Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka paljon kuusivuotiaalta voi vaatia? Uhma ja harrastukset
13.09.2019 |
Kuinka paljon kuusivuotiaalta voi odottaa oma-aloitteisuutta ja vastuunkantoa?
Minulla on eskarilainen, joka soittaa viulua ja käy uimakerhossa ja olen kertakaikkisen väsynyt harrastuksiin viemiseen ja harjoittelun motivointiin. Tytön omasta halusta jo pari vuotta sitte aloitettiin viulun soitto ja harjoittelu on aina ollut takkuista, vaikka tyttö käy mielellään viulutunneilla ja ajatus viulusta luopumisesta on hänelle karmaiseva. Uimakerhoon ollaan kerran viikossa viety, että saisi monipuolista liikuntaa ja liikunnallisen harrastuksen. Olen yrittänyt viedä puistoon ja auttaa ja rohkaista kaverisuhteiden ylläpitämisessä kutsumalla kavereita meille kylään ja yrittämällä järjestää illalla aikaa, että ehtii olla ulkona kavereiden kanssa.
Mutta mutta olen niin väsynyt tähän kaikkeen yrittämiseen. Joka ikinen päivä pitää motivoida ja kannustaa ja yrittää saada harjoittelemaan viululäksynsä, jotta ehtisi sitten sinne uimakerhoon ja ulos kavereiden kanssa. Periaate meillä on, että jos haluaa köydä viulutunneilla ja pitää viulun niin harjoitella täytyy, ei se viulun soitto muuten onnistu ja meillä ei ole halua maksaa itseämme kipeäksi yksityisestä musiikinopetuksesta, jos ei harjoittele joka päivä.
Ja nyt kun aloitti eskarissa niin tuntuu, että heti kun sielä hänet haen puoli kolmelta on pelkkää muistuttamista ja motivointia koko loppupäivä. Kun pitää monta kertaa sanoa jo siitäkin, että vaatteet menee naulakkoon ja kädet tulee pestyä. Siitä sitten jatketaan sillä, että yritän tehdä soittoharjoittelun mukavaksi, laitan ruoan ja yritän saada kaikki hommat pakettiin niin, että ehtii kavereidensa kanssa ulos. Ja sitten illalla iltarutiinit ja kaikki on pelkkää patistamista.
Ja minä olen ihan superväsynyt tähän jatkuvaan patistamiseen. Mies osallistuu patistamisiin vain, jos erikseen pyydän. Silloin tekee varsin suoraviivaisesti hommat, eikä tyttö kyseenalaistakaan isänsä sanomisia samalla tavalla johtuen varmaa siitä, että loppuviimein aika vähän päivässä on isänsä kanssa.
Kysymys siis kuuluu, että kuinka paljon voin vaatia kuusivuotiaalta? Jos vaan sanoisin, että jos ei harjoittele niin viulunsoitto loppuu ja sitten sen lopettaisin? Vaikka tyttö itkisi maassa viulua sylissään pitäen, että viulua ei saa viedä (näin siis tehnyt, kun ole puhunut lopettamisesta).
Jos vaan sanoisin, että jos ei hommat suju, niin saa uimakerho jäädä (tyttö siis pitää uimakerhosssa käynnistä).
Jos vaan sanoisin, että jos ei vaatteet ole ilman eri sanomisia naulakossa ja kädet pesty ilman eri patistusta yms niin ei mene ulos kavereiden kanssa? Jos vaan sanoisin, että en enää sovi mitään kaverivierailuja puolin ja toisin, kun joudun ennen niitä huolehtimaan, että arkihommat onnistuu?
Mutta voiko kuusivuotias olla vastuussa asioista kuinka paljon? Onko parempi vaan jotenkin kitkutella eteenpäin ja toivoa, että kasvaa myöhemmin ottamaan itse vastuuta? Minkäikäisenä sen pitäisi tapahtua?
Kuusivuotiaan uhmakausi alkoi meillä viime keväänä ja sen jälkeen nämä asiat ovat menneet jotenkin ylitse minun kestokykyni. Perheneuvolaan ei juuri nyt pääse, joten mitä sanotte te muut, joilla on (ehkä) ollut samanlaisia ongelmia?
Kommentit (21)
Teillä äiti haluaa lapsen suorittavan lapsuutta ja ilkeä lapsi kieltäytyy siitä - voi kamala! Eiköhän tässä päde hyvä vanha JSSAP!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelit kieltää harrastukset koska oot vaan liian laiska viemään lastasi niihin?
