Miksi jotkut lapset leikkipuistossa alkaa heti roikkua vieraassa aikuisessa? Se ärsyttää
Vien omaa yksivuotiastani leikkipuistoihin hiekkalaatikolle ja keinumaan ja hän on niin pieni vielä, että ei hän mitään kavereita sieltä etsi vaan haluaa vähän keinua ja rauhassa tutkailla hiekkalaatikkolelujaan. Ja minä häntä siinä vahdin ja leikin hänen kanssaan ja annan vauhtia keinussa ja juttelen hänelle.
Silti joka kerta jos puistossa on muita vähän vanhempia lapsia, niin joku heistä alkaa roikkua minussa. Heti kun saavumme puistoon niin joku täysin vieras lapsi (nämä tällaiset ovat jo yli kolmevuotiaita, monesti ekaluokkalaisen oloisia), jota emme ole koskaan ennen nähneet, tulee viereeni ja alkaa kyselemään "mikä ton nimi on (osoittaen lastani)", "missä asutte", "mitä teette" ja miljoona vastaavaa kysymystä. Ja pajattamaan minulle asioistaan (tyyliin mitä harrastaa ja mitä on tehnyt tänään). Vaikka yritän keskittyä vain lapseeni. Niin se pajatus ei lopu. En pääse eroon siitä vieraasta lapsesta millään kohteliaalla tavalla enkä halua keskittyä hänen kanssa juttelemiseen vaan omaan lapseeni.
Jos taas juttelen jonkun toisen äidin kanssa samalla kun lapseni vaikka keinuu, niin tämä meille molemmille äideille vieras lapsi tulee koko ajan keskeyttämään meidän aikuisten keskustelun jollain omalla höpötyksellään ja yrittää kaikkensa saada meidän huomion vain osakseen.
Rasittaa käydä noissa leikkipuistoissa kun siellä on tuollaisia lapsia. Kertokaa miksi jotkut lapset (onneksi vähemmistö) alkaa heti roikkua heille aivan vieraissa aikuisissa eikä millään jätä jutuiltaan näitä vieraita aikuisia rauhaan? Ei he leiki muiden lasten kanssa vaan roikkuu vain vieraissa aikuisissa.
Kommentit (290)
Niiden vanhemmat seurustelee vain älyluurin kanssa?
Varmaan siksi jos eivät saa huomiota kotona. Tai sitten saavat sitä liiaksikkin ja ovat tottuneet että hänet huomioidaan AINA.
Voisin kuvitella oman lapseni olevan sellainen. Hän vain tykkää ihmisistä ja luottaa heihin. Olen kyllä opettanut, ettei kaikki aina tykkää siitä, vaan pitää antaa tilaa ihmisille. Toppuuttelen häntä paikallaollessani, mutta silloin on vaikeaa, jos en ole paikalla. Koita ottaa se kohteliaisuutena ja kehota menemään leikkimään muiden lasten kanssa. Olet kuitenkin valmis vastaamaan kyselytulvaan, niin voi sitä kohteliaasti, mutta suoraan sanoa, että menee tekemään jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
Ihan piristävä provo =)
Ei tämä mikään provo ole. Olen muutaman äidin kanssa puistossa aiheesta jutellut (kun tällainen lapsi on ollut siellä meitä koko ajan keskeyttämässä) ja nämä muutkin äidin ovat suoraan sanoneet, että on ärsyttävää. Ap
On se kiva kun Suomessa lytätään ihmisten vilpittömyys ja tutustumishalu jo hiekkalaatikolta lähtien, ja sitten myöhemmin ihmetellään kun on niin paljon yksinäisiä ja syrjäytyneitä, mieleltään jopa järkkyneitä.
Pitääkö teidän nujertaa jo pikkulapsetkin? :'/
Vierailija kirjoitti:
Voisin kuvitella oman lapseni olevan sellainen. Hän vain tykkää ihmisistä ja luottaa heihin. Olen kyllä opettanut, ettei kaikki aina tykkää siitä, vaan pitää antaa tilaa ihmisille. Toppuuttelen häntä paikallaollessani, mutta silloin on vaikeaa, jos en ole paikalla. Koita ottaa se kohteliaisuutena ja kehota menemään leikkimään muiden lasten kanssa. Olet kuitenkin valmis vastaamaan kyselytulvaan, niin voi sitä kohteliaasti, mutta suoraan sanoa, että menee tekemään jotain muuta.
Vaikutat fiksulta, enkä ihan usko, että lapsesi osuu kuvaukseeni. Tarkoitan nimittäin tilannetta, jossa se lapsi jatkuvasti ja tauotta keskeyttää vieraiden aikuisten keskinäisen keskustelun. Esim. puoli tuntia koko ajan keskeyttää ja keskeyttää, joka lauseen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Varmaan siksi jos eivät saa huomiota kotona. Tai sitten saavat sitä liiaksikkin ja ovat tottuneet että hänet huomioidaan AINA.
Mutta miksi nämä eivät leiki muiden lasten kanssa, vaan roikkuvat vain aikuisissa? Siis vieraissa aikuisissa. Eikö lapset voisi leikkiä keskenään? Ap
Ei ole koskaan minulle tapahtunut ja olen norkoillut leikkipuistoissa useita vuosia. Koululaisten äitinä ei onneksi enää tarvitse. Kaipaavat seuraa ja huomiota tietysti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan siksi jos eivät saa huomiota kotona. Tai sitten saavat sitä liiaksikkin ja ovat tottuneet että hänet huomioidaan AINA.
