Vielä 80-ja 90-luvulla vauva oli vakiintuneessa suhteessa lähes itsestäänselvyys

Maailma muuttuu Eskoseni

Ennen elettiin enemmän yhteinäiskulttuurissa. Asioita piti tehdä niin kuin muutkin tekivät tai sitten katseltiin nenänvartta pitkin. Nykyisin on paljon helpompaa tehdä omia, yksilöllisiä ratkaisuja, myös lasten suhteen.

Ennen oli myös itsestäänselvää että Neuvostoliitto sanelee mitkä puolueet ovat hallituksessa - siis Suomessa.

Mitähän lapset miettivät tästä jokapaikassa pyörivästä lapsikeskustelusta?Kun eivät ole haluttuja tänne ja vanhemmat laskelmoivat asiaa. Tarkoitan lapsia,jotka jo ymmärtävät asioita.

Totta! 

Lapset vain kuuluivat normaaliin elämään ja niihin ei edes niin kiinnitetty huomiota. Raskaana syötiin juuri mitä huvitti ja kai me oltiin niin paljon hyväkuntoisempiakin 60-70 -luvun lapsina ja 25-vuotiaana synnyttäneinä, että en muista kenelläkään olleen mitään vaivoja. 

 Kun koko lapsuutensa hyppii hyppistä, kiipelee puissa ja l.eikkii kirkonrottaa juosten kaikki päivät niin tietysti on aivan toinen valmius kaikkeen fyysiseen, ehkä henkiseenkin. 

Individualisti kirjoitti:

Ennen elettiin enemmän yhteinäiskulttuurissa. Asioita piti tehdä niin kuin muutkin tekivät tai sitten katseltiin nenänvartta pitkin. Nykyisin on paljon helpompaa tehdä omia, yksilöllisiä ratkaisuja, myös lasten suhteen.

Tämä. Omat vanhempani ovat suht avoimia erilaisuudelle, mutta kyllä suvun puheista oli aistittavissa, että lapsettomat ovat vähän säälittäviä, reilusti yli kolmekymppisenä lapsen hankkivat liian vanhoja jne. Oli vapauttavaa tajuta, että minulla on oikeasti vapaus elää itseni näköistä elämää.

Äitini teki minut koska siihen aikaan muutkin saivat lapsia ja sukukin painosti pitämään vahingon. Myönsi ennen mun muuttoa että olisi halunnut tehdä abortin muttei kyennyt siihen henkisen painostuksen takia. Tästä syystä aion ite jäädä lapsettomaksi ja antaa mahdollisen (vahinko)lapsen adoptioon mikäli keskeytys ei ole enää mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Maailma muuttuu Eskoseni

Enkö juuri aloituksessani tuonut tämän esiin? 

Mutta hyvä, että Nummisuutarit on luettu. Et liene ihan nuormpia täällä?

Minä olen syntynyt vuonna 1965. Ei ainakaan minulle lapsen tekeminen ollut mikään itsestäänselvyys. Olin pitkään sitä mieltä, että en halua lapsia koskaan. Joskus päälle parikymppisenä aloin ajatella, että ehkä sittenkin voisin hankkia lapsen, mutta se vaati vielä muutaman vuoden pohdiskelun. Olin siinä vaiheessa seurustellut vuosia poikaystäväni kanssa, asuneet yhdessä kolme vuotta ja ostaneet asunnonkin.

Minun ja monen ikätoverini vanhemmat joutuivat menemään naimisiin, kun nainen tuli raskaaksi, se tuntui olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Muistan vielä, miten minua kauhistutti ajatus pakkoavioliitosta. Ne ei olleet onnellisia.

Vierailija kirjoitti:

Totta! 

Lapset vain kuuluivat normaaliin elämään ja niihin ei edes niin kiinnitetty huomiota. Raskaana syötiin juuri mitä huvitti ja kai me oltiin niin paljon hyväkuntoisempiakin 60-70 -luvun lapsina ja 25-vuotiaana synnyttäneinä, että en muista kenelläkään olleen mitään vaivoja. 

 Kun koko lapsuutensa hyppii hyppistä, kiipelee puissa ja l.eikkii kirkonrottaa juosten kaikki päivät niin tietysti on aivan toinen valmius kaikkeen fyysiseen, ehkä henkiseenkin. 

Oman lapsuudenkodin naapurustossa asui vain eläkeläisiä, joten en minä yksikseni leikkinyt mitään juoksuleikkejä. Puihin kiipeilykin oli kielletty. Ihan kiva, jos sinulla oli kavereita.

Totta kai aina on ollut poikkeuksia viitaten näihin "jo lapsena tiesin, etten halua omia". 

Mutta tosiasia on se, että vielä ainakin 90-luvun alussa oli normi hankkia lapsia avioliittoon ja avoliittoonkin. 

