Ihmisten suhtautuminen nepsylapsiin.
Minusta on ihan käsittämätöntä, että mistään mitään tietävät ihmiset syyttävät lasten neuropsykologisista kehityshäiriöistä puhelimia ja kasvatusta.
Heillä ei itsellään ole mitään kokemusta erityslapsista, mutta silti he tietävät kuinka heitä pitää kasvattaa ja mistä heidän kehityshäiriöistä johtuu.
Kertoisitteko, että jos ruutuaika aiheuttaa ahdh:ta, miksi sitä ei ole sitten kaikilla lapsilla? Iso osa lapsista viettää valtavasti aikaa pelaten puhelimella, somessa ja youtubessa. Silti heidän aivonsa kehittyvät ihan normaalisti. Samaten kaikilla rajattomasti kasvatetuilla lapsilla ei ole nepsy oireita.
Näette lapsista päälle päin vain sen huonon käytöksen, ettekä ymmärrä syitä sen taustalla. Vähän kuin menisi sokealle aukomaan päätä että mitäs menit katsomaan televisiota liian läheltä. Nykyinen älylaiteriippuvuus varmasti voi pahentaa nepsyn oireilua, mutta se ei ole sen syy. Eikä myöskään rajaton kasvatus. Vanhemmilla on näiden lasten kanssa todella rankkaa ja haasteellista, voitte kuvitella kun autisti saa hermoromahduksen julkisella paikalla, miltä tuntuisi kun joku tantta tulisi siihen pätemään että laitapa rajoja sille lapselle.
Kommentit (72)
Kysy reilusti palstan mt Vanhalta pihalta!! .. Se kyllä vetää hihasta vastauksia ja mukatietoa. 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Vierailija kirjoitti:
Moni yrittää hankkia nepsydiagnoosia vaikka avainongelma on kasvatuksessa
Älä puhu kun näköjään et tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Kysy reilusti palstan mt Vanhalta pihalta!! .. Se kyllä vetää hihasta vastauksia ja mukatietoa. 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Arvasin että sen tehtailemaan aloitus 🤣🤣🤣
Vierailija kirjoitti:
Moni yrittää hankkia nepsydiagnoosia vaikka avainongelma on kasvatuksessa
Voin kertoa että hyvin harva ihminen tieten tahtoen toivoo että oma lapsi saa jonkun diagnoosin! Kyllä sitä viimeiseen asti toivoo, että lapsi olisi kasvatettavissa normaalein keinoin.
Minä luulin lasteni olevan normaaleja vilkkaita lapsia. Koulusta sitten tuli palautetta, että ei todellakaan ole normaaleja, he kun pystyvät vertaamaan 20-30 muuhun saman ryhmän lapseen, itse vain omiin.
Kaikki meidän lapset siis nepsy lapsia, meillä vanhemmilla ei ole diagnooseja, toisin kuin lapsillemme, todennäköisesti sellaiset saisimme, jos kokisimme tarpeellisiksi hankkia. Oli tätä siis jo ennen älypuhelimia ja "vapaata kasvatusta".
N39
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni yrittää hankkia nepsydiagnoosia vaikka avainongelma on kasvatuksessa
Voin kertoa että hyvin harva ihminen tieten tahtoen toivoo että oma lapsi saa jonkun diagnoosin! Kyllä sitä viimeiseen asti toivoo, että lapsi olisi kasvatettavissa normaalein keinoin.
Niinköööö 😆😆😆
Ongelma on ehkä se, että vaikka oikeasti onkin vaikeita neurologisia sairauksia, osa lääkäreistä ja vanhemmista haluavat mielummin kirjoittaa reseptin sellaisillekin lapsille, joilla kyse on vain vanhempien suorittamasta lapsen altistamisesta asioihin, jotka johtavat itseaiheutettuun(vanhempien aiheuttamaan) keskittymishäiriöön. Tällöin pilataan koko sairauden maine.

Meillä on diagnoosi, ei lääkitystä. Pärjäämme ilman lääkkeitä tai vammaistukea.
N39
Nepsydiagnoosi pitää saada, koska naapurin Maijan lapsillakin on. Se on trendikästä.
Älä jaksa. Hyvin usein ne nepsy ongelmat johtuu vain siitä että lapsella ei ole mitään rajoja. Vanhin lapsista on Asperger ja kasvatin hänet niin kuin muutkin lapset. Eli vanhemmat voi katsoa peiliin ja miettiä mikä estää kasvattamasta. Lasten, myös nepsyjen, pitää oppia sietämään pettymyksiä ja oppia elämään yhteiskunnassa, nepsy on ihan eri kuin kehitysvamma

