. Mieheni taas on hyvinkin läheinen vanhempiensa kanssa, myös äitinsä. Ja itse asiassa minäkin appivanhempieni kanssa, joten hyvällä tuurilla perhe laajenee vielä lapsen parisuhteen kautta. :) Mitään varmaa ei siis lapsen sukupuolen perusteella voi sanoa suuntaan taikka toiseen.
Mulla samanlaisia pelkoja. Uskon kyllä, että pojat ovat aivan ihania ja läheisiä lapsina, mutta minä myös pelkään, että poikani etääntyy aikuistuttuaan eri tavalla kuin tytär.
Nykyään kaikki naiset ilmeisesti toivovat tyttöä? Itse sain pojan vähän aikaa sitten ja huomaan jopa joidenkin naisten ilmeistä kuinka he ajattelevat etten sitten saanut sitä parasta mahdollista vaihtoehtoa. Onnittelut ovat olleet tyyliä "no mutta on se poikakin kiva". Itse en kyllä vaihtaisi tätä mussukkaa miljoonaan tyttöön. ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitko ajatella tulevaisuudessa esim tukiperheeksi ryhtymistä? Oma lapsesi voisi hyötyä siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No pojat on ihan mahtavia! Itselläni on yksi. En osaa oikein muuta sanoa kuin että ihan tosi kivaa on ollut tutustua poikien maailmaan ja katsella mikä sitä kiinnostaa. Elämään tuli miekat ja vesipyssyt ja muut - ei sillä etteikö näitä olisi tyttöjen leikeissä myös, mutta kuitenkin.
Olli Lindholm sanoi jossain haastattelussa, että soitti äidilleen joka päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset on yksilöitä, eli lapsesi luonne, kiinnostuksen kohteet yms. merkitsevät paljon. Minun kolmesta lapsesta poika on nuorin ja näen hänessä eniten itseäni. Hän visuaalinen ja kiinnostunut aina väreistä, pukeutumisesta yms. Hän jo pienenä havainnoi ympäristöään siskojaan enemmän ja keskusteli niistä. Samoin hän kertoi ja kertoo edelleen avoimesti tunteistaan ja murheistaan. Ja on aina uskaltanut olla oma itsensä ja vähiten altis ympäristön, kavereiden yms asettamille paineilla. Kulkenut ja kulkee omia polkujaan.
Onneksi itsellä ollut rakkain äiti. Itse miehenä jopa haluasin mieluummin tytön jos joskus siihen pisteeseen päädyn. Ei sillä, että poikia vihaisin, mutta ei ole siskoja niin voisi olla kiva jos olisi tyttölapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en IKINÄ kasvattaisi uutta masturboijaa ja pornoaddiktiatähän maailmaan. Oksettaa poikalapset. Hemmoteltuja, kiittämättömiä, kaiken saavia ja silti vain levittävät naisvihaa. En ikinä kehtaisi puskea jalkovälistäni ulos sikaa, jonka takia MINUN sukupuoleni kärsii.
Pojat vihaa naisia. Ihanan ylentävää kasvattaa ja antaa oma keho poikalapselle, joka käyttää rakkauttasi vain naisvihaan ja ahdisteluun. Miehet vihaavat naisia. Jokainen heistä ollut joskus naisen huomassa.
Miehet hylkää tyttöjä ihan tuosta vain. Naiset ne vain palvoo oksettavia sovinistejaan.
Lääkkeet! :D
Oma mieheni on vanhempiensa ainoa lapsi. Hyvissä väleissä ovat, mieheni käy usein auttamassa vanhempiaan. Koko perheenä kyläillään ja ollaan enemmän tekemisissä kuin minä äitini kanssa. Ei varmasti olisi välit läheisemmät tyttären kanssa.
