Joudun sektioon. Pelkään ihan sairaasti.

Mulla on 1tyypin diabetes, joten olen kokenut sektion kaksi kertaa. Ja tiesin etukäteen, että siihen joudun.



Jännittihän minuakin kovasti aluksi, mutta kun pitää mielessä koko ajan, että hetkisen päästä sulla on VAUVA, kaikki on sen arvoista.



JOs haluat tietää, miten suurinpiirtein kaikki menee, niin tässä:



Ilmeisesti saat tietää päivän etukäteen, joten olet sairaalassa, kun tuo päivä koittaa.



Aamulla saattavat antaa peräruiskeen ja laittavat katetrin. Ota kaikki korut pois, samoin kynsilakkaa ei saa olla.



Miehesi lähetetään pukemaan ne sexyt sairaalakuteet päälle, ja sitten sut kärrätään leikkaussaliin. Siellä on nukutuslääkäri ja saattaa olla paljon opiskelijoita, mulla ainakin oli tupa täynnä ;)!



Nukutuslääkäri laittaa sulle spinaalipuudutuksen. Silloin kannattaa köyristää selkä TOSI kaarevaksi, niin saa sen sitten ekalla yritämällä kohdalleen!



Sen jälkeen onkin mielenkiintoista! Koko alavartalo puutuu. Sulle varmaankin laitetaan toiseen käteen verenpainemittari. Ai niin, ja toisessa kädessä on tippa!



Sitten ne laittaa sen sermin sun ylävartalon eteen ja alkavat leikata :). Siinä menee jonkin aikaa, ja toivottavasti joku hoitsu tms seisoo siinä sun vieressä koko ajan ja selittää teille, mitä on tapahtumassa. Mulle ainakin hoitaja selitti, ja se on ihana hetki, kun se sanoi, että ihan kohta vauva syntyy :).



Ja sitten pieni kiljaisee ekan kerran ja ne tuovat sen siihen sun pään viereen ja lähtevät isän kanssa putsaamaan vauvaa.



Lekuri jää kursimaan sua kokoon, jonka jälkeen sut viedään heräämöön, jossa olet niin kauan, että pystyt liikuttamaan jalkojasi. Mä olin siellä kaksi tuntia ekassa synnytyksessä.



Sua saattaa alkaa palella tosi rajusti leikkauksen jälkeen, mutta kandee silloin sanoa hoitsuille, jotta tuovat sen lämpöpeiton. Ja jos alkaa rintaa kutittaa, niin se on reaktio kipulääkkeeseen, jonka jotkut nukutuslekurit laittaa spinaalin yhteydessä.



Oikein kovasti tsemppiä ja onnea synnytykseen!!!!!!!!!!!!

Noh. Sektioon kuitenkin jouduin hirveiden repeämien takia, lisänä oli kaksi muuta diagnoosia, joista toinen oli horror eli juuri synnytyspelko.



Minä ihan tärisin pelosta silloin kun minä menin leikkauspöydälle.

Pelko vaan paheni siinä vaiheessa, kun minulle laitettiin se spinaalipuudutus ja kun se alkoi pikkuhiljaa vaikuttaa.

Onneksi mieheni pääsi minun tueksi sinne leikkaussaliin. Olisin ollut ihan pihalla kaikesta ilman miehen tukea.

Loppujen lopuksi se leikkaus kesti hyvin vähän aikaa vain ja ompelukin kesti vain ehkä vartin.

Ei se sektio mikään herkku ole, mutta siitä saa kuitenkin sen palkinnon sitten viimein käsivarsille. =)



Toipuminen on henkisesti rankaa aikaa. Vointi on mitä parhain, mutta silti täytyy olla ihan hissukseen, jotta leikkaushaava ja lihakset eivät repeä.



T. Sektiosta pari viikkoa

sut käännetään leikkauspöydällä aavistuksen kylkiasentoon. Musta tuntui että tipun koko pöydältä.

sanoa että pelko on ihan turhaa. Kipu on vähäistä, ja itse toivuin tosi nopeasti kun olin jalkeilla heti seuraavana päivänä. Kotiin päästiin kolmantena päivänä ja haava parani parissa viikossa. tsemiä

Minulla oli myös mahdollisuus jutella anestesiahoitajan kanssa etukäteen. Olen kerran saanut puudutteesta epilepsiatyyppisen kohtauksen, se huoletti. Pelkäsin, ettei oma pää kestä jännitystä.

Sovittiin, että pienestä merkistä saan sektiossa " humauksen" , jos

tuntuu siltä, etten muuten kestä.

Sitä ei tarvittu, kaikki sujui hienosti, eikä leikkaushaavakaan

ollut kovin kipeä.

Tsemppiä... muista kuinka ihana lopputulos on : )

Sain kylläkin kolmannella kerralla valita lääkärin.

on usein sanonut, että sektio on helpompi. Sen kun makoilee pöydällä ja muut tekee hommat. Muutaman päivän päästä kipukin lakkaa. Sairaalassa saa kunnon aineet, joten kipu ei haittaa.



Itse olen sektiolla taikonut (kun ei kerran saa sanoa synnyttänyt) yhden lapsen, eikä se tuntunut oikein missään. Kakkiminen sattui vähän sen jälkeen, mutta kahdessa viikossa ei tarvitse enää edes särkylääkkeitä.



Mukavampia lääkäreitä ja hoitsuja en ole tavannut, vaikka olemme viettäneet yhteensä 7 viikkoa sairaalassa koko lapsen tiimoilta.

mutta nukutuslääkäri pisti vahingossa suoraan hermoon ja voin sanoa, että tämä SATTUI aivan älyttömästi. Pistokohdassa ei tuntunut lainkaan, mutta tuntui sitäkin enemmän koko oikealla puolella kropassa.

Jos se pisto menee heti oikeaan kohtaan, se ei tunnu missään. Mutta jos pistää ohi, sattuu ihan s******sti!

Vähän sama kuin hammasta porataan, paitsi että tuntuu kropassa.

Ja tuo kuvaus leikkauksen kulusta oli erinomainen. Lisäisin vielä, että tunnet koko ajan kaikki liikkeet aina leikkausviillon teosta siihen kun vauva otetaan ulos.

Aivan kuten synntyksestä, myös keisarileikkauksessa se puudutus vie sen terävän kivun pois, tunnet kaiken pehmeänä,

Esim leikkausviillon teko tuntuu siltä kun joku kuljettaisi sormeasi mahan päällä. Tunnet myös se kuinka kirurgin kädet " möyrivät" siellä vatsassa vauvan pois saamiseksi. Mutta tämä ei satu, enemmänkin kutittaa!

Eli ei siinä ihan tunnottomana maata!

Mutta ei se satukaan.

Ja jos sinua pyörryttää, pyyda happiviiksiä. Minulle auttoivat tosi paljon.

Minulle ei kyllä kukaan selittänyt mitään leikkauksen kulusta, vaikka tuossa joku kirjoitti että hoitsu kertoo koko ajan mitä tapahtuu. Ei minun sairaalassani ainakaan.