Olen ihan kamala äiti

Vierailija kirjoitti:

Kortsua käyttämällä tai suihinotolla olisi vältytty näiltäkin ongelmilta.

Epäasiallisesti vastaavat, älkää vaivautuko, kiitos.

Kuusivuotiaalla on oma pikkumurrosikä just kohdalla. Onneksi tuonikäisen kanssa voi jo jälkeenpäin keskustella ja pyytää anteeksi kumpikin huutamista ja huonoa käytöstä. Potkulaudan kanssa lapsen piti näköjään vain saada itse huomata, että jos ottaa huonosti kulkevan potkulaudan vaikka on kehotettu jättämään se kotiin, niin vaikeuksia on luvassa. Voit myös aivan hyvin tuonikäiseltä vaatia, että sinulle ei huudeta eikä kiljuta korvia lukkoon, vaikka harmittaisikin. Tsemppiä jatkoon, kyllä se taas siitä helpottaa.

Vierailija kirjoitti:

Epäasiallisesti vastaavat, älkää vaivautuko, kiitos.

Et sinä päätä kuka tällä foorumilla saa vastata ja mitä.

Ns. eskariuhma, mikä joillain lapsilla on juuri tuollaista kuin teillä. Toisilla taas sellaista vaihetta ei olekaan, joten turha tähänkään tulla kommentoimaan että ei meillä vaan ja ap tekee jotain väärin. Et ap tee. Kuusivuotias on onneksi jo sen verran iso, että hänen pitäisi ensi kevääseen mennessä jo osata oppia noin kerrasta, että rikkinäisellä potkulaudalla ei ole kiva mennä ja muuta vastaavaa. 

Seuraavan kerran iltakävelyllä (mikä on tosi hyvä tapa, ap!) sanoisin, että ei, nyt ei oteta tätä rikkinäistä mukaan, koska viime kerralla siitä tuli pelkkää huutoa ja minä en aikuisena jaksa sitä. Sinulla on täysi oikeus kertoa, että huuto ja raivoaminen siitä että potkulauta ei toimi, on ymmärrettävää mutta turhaa ja hermoja raastavaa. Ensi kerralla määräät, että nyt kävellään. Ja kävelette. Seuraavan kerran määräät, että nyt pyöräillään, ja pyöräilette, jne. Potkulaudan sinuna veisin roskiin. 

Tämä on tällaista vaiheita vaiheiden perään, ja kuusivuotias on isopieni, etsii rajojaan. Anna hänelle myös vastuuta pikku hiljaa hänen oman tasonsa mukaan, mutta joistain asioista pysy jämptinä. Kyllä se siitä, ap. 

Vierailija kirjoitti:

Kuusivuotiaalla on oma pikkumurrosikä just kohdalla. Onneksi tuonikäisen kanssa voi jo jälkeenpäin keskustella ja pyytää anteeksi kumpikin huutamista ja huonoa käytöstä. Potkulaudan kanssa lapsen piti näköjään vain saada itse huomata, että jos ottaa huonosti kulkevan potkulaudan vaikka on kehotettu jättämään se kotiin, niin vaikeuksia on luvassa. Voit myös aivan hyvin tuonikäiseltä vaatia, että sinulle ei huudeta eikä kiljuta korvia lukkoon, vaikka harmittaisikin. Tsemppiä jatkoon, kyllä se taas siitä helpottaa.

Kiitos vastauksesta ja tsempeistä! Täytyy yrittää vaatia jatkossa sitä ettei lapsi kilju korvia lukkoon. Sitä vaan helposti sortuu itse huutamaan takaisin, kun ei muuta kuuntele. Ja tuntuu taas hölmöltä huutaa toiselle, että älä huuda 🙈 Mutta lapsi saattaa kyllä havahtua ja itse sanoa minulle, että älä huuda, miksi huudat minulle..

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ns. eskariuhma, mikä joillain lapsilla on juuri tuollaista kuin teillä. Toisilla taas sellaista vaihetta ei olekaan, joten turha tähänkään tulla kommentoimaan että ei meillä vaan ja ap tekee jotain väärin. Et ap tee. Kuusivuotias on onneksi jo sen verran iso, että hänen pitäisi ensi kevääseen mennessä jo osata oppia noin kerrasta, että rikkinäisellä potkulaudalla ei ole kiva mennä ja muuta vastaavaa. 

Seuraavan kerran iltakävelyllä (mikä on tosi hyvä tapa, ap!) sanoisin, että ei, nyt ei oteta tätä rikkinäistä mukaan, koska viime kerralla siitä tuli pelkkää huutoa ja minä en aikuisena jaksa sitä. Sinulla on täysi oikeus kertoa, että huuto ja raivoaminen siitä että potkulauta ei toimi, on ymmärrettävää mutta turhaa ja hermoja raastavaa. Ensi kerralla määräät, että nyt kävellään. Ja kävelette. Seuraavan kerran määräät, että nyt pyöräillään, ja pyöräilette, jne. Potkulaudan sinuna veisin roskiin. 

Tämä on tällaista vaiheita vaiheiden perään, ja kuusivuotias on isopieni, etsii rajojaan. Anna hänelle myös vastuuta pikku hiljaa hänen oman tasonsa mukaan, mutta joistain asioista pysy jämptinä. Kyllä se siitä, ap. 

Kiitos asiallisesta ja kannustavasta vastauksesta! Ehkä tämä tosiaan tästä. Harmittaa vaan aina tosi paljon jos itsellä menee hermot lapseen, kuten tänäaamuna, ja etenkin kun tuli sanottua jotain tuollaista. Pelkään että lapsen minä-kuva muodostuu jo muutenkin tosi negatiiviseksi, kun huomaa että hänellä itselläänkin on vaikeaa itsensä kanssa. Lapsi on sisarustenkin mielestä raskas ja vie paljon tilaa perheessä kiukutteluineen. T. Ap

Kyllä se siitä ap.