Tämä lapsi todella halusi aloittaa viulun soittamisen. Ihan oikeasti sellaisia lapsia on olemassa. Harvassa, mutta niitä on. Lapsi on todella lahjakas siinä soittamisessa. Ihan samalla lailla kun monet urheilulajien harrastajat ovat itse halunneet aloittaa, niin sama on soittamisessa. Kun sanon, että lopetetaan alkaa hän itkeä ja juokseen viulunsa kanssa omaa sänkyynsä.
Siitä voidaan olla eri mieltä, onko se soittaminen järkevää ja haluaako hän sitä niin paljon, että jaksaisi harjoitella, mutta alunperin motivaatio on tullut hänestä itsestään. Ikinä en kuvitellut, että viulutunneille veisin lastani.
Mutta se kysymys onkin nyt se, että pitääkö minun jaksaa huolehtia ja patistaa, vai pitääkö kuusivuotiaan ymmärtää itse, että menettää harrastuksensa, jos ei huolehdi siitä itse? Minkäikäisenä tuollaista voi vaatia?
Aloittaja
Otat lapsesi harrasatukset ihan liian vakavasti. Ei sitä viulua tarvitse vinguttaa joka päivä. Puhu opettajan kanssa, miten paljon pitää harjoitella kotona. Vai haluatko lapsestasi maailmanluokan virtuoosin?
Montako kertaa viikossa se uimakerho on? Ei kai sentään joka päivä. Vai pitääkö lapsestasi tulla myös huippu-uimari?
Lapsella pitää olla päiviä, jolloin saa kaikessa rauhassa leikkiä yksin tai kavereiden kanssa ilman, että joku puhaltaa koko ajan niskaan, että nyt harjoittelemaan viulua tai nyt uimaan. Pian lapsi lyö jarrut pohjaan ja lopettaa kaiken harjoittelun ja harrastamisen.
Tulee mieleen, onko kyseessä varmasti lapsen oma halu näihin harrastuksiin vai haluavatko vanhemmat päteä lapsen harrastusten kautta. Eikö uimassa voi käydä ihan vain ilman kerhoja. Isä tai äiti mukaan pulikoimaan altaaseen. Viululäksyn harjoittelua kerran pari viikossa, ei joka päivä. Eikö tuo lapsi ala jo olla aika stressaantunut, kun vanhemmat / äiti ohjelmoi aina päivän ohjelman.
Eskarilainen ei todellakaan ole vielä kypsä vastuunottamiseen ja oma-aloitteisuuteen.
Missä vaiheessa se lapsi saa tehdä sitä mitä itse haluaa? Kuulostaa tosi ohjelmoidulta kaikki teidän päivät. Ymmärrän, että viulunsoittoon pitää panostaa, mutta joka päivä??? Oikeesti??? Vähempikin varmaan riittäisi. Haluaako se lapsi joka päivä niitä kavereita ja leikkitreffejä, kenen halusta se lähtee? Äidin vai lapsen? Eskaripäivä on tosi kuormittava tuon ikäiselle, suurin osa illasta pitäisi olla vapaata olemista.
Sitte tuo vaate-, käsipesu yms. homma, ne tietty pitää hoitaa. Tehkää lapsen kanssa yhdessä lista, mieluiten kuvitettuna, lapsen päivän velvollisuuksista. Jos patistaminen ei auta, niin jos kokeilisit vaikka palkitsemista? Että kun kaikki listan hommat hoituu omatoimisesti niin saa palkkion. Tehkää myös kuvitettu viikkolukujärjestys, johon laitatte harrastukset ja menot. Lapsi saisi myös itse päättää, mille päiville viululäksyn kuva laitetaan. Eli ei joka päivä, vaan 2-3 kertaa (plus viulutunti) riittää varmaan tuon ikäiselle. Vois motivoida vähän paremmin, kun lapsi on ite mukana suunnittelussa ja päätöksenteossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harjoitelkaa vaikka 3 tai 4 pvä viikossa. Uimakerhoon veisin, ellei lapsi kieltäydy itse menemästä. Takista voi huomauttaa tuon ikäiselle, oppii kyllä.
