Pitäisi olla oikeus kertoa lapseen liittyvistä haasteista ilman että pitää pelätä lastensuojelua

En osaa auttaa. Vähän sama tunnelma neuvolassa et viitsiikö kertoa mitään negatiivista.

Olen miettinyt samaa. Lastensuojelun pitäisi uudistua niin, että se jakautuisi kahteen osaan. Olisi perhepalvelut ja lastensuojelupalvelut. Lastensuojelupalvelua käytettäisiin vain niissä tilanteissa joissa vanhemmat esim käyttävät päihteitä, ovat väkivaltaisia, jättävät pieniä lapsia yksin kotiin, ovat humalassa kotona, ym selkeää laiminlyöntiä/väkivaltaa. Ainoastaan tuo lastensuojelupuoli saisi tehdä huostaanottoja/sijoituksia ja siihen liittyisi asiakkuus, kotikäynnit ja seuranta. 

Tuo perhepalveluiden puoli olisi tapauksiin, jossa vanhemmat ovat ns kunnollisia, mutta kaipaavat apua kasvattamiseen ja arjen haasteisiin liittyvissä asioissa, mutta eivät laiminlyö/kaltoinkohtele lastaan. Perhepalvelut auttaisivat esim väsymys/uupumus-ongelmissa olevia vanhempia, käytöshäiriöisiä lapsia ja nuoria, koulusta lintsanneita, myymälävarkauksiin syyllistyneitä ym. Näistä uskaltaisi puhua jonnekin, kun ei tarvitsisi pelätä että kuvioon tulee lastensuojelu. Perhepalvelulla olisi vaitiolovelvollisuus ja he eivät missään nimessä saisi ilmoittaa lasten tilanteista lastensuojeluun. 

Näin pelastaisimme/auttaisimme hyvin todennäköisesti valtavan paljon enemmän lapsia/nuoria kuin nykysysteemillä. Jokainen uskaltaisi pyytää apua ja voisi sitä saada pelkäämättä lastensuojelua/sijoituksia/huostaanottoja/kotikäyntejä/seurantaa jne.

Väitän että hyvin suuri osa vanhemmista ei pyydä koskaan mitään apua lastensa/nuortensa ongelmiin juuri tuon lastensuojelun pelon vuoksi. Sitten sinnitellään hirveissäkin tilanteissa, kouluissa kiusataan, kukaan ei uskalla puuttua, nuoret ja lapset voivat huonosti, rajua oireilua ja todella paljon pahoinvointia nuorilla. Kukaan ei halua pyytää apua tuon pelon vuoksi. Miten paljon parempi olisi yhteiskunta, jossa kaikki uskaltaisivat pyytää apua. 

Nyt ennen kuin joku väittää että ihan kamalaa ettei saa tehdä sitten ls-ilmoitusta jos on huolissaan. Kun fakta on, että suurin osa näistä ongelmanuorista pysyy avun ulkopuolella nykysysteemissä. Se, jos ls-ilmoituksilla saadaan hakuammunnalla "tuen/avun" piiriin yksi sadasta ei ole kauhean hyvä syy sitten jättää esim 50 sadasta täysin ilman apua kun eivät uskalla sitä pyytää. 

Ja totuus on, että lastensuojelu nykyresursseilla ei yleensä edes pysty auttamaan.

Kai se on joku vastuunpakoiluajatus, että ajattelee että kun soittaa lastensuojeluun, on tehnyt jotain, tehnyt osuutensa, saa paremman omatunnon tms? Kun totuus on, etteivät ne siellä hyvin todennäköisesti pysty yhtään mitään asialle edes tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt samaa. Lastensuojelun pitäisi uudistua niin, että se jakautuisi kahteen osaan. Olisi perhepalvelut ja lastensuojelupalvelut. Lastensuojelupalvelua käytettäisiin vain niissä tilanteissa joissa vanhemmat esim käyttävät päihteitä, ovat väkivaltaisia, jättävät pieniä lapsia yksin kotiin, ovat humalassa kotona, ym selkeää laiminlyöntiä/väkivaltaa. Ainoastaan tuo lastensuojelupuoli saisi tehdä huostaanottoja/sijoituksia ja siihen liittyisi asiakkuus, kotikäynnit ja seuranta. 

Tuo perhepalveluiden puoli olisi tapauksiin, jossa vanhemmat ovat ns kunnollisia, mutta kaipaavat apua kasvattamiseen ja arjen haasteisiin liittyvissä asioissa, mutta eivät laiminlyö/kaltoinkohtele lastaan. Perhepalvelut auttaisivat esim väsymys/uupumus-ongelmissa olevia vanhempia, käytöshäiriöisiä lapsia ja nuoria, koulusta lintsanneita, myymälävarkauksiin syyllistyneitä ym. Näistä uskaltaisi puhua jonnekin, kun ei tarvitsisi pelätä että kuvioon tulee lastensuojelu. Perhepalvelulla olisi vaitiolovelvollisuus ja he eivät missään nimessä saisi ilmoittaa lasten tilanteista lastensuojeluun. 

