Vaikea ero

Nosto

Ero ei ollut kovin hankala exän ensi järkytyksen jälkeen, kun ex sai tietää uudesta suhteestani harkinta-ajan aikana. Asuimme vielä saman katon alla. Yritin auttaa häntä eroasioissa, ja mm lapset jäi isälle ensin, kun muutin pois. Ex ei kuitenkaan heistä huolehtinut kuten olisi pitänyt, vaan viikonloppuisin luuhasi uuden naisystävän luona, kun teini-ikäinen esikoinen oli yksin kotona joka viikonloppu

Erosta on nyt jo aikaa. Ex ei ota vastuuta. Ei pyydä lapsia luokseen, ei huolehdi, ei osta lahjoja, ei anna rahaa. Esikoinen on jo omillaan eikä isänsä ole mitenkään avustanut ajokortin, auton, kodinsisustuksen hankinnassa. Ikuisesti olen katkaissut välit. Lapsetkaan ei kaipaa tai eivät puhu. En tiedä miten pitävät yhteyttä isänsä kanssa, mutta itse en halua enää edes nähdä koko ihmistä.

Entäs muita? Ehkä sellaisia joiden ex kuitenkin on aktiivisesti lasten elämässä ja vaikuttaa uuden siippansa kanssa onnelliselta tai muuten vaan elämäänsä onnelliselta ja kaikki ns. hyvin oli vain teitä kohtaan k*sipää?

Nosto

Palsanaiset, älkää pettäkö mua

Ei sitte

Totaalinen luottamuksen rikkominen tuli, räikeää valehtelua ja pettämistä suhteen alista saakka vuosien ajan. Siitä huolimatta sanoo että rakastaa edelleen ja on koko ajan rakastanut. Mulla ei mene ymmärrykseen miten toinen voi rakastaa ja pettää rakkaimpaansa.. Joko valehtelee edelleen tai on ihan kypsymätön reppana eikö edes tiedä mitä rakkaus on.

Sovussa silti yritin erota mutta yhteyttä ei olla eron jälkeen pidetty kuin välttämättömät asiat.

Ei kai kukaan halua elämäänsä epärehellistä, epäluotettavaa petollista ihmistä? Edes pitkän ajan päästä. Ei se mennyt aikakaan tule sille peitetylle takaisin.

Anteeksianto on uhria, ei tekijää varten, jotta uhri/petetty voi ja pystyy jatkamaan omaa elämään.

Miksi edes kysyt haluaisiko joku tuhlata tuollaiseen ihmiseen aikaa joskus myöhemmin? Oletko joten reppana/ retardi, jolla ei ole ystäviä vai etkö muka ole ymmärtänyt mitä teet? Ei, en haluaisi edes nähdä. Mitään puhuttavaa tuollaisen ihmisen kanssa ei olisi.

Me olemme entisen mieheni kanssa hyvissä väleissä. Ystäviä emme ole, miksi olisimme? Lasten asiat saadaan hyvin sovittua ja yhdessä mietimme miten toimia haastavissa tilanteissa. Juttelemme kyllä muistakin asioista kuin lapsista, mutta emme ole tekemisissä samalla tavalla kuin ystävät olisivat.

Nosto

Pettämistä, valehtelua ja huijaamista. Ei olla ystäviä. Viha on erittäin syvää. Katkeruus alkaa onneksi hälvetä. Erosta 1,5 vuotta.

Miksi pitäisi exän kanssa ystävystyä? Asiallisuus riittää.

Ex sarjapetti.  Liitto oli muutenkin vaikea, ei väkivaltainen, mutta vaikea, yhtä vuoristorataa ja minä lähdin. Ex:llä on nykyisin bibolaari-diagnoosi, joka oli varmasti jo silloin.  

Erosta on kohta 9 vuotta, joten elämässä on menty eteenpäin. Olen mennyt uusiin naimisiin ja elän onnellisena tässä perhetilanteessa, sen tarkemmin en avaa, koska tunnistamisriskejä. 

Eka vuosi ja toinenkin lähdettyäni oli hyvin vaikea koska ex:lle oli todella vaikeaa hyväksyä se, että liitto oli ohi. 

Olemme asiallisissa väleissä ja pystymme hoitamaan kuopuksemme asiat (ex:n ja minun kuopus on 15 v) ja pystyimme hoitamaan lasten asiat ja viettämään juhlat samoissa tiloissa ja keskustellen.  Pystymme myös istumaan nykyisin joulupöytään yhdessä. Ystävyyttä en kaipaa. Ex ei elä parisuhteessa kenenkään kanssa, joten en tiedä miten se asia sitten sujuisi, jos nainen tulisi kuvioon. Jotain lyhyitä suhteita on ollut, mutta ei sen vakavampaa vissiin. Tämä siis teiniemme kertomaa. 