Vaikka lapsi oli alussa motivoitunut ja halukas aloittamaan soittamisen, niin nyt näyttää ettei hän jaksa sitä vaan menee patisteluksi. Tällöin keskustelisin lapsen kanssa ja tekisin päätöksen että harrastus menee tauolle, katsoisin miten tämä vaikuttaa tilanteeseen. Sinä olet vanhempi, sinä olet vastuussa lapsesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä lapsi todella halusi aloittaa viulun soittamisen. Ihan oikeasti sellaisia lapsia on olemassa. Harvassa, mutta niitä on. Lapsi on todella lahjakas siinä soittamisessa. Ihan samalla lailla kun monet urheilulajien harrastajat ovat itse halunneet aloittaa, niin sama on soittamisessa. Kun sanon, että lopetetaan alkaa hän itkeä ja juokseen viulunsa kanssa omaa sänkyynsä.
Siitä voidaan olla eri mieltä, onko se soittaminen järkevää ja haluaako hän sitä niin paljon, että jaksaisi harjoitella, mutta alunperin motivaatio on tullut hänestä itsestään. Ikinä en kuvitellut, että viulutunneille veisin lastani.
Mutta se kysymys onkin nyt se, että pitääkö minun jaksaa huolehtia ja patistaa, vai pitääkö kuusivuotiaan ymmärtää itse, että menettää harrastuksensa, jos ei huolehdi siitä itse? Minkäikäisenä tuollaista voi vaatia?
Aloittaja
Ei voi vielä tuon ikäiseltä vaatia että huolehtii itse harrastuksistaan.
Mulla on 5.5 vuotias ja ajatus että hänellä olisi noin paljon ohjelmaa ensi vuonna on aivan kauhea! Hän todella tarvitsee päiväkodin jälkeen vapaata aikaa ilman mitään aikatauluja. Yksi harrastus on lauantai-iltapäivänä. En jaksaisi minäkään patistaa pientä lasta soittoläksyjen tekemiseen. Jos tuon ikäiselle harrastus ei ole 90% :sti pelkkää iloa, niin jotain on pielessä (joo ymmärrän, että sitä viulua ei opi hyvin soittamaan jos aloittaa myöhemmin mutta mulle lapsen elämänilo on tärkeämpää). Teidän vanhempina pitää tehdä se päätös luopua viulutunneista. Kuulostaa ihan järkyttävältä arjelta pienelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet aika tiukka tuon viulunsoiton kanssa. Miksi hän on kalliissa yksityisopetuksessa? Eikö löydy halvempaa ja voisi sitten soittaa miten jaksaa? Vaatteista ja käsien pesusta muistuttelua jatkaisin.
Ja 10 lisää, että todellakaan ei voi vaatia, että 6-vuotias huolehtisi itse harrastuksistaan! Herran jestas. Mun esikoinen alkoi 8v kulkea itse treeneihin, mutta me pakkasimme silti tarvikkeet ja muistutimme lähtöajan vielä pari vuotta tuosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä lapsi todella halusi aloittaa viulun soittamisen. Ihan oikeasti sellaisia lapsia on olemassa. Harvassa, mutta niitä on. Lapsi on todella lahjakas siinä soittamisessa. Ihan samalla lailla kun monet urheilulajien harrastajat ovat itse halunneet aloittaa, niin sama on soittamisessa. Kun sanon, että lopetetaan alkaa hän itkeä ja juokseen viulunsa kanssa omaa sänkyynsä.
Siitä voidaan olla eri mieltä, onko se soittaminen järkevää ja haluaako hän sitä niin paljon, että jaksaisi harjoitella, mutta alunperin motivaatio on tullut hänestä itsestään. Ikinä en kuvitellut, että viulutunneille veisin lastani.
Mutta se kysymys onkin nyt se, että pitääkö minun jaksaa huolehtia ja patistaa, vai pitääkö kuusivuotiaan ymmärtää itse, että menettää harrastuksensa, jos ei huolehdi siitä itse? Minkäikäisenä tuollaista voi vaatia?
Aloittaja
Ei voi vielä tuon ikäiseltä vaatia että huolehtii itse harrastuksistaan.
Minkä ikäiseltä voi vaatia, että huolehtii itse harrastuksistaan? Kun tosissaan lapsi haluaa soittaa viulua ja sitä ei kertakaikkiaan voi soittaa sillä tavalla, että silloin tällöin, se on ihan turha soittaa silloin, niin mikä se ikä olisi milloin voisi siirtää sen vastuun harjoittelusta lapselle?