Näin pelastaisimme/auttaisimme hyvin todennäköisesti valtavan paljon enemmän lapsia/nuoria kuin nykysysteemillä. Jokainen uskaltaisi pyytää apua ja voisi sitä saada pelkäämättä lastensuojelua/sijoituksia/huostaanottoja/kotikäyntejä/seurantaa jne.

Väitän että hyvin suuri osa vanhemmista ei pyydä koskaan mitään apua lastensa/nuortensa ongelmiin juuri tuon lastensuojelun pelon vuoksi. Sitten sinnitellään hirveissäkin tilanteissa, kouluissa kiusataan, kukaan ei uskalla puuttua, nuoret ja lapset voivat huonosti, rajua oireilua ja todella paljon pahoinvointia nuorilla. Kukaan ei halua pyytää apua tuon pelon vuoksi. Miten paljon parempi olisi yhteiskunta, jossa kaikki uskaltaisivat pyytää apua. 

Nyt ennen kuin joku väittää että ihan kamalaa ettei saa tehdä sitten ls-ilmoitusta jos on huolissaan. Kun fakta on, että suurin osa näistä ongelmanuorista pysyy avun ulkopuolella nykysysteemissä. Se, jos ls-ilmoituksilla saadaan hakuammunnalla "tuen/avun" piiriin yksi sadasta ei ole kauhean hyvä syy sitten jättää esim 50 sadasta täysin ilman apua kun eivät uskalla sitä pyytää. 

Ja totuus on, että lastensuojelu nykyresursseilla ei yleensä edes pysty auttamaan.

Kai se on joku vastuunpakoiluajatus, että ajattelee että kun soittaa lastensuojeluun, on tehnyt jotain, tehnyt osuutensa, saa paremman omatunnon tms? Kun totuus on, etteivät ne siellä hyvin todennäköisesti pysty yhtään mitään asialle edes tekemään.

Kannatan tätä! Ja juuri sillä tavalla, että tuo perhepalveluiden puoli ei ehdottomasti, missään tilanteessa saisi ilmiantaa apua hakenutta perhettä lastensuojelulle!

Jos on itse hakenut apua saattaa nykysysteemissä päätyä täysin mielivaltaiseen lastensuojeluun mukaan. Siksi en itsekään esim neuvolassa ole missään tapauksessa ikinä myöntänyt olevani esim väsynyt. 

Todella hyvä ajatus! Omassa kaveripiirissäni on useita nuoria aikuisia jotka eivät lastensuojelun nykytilanteen vuoksi missään nimessä uskalla hankkia lapsia. Tämä on ihan yleistä nykysuomessa. Että synntystalkoisiin kannustavat ja huoltosuhteesta huolissaan olevat voisivat miettiä miten rankaksi perhe-elämä on nykyisin mennyt kun pitää kaiken lisäksi pelätä tekevänsä jotain väärin ja joku satunnainen naapuri tai kuka vaan tekee nimettömän lastensuojeluilmoituksen ja sen jälkeen seurauksista ei voi tietää.

Uskon, että suurimmassa osassa tapauksista ls-työntekijät ovat ihan fiksuja, mutta kuka uskaltaa ottaa riskin että just omalle kohdalle osuu joku täysin mielivaltainen tyyppi. Itse en ainakaan missään nimessä halua ottaa sellaista riskiä, ja tiedän, että lasten kasvatus on rankkaa muutenkin ilman että pitää pelätä tuollaista mielivaltaa. 

Jos lastensuojelua ei tarvisisi pelätä, uskon että meillä olisi suurempi syntyvyys. Nyt on ainakin kaikki hesaria lukevat nykynuoret aika hyvin peloteltu sillä, mitä lastensuojelu voi pahimmassa tapauksessa tehdä. 

Ja ne, jotka ovat lapsia menneet hankkimaan, eivät todellakaan uskalla pyytää apua mistään koska on ainainen pelko mitä siitä seuraa. 

Voisi olla että suurempi osa lapsista /nuorista voisi paremmin jos kaikki lastensuojeluun liittyvä olisi kaikille vapaaehtoista. Se ei olisi paikka, jonka asiakkaaksi ja mahdollisen mielivallan alle voi joutua kuka vain, ilman että voi itse vaikuttaa asiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt samaa. Lastensuojelun pitäisi uudistua niin, että se jakautuisi kahteen osaan. Olisi perhepalvelut ja lastensuojelupalvelut. Lastensuojelupalvelua käytettäisiin vain niissä tilanteissa joissa vanhemmat esim käyttävät päihteitä, ovat väkivaltaisia, jättävät pieniä lapsia yksin kotiin, ovat humalassa kotona, ym selkeää laiminlyöntiä/väkivaltaa. Ainoastaan tuo lastensuojelupuoli saisi tehdä huostaanottoja/sijoituksia ja siihen liittyisi asiakkuus, kotikäynnit ja seuranta. 