Itselläni kaksi poikaa ja tytär. Välit on läheiset kaikkien kanssa. Varsinkin nuorempi poika on vauvasta asti ollut äidin poika. Kaikki lapset kömpii edelleen kainaloon vaikka vanhimmat on jo yläkoulussa. Ne välit saa läheiseksi kun on läsnä lapselle ja itse hakeutuu lähelle ja kontaktiin. Silloin läheisyydestä tulee normaalitila. Ei se lapsen sukupuoli ole ratkaiseva tekijä, sinä sen läheisyyden luot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on sekä tyttö että poika, ja etukäteen pelkäsin myös, "osaanko" rakastaa poikaa niinkuin tyttöä. Mutta luulo osoittautui TÄYSIN vääräksi ja turhaksi. Poikalapsi on ihanan suora, mutkaton ja rehti. Nukkuu kun nukuttaa ja syö kun on nälkä. 😄 Häntä on niin... HELPPO rakastaa. Minulla on maailman ihanin poika, ja myös maailman ihanin tyttö!
Ja kun joku mainitsi, pikkupoikien miekka ja pyssymaailmaan on ollut ihana tutustua.
Minulla on poika ja tyttö, molemmat samalla viivalla noin lähtökohtaisesti, mutta pojan kanssa olen läheisempi. Molemmat lapseni ovat ihana ja hurmaavia, mutta poika on luonteeltaan valloittava, rehellinen, suoraviivainen ja hyväntahtoinen, tyttö taas enemmän tyttömäisen mutkikas, asioita joka hemmetin laidalta pohtiva, turhaakin stressaava jne. Pojan kanssa on mukavampaa ja helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla samanlaisia pelkoja. Uskon kyllä, että pojat ovat aivan ihania ja läheisiä lapsina, mutta minä myös pelkään, että poikani etääntyy aikuistuttuaan eri tavalla kuin tytär.
Niin miten sii luulet että kaikki tyttäret on läjeisiä äitinsä kanssa? Ei tod ole. Oman äitin kanssa viimeksi puhunut 10v sitten ja en anna tavata lapsiani. Ei se läheisyys ole automaatio vaan siihhrn vaikuttaa se millnen se äiti on. Mun äiti oli surkea äiti.
Ensinnäkin suuret pahoittelut menetyksestäsi!
Mulla on poika ja tyttö. Olen erittäin kiitollinen ja onnellinen että olen saanut molempia, mutta ei se vanhemmuus juuri eroa sukupuolen mukaan. Mä aina akattelin, että mun tyttärestä tulee lukutoukka runotyttö kuten minä, mutta enemmän mun poika on sellainen. Poika on ihan pienestä saakka janonnut tarinoita ja jaksanut kuunnella vaikka kuinka monimutkaisia ja pitkiä kirjoja. Nyt (11v) kirjoittaa itse tarinoita. Meillä on myös tosi samanlainen huumori ja ajattelemme hyvin samalla tavalla, olemme samalla tapaa herkkiä. Tyttäreni on toisenlainen, hän on räiskyvä, rohkea, villi ja lukee mieluummin tietokirjoja. Rakastan häntä mielettömästi mutta poikani on enemmän "mini-me". (Joo tajuan että kumpikin on oma yksilönsä mutta näin tässä vaiheessa kun ovat vielä melko pieniä).
Neuvoisin että tee vain poikasi kanssa kaikkea mitä olet aina halunnut tehdä LAPSESI kanssa. Äitiyden ihanuus tulee siitä ainutlaatuisesta yhteydestä, mikä syntyy kun annat lapsellesi aikaa ja opit tuntemaan hänet. Sukupuolella ei ole MITÄÄN tekemistä sen kanssa.
Minulla on ollut vain veljiä, joten poikavauvan kanssa on todella luontevaa. Olen itsekin hyvin "poikatyttömäinen", joten mainitut miekka-ja pyssyleikit eivät tule uutena. Osaisinkohan tyttömäisen tytön äiti edes olla?
En osaa vastata tähän, mutta halusin vain lähettää sympatiani. Meillä sama tilanne sikäli, että jäädään myös yhden lapsen perheeksi vasten tahtoa. Syynä hedelmättömyys. Vaikeaa on asia hyväksyä... Mutta ehkä jokin päivä tämä pieno perhe tuntuu vielä täydeltä ja siltä, että just näin pitääkin olla. Sitä odotellessa menen peiton alle itkemään.