Mitä tekisitte mun tilanteessa, yksinäisyys ja masennus uuvuttaa?

Mulla on vähän sama tilanne, paitsi että on 3 pientä lasta. Vanhat kaverisuhteet on lopahtaneet, kaikilla on niin kiirettä nykyään ettei ole aikaa nähdä ilman kauheeta suunnittelua. Lasten kautta olen saanut joitain tuttuja joita voi moikata ja pari sanaa vaihtaa jos jossain törmää, mutta muutenpa päivät menee itsekseen puhelinta selaten/kotitöitä tehden/lasten kanssa. Mieskin on hiljaista sorttia, joka viihtyy itsekseen jotain ulkona näpertäen...

Masennusoireet aina välillä nousee pintaan, mutta vielä ainakin olen sinnitellyt ilman lääkkeitä. Nuorempana oli joskus lieviä paniikkikohtauksia ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa mutta ne on onneksi vähentynyt esikoisen syntymän jälkeen.

Olem omalla kohdalla huomannut että some rupeaa välillä ahdistaan pahastikin ja siitä kun pitää taukoa niin olo kummasti paranee.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vähän sama tilanne, paitsi että on 3 pientä lasta. Vanhat kaverisuhteet on lopahtaneet, kaikilla on niin kiirettä nykyään ettei ole aikaa nähdä ilman kauheeta suunnittelua. Lasten kautta olen saanut joitain tuttuja joita voi moikata ja pari sanaa vaihtaa jos jossain törmää, mutta muutenpa päivät menee itsekseen puhelinta selaten/kotitöitä tehden/lasten kanssa. Mieskin on hiljaista sorttia, joka viihtyy itsekseen jotain ulkona näpertäen...

Masennusoireet aina välillä nousee pintaan, mutta vielä ainakin olen sinnitellyt ilman lääkkeitä. Nuorempana oli joskus lieviä paniikkikohtauksia ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa mutta ne on onneksi vähentynyt esikoisen syntymän jälkeen.

Olem omalla kohdalla huomannut että some rupeaa välillä ahdistaan pahastikin ja siitä kun pitää taukoa niin olo kummasti paranee.

Some on kyllä paha, sitä selatessa tulee olo että kaikilla on elämä kuin juhlaa. Oikeasti kuvat ovat yleensä harkittuja, eikä kukaan poistaa kuvia niistä elämän huonoista hetkistä. Me kans ollaan miehen kanssa erilaisia, hän tykkää suunnitella tekemiset ja mä olisin enemmän spontaaninpi. Toisaalta oon miettinyt, että ei yhden ihmisen ole tarkoitus täyttää kaikkia sosiaalisia tarpeita. Siksi ystävät olisivat paikallaan. Varmaan lasten kautta kans jos tutustuu, niin se on helposti sitä, että puhutaan vain lasten asioista? En tiedä, ei ole lapsia.. Onkohan moni tämän ikäinen yksinäinen, vaikka some antaa eri kuvan asiasta..

Onko kellään muilla antaa vinkkejä tai kertoa omia kokemuksia?

-ap

Jos sinulla kerran on ymmärtäväinen avopuoliso, niin silloinhan et ole ihan täysin yksin. Eikö hän ole koskaan lohduttaessaan sanonut "Mutta onhan sinulla minut!" tms.?

Onhan se ihan normaalia kuitenkin, että haluaa muitakin ihmissuhteita ja läheisiä. Niitä kai yleensä löytää lähinnä koulusta, työstä, harrastuksista, tapahtumista. Jotkut käyvät seurakunnan tilaisuuksissa ja tapahtumissa, kun kaipaavat ihmisiä ympärilleen, tuttavia, kavereita.

Kannattaa joka tapauksessa hankkia ammattiapua ja yrittää hoitaa itsensä kuntoon. Kavereitakin jaksaisi etsiä paremmin jos mieli olisi kunnossa, tai edes parempana.

Masennus ei riipu kavereista tai materiasta, voi olla masentunut, vaikka elämässä oli kaikkea mitä voi toivoa. Siksikin kannattaisi yrittää päästä masennuksen alkulähteille, sillä voi käydä niin ettet kavereista huolimatta tuntisi oloasi paremmaksi kuin nyt.