Irtokarkit paljastivat paenneen yliajajan Joensuussa – suojatiellä kulkenut nainen kuoli
Kylläpä ihmishenki on halpa. Ei mulla muuta. Ja v**ttu mitä m**lkkuja ratin takana voikaan olla.
"Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut 26-vuotiaan miehen 11 kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeuteen naisen kuolemaan johtaneessa suojatieonnettomuudessa ja liikennepaossa.
Syyttäjä oli vaatinut miehelle vähintään kahden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.
Joensuun Noljakan S-Marketin edustalla. Kaupassa marraskuisena iltana asioimassa ollut nainen oli ehtinyt yli suojatien puolivälin, kun pitkää suoraa ajanut autoilija osui häneen hidastamatta.
Silminnäkijän mukaan kuljettaja ei jarruttanut tai edes yrittänyt väistää. Törmäys oli raju. Naisen kauppakassissa olleet ryynit rävähtivät pilvenä ylös ympäristöön. Uhri puolestaan lensi puolentoista metrin korkeudella tienpenkkaan.
Auto jatkoi matkaa pysähtymättä. Silminnäkijä ei ehtinyt nähdä sen rekisterinumeroa.
Vakavat vammat pään, rintakehän ja lantion alueella saanut nainen kiidätettiin sairaalaan, missä hän menehtyi seuraavana päivänä.
Onnettomuutta seuranneena iltana poliisi sai uuden hälytystehtävän. Paikka oli samalla suunnalla kuin missä suojatietörmäys oli tapahtunut. Kuljettaja oli suistunut tieltä ja törmännyt kaapelikelaan.
Kyydissä ollut nainen oli loukannut niskansa, ja auton keula oli vaurioitunut.
Kyseessä oli juuri etsityn kaltainen auto, punainen farmari. Kuljettaja kuitenkin kiisti, että hänellä olisi mitään tekemistä edellisillan onnettomuuden kanssa.
Kivenkova näyttö
Poliisi otti kuitenkin auton tarkempiin tutkimuksiin, missä etupuskurin sisältä löytyi pieniä karamelleja. Keskusrikospoliisin laboratorio vahvisti ne samoiksi Jelly Beans -herkkupavuiksi, joita nainen oli ostokuitin mukaan ostanut marketista ja joita oli löytynyt törmäyspaikan läheltä.
Laboratoriosta saatiin vahvistus myös sille, että suojatien vierestä löytyneen klipsimäisen muovinpalan murtumapinnat vastasivat epäillyn käyttämän auton etumaskin murtumapintaa.
– Epäilty kiisti aluksi kuulusteluissa. Tutkinta teki kuitenkin tosi hyvää työtä, ja meillä oli selkeä näyttö, kertoo tutkintaa johtanut rikoskomisario Johanna Halttunen Iltalehdelle.
Kun poliisi alkoi esittää epäillylle todisteita toisensa perään, lopulta hän ei voinut muuta kuin myöntää törmänneensä jalankulkijaan."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/77a50fee-d97e-4b0d-b5a3-0633e11a0ba6
Kommentit (54)
Poliisi ei muuten usko sattumiin. Jos ette tienneet, niin nyt tiedätte.
Olipa onni, että uhri osti karkkeja, jotka tunkeutuivat auton rakenteisiin.
Joo, ei oo kivaa poimia maastosta suolen palasia
”Herkkupavuiksi”, sanooko joku oikeesti niin?😂
Eniten ihmetyttää tuo ehdollinen vankeus. Tahallaan ajaa päältä (silminnäkijöiden mukaan ei hidastanut tai edes yrittänyt väistää) ja pääsee noin helpolla.
On se niin vaikeaa katsoa ajoissa liikennemerkistä, missä kohtaa menee suojatie ja varautua pysähtymään ennen sitä. Liikenneväylät ei ole mitään ajoratoja, joissa voi mennä aina vain eteenpäin varomatta muita. Ne autoilijat ärsyttää myös, jotka mielenosoituksellisesti tekee äkkijarrutuksen, ja kun olen ylittänyt suojatien, kuuluvan kiihdytyksen. Mikä siinä väistämissäännössä on niin vaikeaa?
Ihmettelin samaa. Sairaan alhainen tuomio! Alle vuosi ehdollista, eihän se ole mitään! Näköjään autolla saa tappaa. Sanoo vaan, että sori, en tarkoittanut.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Vierailija kirjoitti:
Eniten ihmetyttää tuo ehdollinen vankeus. Tahallaan ajaa päältä (silminnäkijöiden mukaan ei hidastanut tai edes yrittänyt väistää) ja pääsee noin helpolla.
Kyseisellä suoralla on kautta aikain harrastettu laittomia kiihdytysajoja. Jos siihen nyt joku parhaaseen ajoaikaan osui niin oma moka. Katse kännykässä luurit korvilla.
Tappaja loukkasi niskansa ajettuaan ulos tieltä. Toivottavasti sai vakavan selkäydinvaurion ja joutuu kärsimään helvetillisistä kivuista koko loppuikänsä.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Rehellisesti en tiedä miten kestäisin, jos läheiselleni kävisi kuin tuolle naiselle ja tekijä pääsisi noin helpolla.
Ja voidaan taas iloita, kun ei ole vankeja niin monia Suomessa.
No eihän niitä ole, kun saavat vain 11kk vankeutta ihmisten murhaamisesta.
Täytyy jo ruopata syvältä, että tuollaista pohjasakkaa löytää.
Eli ei mitään tuomiota, tahallaan ajoi yli ja tämä nainen kuoli. Vapaalla jalalla tämäkin. Sairasta. Halpa on henki suomessa.
Kakkahattutäti kirjoitti:
Tappaja loukkasi niskansa ajettuaan ulos tieltä. Toivottavasti sai vakavan selkäydinvaurion ja joutuu kärsimään helvetillisistä kivuista koko loppuikänsä.
Ei ollut tappaja vaan kyydissä ollut nainen.
Eli autolla voi m**hata ihmisen käytännössä ilman mitään rangaistusta. H***etti tätä maata ja sen uhreja halveksivaa oikeusjärjestelmää. Kohta voi jättää nämä tapaukset varmaan jopa tutkimatta kun rikos kuitenkin on niin vähäinen esim. veropetokseen tai kirkon polttamisyritykseen verrattuna. Silti hyvää työtä poliisilta, enpä usko, että hekään ovat tuomioon tyytyväisiä.
Törkein mitä minä näin oli yksi erään naapurimaan rekisterissä oleva joka paineli suoraan punaisia päin jarruttamatta mutta torvi pohjassa suojatien yli kävelijöiden välistä. Taisi olla kiire kun se kääntyi heti perään viereisen ostarin parkkihalliin.
Vierailija kirjoitti:
Ja voidaan taas iloita, kun ei ole vankeja niin monia Suomessa.
No eihän niitä ole, kun saavat vain 11kk vankeutta ihmisten murhaamisesta.
Sai vieläpä ehdollista eli pääsee heti taas "ajelemaan".
Kai tosta nyt hoviin valitetaan.. Ihan järjetön tuomio. Autolla saa näköjään tappaa. Miten toi eroaa siitä, että käy randomin kimppuun esim lyömällä vasaralla päähän ja tappamalla? Siitä saa kovan tuomion, mutta autotaposta ei.
"Oikeus tuomitsi kuljettajan syytteiden mukaan.
Ehdollisen vankeuden lisäksi hänelle määrättiin 40 tuntia yhdyskuntapalvelua."