Lue keskustelun säännöt.
Kalevalan Aino-taru niinkuin se on Kalevalassa ilman mitään turhaa modernia huttua ja tulkintaa
Kalevala hullu
25.08.2019 |
Tarina alkaa siitä kun Joukahainen häviää siskonsa Ainon lunaiksi elämästään taistelussa Väinämöistä vastaan. Kuultuan uutisen Joukon ja Ainon äiti on iloinen, että saakin nyt vävykseen kylän mahtimiehen ja tietäjä-shamaanin. Aino ei kuitenkaan ilahdu tästä pakkonaittamisesta ja kun äitikään ei ymmärrä omaa tytärtään, karkaa Aino hakemaan luutatarpeita yksin metsäsät.
Kotimatkallaan Aino kohtaa Väinämöisen jota hän ei tunnista ja kun tuntematon kosija pyytää Ainoa vaimokseen, kauhistuu hän ja juoksee paniikissa kotiin. Tälläkertaa perheenjäsenet kyselevät mikä Ainolla on, mutta enää Ainoa ei huvita kertoa perheelleen tunteista. Eivät he kumminkaan kuuntelisi ja välittäisi vaan ajattelisivat yksin omia halujaan.
Salaa Aino suunittelee jo hirttäytymistä aitassa, mutta tuleekin sitten toisiin ajatuksiin ja lähtee kuljeksimaan järven rantaan. Siellä veden henget houkuttelevat murheen murtaman Ainon uimaan kanssaan, mutta kun ino saavuttaa henget ja nousee kivelle molskahtaakin hän yllättäen alas kivelta ja hukkuu veteen. Tai hukuttautuu itse.
Viesti tästä kiirii metsän halki Ainon äidille, joka itkee tytärtään kosket kuohuen. Ja kun Ainosta kerrotaan vielä Väinämöiselle alkaa tämäkin itkeä kuohuvia kyynelvirtoja menehtyneen nuoren perään, vaikka Aino oli sanonut ettei hän halua vaimoksi vanhalle ukon rähjälle.
Hukuttaakseen murheensa Väinämöinen lähtee kalaan ja naaraa läpi koko järven, mutta kun ei löydä ruumista hän aikoo syödä onkimansa kalan. Yllättäen kala onkin muodonmuutoksen kokenut Aino joka pakenee Väinämöisen käsistä takaisin järveen. Vielä Väinämöinen kysyy miksi Aino muutti asumaan Ahdin valtakuntaan, mihin Aino vastaa että olisi mielellään tullut vaimoksi Väinämöiselle jos sitä häneltä itseltään olisi kysytty. Mutta nyt hänen parempi asua kalana aaltojen alla kuin elää pakkoavioliitossa ja ui pois.
Ainon perään katsomaan jäänyt Väinämöinen alkaa taas itkeä. Viisastuneena Väiski varoittaakin muita ettei miehen ole hyvä ottaa itseään nuorempaa naista, varsinkaan pakolla, sillä pian sitä päätöstä huomaa katuvansa.
Kommentit (19)
Miksi Aino olisi suostunut muka mielellään vaimoksi, jos Väinämöinen olisi itse kysynyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi Aino olisi suostunut muka mielellään vaimoksi, jos Väinämöinen olisi itse kysynyt?
Ap:n ”tulkinta” ilmeisesti perustuu Kalevalan viidennen runon säkeisiin, joissa Aino kertoo Väinämöiselle, kuka hän on: ”Olinpa minä tuleva kainaloiseksi kanaksi, ikuiseksi istujaksi, polviseksi puolisoksi, sijasi levittäjäksi..” jne. Säkeissä kalaksi muuttunut Aino (jonka V. ilmeisesti aikoi jälleen kerran ahmaista vastoin parrempaa tietoaan) vain kuvaa kohtaloa, joka häntä olisi odottanut Väinämöisen puolisona. Mutta hän mieluummin liittyi vedenneitojen joukkoon.
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö. Luepas tarkemmin Kalevalan neljäs ja viides runo.
Aino ei ikinä olisi tullut Väinämöisen puolisoksi.
Kertoo viidennessä runossa kalastelevalle Väinölle vain tunnistetietonsa.
Osoittaa siinä, ettei Väinämöinen tuntenut nuorta neitoa enempää tämän eläessä ihmisenä kuin vedenneitona. Hän oli koitua kuolemaksi Ainolle jo toistamiseen.