Hän nimittäin on sen verran lahjakas eli soittaa tällä hetkellä kuusivuotiaana musiikkiopiston perustason 3/3 tason kappaleita, että pelkään, että jos nyt lopetan sen soittamisen niin hän tulee olemaan pettynyt minuun sen takia, etten jaksanut, jos sitten kumminkin haluaakin viulistiksi ja homma menee pieleen sen takia, etten minä jaksanut kannustaa vaikeina hetkinä.
Toisaalta haluaisin luopua kaikesta tästä vaivasta ja patisteluista ja motivoinnista ja kannustamisesta, mutta se tuntuu vaikealta, kun lapsi on noin lahjakas.
Mulle äiti sanoi lapsena, tosin jo kouluiässä, että jos en huolehdi itse harrastuksistani, niin sitten ei tarvitse harrastaa. Seurauksena lopetin yleisurheilun ja telinevoimistelun, seuraavaksi kyllästyin huilutunteihin, mutta kuorolaulu jäi ja kävelin joka viikko edestakaisin 4km matkan kaupunkiin ja takaisin kotiin harjoituksiin. Nuorempi siskoni pyöräili ja myöhemmin ajoi skootterilla heppatallille melkein 20km päähän lähes joka päivä. Aito intohimo kyllä näkyy siinä, paljonko on valmis itse näkemään vaivaa jonkin asian eteen ja sitä kannattaa toki tukea omien jaksamisen rajojen rajoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä lapsi todella halusi aloittaa viulun soittamisen. Ihan oikeasti sellaisia lapsia on olemassa. Harvassa, mutta niitä on. Lapsi on todella lahjakas siinä soittamisessa. Ihan samalla lailla kun monet urheilulajien harrastajat ovat itse halunneet aloittaa, niin sama on soittamisessa. Kun sanon, että lopetetaan alkaa hän itkeä ja juokseen viulunsa kanssa omaa sänkyynsä.
Siitä voidaan olla eri mieltä, onko se soittaminen järkevää ja haluaako hän sitä niin paljon, että jaksaisi harjoitella, mutta alunperin motivaatio on tullut hänestä itsestään. Ikinä en kuvitellut, että viulutunneille veisin lastani.
Mutta se kysymys onkin nyt se, että pitääkö minun jaksaa huolehtia ja patistaa, vai pitääkö kuusivuotiaan ymmärtää itse, että menettää harrastuksensa, jos ei huolehdi siitä itse? Minkäikäisenä tuollaista voi vaatia?
Aloittaja
Ei voi vielä tuon ikäiseltä vaatia että huolehtii itse harrastuksistaan.
Minkä ikäiseltä voi vaatia, että huolehtii itse harrastuksistaan? Kun tosissaan lapsi haluaa soittaa viulua ja sitä ei kertakaikkiaan voi soittaa sillä tavalla, että silloin tällöin, se on ihan turha soittaa silloin, niin mikä se ikä olisi milloin voisi siirtää sen vastuun harjoittelusta lapselle?
Hän nimittäin on sen verran lahjakas eli soittaa tällä hetkellä kuusivuotiaana musiikkiopiston perustason 3/3 tason kappaleita, että pelkään, että jos nyt lopetan sen soittamisen niin hän tulee olemaan pettynyt minuun sen takia, etten jaksanut, jos sitten kumminkin haluaakin viulistiksi ja homma menee pieleen sen takia, etten minä jaksanut kannustaa vaikeina hetkinä.
Toisaalta haluaisin luopua kaikesta tästä vaivasta ja patisteluista ja motivoinnista ja kannustamisesta, mutta se tuntuu vaikealta, kun lapsi on noin lahjakas.
No varmaan joltain 10-vuotiaalta voi alkaa vaatia vastuun ottamista itse. 6-vuotiaan EI TARVITSE harjoitella joka päivä. Soitonopettajan kanssa voi sopia kevyemmästä harjoittelusta, ja jos ei onnistu, täytyy vaihtaa opettajaa. Lapsi oppii ja kehittyy vähemmälläkin harjoittelulla, ja tuolla pakottamisella hommasta katoaa ilo kokonaan. Jos lapsi on oikeasti lahjakas, harjoittelun määrää voi lisätä 8-9-vuotiaana, aivan hyvin ehtii oppia huippuviulistiksi vielä tuolloinkin halutessaan, kun hyvä pohja on jo olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä lapsi todella halusi aloittaa viulun soittamisen. Ihan oikeasti sellaisia lapsia on olemassa. Harvassa, mutta niitä on. Lapsi on todella lahjakas siinä soittamisessa. Ihan samalla lailla kun monet urheilulajien harrastajat ovat itse halunneet aloittaa, niin sama on soittamisessa. Kun sanon, että lopetetaan alkaa hän itkeä ja juokseen viulunsa kanssa omaa sänkyynsä.