Ap, miksi pohdit tällaista? Miksi haluaisit olla ystävä exän kanssa edes joskus tulevaisuudessa, jos ei se nytkään ole mahdollista? Päästä nyt vain irti ja ala rakentaa omaa elämääsi :)

Meillä oli helppo ero ja exän kanssa ollaan hyvissä väleissä ja säännöllisesti bisnesten ym vuoksi tekemisissä, mutta kumpikin pärjäisi hyvin ilmankin. Tunnesidettä ei ole enkä sanoisi häntä ystäväkseni, ex on ex.

Vierailija kirjoitti:

Te joilla ero oli todella vaikea ja syynä mm. täydellinen luottamuksen rikkominen, kunnioituksen puute, toisen halventaminen esim., jos toisella oli suhde tai selvisi vuosien päästä että toinen ei koskaan oikeasti rakastanutkaan tai jotain tuollaista, niin ystävystyittekö lopulta joskus uudelleen?

Tarkoitan kun aikaa kulunut paljon ja asia jo anteeksi annettu ja elämää jatkettu. Enkä tarkoita sitä että ollaan kohteliaita ja rupatellaan smalltalkia kun törmätään lapsen rippijuhlissa vaan ihan kunnon ystävyyttä. Eritoten jos teillä on lapsia joiden takia on pitänyt koko ajan olla jossain määrin yhteydessä.

Vai jos toinen on kerran suhteenne rikkonut niin pahasti, niin ette vaan enää edes halua sellaista ihmistä elämäänne vaikka olisitte antaneet anteeksi ja jatkaneet elämää?

Ekan kanssa ollaan ihan hyvissä ja neutraaleissa väleissä. Ollaan uusien puolisoidemme kanssa olleet vieraina samoissa häissäkin ilman mitään ongelmia.

Toisen kanssa ei olla kyllä missään tekemisissä, koska oli narsistinen kontrollifriikki. Varmasti kohteliaasti tervehtisin, jos jossain törmättäisiin, mutta muutoin olen vaan tyytyväinen, että on jonkun muun riesana tänä päivänä.

Kumpi suhteen osapuolista ap on? Jos olet pettäjä, ei mitään syytä olla pakollista enempää yhteydessä ja se kin mielellään sähköpostilla jne. Jos olet petetty, oikeastaan sama juttu.

Vierailija kirjoitti:

Kumpi suhteen osapuolista ap on? Jos olet pettäjä, ei mitään syytä olla pakollista enempää yhteydessä ja se kin mielellään sähköpostilla jne. Jos olet petetty, oikeastaan sama juttu.

Olen siis se petetty osapuoli. Mies ei siis pettänyt (seksiä toisen kanssa), mutta rikkoi suhteemme perusteellisesti jatkuvilla valheillaan ja manipuloinnillaan. Ei kunnioittanut minua tai välittänyt minun hyvinvoinnistani pätkääkään, kunhan hänellä itsellään oli kaikki hyvin. Ja sotki vielä raha-asiansa täydellisesti. Sanoi kuitenkin kaiken päätteeksi, että toivoo meidän jonakin päivänä pystyvän taas puhumaan normaalisti ja olemaan ehkä kavereita. Ja minua se ei kiinnosta yhtään, missään määrin, enää ikinä.

Miehen isoäiti sanoi, että tärkeintä meillä nyt erotessa on pysyä ystävinä lapsemme vuoksi. Ja muutenkin toitotetaan, että lasten takia pitää yrittää tulla toimeen. Minunkin perheeni sitä minulle toistelee, mutta minä en halua.

Minulle riittää, että lapsen asiat saadaan esim sähköpostin tai viestein hoidettua ja se siitä. En ala raivoamaan, jos olemme samassa tilassa, mutta en mihinkään jutusteluunkaan halua ryhtyä. Hänelle on ollut monia mahdollisuuksia olla toimimatta kuten toimi, mutta toistuvasti tekee samat p*skat. Ei kiitos enää, ikinä!

Mietinkin nyt sitä, että olenko minä sitten ihan paska ihminen, jos en enää ikinä halua yrittää sen kummemmin hänen kanssaan tulla toimeen. En istua yhteiseen joulupöytään tai muutakaan. Hän valehteli minulle ja lapselleni vuosia, en sellaista kaipaa enää elämääni. En pitäisi noin käyttäytyvää ystävääkään enää elämässäni, niin miksi tuntuu, että lasten takia tuollainen exä kuitenkin pitäisi pitää? Miten se on parempi lapsille? AP

Onko muilla kokemusta siitä, että tyrkytetään sitä, että pitäisi tulla toimeen, vaikka toinen ollut aivan hirveä sinua kohtaan?

