Kumpi on parempi, se että tekee reippaasti ja mokailee vai se ettei uskalla tehdä oikein mitään kun saattaa mokata?

up

Riippuu varmaan vähän työstä. Itse olen aina reippaasti tarttunut toimeen ja mokat eivät ole konkurssia aiheuttaneet ja ovat olleet korjattavissa helposti.

Sählääjät ärsyttää joten jälkimmäinen parempi.

Riippuu todella paljon paikasta. Sellainen yletön "toimeen tarttuminen tietämättä mistään mitään" on paha, mutta toisaalta yhtä paha on sellainen "en uskalla tehdä mitään kun pelkään" on vielä pahempi.

Ehkä paras kombinaatio on sellainen, että oma-alotteisesti tarttuu rohkeasti toimeen mutta samalla rehellisesti ilmoittaa, että "otan nyt tämän homman haltuun, mutta viittiikö joku tulla jeesaamaan että menee varmasti oikein". Tai jossain pienemmässä jutussa homman tekeminen ja sen jälkeen varmistus "tein nyt tälleen, onkohan ihan ok vai olisko jotenkin toisin ollut parempi".

Pähkinänkuoressä sanottuna sooloilu on pahasta, mutta tumput suorana seisominen vielä pahempaa. Ilmaise siis tarkasti että haluat tehdä ja suorittaa, mutta että samalla haluat varmistaa kaiken menevän oikein.

Riippuu varmaan ihan työstäkin. Ovatko ne mokat oikeasti niin suuria kuin sinusta tuntuu? Rohkeus on hyväksi, mutta jos se menee oikein sähläämiseksi, niin ehkä kannattaisi miettiä, löytyykö keinoja itsensä rauhoittamiseen. Eli tekisit vain rohkeasti, mutta rauhallisesti ilman sähläämistä. Siihen voisi auttaa, että kysyt selkeämmät ohjeet ja kunnollisen perehdytyksen. Onko sinulla ehkä niin, että sinulla on mielessäsi monta tehtävää ja ne laukkaavat päässä etkä pysty keskittymään kunnolla?

Olen ollut omatoiminen työskentelijä, jäjiltäni 3 firmaa konkassa 1 lopetti muuten vaan, mietin että olisikohan kannattanu miettiä ensin että mitä sitä oiken tekee.

Itse kadun mieluummin tehtyä kuin tekemätöntä. - Ihminen joka ei koskaan tee virheitä, nin kuinka paljon hän tekee mitään muutakaan. - Niin ja jollei jotain osaa, niin ei ole mikään häpeä pyytää ja kysyä apua.

Erinomainen kysymys/aloitus! Kiitos! En usko voivani ratkaista asiaa mutta toivotaan että eläväinen keskustelu tuo esiin näkemyksiä ja ideoita.

Elämäni työpaikoissa olen törmännyt pariin ihmiseen jotka tarvitsivat poikkeuksellisen spesifit ohjeet, toinen suullisesti ja toinen kirjallisesti (!) jotta he osasivat toimia heille määrätyissä töissä oikein. Heistä suullisia ohjeita kaipaava kertoi auliisti asperger-diagnoosistaan, jälkimmäinen taas ei maininnut mistään erityisvaatimuksista mutta osoittautui firman toiminnan kannalta varsin vaikeaksi työntekijäksi.

Minun mielestäni on kypsää ja rohkeaa todeta että nyt en tiedä/osaa, ja kysyä muilta. Oman työuran varrella on tullut vastaan sekä näitä tapauksia että niitä jotka vain tekevät muille kertomatta omasta mielestään parhaan veikkauksen ja pahimmillaan tekevät paljon tuhoa. Mainittakoon että ekassa omassa työpaikassani tein kerran aika suorasukaisen johtopäätöksen ja korjailin parin tunnin mokan tuloksia useita päiviä, eli puhun kokemuksesta. Macho-henkinen työyhteisö ei rohkaissut kyselemään vaan tekemään ja niinpä sitten tein... väärin.

Jos puhutaan työelämästä ja työtehtävistä niin useimmiten on oletettavissa että ihminen opastetaan ko. firman toimintatapoihin ja lopun edestä saa kysellä missä mennään. Tässä mielessä voit aina pohtia että onko ko. asia opetettu/ohjeistettu jossain aikaisemmassa vaiheessa.

Yksityiselämässä taas, esim. harrastuksissa, tulee mieleen vielä korostetummin ns. "aloittelijan mieli": olet avoimena uuden haasteen edessä, ja se voi vaatia sekä henkistä että fyysistä sopeutumista. Tämä mielentila voi olla hyvin vapauttava: ymmärrät ettet vielä ymmärrä vaikka haluat ymmärtää, ja odotat kohta ymmärtäväsi.

Mulla sama.. pelkään että teen jotain väärin ja sitten joku alkaa huutamaan mulle.

Älkää olko vihaisia jos työntekijä mokaa. Jos olette vihaisia, hän ei enää uskalla moata ja hänestä tulee passiivinen.