Mutta miksi nämä eivät leiki muiden lasten kanssa, vaan roikkuvat vain aikuisissa? Siis vieraissa aikuisissa. Eikö lapset voisi leikkiä keskenään? Ap
Siis mitä kyselet?? Haluavat huomiota aikusilta, siinä se. Sano että painu nyt kuuseen siitä pälättämästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan piristävä provo =)
Ei tämä mikään provo ole. Olen muutaman äidin kanssa puistossa aiheesta jutellut (kun tällainen lapsi on ollut siellä meitä koko ajan keskeyttämässä) ja nämä muutkin äidin ovat suoraan sanoneet, että on ärsyttävää. Ap
Ei mene kuin muutama vuosi, ja ne teidän lapset on niitä ärsyttäviä lapsia.
Mä olen myös sellainen aikuinen, johon joku ”puistolapsi” liimautuu. Tapahtuu usein myös esim. laivojen leikkihuoneessa, leikkimaissa yms. paikoissa. En keksi ”ilmiölle” mitään syytä, mutta ei ne lapset joka aikuiselle mene juttelemaan...
No se lapsi ihailee joko sua tai sun lasta. Ehkä olet kaunis, hyvin pukeutunut tai sun lapsi erityisen suloinen? Osa lapsista on tosi sosiaalisia eivätkä pelkää vieraita aikuisia. Eivät kuitenkaan vielä osaa sosiaalisia normeja, joten saattavat takertua vieraaseen. Sanot vain nätisti, että haluaisit nyt olla kahden lapsesi kanssa, voisitko mennä leikkimään keinuihin/hiekkalaatikolle tai muuhun aktiviteettiin x. Toki tuollaisen lapsen vanhempi saisi vähän tarkemmin seurata lapsensa puuhia.
Mun lapsi on supersosiaalinen, ja hakee kontaktia lapsista, sekä aikuisista lähes joka paikassa, missä liikumme.
Luultavasti on tullut häiriköimään sinua leikkipuistossa, jossa olet halunnut olla omissa oloissasi lapsesi kanssa.
Toisaalta näen todella hyvänä asiana, että lapsi on sosiaalinen tässä tuppisuiden itseensäkäpertyjien maassa.
Lapsi siis heittää läppää kadulla kulkiessa, kaupassa ym. missä vain ohikulkijoiden kanssa. Ei todellakaan mikään ujostelija.
Liikennevaloissa saattaa huomauttaa jollekin aikuiselle, että hei, mä olen nähnyt sut jossain ym.
Olen ylpeä tästä piirteestä, itse olen hiukan ujon puoleinen jännittelijä.
Aikuisena voit kyllä välinpitämättömällä käytöksellä osoittaa lapselle, että sinua ei kiinnosta kuunnella. Eiköhän viesti mene perille.
No, lapselleni on hyvä huumorintaju. Tässä taannoin olimme uimahallissa naisten puolella poikalapsen kanssa. Jo matkalla lapsi kyseli taivasasioita, mikä on taivas, mikä on lapsen taivas ym.
Täyteen suihkutilaan päästessämme lapsi hetken katseli ympärilleen erimuotoisia ja kokoisia naisia ja kysyi sitten kovaan ääneen : ”Mikä on miesten taivas?”
🤣🤣🤣
Ei tietty tarvii ottaa kontaktia lapsiin, mutta hauskoja juttuja tulee heiltä.
Mulla on sosiaalinen fobia, mutta silti jotkut lapset tulevat tykö ja esittelevät lelujaan, nojuvat minua vasten bussissa jne. Ehkä olen nössön näköinen tai lapset eivät saa tarpeeksi huomiota vanhemmiltaan 🤷♀️.
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsi on supersosiaalinen, ja hakee kontaktia lapsista, sekä aikuisista lähes joka paikassa, missä liikumme.
Luultavasti on tullut häiriköimään sinua leikkipuistossa, jossa olet halunnut olla omissa oloissasi lapsesi kanssa.Toisaalta näen todella hyvänä asiana, että lapsi on sosiaalinen tässä tuppisuiden itseensäkäpertyjien maassa.
Lapsi siis heittää läppää kadulla kulkiessa, kaupassa ym. missä vain ohikulkijoiden kanssa. Ei todellakaan mikään ujostelija.
Liikennevaloissa saattaa huomauttaa jollekin aikuiselle, että hei, mä olen nähnyt sut jossain ym.
Olen ylpeä tästä piirteestä, itse olen hiukan ujon puoleinen jännittelijä.Aikuisena voit kyllä välinpitämättömällä käytöksellä osoittaa lapselle, että sinua ei kiinnosta kuunnella. Eiköhän viesti mene perille.
Vähänkö hyvä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan siksi jos eivät saa huomiota kotona. Tai sitten saavat sitä liiaksikkin ja ovat tottuneet että hänet huomioidaan AINA.
Mutta miksi nämä eivät leiki muiden lasten kanssa, vaan roikkuvat vain aikuisissa? Siis vieraissa aikuisissa. Eikö lapset voisi leikkiä keskenään? Ap
Siis mitä kyselet?? Haluavat huomiota aikusilta, siinä se. Sano että painu nyt kuuseen siitä pälättämästä.
😑
Hankalaksi on näköjään puistossa käyminen nykyään muuttunut kun vieraat ihmiset ovat siellä alkaneet puhumaan. Iik!
Ja siis täsmennän vielä, että nämä kuvaamani lapset on siellä aina ilman vanhempiaan. Ei olisi ongelmaa, jos heillä olisi joku oma vanhempi huolehtimassa heistä ja katsomassa heidän perään että mitä oikein touhuavat. Ap