Tuo perhepalveluiden puoli olisi tapauksiin, jossa vanhemmat ovat ns kunnollisia, mutta kaipaavat apua kasvattamiseen ja arjen haasteisiin liittyvissä asioissa, mutta eivät laiminlyö/kaltoinkohtele lastaan. Perhepalvelut auttaisivat esim väsymys/uupumus-ongelmissa olevia vanhempia, käytöshäiriöisiä lapsia ja nuoria, koulusta lintsanneita, myymälävarkauksiin syyllistyneitä ym. Näistä uskaltaisi puhua jonnekin, kun ei tarvitsisi pelätä että kuvioon tulee lastensuojelu. Perhepalvelulla olisi vaitiolovelvollisuus ja he eivät missään nimessä saisi ilmoittaa lasten tilanteista lastensuojeluun. 

Näin pelastaisimme/auttaisimme hyvin todennäköisesti valtavan paljon enemmän lapsia/nuoria kuin nykysysteemillä. Jokainen uskaltaisi pyytää apua ja voisi sitä saada pelkäämättä lastensuojelua/sijoituksia/huostaanottoja/kotikäyntejä/seurantaa jne.

Väitän että hyvin suuri osa vanhemmista ei pyydä koskaan mitään apua lastensa/nuortensa ongelmiin juuri tuon lastensuojelun pelon vuoksi. Sitten sinnitellään hirveissäkin tilanteissa, kouluissa kiusataan, kukaan ei uskalla puuttua, nuoret ja lapset voivat huonosti, rajua oireilua ja todella paljon pahoinvointia nuorilla. Kukaan ei halua pyytää apua tuon pelon vuoksi. Miten paljon parempi olisi yhteiskunta, jossa kaikki uskaltaisivat pyytää apua. 

Nyt ennen kuin joku väittää että ihan kamalaa ettei saa tehdä sitten ls-ilmoitusta jos on huolissaan. Kun fakta on, että suurin osa näistä ongelmanuorista pysyy avun ulkopuolella nykysysteemissä. Se, jos ls-ilmoituksilla saadaan hakuammunnalla "tuen/avun" piiriin yksi sadasta ei ole kauhean hyvä syy sitten jättää esim 50 sadasta täysin ilman apua kun eivät uskalla sitä pyytää. 

Ja totuus on, että lastensuojelu nykyresursseilla ei yleensä edes pysty auttamaan.

Kai se on joku vastuunpakoiluajatus, että ajattelee että kun soittaa lastensuojeluun, on tehnyt jotain, tehnyt osuutensa, saa paremman omatunnon tms? Kun totuus on, etteivät ne siellä hyvin todennäköisesti pysty yhtään mitään asialle edes tekemään.

Lastensuojelun maailma on ilmeisen vieras rivikansalaiselle. Uusimman lakimuutoksen myötä meillä on perhesosiaalityö ja lastensuojelu erikseen järjestetty ainakin suurimmissa osassa kuntia.

Joo. kun miettii miten paljon on perheitä joissa pienellä avulla/tuella voisi vaikuttaa todella positiivisesti lapsen/nuoren koko elämään. Väitän, että niitä on paljon enemmän kuin niitä perheitä joissa esim päihdevanhemmat ovat todellinen ongelma. ON tietenkin nykysysteemin hyvä puoli että nykyisin lapset pelastetaan päihteitä käyttäjiltä (tosin ei sekään edes aina taida mennä niin) mutta huono puoli on se, että paljon suurempi joukko jää täysin vaille apua lastensuojelun pelon takia.

Onko siis oikein, että nykysysteemi on tehty pelastaakseen muutamat todella huonoissa oloissa elävät lapset, mutta karkoittaa paljon suuremman joukon lapsia kokonaan avun piiristä?

Miksi ei voisi olla niin, että jos itse haet apua, auttajalla olisi vaitiolovelvollisuus ja saisit milloin tahansa katkaista avunhakusi? Ei olisi riskiä että jos pyytää esim väsyyn apua, joutuu lastensuojelun kouriin. Tai jos itse kertoo että lapsi on lintsannut/käyttänyt päihteitä/varastanut -- ei olisi riskiä joutua ls-asiakkaaksi vaan saiis apua. Nykyisin vanhemmat salaavat tällaiset ongelmat eivätkä saa mitään apua nuorilleeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt samaa. Lastensuojelun pitäisi uudistua niin, että se jakautuisi kahteen osaan. Olisi perhepalvelut ja lastensuojelupalvelut. Lastensuojelupalvelua käytettäisiin vain niissä tilanteissa joissa vanhemmat esim käyttävät päihteitä, ovat väkivaltaisia, jättävät pieniä lapsia yksin kotiin, ovat humalassa kotona, ym selkeää laiminlyöntiä/väkivaltaa. Ainoastaan tuo lastensuojelupuoli saisi tehdä huostaanottoja/sijoituksia ja siihen liittyisi asiakkuus, kotikäynnit ja seuranta. 

