Miksi lasusta puhutaan kuin se olisi joku lopullinen tuomio

Tuntuu, että lasusta puhutaan niin, että se on pahinta, mitä voi käydä. Ihan kuin se automaattisesti tarkoittaisi, että lapset otetaan heti huostaan tms. Eikö se ole niin, että siinä kohtaa vasta tutkitaan, onko aihetta huoleen? Jos ei ole, niin sittenhän ei seuraa mitään? Tietysti aiheettomat lasut ovat kiusallisia ja voi tuntea itsensä leimatuksi. Mutta eikö joskus ole tilanteita, että hyvä tutkia? Eihän ulkopuolelta voi tietää, milloin aihe on oikea ja milloin ei?

Siis kyllähän minä pärjään 3 lapsen kanssa vaikka olenkin väsynyt vauvan kanssa, mutta mitä jos joku toinen ei oikeasti jaksakaan? Minun lapsellani on tullut mustelmia ihan vain kaatumisesta, mutta jonkun toisen lapsen mustelmat voivat olla oikeasti pahoinpitelystä?

Vähän kuin se ihmettely, että miksi minulta kysytään paperit vaikka olen jo 22, miksei niitä kysytä vain alaikäisiltä?