Me pitkäaikaistyöttömät olemme kuulemma mielenterveyshäiriöisiä ja/tai alkoholisteja...
Olemme myös työhaluttomia, laiskoja, tyhmiä, kaikin tavoin epäkelpoja.
Meidänhän ei näiden ominaisuuksien kanssa kannata ainakaan töitä hakea. Mitä pitäisi tehdä? Entä jos saisimme vaikka tonnin kuussa jotakin kuvottavan olion -korvausta. Sitä vastaan olisimme velvoitettuja istumaan vaikka tunnin ajan viikossa jossakin häkissä torilla parempien ihmisten pilkattavana.
Helpottaisiko teidän nettomaksajien oloa?
Kommentit (20)
Minäkin ihmettelen, miksi pitkäaikaistyöttömiä patistellaan kursseille ja töihin, kun samaan aikaan todistellaan, että heiltä kaikilta on elämänhallinta ja työkyvyt lopullisesti hävinneet.
Niin varmasti ja tarvitsemme ehdottomasti palkatonta työkuntoutusta. Onneksi pääsen kohta eläkkeelle. 40v työelämässä niin eiköhän tuosta joku ropo tule.
Kiinnostaako muiden mielipiteet noin paljon? Varmasti on ihmisiä jotka ajattelevat noin, mutta on myös muunlaisia näkemyksiä ja ymmärrystä.
Eikö ennen ollut niitä häpeäpaaluja? Nekin voitaisiin ottaa uudelleen käyttöön, niin ohikulkijat saisivat tuntea itsensä paremmiksi ihmisiksi.
Lämmittää aina mieltä, kun TE-toimiston palavereissa porukalla pohditaan, että mikä allekirjoittaneen persoonassa on vikana, kun työtä ei löydy.
Korkeakoulutettuna olen epäilyttävän ylikoulutettu mihinkään ns paskaduuneihin, joita niitäkin olen akiivisesti hakenut. Oman alan töihin taas ei riitä työkokemus.
Mun lähipiirissä on kaksi työtöntä ja kummallakin koulutustaso on tohtori
Minä olin ennen pitkäaikaistyötön ja täysin passiiivinen ja saamaton. Työnhakukurssi jolle jouduin ei auttanut, mutta erään toisen kurssin kautta löysin töitä ja itseluottamusta. Ei ne kaikki kurssit pahasta ole.
Asumistuki pois, tilalle paikka asuntolassa. Ihmeen monelle alkaisi sen jälkeen maistumaan työnteko ihan eri tavalla kuin nyt.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaako muiden mielipiteet noin paljon? Varmasti on ihmisiä jotka ajattelevat noin, mutta on myös muunlaisia näkemyksiä ja ymmärrystä.
Ei minua kiinnosta kenenkään mielipiteet ja täällä palstalla on kaikenlaisia provoja että tulee draamaa keskusteluun. Olen kyllä huomioinut että jotkut eri medioissa uhoavat tätä "miksi työttömät eivät mene töihin" ilmeisesti ihan tosissaan. En itse ajatellut noin työttömistä töissä ollessani. T. Se 40v työssä ollut ja 2v työttömänä. Voisin tehdä töitäkin mutta eivät palkkaa enää tässä iässä.
Vierailija kirjoitti:
Asumistuki pois, tilalle paikka asuntolassa. Ihmeen monelle alkaisi sen jälkeen maistumaan työnteko ihan eri tavalla kuin nyt.
Mitä, jos sen sijaan siirrettäisiin sinut jonnekin leirille?
Minäpä olen töissä ja olen lisäksi mielenterveysongelmainen alkoholisti. Olen myös laiska. Älä ihan oikeasti välitä p'askaakaan noista työttömien pilkkaajista. Sinä olet arvokas ihan vaan omana itsenäsi, työttömyytesi ei mitenkään määritä sinua. Yksikään ihminen, joka ivaa itseään heikommassa asemassa olevia, ei ole millään tasolla hyvä tai kelpo ihminen, maksoi hän veroja kuinka paljon tahansa.
Somessa ihmiset nyt kirjoittavat mitä sattuu ja loput ovat jotain räkänokkia trollaamassa, ei kannata välittää sillä suurin osa ihmisistä on vielä onneksi järjissään.
Vierailija kirjoitti:
Asumistuki pois, tilalle paikka asuntolassa. Ihmeen monelle alkaisi sen jälkeen maistumaan työnteko ihan eri tavalla kuin nyt.
Pitäisikö luopua myös omasta asunnosta. Asumistukea en ole koskaan saanut.
Tyrant kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asumistuki pois, tilalle paikka asuntolassa. Ihmeen monelle alkaisi sen jälkeen maistumaan työnteko ihan eri tavalla kuin nyt.
Mitä, jos sen sijaan siirrettäisiin sinut jonnekin leirille?
Minä voisin mennä johonkin sinkkuleirille, mielellään johonkin lämpimämpään paikkaan.
Pitkäaikaistyöttömiä on sanottu mielenterveysongelmaisiksi ihan ministeritasoltakin viime hallituskaudella. No, nyt se samainen ministeri on itsekin työtön.