Kaks vuotta sitten mies ilmotti että on toinen nainen ja jättää mut. Tässä on ollut melkoista vuoristorataa ja nyt näyttää aika lailla sille että uusi suhdekaan ei kukoista, uusikkoa ei meidän lapset enää kiinnosta ja mies pärjää aika huonosti niiden kanssa yksinään. On nyt puolen vuoden sisällä tukeutunut minuun tilanteissa jossa olettaisin uuden naisen olevan siinä se tukipilari.

Ei. En suostu ystäväksi. Multa haetaan tukea kun on hätä ja sit kaadetaan paska mun niskaan kun on sotkenut asiansa. Eron jälkeen myös lapsemme sai nepsydiagnoosin ja sitä kautta mulle alkoi valjeta miksi meidän yhteinen liitto oli niin hankala.

Aluksi käytiin yhdessä kaikissa lapsen koulu/terapia jne. palavereissa mutta nyt kun näen koko miehen uusin silmin niin mua säälittää ja kuvottaa katsoa hänen kasvojaan ja kuunnella hänen sisällyksettömiä höpötyksiään. Ja lopulta totesin että haluan meille eri palaverit. Ainoat kohtaamiset on kun lapset menevät isälle, nekin pyrin hoitamaan niin että hakee kun en ole paikalla. Ei vaan ole enää mitään sanottavaa tuolle ihmiselle. Kevätjuhlat kestän hammasta purren enkä kommentoi tökeröön käytökseensä mitenkään (en lähde erittelemään mitä kaikkea sekoilee, on vaan niin eri maailmasta).

Kunhan saan tästä elämän kuntoon (hänen jäljiltä jäi iso remontti jne.), niin muutan tästä kauemmaksi. Nyt se käy täällä edelleen kuin kotonaan jos en oo valppaana muistuttamassa että on erottu.

Se että on erottu, siihen on kyllä kunnon syy eikä se pelkästään se pettäminen ollut. Ystäväksi en todellakaan ala, tukeutukoon kyt uuteen naiseensa- mä tein sitä 15 vuotta.

Eronnut ja onnellinen kirjoitti:

Kaks vuotta sitten mies ilmotti että on toinen nainen ja jättää mut. Tässä on ollut melkoista vuoristorataa ja nyt näyttää aika lailla sille että uusi suhdekaan ei kukoista, uusikkoa ei meidän lapset enää kiinnosta ja mies pärjää aika huonosti niiden kanssa yksinään. On nyt puolen vuoden sisällä tukeutunut minuun tilanteissa jossa olettaisin uuden naisen olevan siinä se tukipilari.

Ei. En suostu ystäväksi. Multa haetaan tukea kun on hätä ja sit kaadetaan paska mun niskaan kun on sotkenut asiansa. Eron jälkeen myös lapsemme sai nepsydiagnoosin ja sitä kautta mulle alkoi valjeta miksi meidän yhteinen liitto oli niin hankala.

Aluksi käytiin yhdessä kaikissa lapsen koulu/terapia jne. palavereissa mutta nyt kun näen koko miehen uusin silmin niin mua säälittää ja kuvottaa katsoa hänen kasvojaan ja kuunnella hänen sisällyksettömiä höpötyksiään. Ja lopulta totesin että haluan meille eri palaverit. Ainoat kohtaamiset on kun lapset menevät isälle, nekin pyrin hoitamaan niin että hakee kun en ole paikalla. Ei vaan ole enää mitään sanottavaa tuolle ihmiselle. Kevätjuhlat kestän hammasta purren enkä kommentoi tökeröön käytökseensä mitenkään (en lähde erittelemään mitä kaikkea sekoilee, on vaan niin eri maailmasta).

Kunhan saan tästä elämän kuntoon (hänen jäljiltä jäi iso remontti jne.), niin muutan tästä kauemmaksi. Nyt se käy täällä edelleen kuin kotonaan jos en oo valppaana muistuttamassa että on erottu.

Se että on erottu, siihen on kyllä kunnon syy eikä se pelkästään se pettäminen ollut. Ystäväksi en todellakaan ala, tukeutukoon kyt uuteen naiseensa- mä tein sitä 15 vuotta.

Minunkin mies aina hädässä itki minulle ja kuvittelin aina, että olen tärkeä, kun ei ikinä kenellekään muulle ollut avautunut millään tavalla. Enpä sitten ollutkaan.

Saitko/saatko kuulla, että pitäisi olla esimerkkinä lapsille ja näyttää, että tulette toimeen yms? Sellaista olen itse saanut kuulla ja tuntuu lukevan kaikkialla.. Ap