Tuo perhepalveluiden puoli olisi tapauksiin, jossa vanhemmat ovat ns kunnollisia, mutta kaipaavat apua kasvattamiseen ja arjen haasteisiin liittyvissä asioissa, mutta eivät laiminlyö/kaltoinkohtele lastaan. Perhepalvelut auttaisivat esim väsymys/uupumus-ongelmissa olevia vanhempia, käytöshäiriöisiä lapsia ja nuoria, koulusta lintsanneita, myymälävarkauksiin syyllistyneitä ym. Näistä uskaltaisi puhua jonnekin, kun ei tarvitsisi pelätä että kuvioon tulee lastensuojelu. Perhepalvelulla olisi vaitiolovelvollisuus ja he eivät missään nimessä saisi ilmoittaa lasten tilanteista lastensuojeluun. 

Näin pelastaisimme/auttaisimme hyvin todennäköisesti valtavan paljon enemmän lapsia/nuoria kuin nykysysteemillä. Jokainen uskaltaisi pyytää apua ja voisi sitä saada pelkäämättä lastensuojelua/sijoituksia/huostaanottoja/kotikäyntejä/seurantaa jne.

Väitän että hyvin suuri osa vanhemmista ei pyydä koskaan mitään apua lastensa/nuortensa ongelmiin juuri tuon lastensuojelun pelon vuoksi. Sitten sinnitellään hirveissäkin tilanteissa, kouluissa kiusataan, kukaan ei uskalla puuttua, nuoret ja lapset voivat huonosti, rajua oireilua ja todella paljon pahoinvointia nuorilla. Kukaan ei halua pyytää apua tuon pelon vuoksi. Miten paljon parempi olisi yhteiskunta, jossa kaikki uskaltaisivat pyytää apua. 

Nyt ennen kuin joku väittää että ihan kamalaa ettei saa tehdä sitten ls-ilmoitusta jos on huolissaan. Kun fakta on, että suurin osa näistä ongelmanuorista pysyy avun ulkopuolella nykysysteemissä. Se, jos ls-ilmoituksilla saadaan hakuammunnalla "tuen/avun" piiriin yksi sadasta ei ole kauhean hyvä syy sitten jättää esim 50 sadasta täysin ilman apua kun eivät uskalla sitä pyytää. 

Ja totuus on, että lastensuojelu nykyresursseilla ei yleensä edes pysty auttamaan.

Kai se on joku vastuunpakoiluajatus, että ajattelee että kun soittaa lastensuojeluun, on tehnyt jotain, tehnyt osuutensa, saa paremman omatunnon tms? Kun totuus on, etteivät ne siellä hyvin todennäköisesti pysty yhtään mitään asialle edes tekemään.

Lastensuojelun maailma on ilmeisen vieras rivikansalaiselle. Uusimman lakimuutoksen myötä meillä on perhesosiaalityö ja lastensuojelu erikseen järjestetty ainakin suurimmissa osassa kuntia.

Ja kuitenkin perhesosiaalityön puolella on ilmoitusvelvollisuus lastensuojeluun? Eli jos otat sinne yhteyttä, voi käydä huonolla tsägällä nin, etä joudutte ls-asiakkaiksi? Kuka haluaa ottaa sen riskin? Mieluummin salataan ongelmia ja yritetään painia niiden kanssa ja sinnitellä ilman apua. 

Asiakkuus voidaan siirtää lastensuojeluun, jos perhesosiaalityön tuki ei riitä tai jos lapsi täytyy sijoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt samaa. Lastensuojelun pitäisi uudistua niin, että se jakautuisi kahteen osaan. Olisi perhepalvelut ja lastensuojelupalvelut. Lastensuojelupalvelua käytettäisiin vain niissä tilanteissa joissa vanhemmat esim käyttävät päihteitä, ovat väkivaltaisia, jättävät pieniä lapsia yksin kotiin, ovat humalassa kotona, ym selkeää laiminlyöntiä/väkivaltaa. Ainoastaan tuo lastensuojelupuoli saisi tehdä huostaanottoja/sijoituksia ja siihen liittyisi asiakkuus, kotikäynnit ja seuranta. 

Tuo perhepalveluiden puoli olisi tapauksiin, jossa vanhemmat ovat ns kunnollisia, mutta kaipaavat apua kasvattamiseen ja arjen haasteisiin liittyvissä asioissa, mutta eivät laiminlyö/kaltoinkohtele lastaan. Perhepalvelut auttaisivat esim väsymys/uupumus-ongelmissa olevia vanhempia, käytöshäiriöisiä lapsia ja nuoria, koulusta lintsanneita, myymälävarkauksiin syyllistyneitä ym. Näistä uskaltaisi puhua jonnekin, kun ei tarvitsisi pelätä että kuvioon tulee lastensuojelu. Perhepalvelulla olisi vaitiolovelvollisuus ja he eivät missään nimessä saisi ilmoittaa lasten tilanteista lastensuojeluun. 