Mäkin oon työtön.Tosin hyväkuntoinen ja lähes päihteetön elänästä nauttija. Olen myös tradenomi.
Työttömyys ei sinäsä haittaa koska ON rahaa ja EI OLE hysteeridta tarvetta olla aktiivinen tai hosua töissä vaan tavan vuoksi, tai ei tarvii esittää tutuille/sukulaisille että ON PAKKO OLLA töissä...
Lisäksi KOSKAAN ei ole tylsää eikä työttömyys luo tilanteita että olisi pakko mennä palkkatöihin "tekemisen puutteen takia".
Kyllä sitä 90-luvulla tuli hosuttua paskatöissä ja niin hävettävän pienillä palkoilla että ihan naurattaa nykyään :) .
Nykynuorilla (nuoremmat kuin mä, 1976 syntyneet) on se ongelma etteivät osaa käyttää rahaa eivätkä säästää. Myös eivät osaa arvostaa kuinka mahtavaa on olla vain ja nauttia elämästä ilman hermoilua.
Tärkein vielä ettei työttömyys sovi kaikille, moni työtön ei pysty olemaan päihteetön. Päihteet ja niiden himo pilaa monen elämän.
Mutta me tietyntyyppiset ihmiset niin osaamme arvostaa vapautta... ja toki nostamme kaikki lakisääteiset tuet mirä meille on tarkoitettu oman varallisuuden lisäksi..
Itse olin 2 vuotta työttömänä. Alkoholia rupesi kulumaan koko ajan enemmän ja enemmän. Sitten iski masennus.
Pelastus oli varmaan tuo että työkkärin piti ruveta soittelemaan 3kk välein. Aika nopeasti tuli minullekin puhelu ja patistivat työnhakukurssille.
Pakkohan sinne oli raahautua ja sitä kautta sitten työllistyinkin.
Vierailija kirjoitti:
Pitkäaikaistyöttömiä on sanottu mielenterveysongelmaisiksi ihan ministeritasoltakin viime hallituskaudella. No, nyt se samainen ministeri on itsekin työtön.
Kyllä tämä nykyinenkin hallitus jossain keskustelussa korosti että pitkäaikaistyöttömät tarvitsevat tukitoimia ja työharjoittelua ym. Mielestäni koko sakki leimaantui juuri niin kuin ap kirjoitti. Sehän ei pisä paikkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Itse olin 2 vuotta työttömänä. Alkoholia rupesi kulumaan koko ajan enemmän ja enemmän. Sitten iski masennus.
Pelastus oli varmaan tuo että työkkärin piti ruveta soittelemaan 3kk välein. Aika nopeasti tuli minullekin puhelu ja patistivat työnhakukurssille.
Pakkohan sinne oli raahautua ja sitä kautta sitten työllistyinkin.
Sä oot just semmonen josta tuosta ylempämä mainitsin ! Mikä hitto se panee työttömän dokaamaan? Mä en dokaa vaan nautin vapaudesta. Ehkä mulla on ollut rajumpi työelämä nuorempana niin osaan arvostaa vapautta enemmän - nimenomaan vapautta ilman päihteitä !
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaako muiden mielipiteet noin paljon? Varmasti on ihmisiä jotka ajattelevat noin, mutta on myös muunlaisia näkemyksiä ja ymmärrystä.
On varmaankin, muunlaisia näkemyksiä...ja hmm...ymmärrystä...
TE-tsto otti yhteyttä. Kutsu kävi oikein urasuunnittelijalle.
Olen kohta 60-uotias, sairastunut pari v sitten parantumattomasti ja ollut jo kerran kuntoutettavassa työssä huonoin tuloksin. Vaivaa on jos jonkunlaista, eikä yksin saa kuntoutettavaa jättää missään työpaikassa. Mitään ruumiillista en voi tehdä, ja tietenkin on juuri sellainen koulutus, eli "käsillä tekijä" olen. Alaa en nyt mainitse. Mitäköhän hyötyä minusta oikein on?
Kaksi erittäin kiinnostuneelta vaikuttavaa viskaalia uhrasi aikaansa melkein 2 tuntia ja kyselivät kilpaa "kuulumisia". Toinen taisi tarkkailevasta asenteestaan päätellen olla psykologi.
Pointti-> Ja sitten, se yksi kysymys; kuka sun sosiaalityöntekijä on? Ööh, höh, siis mikä? No eikö sulla muka ole omaa "sossua"? No kun ei ole, en saa tt-tukea, en asumistukea, enkä muutakaan "sossupalvelua", en juo, enkä polta.. (mies eläkkeellä, laski meidän tulot, ja saatais ilmeisesti n. 25 euroa asumistukea, paitsi että neliöitä on reippaasti liikaa)
Jaa-ah, katselivat toisiaan, ja tuumailivat...mitäs sitten tehtäisiin..
Huomasin, että olin heille täydellisen yllättävä poikkeus. Asenne kertoi, että mikäs outo otus tänne B-luokan karjalauman sekaan onkaan eksynyt..
Miksi määrität itsesi ja omanarvosi kuulopuheiden perusteella?
T. Talousjohtaja, jonka pitäisi ilmeisesti sitten olla joko työtön tai Siwan kassa koska on tradenomi.