Väinämöisen odotukset ja oletukset olivat täysin epärealistiset - kuten aina kun räkäänsä kaatuvat vanhat äijät huokailevat nuorten tyttöjen perään.
Totuus on Ainon sanoissa "emolleen" neljännessä runossa:
"Sitä itken, impi rukka, kaiken aikani valitan, kun annoit minun poloisen, oman lapsesi lupasit, käskit vanhalle varaksi, ikäpuolelle iloksi, turvaksi tutisevalle, suojaksi sopenkululle. Oisit ennen käskenynnä alle aaltojen syvien, sisareksi siikasille, veikoksi ve'en kaloille!"
Kyllähän Aino niin sanoo Väinämöiselle, mutta ei lainkaan hyvästä tahdostaan, vaan puhtaasti ivatakseen ja ilkkuakseen irstasta Väinämöistä. #lääppijä #meetoo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö. Luepas tarkemmin Kalevalan neljäs ja viides runo.
Aino ei ikinä olisi tullut Väinämöisen puolisoksi.
Kertoo viidennessä runossa kalastelevalle Väinölle vain tunnistetietonsa.
Osoittaa siinä, ettei Väinämöinen tuntenut nuorta neitoa enempää tämän eläessä ihmisenä kuin vedenneitona. Hän oli koitua kuolemaksi Ainolle jo toistamiseen.
Väinämöisen odotukset ja oletukset olivat täysin epärealistiset - kuten aina kun räkäänsä kaatuvat vanhat äijät huokailevat nuorten tyttöjen perään.
Totuus on Ainon sanoissa "emolleen" neljännessä runossa:
"Sitä itken, impi rukka, kaiken aikani valitan, kun annoit minun poloisen, oman lapsesi lupasit, käskit vanhalle varaksi, ikäpuolelle iloksi, turvaksi tutisevalle, suojaksi sopenkululle. Oisit ennen käskenynnä alle aaltojen syvien, sisareksi siikasille, veikoksi ve'en kaloille!"
Kyllähän Aino niin sanoo Väinämöiselle, mutta ei lainkaan hyvästä tahdostaan, vaan puhtaasti ivatakseen ja ilkkuakseen irstasta Väinämöistä. #lääppijä #meetoo
Hyvää tahtoa heidän välillään ei tosiaan ollut.
Kansanrunous viisaasti Ainon tarinan kautta osoittaa tällaisen suhteen luonnottomuuden, ja ennen muuta sen, ettei tyttöjä tule käyttää maksuvälineinä kuten karjaa.
Joukahainen, mokoma luuseri, hölmöilee rankasti ja sitten luulee selviävänsä pälkähästä antamalla siskonsa korvaukseksi voittajalleen.
Aino-tarun ongelma on se että Lönnruth rakenti sen useammasta eri runosta ja se on puhtaasti Lönnruthin itse keksimä saaga Kalevalassa. Lönnruth käytti kyseisen tarinan luomiseen muumuassa kansanrunoa 'kilpalaullanta', 'hirttäütünüt neito' ja 'vellamoneidon onginta' sekä kertomuksen rakenteen pohjana kreikkalaista Meduusa-myyttiä merenjumala Poseidonista ja Meduusasta jonka Zeus muutti Gorgoksi. Alunperin hirttäütüneen neidon motiivi oli "osmoisen" eli nuoren kosijan tuntemattomuus, mutta saagassaan Lönruth muutti hüküttaütümisen motiiviksi Väinämöisen vanhan iän. Kuitenkin alkuperäisessä runossa missä neito pakenee tuntematonat kosijaan aittaan ja hirttäütüü painottaa eettisen maailmankuvan sijaan neidon sæksüæælistæ hüvæksikæüttöæ ja kritisoi esimerkkkitarinana sellaisen raa'an toiminnan vääryyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aino-tarun ongelma on se että Lönnruth rakenti sen useammasta eri runosta ja se on puhtaasti Lönnruthin itse keksimä saaga Kalevalassa. Lönnruth käytti kyseisen tarinan luomiseen muumuassa kansanrunoa 'kilpalaullanta', 'hirttäütünüt neito' ja 'vellamoneidon onginta' sekä kertomuksen rakenteen pohjana kreikkalaista Meduusa-myyttiä merenjumala Poseidonista ja Meduusasta jonka Zeus muutti Gorgoksi. Alunperin hirttäütüneen neidon motiivi oli "osmoisen" eli nuoren kosijan tuntemattomuus, mutta saagassaan Lönruth muutti hüküttaütümisen motiiviksi Väinämöisen vanhan iän. Kuitenkin alkuperäisessä runossa missä neito pakenee tuntematonat kosijaan aittaan ja hirttäütüü painottaa eettisen maailmankuvan sijaan neidon sæksüæælistæ hüvæksikæüttöæ ja kritisoi esimerkkkitarinana sellaisen raa'an toiminnan vääryyttä.