Siitä voidaan olla eri mieltä, onko se soittaminen järkevää ja haluaako hän sitä niin paljon, että jaksaisi harjoitella, mutta alunperin motivaatio on tullut hänestä itsestään. Ikinä en kuvitellut, että viulutunneille veisin lastani.
Mutta se kysymys onkin nyt se, että pitääkö minun jaksaa huolehtia ja patistaa, vai pitääkö kuusivuotiaan ymmärtää itse, että menettää harrastuksensa, jos ei huolehdi siitä itse? Minkäikäisenä tuollaista voi vaatia?
Aloittaja
Ei voi vielä tuon ikäiseltä vaatia että huolehtii itse harrastuksistaan.
Minkä ikäiseltä voi vaatia, että huolehtii itse harrastuksistaan? Kun tosissaan lapsi haluaa soittaa viulua ja sitä ei kertakaikkiaan voi soittaa sillä tavalla, että silloin tällöin, se on ihan turha soittaa silloin, niin mikä se ikä olisi milloin voisi siirtää sen vastuun harjoittelusta lapselle?
Hän nimittäin on sen verran lahjakas eli soittaa tällä hetkellä kuusivuotiaana musiikkiopiston perustason 3/3 tason kappaleita, että pelkään, että jos nyt lopetan sen soittamisen niin hän tulee olemaan pettynyt minuun sen takia, etten jaksanut, jos sitten kumminkin haluaakin viulistiksi ja homma menee pieleen sen takia, etten minä jaksanut kannustaa vaikeina hetkinä.
Toisaalta haluaisin luopua kaikesta tästä vaivasta ja patisteluista ja motivoinnista ja kannustamisesta, mutta se tuntuu vaikealta, kun lapsi on noin lahjakas.
Se riippuu täysin lapsesta, mutta itse lapsuudessa viulua soittaneena ja nyt kahden lapsen erilaisia harrastuksia luotsanneena sanoisin että aikaisintaan 9-10v.
Miksi viulunsoiton suhteen pitää olla noin ehdoton joko-tai -linja? Ei kai sitä ole pakko lopettaa kokonaan, voi vähentää sitä harjoittelua jos nykytahti on liikaa. Joka päivä tavoitteellista harjoittelua 6-vuotiaalle on liiallinen vaatimys. Ihan minkä ikäiselle tahansa se olisi. Vähennätte harjoittelua vaikka 2-3 kertaan viikossa, ja sovitte YHDESSÄ lapsen kanssa, että mitkä ne treenipäivät on. Ja myös harjoittelette YHDESSÄ: ainakin joka kerta autat alkuun siinä harjoittelussa, meet mukaan kuuntelemaan ja ihastelemaan.
Eskari on tosi rankkaa aikaa lapselle. Pitäisin viulun ja jatkaisin uinti- tai muuta liikuntaharrastusta ekaluokalla, jolloin lapsi todennäköisesti on hieman seesteisempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä lapsi todella halusi aloittaa viulun soittamisen. Ihan oikeasti sellaisia lapsia on olemassa. Harvassa, mutta niitä on. Lapsi on todella lahjakas siinä soittamisessa. Ihan samalla lailla kun monet urheilulajien harrastajat ovat itse halunneet aloittaa, niin sama on soittamisessa. Kun sanon, että lopetetaan alkaa hän itkeä ja juokseen viulunsa kanssa omaa sänkyynsä.
Siitä voidaan olla eri mieltä, onko se soittaminen järkevää ja haluaako hän sitä niin paljon, että jaksaisi harjoitella, mutta alunperin motivaatio on tullut hänestä itsestään. Ikinä en kuvitellut, että viulutunneille veisin lastani.
Mutta se kysymys onkin nyt se, että pitääkö minun jaksaa huolehtia ja patistaa, vai pitääkö kuusivuotiaan ymmärtää itse, että menettää harrastuksensa, jos ei huolehdi siitä itse? Minkäikäisenä tuollaista voi vaatia?
Aloittaja
Ei voi vielä tuon ikäiseltä vaatia että huolehtii itse harrastuksistaan.
