Te, jotka olette asuneet eri paikkakunnalla kuin kumppani

En voi suositella etäsuhteita enää oman kokemukseni perusteella. Aikansa on toki kivaa rypeä siinä rakkauden kuplassa kun arki ei pääse niin vain hiipimään suhteeseen kun välimatka ei mahdollista jatkuvaa nyhjäämistä kuten ”lähisuhteessa” voi käydä, mut jossain vaiheessa itseä alkoi tympiä kun tavaroita oli aina väärällä paikkakunnalla kun missä niitä tarviisit, edestakaisin matkustelu alkoi viedä energiaa ja tasapainoilu ystävien ja suhteen välillä oli vaikeaa kun piti usein valita vapaille vain jompikumpi. Sit ku tähän oli hommaan oli panostettu vuosia, niin lopulta tulikin ero kun kumpikaan ei ollutkaan valmis ottamaan riskiä ja irtaantumaan omista ympyröistään! Mitä kohtalon ivaa, never again :D

Olen ollut kaukosuhteessa kahdesti ja toinen suhde ei toiminut, toinen toimi. Tästä syystä yleisesti ottaen sanoisin, että ihan kuten lähisuhteessakin niin se voiko se toimia/toimiiko se riippuu monesta asiasta eikä se välimatka itsessään oikeastaan ole se ratkaiseva tekijä. 

Kirjoitan nyt kunnon romaanin omista kokemuksistani, jos sattuu kiinnostamaan :D Jos ei, niin ylläoleva on lyhyt ja ytimekäs vastaus :D

Ensimmäinen kaukosuhteeni kesti reilut 2 vuotta. Kun tavattiin niin oltiin 18-vuotiaita eli aika nuoria vielä eikä oikeastaan mietitty yhtään pidemmälle, ryhdyttiin vaan suhteeseen hetken huumassa. Ensimmäinen vuosi vierähti aikalailla sen huuman avulla. Tavattiin noin 1-2 kk välein, välimatkaa oli noin 450 km. Viestejä läheteltiin erittäin aktiivisesti, maratonpuhelut oli arkipäivää meille jne. Kaikki meni tosiaan ihan hyvin siinä teinirakkauden huumassa lukuunottamatta sitä, että oltiin aika mustasukkaisia toisistamme. Kaukosuhteessahan on selvää, että luottamuksen tärkeys korostuu entisestään, vaikka se aina tosi tärkeä asia parisuhteessa onkin. Kaukosuhteessa luottamusta kuitenkin koetellaan jokseenkin enemmän ja se tuntui olevan meille molemmille hetkittäin haastavaa. Ei sillä, että syytä varmaankaan olisi ollut - omasta puolesta voin ainakin sanoa, että olin 100 % uskollinen ja aika varma olen siitäkin, että toinenkin osapuoli loppujen lopuksi oli. Jotenkin ei vaan osattu puhua tarpeeksi asioista silloin. Siitä alkoi sitten tulla vähän riitoja ja 1,5 vuoden kohdalla mietittiin eroa. Päädyttiin kuitenkin siihen, että yritetään vielä, ja nyt istutaan alas ja puhutaan kaikki asiat kunnolla halki. Niin tehtiin ja siinä nousi sitten esiin vakavasti ensimmäistä kertaa sekin, että miten tämän suhteen tulevaisuus eli miten ja milloin tästä voisi realistisesti ajatellen tulla lähisuhde. Yleensä ihmiset ei kuitenkaan tahdo olla kaukosuhteessa pysyvästi loppuelämää, vaan se voi olla vain tietty vaihe. Ja näinhän se meilläkin oli. Kun asioita pohdiskeltiin ja pyöriteltiin, niin alkoi valjeta molemmille, ettei kumpikaan oikeastaan ole innokas muuttamaan toisen kaupunkiin. Siihen vaikutti tottakai opiskelut, työt, muut tärkeät ihmiset jne. Ehkä myös jälkikäteen ajateltuna se ei ollut niiiin suurta rakkautta kuitenkaan, koska jos toista oikeasti rakastaa yli kaiken, silloin kenties on valmis "uhraamaan" enemmän. No jokatapauksessa, se suhde päättyi sitten siihen.