Muuttihan Lönnrut kilpalaulantaakin, alunperin Väinämöinen ja Joukahainen mittelivät tiedon ja viisauksien sijaan miekoillaan ja mittailivat kummalla on pidempi ja voimakkaampi kalpa. Joukahaien hävisi koska tämän miekka oli vain pieni puukko ja Väinämöinen oli jo katkaisemassa Joukahaiselta kaulaa kun Joukahainen rukoilee ja lupaa Väinämöiselle ainokaisen siskonsa. Syy miesten väliseen tappeluun oli se että kateellinen Joukahainen oli ampunut Väinämöisen hevosen kun nämä kaksi "veljeä" olivat olleet matkalla Pohjolaan kilpakosimaan Pohjan-Akan tytärtä.
Vierailija kirjoitti:
Aino-tarun ongelma on se että Lönnruth rakenti sen useammasta eri runosta ja se on puhtaasti Lönnruthin itse keksimä saaga Kalevalassa. Lönnruth käytti kyseisen tarinan luomiseen muumuassa kansanrunoa 'kilpalaullanta', 'hirttäütünüt neito' ja 'vellamoneidon onginta' sekä kertomuksen rakenteen pohjana kreikkalaista Meduusa-myyttiä merenjumala Poseidonista ja Meduusasta jonka Zeus muutti Gorgoksi. Alunperin hirttäütüneen neidon motiivi oli "osmoisen" eli nuoren kosijan tuntemattomuus, mutta saagassaan Lönruth muutti hüküttaütümisen motiiviksi Väinämöisen vanhan iän. Kuitenkin alkuperäisessä runossa missä neito pakenee tuntematonat kosijaan aittaan ja hirttäütüü painottaa eettisen maailmankuvan sijaan neidon sæksüæælistæ hüvæksikæüttöæ ja kritisoi esimerkkkitarinana sellaisen raa'an toiminnan vääryyttä.
Kyllähän Ainon tarinassa Kalevalassakin on säilytetty viite ahdisteluun, koska tavattuaan Väinämöisen, Aino repii yltään korunsa ja heittää menemään sekä palaa itkien järkyttyneenä kotiin.
Perhe ei ymmärrä hänen tilannetta hänen kannaltaan, koska Väinämöinen olisi heille mieleinen vävy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aino-tarun ongelma on se että Lönnruth rakenti sen useammasta eri runosta ja se on puhtaasti Lönnruthin itse keksimä saaga Kalevalassa. Lönnruth käytti kyseisen tarinan luomiseen muumuassa kansanrunoa 'kilpalaullanta', 'hirttäütünüt neito' ja 'vellamoneidon onginta' sekä kertomuksen rakenteen pohjana kreikkalaista Meduusa-myyttiä merenjumala Poseidonista ja Meduusasta jonka Zeus muutti Gorgoksi. Alunperin hirttäütüneen neidon motiivi oli "osmoisen" eli nuoren kosijan tuntemattomuus, mutta saagassaan Lönruth muutti hüküttaütümisen motiiviksi Väinämöisen vanhan iän. Kuitenkin alkuperäisessä runossa missä neito pakenee tuntematonat kosijaan aittaan ja hirttäütüü painottaa eettisen maailmankuvan sijaan neidon sæksüæælistæ hüvæksikæüttöæ ja kritisoi esimerkkkitarinana sellaisen raa'an toiminnan vääryyttä.
Muuttihan Lönnrut kilpalaulantaakin, alunperin Väinämöinen ja Joukahainen mittelivät tiedon ja viisauksien sijaan miekoillaan ja mittailivat kummalla on pidempi ja voimakkaampi kalpa. Joukahaien hävisi koska tämän miekka oli vain pieni puukko ja Väinämöinen oli jo katkaisemassa Joukahaiselta kaulaa kun Joukahainen rukoilee ja lupaa Väinämöiselle ainokaisen siskonsa. Syy miesten väliseen tappeluun oli se että kateellinen Joukahainen oli ampunut Väinämöisen hevosen kun nämä kaksi "veljeä" olivat olleet matkalla Pohjolaan kilpakosimaan Pohjan-Akan tytärtä.
