Mies ei herää kelloon
Usein tapahtuva kaava: kännykän kello soi monta kertaa alusta loppuun, mies ei herää ja töihin pitäisi lähteä. Aiemmin tuupin miestä hereille, mutta päätin että ei ole mun vastuulla hänen heräämiset vaikka itse tuohon rinkutukseen heräänkin joka kerta.
Mies on isällään töissä, joten isänsä sitten soittaa jossain vaiheessa pojan hereille ja töihin. Tuohon puheluun kyllä herää heti vaikka samalla volyymilla soi kuin herätyksetkin.
Nyt minä olen mieheni mielestä ala-arvoinen ja inhottava ja epäkunnioittava kun en häntä herätä vaikka itse noihin herätyksiin herään.
Minä en taas mielestäni ole vastuussa miehen heräämisistä, ja ajattelen että aikuisen ihmisen olisi syytä oppia jo heräämään ilman isän puhelinsoittoa. Lopputuloksena riitelyä.
Kommentit (45)
Meillä on niin, että minä olen aamuvirkku ja mies iltavirkku. Aamuherätykset herätyskelloineen ovat siis hänelle vaikeita, mutta minulle ei. Koska ymmärrän tämän meidän ”sisäisen kellon erilaisuutemme”, minä herättelen miehen ja keitän aamukahvit. Meillä sujuu arki näin oikein hyvin, eikä tarvitse riidellä.
Onpa tutun kuulosta. Meillä sama "ongelma" jatkunut jo vuosikaudet. Eritoten ottaa nuppiin, kun välillä meillä on hyvinkin erilaiset aikataulut ja mies saattaa pahimmillaan joka aamu torkuttaa yli tunnin, kun minulla ois vielä aikaa nukkua ennen töihin lähtöä. Syyllistää myös, kun en enää todellakaan joka aamu jaksa töniä ukkoa herälle (itse herään monesti ekaan herätystorkkuun). Mutta oon kans niin kyllästynyt tohon, että asenne on muuttunut että herätkööt iso mies itse, niin meidän muidenkin pitää.
Joskus nukuin jonku aikaa sohvalla ku olin niin tympääntynyt asiaan, kylläpä hän sillon yllättäen rupesi pääsemään ylös ajoissa xD harmi ku ei ollu pysyvä lopputulos..
Minä en herää torkkuun helposti. Ei kyllä miehenikään helposti, mutta kuitenkin paremmin kuin minä. Hän usein keittää kahvit valmiiksi herättyään ja tulee vähän ajan päästä kuikuilemaan kahvimukin kanssa minua, että olenko jo päässyt sängystä. Minulla on upea mies.
Vanhanajan kunnolla kilisevä herätyskello peltivatiin vuoteen alle ja niin etäälle vuoteen reunasta, että sitä ei yletä sammuttamaan nousematta, niin on ihme jos ei sillä herää :)
Niin onhan se naisen arvoa alentavaa alistua herättämään se mies. Miehen taloon tuoma pätäkkä kyllä kelpaa? Parisuhteet näköjään muistuttaa nykyään enemmän sukupuolten välistä sotaa, eikä enää rintarinnan tehdä asioita kumpikin omia vahvuuksia käyttäen ja kunnioittaen.
Onhan tuo naurettavaa ettet voi sitä miestä herättää. Mitä se sulta pois olisi?
Miksi näitä samoja pitää kierrättää? Mitä jos alkaisit kirjoittamaan vaikka päiväkirjaa ja laitat uusia ajatuksia vähän ylös ja käytät niitä sitten myöhemmin?
luin otsikon että "mies ei herää eloon". Onneksi olikin vain kellosta kyse :)
Vaihda herätysääni, on jo tottunut siihen nykyiseen niin ei herää.
Ehdottomasti erilliset makuuhuoneet, eihän tuossa ole mitään järkeä kärsiä omissa yöunissa mieslapsen takia. Aika perusaikuistaito osata herätä oikeaan aikaan ilman että mamma herättelee...
Puhelimen herätyskellon ääni ja puhelun soittoääni kannattaa selkeästi pitää samana!
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti erilliset makuuhuoneet, eihän tuossa ole mitään järkeä kärsiä omissa yöunissa mieslapsen takia. Aika perusaikuistaito osata herätä oikeaan aikaan ilman että mamma herättelee...
Niin joo, erilliset huoneet ja asunnot ja eläminen kokonaan. Ei tarvii katsoa ikinä miestä ( miehiä), kun voi olla ihan yksinkin. Ikinä ei tarvitse tehdä yhtään mitään toisen eteen/ puolesta. Yksin voi herätä ja yksin mennä nukkumaan ja yksin viettää päivänsä. Siinä sinulle hyvä elämä.

Jos sulle ainoat vaihtoehdot on toimia puolison äitinä tai olla sinkku, niin mikäpä siinä sitten. Voit ihan rauhassa pitää tuon insestisen suhdekäsityksesi.

En toimi äitinä vaan puolisona. Katsos kun puolisot voivat tehdä molemmat pikkupalveluksia toisilleen. Minä herätän ja keitän kahvit, mies vaikka hieroo illalla tai laittaa ruoat. Ilmeisesti tällainen vastavuoroisuus on sinulle hyvin vaikea asia ymmärtää, mutta näin toimii hyvä parisuhde.

Tulihan se sieltä. Toimiiko puolisoni sitten minulle isänä, kun hän tekee esim. iltapalat, ruuat, käy kaupassa, jne? Ei, kun nainen voi seistä piiska kourassa miehen selän takana vahvana itsenäisenä nykynaisena vaatimassa paljon tekemättä itse mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti erilliset makuuhuoneet, eihän tuossa ole mitään järkeä kärsiä omissa yöunissa mieslapsen takia. Aika perusaikuistaito osata herätä oikeaan aikaan ilman että mamma herättelee...
Niin joo, erilliset huoneet ja asunnot ja eläminen kokonaan. Ei tarvii katsoa ikinä miestä ( miehiä), kun voi olla ihan yksinkin. Ikinä ei tarvitse tehdä yhtään mitään toisen eteen/ puolesta. Yksin voi herätä ja yksin mennä nukkumaan ja yksin viettää päivänsä. Siinä sinulle hyvä elämä.
Jos sulle ainoat vaihtoehdot on toimia puolison äitinä tai olla sinkku, niin mikäpä siinä sitten. Voit ihan rauhassa pitää tuon insestisen suhdekäsityksesi.
En toimi äitinä vaan puolisona. Katsos kun puolisot voivat tehdä molemmat pikkupalveluksia toisilleen. Minä herätän ja keitän kahvit, mies vaikka hieroo illalla tai laittaa ruoat. Ilmeisesti tällainen vastavuoroisuus on sinulle hyvin vaikea asia ymmärtää, mutta näin toimii hyvä parisuhde.
Sun on näköjään hyvin vaikea ymmärtää että vastavuoroisuus on eri asia kuin _oman heräämisen laittaminen kumppanin vastuulle_ niinkuin apn tapauksessa.
Kuinka lukutaidoton narsisti pitää olla, että pitää oma tilanne tunkea keskusteluun jossa puhutaan ihan eri asiasta?
Jss.