Mun toimenkuvastani pomo sanoi, että siinä ei oikein voi odotella, että joku opastaa tai neuvoo, itse pitää kaivella vastaukset ja opetella. Näin olen tehnytkin ja joskus on pitänyt vähän paikkailla ja oppia virheistä, mutta enemmän ovat olleet tyytyväisiä, että hommat etenee.

Kuten jo todettu, tuo riippuu niin paljon työstä. Jos olet kirurgi tai ydinvoimalaitoksen kunnossapitoinsinööri, ei kannata maalata turhan suurella pensselillä. Jos olet puutarhuri tai tai parturi, voit parhaimmillaan antaa luovuuden loistaa.

Parhaimpia työkavereita ovat ne jotka kokeilevat ja saavat aikaan, vaikka välillä menee vähän metsään. Kunhan osaavat kysyä ajoissa ja tietävät rajansa. Tämäkään ei ole ihan itsestään selvää. Kerran meinasi pysähtyä sataman toiminta kun yksi työkaveri hieman innokkaasti suoritti ylläpitotoimia tietokannassa. Onneksi vika löytyi nopeasti ja kaveri oli siitä avoin, niin ei tullut mitään suurempaa.

Sehän riippuu ihan siitä, mistä työstä on kyse. Jos olet metsäkoneen kuljettaja ja kaadat vahingossa luonnonsuojelmetsän, tai jos olet sairaanhoitaja ja passitat kotiin aivokalvontulehduspotilaan flunssapotilaana, tai jos olet kenkämyyjä ja annat väärät hoito-ohjeet myymillesi kengille. 

Meillä varastossa on aina painotettu, että KYSY jos et ole varma. Vaikka sitten kyselisit koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Sehän riippuu ihan siitä, mistä työstä on kyse. Jos olet metsäkoneen kuljettaja ja kaadat vahingossa luonnonsuojelmetsän, tai jos olet sairaanhoitaja ja passitat kotiin aivokalvontulehduspotilaan flunssapotilaana, tai jos olet kenkämyyjä ja annat väärät hoito-ohjeet myymillesi kengille. 

Meillä varastossa on aina painotettu, että KYSY jos et ole varma. Vaikka sitten kyselisit koko ajan.

Höh, aina joku ehtii ennen mua kirjoittaan samansisältöisen kommentin :)

Teininä en uskaltanut tehdä asioita, jos en ollut varma että osaan toimia oikein enkä mokaa itseäni. Usein sitten hyydyin sellaisissa tilanteissa joissa olisi pitänyt tehdä jotain, ja kaikki joko nauroivat minulle tai ärsyyntyivät.

Kumpikin ääripää on huono. Toimeen pitää tarttua, mutta pitää myös osata kysyä apua jos ei osaa. Minä teen niin, että teen aina minkä osaan ja jos tulee pulma- tai epävarma tilanne, niin pistän sen sivuun ja kysyn asiasta sopivalla hetkellä.

Olen oppinut että ne jotka vain toheltavat menemään pärjäävät paremmin kuin arastelijat. Heillä on pokkaa muutenkin. Esim. etenevät päättelemällä samalla kuin tekevät ja neuvovat muitakin vähäisin tiedoin, sen mukaan kuin itse luulevat, vaikka voisivat sanoa etteivät tiedä.

Itse olen "arastelija", hyvin tarkka ja tunnollinen.

Oletko ryhtynyt omatoimisemmaksi siinä vaiheessa, kun saat töissä palautetta, että se olisi aiheellista? Se tässä minusta on se tärkein kysymys. Kun aloittaa uudessa työpaikassa, on minusta luonnollista ja normaalia katsoa vähän ensin ja toimia muiden mukaan, mutta jossain vaiheessa tietenkin pitäisi oppia oma-aloitteisemmaksi. Varsinkin jos saa sellaista palautetta.

Nyt olet kuitenkin aloittamassa ilmeisesti ihan uudessa työpaikassa? Kyllä minä aika varovainen alkuun olisin ja pikkuhiljaa sitten lisäisin sitä aloitteellisuutta sen mukaan, mitä kollegatkin sitä harrastavat. Ihan alussa on minusta myös ihan hyvä mainita työkavereille, että näin alkuun vähän ujostuttaa, mutta toivot että he antavat sinulle rehellistä palautetta, jotta pääset paremmin kärryille.

Tämä on tietenkin hyvin työöaikka- ja alakohtaista. Vaikea mitään sanoa näin, mutta jos ja kun olet aiemmin saanut palautetta passiivisuudesta, niin yritä ainakin ekan parin viikon jälkeen aktivoitua. Ja muista tarkkailla pidempään töissä olleiden kollegojen tyyliä!

Joskus niin, joskus näin, joskus siltä väliltä. Elämä on lyhyt, iloinen iloleikki täällä. Nauti!

Vierailija kirjoitti:

Älkää olko vihaisia jos työntekijä mokaa. Jos olette vihaisia, hän ei enää uskalla moata ja hänestä tulee passiivinen.

Taivutetaanko sana moka todella noin? Moata?