Tuon muutoksen Kalevalaan kylläkin teki D.E.D. Europaeus joka oli kolmas eepoksen luojista. Europaeus ajatteli että Lönnruthin rakentama Aino-taru oli sysisurkea lopetus koko kirjalle. Valitettavasti sen enempää Europaeus kuin Matias Castrén eivät saaneet nimeä tekemästään työstään vaan kaikki kunnia Kalevalasta annettiin umpisilmäisesti Lönnruthille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aino-tarun ongelma on se että Lönnruth rakenti sen useammasta eri runosta ja se on puhtaasti Lönnruthin itse keksimä saaga Kalevalassa. Lönnruth käytti kyseisen tarinan luomiseen muumuassa kansanrunoa 'kilpalaullanta', 'hirttäütünüt neito' ja 'vellamoneidon onginta' sekä kertomuksen rakenteen pohjana kreikkalaista Meduusa-myyttiä merenjumala Poseidonista ja Meduusasta jonka Zeus muutti Gorgoksi. Alunperin hirttäütüneen neidon motiivi oli "osmoisen" eli nuoren kosijan tuntemattomuus, mutta saagassaan Lönruth muutti hüküttaütümisen motiiviksi Väinämöisen vanhan iän. Kuitenkin alkuperäisessä runossa missä neito pakenee tuntematonat kosijaan aittaan ja hirttäütüü painottaa eettisen maailmankuvan sijaan neidon sæksüæælistæ hüvæksikæüttöæ ja kritisoi esimerkkkitarinana sellaisen raa'an toiminnan vääryyttä.
Kyllähän Ainon tarinassa Kalevalassakin on säilytetty viite ahdisteluun, koska tavattuaan Väinämöisen, Aino repii yltään korunsa ja heittää menemään sekä palaa itkien järkyttyneenä kotiin.
Perhe ei ymmärrä hänen tilannetta hänen kannaltaan, koska Väinämöinen olisi heille mieleinen vävy.
Vanhaa kulttuuria on nykyaikana vaikeaa ymmärtää kun elämme aivan erilaisessa ympäristössä ja maailmassa. Korujen riisuminen ei ole viittaus ahdisteluun vaan tietyssä iässä kun nuorikko tuli naimaikään sai hän alkaa käyttämään koruja ja asusteita jotka ilmaisivat sukukypsyyden saavuttamisesta. Näistä koruista ja vaatteista riisuuntuminen ilmaisevat sitä ettei kosittu neito olevielä valmis vastaamaan kosintaan ja avioitumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aino-tarun ongelma on se että Lönnruth rakenti sen useammasta eri runosta ja se on puhtaasti Lönnruthin itse keksimä saaga Kalevalassa. Lönnruth käytti kyseisen tarinan luomiseen muumuassa kansanrunoa 'kilpalaullanta', 'hirttäütünüt neito' ja 'vellamoneidon onginta' sekä kertomuksen rakenteen pohjana kreikkalaista Meduusa-myyttiä merenjumala Poseidonista ja Meduusasta jonka Zeus muutti Gorgoksi. Alunperin hirttäütüneen neidon motiivi oli "osmoisen" eli nuoren kosijan tuntemattomuus, mutta saagassaan Lönruth muutti hüküttaütümisen motiiviksi Väinämöisen vanhan iän. Kuitenkin alkuperäisessä runossa missä neito pakenee tuntematonat kosijaan aittaan ja hirttäütüü painottaa eettisen maailmankuvan sijaan neidon sæksüæælistæ hüvæksikæüttöæ ja kritisoi esimerkkkitarinana sellaisen raa'an toiminnan vääryyttä.
Kyllähän Ainon tarinassa Kalevalassakin on säilytetty viite ahdisteluun, koska tavattuaan Väinämöisen, Aino repii yltään korunsa ja heittää menemään sekä palaa itkien järkyttyneenä kotiin.
Perhe ei ymmärrä hänen tilannetta hänen kannaltaan, koska Väinämöinen olisi heille mieleinen vävy.
