Olen kotiäiti, jolla on TODELLA huonot hermot. Ei tästä arjesta tule mitään, jos en opi relaamaan, mutta miten?!?!

Toivottavasti sinä onnistut!

Heti helpotti.

pikkulasten hoito jaettiin puoliksi vanhempien kesken 8kk + 8kk ja sitten lapset hoitoon. Minä olen töissä, lapset mukavassa päiväkodissa (niitäkin on!) ja koko perhe voi paljon paremmin kuin jos kärvsitelisin ja kiukuttelisin kotona!

töihin vaan pelkästään luulen niin.. No, ei se ekan lapsen kohdalla ollut mitenkään kamalaa, nimittäin se töihinpaluu. Lapset ovat ihania ja rakkaita, mutta nyt vaan on pinna niin tiukilla, että tää koko kämppä v*tuttaa.



ap

itselläni kysymys ei ole edes pinnan pituudesta vaan siitä että pitkästyn ja tulen niin kärttyisäksi ettei sille yleisnegatiivisuudelle edes ole sanaa..

Minä ainakin halusin ja kivaa oli palata työelämään!

kaikkien kotiäitiyden puolestapuhujien joukossa! Enkä totisesti väheksy kotona olemista ja nostan todellakin hattua niille, jotka siitä nauttivat, se on lahja sekin.



ap

Eikä pullan leipominen ;). On paljon kivoja perhepäivähoitajia, jonne voi pienenkin lapsen viedä hoitoon jossei itse jaksa.

meillä on molemmilla liukuma, voidaan sumplia aikoja.



t. nelonen

oletko harkinnut tätä vaihtoehtoa, että olisitkin alakuloinen, voisi olla mahdollista jos todellakin olet vaan kotona kersojen kanssa eikä sinulla ole omaa aikaa ja elämää.

puhu neuvolassa asiasta, eihän se ole oikein jos lapset elävät ainaisen pelon alla kun eivät pysty yhtään ennakoimaan milloin heille räjähdät, ovat siis valmiustilassa koko ajan.

toivottavsti tilanteesi ratkeaa.

mutta jospa ap on masentunut, koska ei tykkää olla kotona? (omien sanojensa mukaan kaipaa töihin)



Minusta ei ole mikään ihme ettei kaikki jaksa olla neljän seinän sisällä päivät pääksytysten ilmain aikuisseuraa ja se ainoa satunnainen aikuisseura päivisin on jotain kurahanskojen vertailua hiekkalaatikon reunalla.



Tämä nykyajan eristynyt kotiäitielämä on ihan luonnoton tilanne, ken sitä vastaan kapinoi, ilmentää luonnollisia tunteita.

Itse luulin myös olevani, mutta kyllä olen mennyt töihin molempien lasten jälkeen, kun he ovat olleet noin 1,5-vuotiaita. Aloitus oli ihanassa ryhmiksessä ja kaikki sujui loistavasti.



Ei ole mitään järkeä, että kotona on sekopää-äiti hampaat irvessä kolme vuotta, koska joku (sellaista tutkimustahan EI ole, joka tuon väitteen todistaisi) on väittänyt, että se on lapsen kannalta paras. Järki käteen ja ajatelkaa ihan itse!



Eli hopi hopi töihin vain ap!

jos selitys on raha, niin kyllä pankista saa lyhennysvapaita kuukausia asuntolainaan ja veroprossahan alskee sen ansiosta joka tapauksessa.

Ei välttämättä tarvitse mennä töihin, ei sekään ole välttämättä sen parempi ratkaisu, kun kotona on sitten kaikki työt ja väsyneet lapset vastassa.

Mieti ensin muutamia asioita.

Kuinka paljon miehesi osallistuu kotitöihin ja lasten hoitoon?

Rasittaako muut kotityöt vai lapset?

Olisiko taloudellisia resursseja hankkia kotiin apua, että pääsisi välillä yksinkin menemään johonkin?

Oletko miettinyt lapsillesi jotain kerhoa tai osapäivähoitoa?

Kannustavatko ystäväsi ja sukulaisesi kotiäitiyttäsi?

Jos haluat töihin, pidätkö työstäsi?



Vaihtoehtoja on monia. Eikä lopulta ole niin suurta väliä, mitä muu kansa ajattelee ratkaisuistasi. Aika ajoin kotiäitinä pitää miettiä, miten tästä eteenpäin ja löytää elämää helpottavia ratkaisuja. Tsemppiä!

t. kotiäiti, sittenkin.

Meillä minun kotona oloni tarkoittaa samalla sitä, että teen kaikki kotityöt, omia harrastuksia ei ole eikä aikuista seuraa päivisin. Haluan töihin, koska haluan omaakin elämää. Kotona oloani ei ole kannustettu muuten kuin kehumalla, miten hienoa on, että olen kotona. Käytännössä kuitenkin annetaan ymmärtää, että minun leponi ja elämäni on vähemmän tärkeää kuin miehen, joka käy töissä. Siksi menen töihin, että saan minäkin joskus levätä. Tsemppiä a.p.!