Minkä ikäiseltä voi vaatia, että huolehtii itse harrastuksistaan? Kun tosissaan lapsi haluaa soittaa viulua ja sitä ei kertakaikkiaan voi soittaa sillä tavalla, että silloin tällöin, se on ihan turha soittaa silloin, niin mikä se ikä olisi milloin voisi siirtää sen vastuun harjoittelusta lapselle?
Hän nimittäin on sen verran lahjakas eli soittaa tällä hetkellä kuusivuotiaana musiikkiopiston perustason 3/3 tason kappaleita, että pelkään, että jos nyt lopetan sen soittamisen niin hän tulee olemaan pettynyt minuun sen takia, etten jaksanut, jos sitten kumminkin haluaakin viulistiksi ja homma menee pieleen sen takia, etten minä jaksanut kannustaa vaikeina hetkinä.
Toisaalta haluaisin luopua kaikesta tästä vaivasta ja patisteluista ja motivoinnista ja kannustamisesta, mutta se tuntuu vaikealta, kun lapsi on noin lahjakas.
Menettääkö lapsi oikeasti mahdollisuuden olla viuluvirtuoosi tulavaisuudessa, jos hän joka päivän sijaan harjoittelisi 3-4 päivänä viikossa vaikka tästä vuoden eteenpäin ja sitten isompana taas enemmän? Kyllähän taidot siinäkin karttuvat. Miksi pitää olla mestari jo nuorena? Vai onko hänen ammattiviulistin ura nyt ihan realistinen tulevaisuuden suunnitelma johon panostetaan kaikki ja jolla maksetaan vanhempien eläke?
Jos taas viulua on pakko joka päivä vinguttaa, niin sitten se aika valitettavasti on poissa esimerkiksi kavereiden kanssa leikkimisestä. Ei kai sitäkään ole pakko joka päivä tehdä?
Kiitos kommenteista :)
Ok eli hyväksyn nyt sen, että en voi siirtää koko soittoharjoituksen ylläpitoa lapselle itselleen vielä tässä vaiheessa vaan jollain tavalla tässä on jaksettava. Tehdään sen uinnin kanssa niin, että käydään vaan nyt maksettu jakso eli puolet syksyä ja sitten pidetään taukoa. Vähennetään soittamista ja annetaan tulla joskus taukopäivä esim silloin kun sitä uintia vielä on tai sitten vain lyhyt soitto. Katsotaan miten menee. Yritän hyväksyä sen, että eskari on hankala aika lapselle. Varsinkin kun eskarin alku tarkoitti koulun alkua tällä alueella kun eskari on koululla ja pyörivät eka ja tokaluokkalaisten kanssa ulkona yhdessä. Onhan se iso muutos päiväkodin jälkeen.
Tuosta ammattilaisuudesta niin ei sillä ainakaan meidän eläkkeitä makseta, niin kuin joku kirjoitti, ei ole palkat kovin hääppöiset viulisteilla eli se ei ole minusta mikään tavoite ja onni. Ja vaikka olisi joku huippusolisti niin hankalat on työolot reissata paikasta toiseen ilman vakituloja, en semmoista toivo lapselleni. Mutta kun tosissaan nyt soittaa jo 3/3 kappaleita tässä iässä niin se ei ole kovin tavallista ja on hyvin mahdollista, että ammattilaiseksi voi ryhtyä, jos siis haluaa ja jos selviämme näitä harjoitteluvuosista.
Normaalistihan 3/3 kappleita soitetaan jotain 12-15 -vuoden iässä. Itse soitin 12-vuotiaana pianolla vastaavaa tasoa. Tyttö eteni 2/3 tason lävitse noin 8 kuukaudessa ja minustakin kappaleet on nyt hirveän vaikeita ja soittamista on liikaa. Tästä puhun opettajan kanssa vielä, jos himmattaisiin tahtia.
Alue: Aihe vapaa
Oikeasti relatkaa vähän. Manipuloit lasta huomaamattasi. Ei kukaan 4-vuotias "omasta aloitteestaan" keksi, että on olemassa sellainen asia kuin viulunsoitto, jota voi alkaa harrastaa! Olet syöttänyt sen ajatuksen hänelle aikanaan, ja nyt syötät jatkuvasti sitä ajatusta, että "pitää" harrastaa.
Harrastukset pois ja leikkimään kavereiden kanssa. Se on parasta 6-vuotiaalle. Voi sitten jatkaa parin vuoden päästä niitä, jos kiinnostus herää uudestaan.