Vanhaa kulttuuria on nykyaikana vaikeaa ymmärtää kun elämme aivan erilaisessa ympäristössä ja maailmassa. Korujen riisuminen ei ole viittaus ahdisteluun vaan tietyssä iässä kun nuorikko tuli naimaikään sai hän alkaa käyttämään koruja ja asusteita jotka ilmaisivat sukukypsyyden saavuttamisesta. Näistä koruista ja vaatteista riisuuntuminen ilmaisevat sitä ettei kosittu neito olevielä valmis vastaamaan kosintaan ja avioitumaan.
Tämä on varsinkin surullista ettei 2000-luvulla enää osata lukea historiaa ja nähdä asioita omassa kulttuurihistoriallisessa kontekstissaan vaan ne nähdään aina tämän päivän ilmiöiden ja nykyajan maailmankuvan läpi. Varsinkin kun kyse on historiallissta henkilöstä niin turhan moni näkee ja kuvittelee nämä ennemmin tämän hetken moderneiksi ihmisiksi ja tekevät johtopäätöksensä ja olettamuksensa sen pohjalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aino-tarun ongelma on se että Lönnruth rakenti sen useammasta eri runosta ja se on puhtaasti Lönnruthin itse keksimä saaga Kalevalassa. Lönnruth käytti kyseisen tarinan luomiseen muumuassa kansanrunoa 'kilpalaullanta', 'hirttäütünüt neito' ja 'vellamoneidon onginta' sekä kertomuksen rakenteen pohjana kreikkalaista Meduusa-myyttiä merenjumala Poseidonista ja Meduusasta jonka Zeus muutti Gorgoksi. Alunperin hirttäütüneen neidon motiivi oli "osmoisen" eli nuoren kosijan tuntemattomuus, mutta saagassaan Lönruth muutti hüküttaütümisen motiiviksi Väinämöisen vanhan iän. Kuitenkin alkuperäisessä runossa missä neito pakenee tuntematonat kosijaan aittaan ja hirttäütüü painottaa eettisen maailmankuvan sijaan neidon sæksüæælistæ hüvæksikæüttöæ ja kritisoi esimerkkkitarinana sellaisen raa'an toiminnan vääryyttä.
Kyllähän Ainon tarinassa Kalevalassakin on säilytetty viite ahdisteluun, koska tavattuaan Väinämöisen, Aino repii yltään korunsa ja heittää menemään sekä palaa itkien järkyttyneenä kotiin.
Perhe ei ymmärrä hänen tilannetta hänen kannaltaan, koska Väinämöinen olisi heille mieleinen vävy.
Vanhaa kulttuuria on nykyaikana vaikeaa ymmärtää kun elämme aivan erilaisessa ympäristössä ja maailmassa. Korujen riisuminen ei ole viittaus ahdisteluun vaan tietyssä iässä kun nuorikko tuli naimaikään sai hän alkaa käyttämään koruja ja asusteita jotka ilmaisivat sukukypsyyden saavuttamisesta. Näistä koruista ja vaatteista riisuuntuminen ilmaisevat sitä ettei kosittu neito olevielä valmis vastaamaan kosintaan ja avioitumaan.
Tämä on varsinkin surullista ettei 2000-luvulla enää osata lukea historiaa ja nähdä asioita omassa kulttuurihistoriallisessa kontekstissaan vaan ne nähdään aina tämän päivän ilmiöiden ja nykyajan maailmankuvan läpi. Varsinkin kun kyse on historiallissta henkilöstä niin turhan moni näkee ja kuvittelee nämä ennemmin tämän hetken moderneiksi ihmisiksi ja tekevät johtopäätöksensä ja olettamuksensa sen pohjalta.
Onhan se toki huvittavaa ja koomista kun vaikkapa Cleopatraa kuvataan shoppailusta, espressosta ja nenäleikkauksista rakastavana diivana tai kun Alber Einstein kaikenlaisia vekottimia värkkäilevä hullu tiedemies, mutta ino ei kuitenkaan ole mikään historiallinen henkilö vaan fiktiivinen hamo jolla ei tämmöistä historiallista kontekstia ole. Tarinoiden ja satujen ydin on se että ne ovat aina ajattomia ja aikaa sitomattomia minkä vuoksi niiden sisältö ja sanoma ei vanhene vaikka maailma ja kulttuuri sen sadun ympärillä muuttuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aino-tarun ongelma on se että Lönnruth rakenti sen useammasta eri runosta ja se on puhtaasti Lönnruthin itse keksimä saaga Kalevalassa. Lönnruth käytti kyseisen tarinan luomiseen muumuassa kansanrunoa 'kilpalaullanta', 'hirttäütünüt neito' ja 'vellamoneidon onginta' sekä kertomuksen rakenteen pohjana kreikkalaista Meduusa-myyttiä merenjumala Poseidonista ja Meduusasta jonka Zeus muutti Gorgoksi. Alunperin hirttäütüneen neidon motiivi oli "osmoisen" eli nuoren kosijan tuntemattomuus, mutta saagassaan Lönruth muutti hüküttaütümisen motiiviksi Väinämöisen vanhan iän. Kuitenkin alkuperäisessä runossa missä neito pakenee tuntematonat kosijaan aittaan ja hirttäütüü painottaa eettisen maailmankuvan sijaan neidon sæksüæælistæ hüvæksikæüttöæ ja kritisoi esimerkkkitarinana sellaisen raa'an toiminnan vääryyttä.