Itse menin valtavirran mukana ja onkin kolme aikuista lasta nyt kolmenkympin molemmin puolin. 

Siinä ne menivät ihan normaalin elämänkulun merkeissä.  Olimme molemmat töissä ja akateeminen koulutus on kummallakin. Lapset kävivät koulunsa ihan itse. Ei ollut mitään wilmoja silloin :D

Harrastivat sitä, minne itse pyöräilivät/kävelivät/pääsivät bussilla. Toki oli joitain juttuja mihin autollakin sitten mentiin, mutta "kuskaamista" ei näissä nykymitoissa ollut. 

Ihan helppoa elämää. Ja rikasta kaikin puolin. Toki olemme onnekkaita, terveet lapset, taloudellinen tilanne vähintäänkin kohtalainen ollut aina jne. 

Niin, ja meillä 90-luvun alkupuolella syntyneillä on sitten sen mukainen kokemus lapsuudesta. Vanhemmat eivät pahemmin piitanneet, pyörittiin jaloissa. Siihen päälle vielä lama. Nykyään onneksi saa valita itse, tekeekö penskoja vai ei, ei väännetä niitä vain jalkoihin pyörimään. En aio tehdä, eikä aio moni ikätoverinikaan, ja sehän näkyy tilastoissa jo nyt.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen syntynyt vuonna 1965. Ei ainakaan minulle lapsen tekeminen ollut mikään itsestäänselvyys. Olin pitkään sitä mieltä, että en halua lapsia koskaan. Joskus päälle parikymppisenä aloin ajatella, että ehkä sittenkin voisin hankkia lapsen, mutta se vaati vielä muutaman vuoden pohdiskelun. .

Huvittavaa. Että parikymppisenä olit jo pitkään ollut haluamatta lapsia. No kuule aika harvat parikymppiset 80-luvullakaan vielä halusi lapsia. Sinä olet mennyt ihan sitä samaa kaavaa pitkin kuin kaikki muutkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen syntynyt vuonna 1965. Ei ainakaan minulle lapsen tekeminen ollut mikään itsestäänselvyys. Olin pitkään sitä mieltä, että en halua lapsia koskaan. Joskus päälle parikymppisenä aloin ajatella, että ehkä sittenkin voisin hankkia lapsen, mutta se vaati vielä muutaman vuoden pohdiskelun. .

Huvittavaa. Että parikymppisenä olit jo pitkään ollut haluamatta lapsia. No kuule aika harvat parikymppiset 80-luvullakaan vielä halusi lapsia. Sinä olet mennyt ihan sitä samaa kaavaa pitkin kuin kaikki muutkin.

Aika moni nainen on jo lapsena tiennyt, että haluaa isona lapsia. En tietenkään tarkoittanut sitä, että he kaikki haluavat lapsia parikymppisenä, mutta halusit tahallaan ymmärtää väärin.

Vierailija kirjoitti:

Maailma muuttuu Eskoseni

Totta turiset kuomaseni.

Vierailija kirjoitti:

Mitähän lapset miettivät tästä jokapaikassa pyörivästä lapsikeskustelusta?Kun eivät ole haluttuja tänne ja vanhemmat laskelmoivat asiaa. Tarkoitan lapsia,jotka jo ymmärtävät asioita.

No, juuri sitä että itse on haluttu ja toivottu. Vanhempansa ovat laskelmoineet ja miettineet, että haluavat lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen syntynyt vuonna 1965. Ei ainakaan minulle lapsen tekeminen ollut mikään itsestäänselvyys. Olin pitkään sitä mieltä, että en halua lapsia koskaan. Joskus päälle parikymppisenä aloin ajatella, että ehkä sittenkin voisin hankkia lapsen, mutta se vaati vielä muutaman vuoden pohdiskelun. .

Huvittavaa. Että parikymppisenä olit jo pitkään ollut haluamatta lapsia. No kuule aika harvat parikymppiset 80-luvullakaan vielä halusi lapsia. Sinä olet mennyt ihan sitä samaa kaavaa pitkin kuin kaikki muutkin.

Aika moni nainen on jo lapsena tiennyt, että haluaa isona lapsia. En tietenkään tarkoittanut sitä, että he kaikki haluavat lapsia parikymppisenä, mutta halusit tahallaan ymmärtää väärin.

Nyt on pakko kysyä, mitä tarkoitatte parikymppisellä. Onko parikymppinen 18–22-vuotias vai 20–29-vuotias, vai minkä ikäinen?

hyvä että tuosta on päästy eteenpäin. Kammoan ajatusta että kaikkien pitää tehdä kaikki samalla tavalla, "mutku muutki" on teinien selitys kaikkeen,ei aikuisten .

Sä olet kasvanut jossain takapajulassa, nolo juntti, siellä missä minä kasvoin ei kukaan ajatellut noin. Olin silloin tosin 8-28 vuotias.