Näin pelastaisimme/auttaisimme hyvin todennäköisesti valtavan paljon enemmän lapsia/nuoria kuin nykysysteemillä. Jokainen uskaltaisi pyytää apua ja voisi sitä saada pelkäämättä lastensuojelua/sijoituksia/huostaanottoja/kotikäyntejä/seurantaa jne.

Väitän että hyvin suuri osa vanhemmista ei pyydä koskaan mitään apua lastensa/nuortensa ongelmiin juuri tuon lastensuojelun pelon vuoksi. Sitten sinnitellään hirveissäkin tilanteissa, kouluissa kiusataan, kukaan ei uskalla puuttua, nuoret ja lapset voivat huonosti, rajua oireilua ja todella paljon pahoinvointia nuorilla. Kukaan ei halua pyytää apua tuon pelon vuoksi. Miten paljon parempi olisi yhteiskunta, jossa kaikki uskaltaisivat pyytää apua. 

Nyt ennen kuin joku väittää että ihan kamalaa ettei saa tehdä sitten ls-ilmoitusta jos on huolissaan. Kun fakta on, että suurin osa näistä ongelmanuorista pysyy avun ulkopuolella nykysysteemissä. Se, jos ls-ilmoituksilla saadaan hakuammunnalla "tuen/avun" piiriin yksi sadasta ei ole kauhean hyvä syy sitten jättää esim 50 sadasta täysin ilman apua kun eivät uskalla sitä pyytää. 

Ja totuus on, että lastensuojelu nykyresursseilla ei yleensä edes pysty auttamaan.

Kai se on joku vastuunpakoiluajatus, että ajattelee että kun soittaa lastensuojeluun, on tehnyt jotain, tehnyt osuutensa, saa paremman omatunnon tms? Kun totuus on, etteivät ne siellä hyvin todennäköisesti pysty yhtään mitään asialle edes tekemään.

Lastensuojelulakiin pitäisi vääntää asiat rautalangasta, kuten lakiin yleensä, koska joku tulee sitä lukemaan kuin piru raamattua. Nykyinen on sama kuin rikoslaissa lukisi "Epäeettisesti toimivia ihmisiä rangaistaan sopivasti" ilman suurempaa tarkennusta.

Olen toistuvasta masennuksesta kärsinyt äiti. Minulle on tarjottu neuvolan kautta erittäin kattavasti apua vanhemmuuden haasteisiin. Sain joksikin ajaksi sekä perhetyöntekijän käymään kotona että pidemmäksi aikaa keskusteluapua. Näistä ei mitään merkintöjä lastensuojelua varten kirjattu. Ilmeisesti neuvoloiden käytännöt vaihtelevat sitten paljon paikkakuntakohtaisesti. Itse olen ollut todella tyytyväinen terveydenhoitajien hyvin asialliseen suhtautumiseen, kun on nostanut käynneillä omia ja perheen haasteita esiin.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt samaa. Lastensuojelun pitäisi uudistua niin, että se jakautuisi kahteen osaan. Olisi perhepalvelut ja lastensuojelupalvelut. Lastensuojelupalvelua käytettäisiin vain niissä tilanteissa joissa vanhemmat esim käyttävät päihteitä, ovat väkivaltaisia, jättävät pieniä lapsia yksin kotiin, ovat humalassa kotona, ym selkeää laiminlyöntiä/väkivaltaa. Ainoastaan tuo lastensuojelupuoli saisi tehdä huostaanottoja/sijoituksia ja siihen liittyisi asiakkuus, kotikäynnit ja seuranta. 

Tuo perhepalveluiden puoli olisi tapauksiin, jossa vanhemmat ovat ns kunnollisia, mutta kaipaavat apua kasvattamiseen ja arjen haasteisiin liittyvissä asioissa, mutta eivät laiminlyö/kaltoinkohtele lastaan. Perhepalvelut auttaisivat esim väsymys/uupumus-ongelmissa olevia vanhempia, käytöshäiriöisiä lapsia ja nuoria, koulusta lintsanneita, myymälävarkauksiin syyllistyneitä ym. Näistä uskaltaisi puhua jonnekin, kun ei tarvitsisi pelätä että kuvioon tulee lastensuojelu. Perhepalvelulla olisi vaitiolovelvollisuus ja he eivät missään nimessä saisi ilmoittaa lasten tilanteista lastensuojeluun. 

Näin pelastaisimme/auttaisimme hyvin todennäköisesti valtavan paljon enemmän lapsia/nuoria kuin nykysysteemillä. Jokainen uskaltaisi pyytää apua ja voisi sitä saada pelkäämättä lastensuojelua/sijoituksia/huostaanottoja/kotikäyntejä/seurantaa jne.