Kyllähän Ainon tarinassa Kalevalassakin on säilytetty viite ahdisteluun, koska tavattuaan Väinämöisen, Aino repii yltään korunsa ja heittää menemään sekä palaa itkien järkyttyneenä kotiin.
Perhe ei ymmärrä hänen tilannetta hänen kannaltaan, koska Väinämöinen olisi heille mieleinen vävy.
Vanhaa kulttuuria on nykyaikana vaikeaa ymmärtää kun elämme aivan erilaisessa ympäristössä ja maailmassa. Korujen riisuminen ei ole viittaus ahdisteluun vaan tietyssä iässä kun nuorikko tuli naimaikään sai hän alkaa käyttämään koruja ja asusteita jotka ilmaisivat sukukypsyyden saavuttamisesta. Näistä koruista ja vaatteista riisuuntuminen ilmaisevat sitä ettei kosittu neito olevielä valmis vastaamaan kosintaan ja avioitumaan.
Aino on voinut nuorelle tytölle tyypillisesti haaveilla nuoresta komeasta kosijasta.
Kun Väinämöisen kaltainen metsänpeikko pölähtää pusikosta ehdottelemaan olevansa se sopiva kohde romanttisille haaveille, pilaisi se tehokkaasti fiilikset aikakaudesta riippumatta.
Pelkkä ehdottelu ei-toivotulta taholta saa nykyneidonkin tuntemaan itsensä likaiseksi - vaikkei olisi edes fyysisesti kajottu.
Vierailija kirjoitti:
Aino-tarun ongelma on se että Lönnruth rakenti sen useammasta eri runosta ja se on puhtaasti Lönnruthin itse keksimä saaga Kalevalassa. Lönnruth käytti kyseisen tarinan luomiseen muumuassa kansanrunoa 'kilpalaullanta', 'hirttäütünüt neito' ja 'vellamoneidon onginta' sekä kertomuksen rakenteen pohjana kreikkalaista Meduusa-myyttiä merenjumala Poseidonista ja Meduusasta jonka Zeus muutti Gorgoksi. Alunperin hirttäütüneen neidon motiivi oli "osmoisen" eli nuoren kosijan tuntemattomuus, mutta saagassaan Lönruth muutti hüküttaütümisen motiiviksi Väinämöisen vanhan iän. Kuitenkin alkuperäisessä runossa missä neito pakenee tuntematonat kosijaan aittaan ja hirttäütüü painottaa eettisen maailmankuvan sijaan neidon sæksüæælistæ hüvæksikæüttöæ ja kritisoi esimerkkkitarinana sellaisen raa'an toiminnan vääryyttä.
Onko näitä kansanrunoja jossakin julkaistuna niin että niitä pääsisi kuka tahansa lukemaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistelen joskun lukeneeni että Lönnroth olisi vanhentanut Väinämöistä, joka alkuperäisissä runoissa olisi ollut salskea ja nuori.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aino-tarun ongelma on se että Lönnruth rakenti sen useammasta eri runosta ja se on puhtaasti Lönnruthin itse keksimä saaga Kalevalassa. Lönnruth käytti kyseisen tarinan luomiseen muumuassa kansanrunoa 'kilpalaullanta', 'hirttäütünüt neito' ja 'vellamoneidon onginta' sekä kertomuksen rakenteen pohjana kreikkalaista Meduusa-myyttiä merenjumala Poseidonista ja Meduusasta jonka Zeus muutti Gorgoksi. Alunperin hirttäütüneen neidon motiivi oli "osmoisen" eli nuoren kosijan tuntemattomuus, mutta saagassaan Lönruth muutti hüküttaütümisen motiiviksi Väinämöisen vanhan iän. Kuitenkin alkuperäisessä runossa missä neito pakenee tuntematonat kosijaan aittaan ja hirttäütüü painottaa eettisen maailmankuvan sijaan neidon sæksüæælistæ hüvæksikæüttöæ ja kritisoi esimerkkkitarinana sellaisen raa'an toiminnan vääryyttä.
