Olen niin surullinen elämäntilanteestani vaikka minun pitäisi olla iloinen

Elämäni on todella yllätyksetöntä, minulla on mies joka on ihan hyvä ihminen mutta jotain aina jää puuttumaan. Meillä on lapsi joka on ollut haastava luonteeltaan syntymästä asti ja pelkään että kasvatamme hänet jotenkin kieroon.

Eilenkin menin nukkumaan kyyneleet silmissä, vihaan jokaista päivääni. Samalla tulee hirveän syyllinen olo kun minun pitäisi olla tyytyväinen kun on katto pään päällä, auto, on ystäviä, lapsi tulee halaamaan ja sanoo että rakastaa jne. silti päällä on sellainen tyhjyyden ja yksinäisyyden tunne.

En tiedä johtuuko tämä miehestä, meillä on seksielämä mutta ei läheisyyttä, hän on kokoajan jotenkin etäinen ja monesti olen harkinnut eroa, nyt vain se ei tunnu ajankohtaiselta kun meillä on lapsi. Haluaisin tuntea olevani rakastettu mutta tuntuu siltä aina että minä joudun kärsimään, annan rakkautta mutten saa mitään takaisin... Tai saan sitä mutten vain näe enää sitä. Tämä korostuu etenkin niissä tilanteissa kun lapsi kiukuttelee ja en niissä tilanteissa saa mitään apua mieheltä, hän vain häipyy jonnekin.

En tiedä jaksanko enää edes elää, haluaisin vain luovuttaa. En ymmärrä mikä merkitys minulla enää on kuin olla vaan läsnä oleva äiti eikä muuta. Kohta en voi olla sitäkään.