Vanha fraasi, että lapset kasvavat... Mutta se on totta. Vuoden päästä kyseinen lapsi on jo ekaluokkalainen.

Ettei vain sulla olisi tunne elämässä jotain häiriöitä, jos oma lapsi ärsyttää. Hänen vastareaktio saa sinut ärsytymään, ja tämä heijastuu sun käytökseen. Hanki itsellesi apua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ns. eskariuhma, mikä joillain lapsilla on juuri tuollaista kuin teillä. Toisilla taas sellaista vaihetta ei olekaan, joten turha tähänkään tulla kommentoimaan että ei meillä vaan ja ap tekee jotain väärin. Et ap tee. Kuusivuotias on onneksi jo sen verran iso, että hänen pitäisi ensi kevääseen mennessä jo osata oppia noin kerrasta, että rikkinäisellä potkulaudalla ei ole kiva mennä ja muuta vastaavaa. 

Seuraavan kerran iltakävelyllä (mikä on tosi hyvä tapa, ap!) sanoisin, että ei, nyt ei oteta tätä rikkinäistä mukaan, koska viime kerralla siitä tuli pelkkää huutoa ja minä en aikuisena jaksa sitä. Sinulla on täysi oikeus kertoa, että huuto ja raivoaminen siitä että potkulauta ei toimi, on ymmärrettävää mutta turhaa ja hermoja raastavaa. Ensi kerralla määräät, että nyt kävellään. Ja kävelette. Seuraavan kerran määräät, että nyt pyöräillään, ja pyöräilette, jne. Potkulaudan sinuna veisin roskiin. 

Tämä on tällaista vaiheita vaiheiden perään, ja kuusivuotias on isopieni, etsii rajojaan. Anna hänelle myös vastuuta pikku hiljaa hänen oman tasonsa mukaan, mutta joistain asioista pysy jämptinä. Kyllä se siitä, ap. 

Kiitos asiallisesta ja kannustavasta vastauksesta! Ehkä tämä tosiaan tästä. Harmittaa vaan aina tosi paljon jos itsellä menee hermot lapseen, kuten tänäaamuna, ja etenkin kun tuli sanottua jotain tuollaista. Pelkään että lapsen minä-kuva muodostuu jo muutenkin tosi negatiiviseksi, kun huomaa että hänellä itselläänkin on vaikeaa itsensä kanssa. Lapsi on sisarustenkin mielestä raskas ja vie paljon tilaa perheessä kiukutteluineen. T. Ap

Ymmärrän ihan täysin! Meillä on kolme lasta joista yksi on ns. raskaampi luonteeltaan kuin muut. Ja kun hän on esikoinen, hän on ollut sitten meidän tapauksessa se harjoituskappale, ja olenkin hänen kanssaan tehnyt paljon virheitä, joita nyt sitten yritän korjata. On kuitenkin vaikea sanoa, mikä on ikäkauteen liittyvää, mikä lapselle luonteenomaista ja mikä kasvatuksesta johtuvaa. 

Meillä esikoinen on siis sellainen AINA VAIN MULLE SANOTAAN -tyyppi, vaikka tietää tasan tarkkaan, että muillekin sanotaan samoista asioista. Te ette koskaan/mua ei tajua kukaan/AINA tää on tällaista/mä en osaa mitään. Olen tehnyt hänen kanssaan sen, että puhuin tästä jo neuvolassa ja puhun myös opettajalle ja terveydenhoitajalle koulussa, että emme olisi yksin tämän kanssa ja apua tulee sitten, jos tarvitaan. 

Vertaistuki auttaa kyllä aina. Monella muullakin on tällaista, joten siihen voi vähän nojata kun tuntuu kaikkein pahimmalta. Ja kun kuuntelee muiden kokemuksia, ymmärtää ehkä sitten ne omat virheensä ja voi poimia jotain sellaisia toimintatapoja, mitkä voisi auttaa. 

MLL:n ja Väestöliiton sivuilla on loistavasti kiteytetty lapsen ikävaiheen haasteet ja positiiviset puolet, ja näitä kannattaa lukea ihan jokaisen. 

Tsemppiä taasen, kyllä se tästä :)

Vierailija kirjoitti:

Ettei vain sulla olisi tunne elämässä jotain häiriöitä, jos oma lapsi ärsyttää. Hänen vastareaktio saa sinut ärsytymään, ja tämä heijastuu sun käytökseen. Hanki itsellesi apua!

Lapsi on ihminen, ja ihmiset ärsyttävät välillä toisia ihmisiä.

On kohtuuton vaatimus, että oma lapsi ei saisi ärsyttää tai sitten on vanhemmalla päässä vikaa. 

Todella normaalia 6v: n käytöstä ja et todellakaan ole kamala äiti! Ensi kerralla ennakoi, kiellä suoraan se "väärä valinta" josta tiedät tulevan harmia tai poista sen mahdollisuus kokonaan.

Minulla on myös herkästi suuttuva 5-vuotias ja olen huomannut että kun raivari on alkanut ei auta kuin purra huultaan ja sympatisoida lasta, se, että esim. käskee heittämään rikkinäisen tavaran pois tai muuten alkaa luetella tosiasioita eskaloi tilanteen ihan toiseen ulottuvuuteen (ja siis todellakin olen tähän itse syyllistynyt monta kertaa). Nyt siis vaan annan raivota ja pysyn itse rauhallisena ja välillä sympatisoin, että todella kamala tuo potkulauta tosiaan, mun olisi pitänyt vaihtaa.se uuteen jo aiemmin...

Tsemppiä!