Onko näitä kansanrunoja jossakin julkaistuna niin että niitä pääsisi kuka tahansa lukemaan?
Lähikirjastossani on metri-pari koottua vanhaa runoutta, joista voi löytyä vaikka mitä kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aino-tarun ongelma on se että Lönnruth rakenti sen useammasta eri runosta ja se on puhtaasti Lönnruthin itse keksimä saaga Kalevalassa. Lönnruth käytti kyseisen tarinan luomiseen muumuassa kansanrunoa 'kilpalaullanta', 'hirttäütünüt neito' ja 'vellamoneidon onginta' sekä kertomuksen rakenteen pohjana kreikkalaista Meduusa-myyttiä merenjumala Poseidonista ja Meduusasta jonka Zeus muutti Gorgoksi. Alunperin hirttäütüneen neidon motiivi oli "osmoisen" eli nuoren kosijan tuntemattomuus, mutta saagassaan Lönruth muutti hüküttaütümisen motiiviksi Väinämöisen vanhan iän. Kuitenkin alkuperäisessä runossa missä neito pakenee tuntematonat kosijaan aittaan ja hirttäütüü painottaa eettisen maailmankuvan sijaan neidon sæksüæælistæ hüvæksikæüttöæ ja kritisoi esimerkkkitarinana sellaisen raa'an toiminnan vääryyttä.
Onko näitä kansanrunoja jossakin julkaistuna niin että niitä pääsisi kuka tahansa lukemaan?
Suomalaisen kirjallisuuden seura löytyy osoitteesta Hallituskatu 1, 00170 Helsinki. Arkisto on julkinen ja kaikille avoin, mutta sinne pääsemiseksi on haettava hyvinoerusteltua lupaa sillä vanhat paperiarkit ovat hyvin kerkkiä ja turmeltuvat helposti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aino-tarun ongelma on se että Lönnruth rakenti sen useammasta eri runosta ja se on puhtaasti Lönnruthin itse keksimä saaga Kalevalassa. Lönnruth käytti kyseisen tarinan luomiseen muumuassa kansanrunoa 'kilpalaullanta', 'hirttäütünüt neito' ja 'vellamoneidon onginta' sekä kertomuksen rakenteen pohjana kreikkalaista Meduusa-myyttiä merenjumala Poseidonista ja Meduusasta jonka Zeus muutti Gorgoksi. Alunperin hirttäütüneen neidon motiivi oli "osmoisen" eli nuoren kosijan tuntemattomuus, mutta saagassaan Lönruth muutti hüküttaütümisen motiiviksi Väinämöisen vanhan iän. Kuitenkin alkuperäisessä runossa missä neito pakenee tuntematonat kosijaan aittaan ja hirttäütüü painottaa eettisen maailmankuvan sijaan neidon sæksüæælistæ hüvæksikæüttöæ ja kritisoi esimerkkkitarinana sellaisen raa'an toiminnan vääryyttä.
Onko näitä kansanrunoja jossakin julkaistuna niin että niitä pääsisi kuka tahansa lukemaan?
Suomalaisen kirjallisuuden seura löytyy osoitteesta Hallituskatu 1, 00170 Helsinki. Arkisto on julkinen ja kaikille avoin, mutta sinne pääsemiseksi on haettava hyvinoerusteltua lupaa sillä vanhat paperiarkit ovat hyvin kerkkiä ja turmeltuvat helposti.
