Mikä avuksi kun läheiset kuolee ympäriltä?

Ikävää, mutta minkäs sille voi. Voimia!

Pitäisi kai löytää uudet lähiomaiset, mutta en ole vielä onnistunut.

Tsemppiä, ap!

Kiitos. Olen menettänyt omankin elämänhaluni tämän myötä..

Ei kai se auta kuin hypätä mukaan.

Jos lähiomaiset ovat vanhoja niin asia on helpompi hyväksyä. Vaikka onhan se rankkaa kuitenkin.

Ap, onko lähtenyt nuortakin väkeä?

Vierailija kirjoitti:

Ei kai se auta kuin hypätä mukaan.

En tahdo päätyä tajuissaan olevaksi puolivihannekseksi laitokseen, olen nähnyt epäonnistuneita itsariyrityksiä riittävästi. Lisäksi jos on olemassa uudelleensyntyminen niin saattaisin syntyä seuraavassa elämässä vaikka venäläiseksi katulapseksi.

Siitä vain sormet lomittain ja "Levolle lasken, luojani...".

Tällaista tämä on tässä maailmassa. Täältä kuollaan pois.

Vierailija kirjoitti:

Jos lähiomaiset ovat vanhoja niin asia on helpompi hyväksyä. Vaikka onhan se rankkaa kuitenkin.

Ap, onko lähtenyt nuortakin väkeä?

Toistaiseksi 60-80- vuotiaita, ongelma on että tuota nuorempia omaisia ei ole eikä todennäköisesti tule kun itsekin olen kohta 40 vailla onnistuneita ihmissuhteita. Odotettavissa elämältä vain loppujenkin omaisten kuolemat, jee.

Ihan jokainen meistä kuolee.

Kukaan ei elä loputtomiin.

On ihan typerää olettaa, että juuri itse ja juuri omat tutut ja läheiset ansaitsevat jokainen kuulua siihen vähäiseen joukkoon, joka elää yli 100v.

Niin, kohti elinkaarta mennään jokainen. Nyt jos ei ole kukaan sun elämääsi arvostelemassa, voisitkin repäistä ja keksiä jotain ihan uutta, muuta ulkomaille tai matkustele, mene tekemään vapaaehtoistyötä, muuta nyt ainakin pois kaupungista/pois maalta, vaihda työ jne. Olet vapaa!

Vierailija kirjoitti:

Ihan jokainen meistä kuolee.

Kukaan ei elä loputtomiin.

On ihan typerää olettaa, että juuri itse ja juuri omat tutut ja läheiset ansaitsevat jokainen kuulua siihen vähäiseen joukkoon, joka elää yli 100v.

Ei tuo auta mitään jos omalle kohdalle osuu loppuiän yksinäisyys.

Vierailija kirjoitti:

Niin, kohti elinkaarta mennään jokainen. Nyt jos ei ole kukaan sun elämääsi arvostelemassa, voisitkin repäistä ja keksiä jotain ihan uutta, muuta ulkomaille tai matkustele, mene tekemään vapaaehtoistyötä, muuta nyt ainakin pois kaupungista/pois maalta, vaihda työ jne. Olet vapaa!

Ulkomaille olenkin ajatellut muuttaa, ei yhtään kiinnosta asua täällä "kuoleman maassa" ja katsella ihmisten perheonnea vaikka jouluisin, mieluummin elän sitten yksin mökissä jossain lämpimässä maassa missä kaikki ei muistuta ikävistä tapahtumista.

Minulta kanssa kuolleet vanhemmat alle 20 vuotiaana. Muut lähisukulaiset menneet ennen kuin täytin 27. Olen ainoa lapsi. Kauan oli ajatus itsellä, ettei saa liikaa kiintyä kehenkään kun kuitenkin rakkaat lopulta menettää. Nykyisin mietin asiaa vähemmän. Olen itsenäinen ja suunnitellut elämäni niin, että tiedän pärjääväni kyllä.

Tiedän tunteen, se on äärimmäisen raskasta surra koko ajan uusia menetyksiä. Kuten Juice-vainaa osuvasti sanaili, niin elämä on kuolemista. Se on munkin lähipiirissä tullut nähtyä. Monta ihan "ennen aikojaan" kuolemista on tapahtunut lyhyen ajan sisällä.

Voimia sulle ap.

Soita joku mielikuvitushenkilö herättämään ne kuolleista.