Kyllä, mutta silti on välillä nepsyn kanssa vaikeaa. Esim, meidän nepsy saattaa kouluun kävellessä alkaa katsoa lintuja taivaalla ja kävellä autotielle, vaikka on jo 5. luokalla. Vertaan tätä meidän normaaliin 3 luokkalaisten jonka koulumatkasta ei tarvitse olla koskaan huolissaan.
Sori, en jaksa. Huutavat, kiljuvat, tappelevat, rikkovat, juoksevat lapset. Ihan sama onko nepsy vai normaali jos eläminen on pelkkää älämölöä. En pysty olemaan lähettyvillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni yrittää hankkia nepsydiagnoosia vaikka avainongelma on kasvatuksessa
Voin kertoa että hyvin harva ihminen tieten tahtoen toivoo että oma lapsi saa jonkun diagnoosin! Kyllä sitä viimeiseen asti toivoo, että lapsi olisi kasvatettavissa normaalein keinoin.
HAHAHAHAHA!!!! Tuo diagnoosi nimenomaan halutaan, että voi lapsen huonoa käytöstä selittää kun Jesse/Jeminalla on aadeehoodeeaabeeceedee, niin ei se voi itselleen mitään. Siksi sitä on esim turha kieltää, kun kaupassa heittelee tavaroita tai käy heittämässä kaverin kirjat pönttöön koulussa. Eikä mikään ns. kasvatus auta, joten turha edes yrittää. Ihan selkeästi tavoitellaan reaalielämän "vapaudu vankilasta" korttia.
Mä tiedän tasan yhden nepsyäidin, joka tosissaan yrittää kasvattaa lapsestaan ns. kunnon kansalaista. On rajat ja rutiinit. Muut ei välitä, vaan antavat nepsylasten olla nepsylapsia. Näiden jälkimmäisten mielestä esim vahingonkorvaus on liioiteltua ja syrjintää nepsyjä kohtaan, vaikka nepsylapsi tahallaan rikkoo jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä jaksa. Hyvin usein ne nepsy ongelmat johtuu vain siitä että lapsella ei ole mitään rajoja. Vanhin lapsista on Asperger ja kasvatin hänet niin kuin muutkin lapset. Eli vanhemmat voi katsoa peiliin ja miettiä mikä estää kasvattamasta. Lasten, myös nepsyjen, pitää oppia sietämään pettymyksiä ja oppia elämään yhteiskunnassa, nepsy on ihan eri kuin kehitysvamma
Kyllä, mutta silti on välillä nepsyn kanssa vaikeaa. Esim, meidän nepsy saattaa kouluun kävellessä alkaa katsoa lintuja taivaalla ja kävellä autotielle, vaikka on jo 5. luokalla. Vertaan tätä meidän normaaliin 3 luokkalaisten jonka koulumatkasta ei tarvitse olla koskaan huolissaan.
Voiko tuollaisen päästää itsekseen edes ulos?

Ei. Siksi saan vammaistukea, koska joudun saattamaan lapseni kouluun ja olemaan sen aikaa töistä pois. Kotona pärjää kyllä, mutta ei puhettakaan että saisi esim. hellaa käyttää.
Moni käyttää diagnooseja väärin. Lapsen ei tarvitse käyttäytyä ja huono käytös kuitataan diagnoosilla.
Huonokäytöksiset ihmiset aiheuttavat muissa ärtymystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä jaksa. Hyvin usein ne nepsy ongelmat johtuu vain siitä että lapsella ei ole mitään rajoja. Vanhin lapsista on Asperger ja kasvatin hänet niin kuin muutkin lapset. Eli vanhemmat voi katsoa peiliin ja miettiä mikä estää kasvattamasta. Lasten, myös nepsyjen, pitää oppia sietämään pettymyksiä ja oppia elämään yhteiskunnassa, nepsy on ihan eri kuin kehitysvamma
Kyllä, mutta silti on välillä nepsyn kanssa vaikeaa. Esim, meidän nepsy saattaa kouluun kävellessä alkaa katsoa lintuja taivaalla ja kävellä autotielle, vaikka on jo 5. luokalla. Vertaan tätä meidän normaaliin 3 luokkalaisten jonka koulumatkasta ei tarvitse olla koskaan huolissaan.
Voiko tuollaisen päästää itsekseen edes ulos?
Mun mielestäni ihan normaalia käytöstä ja olen vielä hengissä. Toiset nyt vaan ovat haaveilijoita ja vähän pihalla kaikesta, kuten minä. Nykyään vaaditaan lapsilta aika paljon. Kyllä tässä maailmassa pärjää vähän hömelönäkin. Mulla on varmasti adhd, koska kun kokeilin kaverin pilleriä aivoni hiljenivät. Mutta en ota lääkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on ehkä se, että vaikka oikeasti onkin vaikeita neurologisia sairauksia, osa lääkäreistä ja vanhemmista haluavat mielummin kirjoittaa reseptin sellaisillekin lapsille, joilla kyse on vain vanhempien suorittamasta lapsen altistamisesta asioihin, jotka johtavat itseaiheutettuun(vanhempien aiheuttamaan) keskittymishäiriöön. Tällöin pilataan koko sairauden maine.
Meillä on diagnoosi, ei lääkitystä. Pärjäämme ilman lääkkeitä tai vammaistukea.
N39
Kiva juttu teille. Tosin eipä sitä vammaistukea todellakaan helpolla saa. Varsinkin jos pärjää ilman lääkitystä. Ja eihän siis vilkas lapsi tarkoita samaa kuin ADHD ja siksi minusta pienille lapsille ei diagnoosia pitäisi asettaa. En toki tiedä, että minkä ikäisiä lapsia teillä on ja tuo oli ihan yleisesti. Ja itselläni on diagnoosi ja lääkitys.