Yleisistäkin kirjastoista löytyy kansanrunouttamme koottuna eri puolilta Suomea. Pääsee lukemaan ilman mahdotonta vaivannäköäkin. Esim.:
https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Ssuomen%20kansan%20vanhat%2…
https://helka.finna.fi/Search/Results?lookfor=suomen+kansan+vanhat+runo…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aino-tarun ongelma on se että Lönnruth rakenti sen useammasta eri runosta ja se on puhtaasti Lönnruthin itse keksimä saaga Kalevalassa. Lönnruth käytti kyseisen tarinan luomiseen muumuassa kansanrunoa 'kilpalaullanta', 'hirttäütünüt neito' ja 'vellamoneidon onginta' sekä kertomuksen rakenteen pohjana kreikkalaista Meduusa-myyttiä merenjumala Poseidonista ja Meduusasta jonka Zeus muutti Gorgoksi. Alunperin hirttäütüneen neidon motiivi oli "osmoisen" eli nuoren kosijan tuntemattomuus, mutta saagassaan Lönruth muutti hüküttaütümisen motiiviksi Väinämöisen vanhan iän. Kuitenkin alkuperäisessä runossa missä neito pakenee tuntematonat kosijaan aittaan ja hirttäütüü painottaa eettisen maailmankuvan sijaan neidon sæksüæælistæ hüvæksikæüttöæ ja kritisoi esimerkkkitarinana sellaisen raa'an toiminnan vääryyttä.
Kyllähän Ainon tarinassa Kalevalassakin on säilytetty viite ahdisteluun, koska tavattuaan Väinämöisen, Aino repii yltään korunsa ja heittää menemään sekä palaa itkien järkyttyneenä kotiin.
Perhe ei ymmärrä hänen tilannetta hänen kannaltaan, koska Väinämöinen olisi heille mieleinen vävy.
Vanhaa kulttuuria on nykyaikana vaikeaa ymmärtää kun elämme aivan erilaisessa ympäristössä ja maailmassa. Korujen riisuminen ei ole viittaus ahdisteluun vaan tietyssä iässä kun nuorikko tuli naimaikään sai hän alkaa käyttämään koruja ja asusteita jotka ilmaisivat sukukypsyyden saavuttamisesta. Näistä koruista ja vaatteista riisuuntuminen ilmaisevat sitä ettei kosittu neito olevielä valmis vastaamaan kosintaan ja avioitumaan.
Tämä on varsinkin surullista ettei 2000-luvulla enää osata lukea historiaa ja nähdä asioita omassa kulttuurihistoriallisessa kontekstissaan vaan ne nähdään aina tämän päivän ilmiöiden ja nykyajan maailmankuvan läpi. Varsinkin kun kyse on historiallissta henkilöstä niin turhan moni näkee ja kuvittelee nämä ennemmin tämän hetken moderneiksi ihmisiksi ja tekevät johtopäätöksensä ja olettamuksensa sen pohjalta.
Pitäisi olla elänyt 1800-luvulla voidakseen täysin ajatella siinä kontekstissa.
Ainon tarina liittyy muihin vastaaviin maita ja mantuja kiertäneisiin kertomuksiin - tai voi alkuaankin pohjata myös syntyaikansa arkitodellisuuteen: ei vanha ukko pysty jälkeläisiä elättämään.
Muodonmuutostarinoissa muuttuminen on selviytymiskeino ylivoimaisen hankalissa tilanteissa tai ne ovat olleet jumalien rangaistuksia heitä uhmanneille.
Tilanne ei välttämättä muutu kivemmaksi, mutta päästää pulasta muuttumishetkellä - tai vie lopullisesti tuhoon. Ovidiuksen muodonmuutoskertomuksista voi lukea näitä. Uskonnollisissa yhteyksissä ne ovat rangaistuksia synneistä, kuinkas muutenkaan :D Raamattukin tarjoaa aiheesta jotakin.
Höpö höpö. Luepas tarkemmin Kalevalan neljäs ja viides runo.
Aino ei ikinä olisi tullut Väinämöisen puolisoksi.
Kertoo viidennessä runossa kalastelevalle Väinölle vain tunnistetietonsa.
Osoittaa siinä, ettei Väinämöinen tuntenut nuorta neitoa enempää tämän eläessä ihmisenä kuin vedenneitona. Hän oli koitua kuolemaksi Ainolle jo toistamiseen.
Väinämöisen odotukset ja oletukset olivat täysin epärealistiset - kuten aina kun räkäänsä kaatuvat vanhat äijät huokailevat nuorten tyttöjen perään.
Totuus on Ainon sanoissa "emolleen" neljännessä runossa:
"Sitä itken, impi rukka, kaiken aikani valitan, kun annoit minun poloisen, oman lapsesi lupasit, käskit vanhalle varaksi, ikäpuolelle iloksi, turvaksi tutisevalle, suojaksi sopenkululle. Oisit ennen käskenynnä alle aaltojen syvien, sisareksi siikasille, veikoksi ve'en kaloille!"