Väitän että hyvin suuri osa vanhemmista ei pyydä koskaan mitään apua lastensa/nuortensa ongelmiin juuri tuon lastensuojelun pelon vuoksi. Sitten sinnitellään hirveissäkin tilanteissa, kouluissa kiusataan, kukaan ei uskalla puuttua, nuoret ja lapset voivat huonosti, rajua oireilua ja todella paljon pahoinvointia nuorilla. Kukaan ei halua pyytää apua tuon pelon vuoksi. Miten paljon parempi olisi yhteiskunta, jossa kaikki uskaltaisivat pyytää apua. 

Nyt ennen kuin joku väittää että ihan kamalaa ettei saa tehdä sitten ls-ilmoitusta jos on huolissaan. Kun fakta on, että suurin osa näistä ongelmanuorista pysyy avun ulkopuolella nykysysteemissä. Se, jos ls-ilmoituksilla saadaan hakuammunnalla "tuen/avun" piiriin yksi sadasta ei ole kauhean hyvä syy sitten jättää esim 50 sadasta täysin ilman apua kun eivät uskalla sitä pyytää. 

Ja totuus on, että lastensuojelu nykyresursseilla ei yleensä edes pysty auttamaan.

Kai se on joku vastuunpakoiluajatus, että ajattelee että kun soittaa lastensuojeluun, on tehnyt jotain, tehnyt osuutensa, saa paremman omatunnon tms? Kun totuus on, etteivät ne siellä hyvin todennäköisesti pysty yhtään mitään asialle edes tekemään.

Siis perheneuvolahan on juuri tällainen paikka. Sieltä saa (tai ainakin pitäisi saada) juurikin kasvatusneuvoja ja apua lievään psyykkiseen oireiluun. Lastensuojeluilmoitus tehdään vain jos on pelko siitä että lapsi on jollain tapaa vaarassa. Joko aiheuttaa itse vaaraa itselleen tai sitten on epäily että ulkopuolelta (perheestä) aiheutuu lapselle vaaraa. Minkälaisia kyseisen lapsen ongelmat sitten olivat kun tuohon lasensuojeluilmoitukseen päädyttiin?

Hyvä ystäväni pyysi perhetyötä avuksi haastavaan tilanteeseen lapsen kanssa. Lapset piti ottaa lastensuojelun asiakkaaksi tämän saamiseksi. Kaveri tyhmänä suostui ja toivoi saavansa apua. Perhetyö oli käsittääkseni kyllä hyvää, mutta perhetyöntekjä oli kirjanut kaiken mahdollisen kodin siisteydestä ja ruuista lähtien jonnekin lastensuojelun kirjauksiin :( Tästä kaverini oli aika pahoillaan jälkeenpäin. Lisäksi perhetyö ja lastensuojelu olivat pitäneet palavereja joissa oli jopa joku ehdottanut että pitäisikö lapset sijoittaa kiireellisesti jos asia X.X ei muutu (ei ollut lasten äidin vallassa tuo asia, eikä edes liittynyt häneen). Hänelle kukaan ei sanonut tuosta asiasta koskaan mitään, sai tietää sen vasta kun tilasi vuosia myöhemmin kirjaukset. 

Heillä ls-asiakkuus lopetettiin sen perhtyön päättymisen jälkeen. Oli kuitenkin hurja stressi kun oli valvonnan alla, ja onneksi nuo pahimmat kirjaukset paljastuivat vasta jälkeenpäin. Itse perhetyö oli kuitenkin tosi hyvää. Ikävää vain kaikki siihen liittyvät lieveilmiöt.

Vierailija kirjoitti:

Asiakkuus voidaan siirtää lastensuojeluun, jos perhesosiaalityön tuki ei riitä tai jos lapsi täytyy sijoittaa.

No juuri tämä on se ongelma. Kun koskaan ei tiedä millaisen työntekijän saa sieltä perheneuvolasta. Mitä jos hänellä herää "huoli" ja hän päättää omatuntoaan rauhoittaakseen tehdä ls-ilmoituksen? 

Juuri tuon riskin takia ei tulisi mieleenkään hakea apua jos meillä jotain haastetta tulisi. Onneksi ei ole mitään sen tyyppistä ollut vielä. Mutta ystäväni kokemuksen takia en ainakaan minnekään menisi kovin helposti asioistani puhumaan, kun ei yhtään voi luottaa siihen että millainen ihminen siellä on kuuntelemassa.

Höpö höpö nyt! Lastensuojelu on nimenomaan lasten suojelemista varten, miksi sitä tarvitsisi pelätä? Eiköhän sitä tiedä jo itse tarvitsevansa vanhemmuuteen tukea, jos lastensuojelu pelottaa.