* JATKUU

* JATKUU

Tuosta harmistuneena ja sydänsärkyneenä muistan kuinka ajattelin, että kaukosuhteet on jatkossa no no, ei ne toimi. Näin kuitenkin vierestä yhden hyvän ystävän kaukosuhteen onnistuvan ja muuttuvan lähisuhteeksikin jne, joka hieman lievensi kantaani ja vaikutti varmaan osaltaan siihen, että päädyin kuin päädyinkin uudestaan kaukosuhteeseen (yhden päättyneen lähisuhteen jälkeen). Ja paljon edellistä haastavampaan sinänsä, että toinen asuikin eri maassa :D Olin ottanut opikseni virheistäni, joten me jo aika alkuvaiheessa alettiin keskustella siitä, että voisiko tästä realistisesti tulla tulevaisuudessa lähisuhde yms. Oltiin muutenkin avoimempia ja puhuttiin tosi paljon enemmän asioista, jonka myötä meille syntyi aika vahva luottamus. Ei se ikävöinti eikä päätökset liittyen lähisuhteeseen helppoja juttuja olleet, mutta oltiin niin rakastuneita ja koettiin toinen toisemme niin erityisiksi tyypeiksi, ettei vaan oltu valmiita luopumaan siitä. Niinpä 2,5 seurusteltiin kaukosuhteessa ja tavattiin melko vaihtelevasti - esim. loma-aikana saatettiin olla 2-3 vkoa yhdessä putkeen ja välillä saattoi olla mahdollisuus siihen, että tapaamisten välissä meni vaan kuukauden päivät, mutta pisimmillään oltiin 5 kk erossa. Kuten jo sanottu niin vaikeaa se oli, mutta oli se sen arvoista. 2,5 vuoden jälkeen nimittäin muutin miehen luo ja enpä ole sitä päätöstä katunut. Tottakai rakkaita ihmisiä on välillä ikävä, mutta onneksi nykypäivänä yhteydenpito on tosi helppoa ja matkustelukin onnistuu puolin ja toisin. Ajan myötä olen myös saanut ihania ystäviä täältä, löytänyt kivan työpaikan, aloittanut uuden harrastuksen yms ja kotiutunut siis hienosti uuteen maahan. Ja tämä parisuhde, tämä todellakin tekee mut onnelliseksi. En ole rakastuneempi tai onnellisempi ollut ikinä ja odotan jo innolla elokuuta, jolloin on meidän häät :) Ja tosiaan siitä, kun meidän kaukosuhde muuttui lähisuhteeksi tulee pian 3,5 vuotta.

N30

70 km, tavattiin lähinnä kesäisin pidempiä aikoja. Sitä kesti kymmenisen vuotta, eli niin kauan kuin pystyin kulkemaan sinne. Sen jälkeen kun minulla ei enää ollut autoa on tavattu vain ehkä kahdesti pikaisesti.

Puoli vuotta oltiin, sitten sain opiskeluni päätökseen ja muutin miehen paikkakunnalle. Junat kulki, opiskelijalipulla halpaa ja minä olinkin se, joka liikkui aina viikonloppuisin.

Kyllä kaukosuhde voi toimia, ja tietyllä tavalla se on ihanaakin, että viikot saa puuhailla omiaan ja viikonloppuisin saa sitten viettää laatuaikaa oman rakkaan kanssa.

Olemme olleet puolisoni kanssa yhdessä reilut seitsemän vuotta, joista noin kolme vuotta olimme etäsuhteessa. Tilannetta ehkä helpotti se, että muutin töiden perässä toiselle paikkakunnalle 1,5 vuoden seurustelun jälkeen. Luulisin, että uuteen ihmiseen tutustuminen on melko vaikeaa etäsuhteessa. Tapasimme yleensä kerran viikossa, lomilla tietenkin olimme yhdessä enemmän. Miehelläni oli joustava työ, joten hän oli usein luonani pitempäänkin kuin viikonlopun.

Etäsuhde toimii, jos molemmat arvostavat myös omaa aikaa ja luottavat toisiinsa. Minusta ei ollut kovin vaikeaa olla viikkoja erossa, miehelle se oli vaikeampaa. Kyllästyimme lopulta kaupunkien välillä reissaamiseen ja muutimme yhteen. Tein itse ratkaisun muuttaa miehen luo, vaikka jäinkin työttömäksi. En kuitenkaan katunut päätöstäni.

On tärkeää, että tietää tilanteen muuttuvan joskus - tuskin kovin moni jaksaa etäsuhdetta loputtomiin. Mielestäni aina kannattaa yrittää, jos sopivalta tuntuva ihminen sattuu kohdalle, mutta suhteen ei pitäisi kuluttaa ketään loppuun.

Hyvin toimi.

Vieläkin ollaan yhdessä.

Tais olla 6 vuotta etäsuhdetta.

Etäisyyttä samaa luokkaa kuin aplla.

Kannattanee miettiä mikä teitä yhdistää, ja miettiä että jos kaikki menee hyvin, onko teillä mahdollisuutta muuttaa samalle paikkakunnalle lähitulevaisuudessa. Itse olin aika nuori kun olin kaukosuhteessa pari vuotta, eikä ollut esim. halua perustaa perhettä ja miettiä muita vakavampia kuvioita. Oli ihanaa matkustaa kauas ja ihanaa kun ei tarvinnut jakaa arkea. Kumpikin ikään kuin lomaili toisen luona.