Meidän tyttö aloitti aggressiivisen käytöksen reilu vuosi sitten. Tilannetta seurattiin alkuun ja kartoitettiin myös muita ongelmia joita meillä oli lapsen kanssa. Otettiin yhteyttä perheneuvolaan ja meille tehtiin lastensuojelu asiakkuus ja lähdettiin selvittämään mitä tukea lapsi tarvitsee. Me ollaan oltu todella tyytyväisiä. Meitä tapaa ammattitaitoinen lastenpsykologi ja sosiaalityöntekijä. Ollaan saatu paljon vinkkejä, apua ja tukea haastavamman lapsemme kasvatukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiakkuus voidaan siirtää lastensuojeluun, jos perhesosiaalityön tuki ei riitä tai jos lapsi täytyy sijoittaa.

No juuri tämä on se ongelma. Kun koskaan ei tiedä millaisen työntekijän saa sieltä perheneuvolasta. Mitä jos hänellä herää "huoli" ja hän päättää omatuntoaan rauhoittaakseen tehdä ls-ilmoituksen? 

Juuri tuon riskin takia ei tulisi mieleenkään hakea apua jos meillä jotain haastetta tulisi. Onneksi ei ole mitään sen tyyppistä ollut vielä. Mutta ystäväni kokemuksen takia en ainakaan minnekään menisi kovin helposti asioistani puhumaan, kun ei yhtään voi luottaa siihen että millainen ihminen siellä on kuuntelemassa.

Just. Kaikkien ihmisten ei tosiaankaan pitäisi lisääntyä.

Asiassa on vielä sekin puoli, että jos lapsilla tosiaan on käytösongelmaa, niin sitä asiaa ei oikein voi lähestyä muuten kuin hoito- tai terapiareittiä, koska jos käyttää kuritusta, niin silloin vasta lastensuojelu kiinnostuukin. Eli teki niin tai näin, niin aina on lasujen tulilinjalla.

Paras vaihtoehto onkin monien mielestä olla tekemättä mitään, eli hiljaisesti hyväksytään lapsen käytösongelma tai sitten jätetään lapset kokonaan hankkimatta.

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö nyt! Lastensuojelu on nimenomaan lasten suojelemista varten, miksi sitä tarvitsisi pelätä? Eiköhän sitä tiedä jo itse tarvitsevansa vanhemmuuteen tukea, jos lastensuojelu pelottaa.

Meidän tyttö aloitti aggressiivisen käytöksen reilu vuosi sitten. Tilannetta seurattiin alkuun ja kartoitettiin myös muita ongelmia joita meillä oli lapsen kanssa. Otettiin yhteyttä perheneuvolaan ja meille tehtiin lastensuojelu asiakkuus ja lähdettiin selvittämään mitä tukea lapsi tarvitsee. Me ollaan oltu todella tyytyväisiä. Meitä tapaa ammattitaitoinen lastenpsykologi ja sosiaalityöntekijä. Ollaan saatu paljon vinkkejä, apua ja tukea haastavamman lapsemme kasvatukseen.

Kiva kuulla, että perheenne on saanut hyvin apua ongelmiin. Jo tuo asenne kertoo osaltaan siitä, että vaikutatte hyvin sopivilta vanhemmiksi, kun olette valmiita hakemaan apua tarpeen tullen.

Vierailija kirjoitti:

Asiassa on vielä sekin puoli, että jos lapsilla tosiaan on käytösongelmaa, niin sitä asiaa ei oikein voi lähestyä muuten kuin hoito- tai terapiareittiä, koska jos käyttää kuritusta, niin silloin vasta lastensuojelu kiinnostuukin. Eli teki niin tai näin, niin aina on lasujen tulilinjalla.

Paras vaihtoehto onkin monien mielestä olla tekemättä mitään, eli hiljaisesti hyväksytään lapsen käytösongelma tai sitten jätetään lapset kokonaan hankkimatta.

Eiköhän tästä aiheesta provoilu jo riitä tältä illalta. Nyt nukkumaan!

Minusta järjestelmän yksi suurimmista epäkohdista on mahdollisuus tehdä nimettömiä ls-ilmoituksia. Se on ihan kamala kiusanteon ja kiristyksen väline, ja luo sellaista ilmapiiriä että koskaan et tiedä milloin joku tekee ilmoituksen ja joudut koneiston hampaisiin.

ystäväni oli ollut okt-pihallaan lasten kanssa ja yksi lapsi oli raivonnut. Tästä oli joku satunnainen ohikulkija tehnyt ls-ilmoituksen! Mikä valtava stressi perheelle.

Toisella ystävällä oli vauvalla korvatulehdusta ja huusi öisin. Naapuri teki ls-ilmoituksen. Yhdellä tuttavallani oli tilanne että äiti oli töissä ja isä hoitovapaalla, joku tuntematon teki ls-ilmoituksen. Yhden kaverini lapsi oli kiivennyt omenapuuhun, joku teki ls-ilmoituksen. Yhden kaverini taapero riehui iltaisin, naapuri teki ls-ilmoituksen että lapset pitävät liikaa meteliä. Yhden kaverini koululainen oli aamuisin kotona yksin 9 ja 10 aamuina kun äiti meni töihin. Joku teki ls-ilmoituksen. Näitä on vaikka kuinka! Kaikki tosin aiheettomiksi todettuja mutta ihan järkyttävä stressi ja turvallisuudentunteen menetys. Useampi kaveri on sanonut että menettänyt luottamuksensa tuntemattomiin ihmisiin ja hirvittää ja pelottaa jos taapero esim saa raivarit puistosta lähtiessä tai kaupassa että mitä jos joku tekee siitä ilmoituksen. 

Kovin moni lapsiperhe ei tykkää arjen keskellä että saa lisää stressattavaa. Ei ole kiva puunata kotia kaiken kiiireen keskellä kotikäynnin takia ja jännittää sitä. Ja sitten jos tuleekin toinen samantyyppinen ilmoitus joltain tuntemattomalta, voi hyvin tulla kun tuli jo kerran. Ja mitäs sitten jos lastensuojelu tuumaa että nyt on syytä tutkia asiaa kun on useita ilmoituksia?

vihaan niin sydämeni pohjasta sitä järjestelmää ja mahdollisuutta tehdä ilmoitus nimettömänä!

Tästä tuli mieleeni, että kun odotin esikoistamme, neuvolan hoitaja oli kovasti sitä mieltä, että meistä pitää tehdä ennakollinen lasu, koska olimme nuoria (20v). Lapsi oli suunniteltu ja toivottu, emme käyttäneet päiheitä, suhde oli vakaalla pohjalla jne. Silti hän joka käynnillä otti asian esiin, että kun te olette niin nuoria, niin pitäisikö tehdä, kyllä pitäisi, kyllä pitää tehdä jne. Aina sanottiin, että jos hän kokee tarpeelliseksi, emme me sitä voi estää, mutta meidän mielestämme ei tarvitse. Aina kyseli, että kyllä nyt ollaan niin nuoria, ettei varmaan mitenkään jakseta edes raskausaikana, mitenkäs kun vauva syntyy, sitten varmaan alkaa menojalkaa vipattaa jne.

Ihan kauhea akka, lopulta sitten teki sen ennakollisen lasun ja meillä kävi sieltä pari ihmistä muutaman kerran, toinen oli aina sitä mieltä, että mitä ihmettä he täällä tekevät, normaalit kotiolot, selvästi toisiaan rakastava pari saamassa lapsen. Toinen oli kovinkin virkaintoinen ja keksimällä keksi joka kerta jotain naputettavaa, esim. että kissa kävi turhan lähellä minua, mitäs jos saan sen bakteerin (olikos se nyt toksoplasmoosi?). 

Sovittiin, että käyvät vielä kerran vauvan syntymän jälkeen ja niin tekivätkin. Molemmat olivat sitä mieltä, että ihan normaaleja vanhempia oltiin ja meillä oli hyvä, aito ja lämmin suhde molemmilla vauvaan. Lopetettiin käynnit siihen.

Meillä oli mukava hoitaja neuvolassa, mutta kun hän jäi äitiyslomalle, saimme tämän äitiysneuvolan kauhuakan sijaiseksi. Hän oli kovasti taas sitä mieltä, että lastensuojeluilmoitus pitää kyllä tehdä, kun olemme niin nuoria, emme mitenkään voi pärjätä vauvan kanssa, ei ole kyllä mitenkään mahdollista. Ei auttanut vaikka toimme paperit edellisistä käynneistä, ei, kyllä te olette aivan katki puhki poikki ettekä pärjää, minä teen kyllä sen ilmoituksen.

Niin hän sitten teki ja saimme tuon virkaintoisen työntekijän lastensuojelusta ja jonkun uuden ihmisen hänen parikseen. Kaksi kertaa kävivät ja sama homma, virkaintoinen koitti kaikesta keksiä naputettavaa, mutta käynnit lopetettiin kun mitään motkotettavaa ei vain ollut.

Tuon jälkeen muutimme toiselle paikkakunnalle ja täällä on ollut aivan ihana hoitaja neuvolassa, tulemme todella hyvin juttuun hänen kanssaan, hän on todella lämminhenkinen ihminen eikä kertaakaan ole ottanut ikäämme esille. Päinvastoin, viimeksi juuri kyysi että olemmeko harkinneet sisaruksen yrittämistä esikoiselle.

'Voin vain kuvitella, mitä olisi ollut edellisessä kunnassa tuon kamalan neuvolan hoitajan kanssa, kun lapsella on viivästynyt puheenkehitys, jota nyt selvitellään ja asia on hoidossa. Siitä oltaisiin varmaankin saatu asiakkuus lastensuojelun kanssa aikaiseksi.