Lue keskustelun säännöt.
High functioning autism
27.06.2019 |
Olisi kiva saada kokemuksia aiheesta. Olen suvusta, jossa on todella voimakkaita sekä myös lievempiä asperger-diagnoosin saaneita sekä äitini että isäni puolella. Äidilläni ja isälläni on molemmilla erittäin selkeitä asperger-piirteitä, mutta heidän korkean ikänsä takia ei diagnoosia tietenkään ole.
Olen itse keski-ikäinen nainen, jonka ongelmat liittyvät käytännössä vain ja ainoastaan ihmissuhteisiin. En osaa määritellä itseäni introveriksi sen kummemmin kuin ekstovertiksikaan (riippuu täysin seurasta) mutta hallitsevin tunne itselläni on se, että tunnen olevani oikeasti jotenkin erilainen tunne- ja ajatusmaailmaltani.
Olen miettinyt joskus sitäkin, olenko sosiopaatti muttei sekään tunnu oikealta. Minä pidän ihmisistä periaatteessa mutten vain tunne löytäväni seuraa, jonka kanssa jakaa omia ajatuksiani.
Olen lahjakas todella monella osa-alueella mutta minulla on silti isoja vaikeuksia saada kunnollista tarttumapintaa mistään johtuen siitä, että toisten ihmisten kanssa kommunikointi on minulle todella vaikeaa. Olen vaihtanut työpaikkaa todella usein mutta olen hyvästä työsuoritteestani huolimatta aina jäänyt työyhteisön ulkopuolelle jo ihan ruohonjuuritasolla. Työpaikan vaihto tulee ajankohtaiseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun tunnen olevani työyhteisössä pysyvästi kuin avaruudesta laskeutunut muukalainen.
Kommentit (14)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keski-ikäisen naisen kertomaksi nurinkurista tai vähintään selvennystä.
Vierailija kirjoitti:
No öö, miksi ihmeessä olisit sosiopaatti?
Oletko koskaan puhunut asiasta lääkärille tai psykologille? Kuulostaisiko hullulta idealta?
Sosiopaatti (tai sitten psykopaatti) siksi, etten oikeastaan koe tunteita ollessani tekemisissä ihmisten kanssa. Olen aika kylmän rationaalinen mutta osaan tietenkin sosiaaliset käytöstavat, osaan näytellä liikuttunutta, osaan vaikuttaa aidosti kiinnostuneelta jne.
Lähiympäristöni ei huomaa minussa mitään poikkeavaa mutta itselleni jatkuva roolin vetäminen on raskasta. Haluaisin enimmäkseen vain olla yksin ja lukea.
Olen käynyt keskustelemassa aiheesta psykiatrin kanssa mutta noin äkkiseltään minun ehdotettiin olevan masentunut. En koe olevani. Oloni on hyvä ollessani yksin. Ongelman tästä tekee se, että elämässä on aika vaikeaa päästä eteenpäin ilman muita ihmiskontakteja.
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäisen naisen kertomaksi nurinkurista tai vähintään selvennystä.
Perustelisitko kommenttisi? Minä en saanut siitä mitään selvää. Mikä on nurinkurista? Mihin haluat selvennystä?
-ap
Kuulostaapa tutulta. Työskentelisin mieluiten yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minuakaan jaksa kiinnostaa ihmissuhtieden ylläpitäminen kovinkaan laajasti. Suunnilleen perheellä ja yhdellä ystävällä menty koko elämä ja työkavereihin ei kiinnosta tutustua pelkästään sen takia, että satutaan olemaan samassa paikassa töissä. Sosiaalisesti olen kuitenkin taitava halutessani, eikä ole tapana teeskennellä mitään tunteita. Niitä joko tulee tai ei tule. Viihdyn yksinäni hyvin paljon, mikä on ollut haasteellista parisuhteissa. En tiedä mikä tällainen tyyppi sitten olisi, ei mikään -paatti kuitenkaan.
Alotin kirjekaveruuden yhden amerikkalaisvangin kanssa. Istuu parhaillaan elinkautista. Halusin tutustua päivänselvään empatiakyvyttömään psykopaattiin. Hänestä on tehty muun muassa jakso Evil Lives Here -sarjaan. Itsellänikin on vahvoja psykopaatin piirteitä, mutta ei mitään autismiin viittavaa.
Aloin suht nopsaan hiffaamaan, että tämä kaveri vaikuttaa joltain osin "jälkeen jääneeltä", vaikka tavallaan hyvinkin älykäs. Oli työelämässä ennen vankilaan joutumista menestynyt erityisesti myyntihommissa, vaikka sai kenkää monesti käytöksensä takia. Koulukaan ei ollut sujunut. ADHD-diagnoosi lapsena. Lapsuudessaan oli saanut raivokohtauksia ja vanhemmat kuvasivat kuin jokin yhteys olisi ollut poikki, eikä näin ollen ymmärtänyt tekojensa seurauksia.
On mahdollista, että raakoja väkivaltarikoksia tekevät autistiset ihmiset on kokeneet myös paljon traumoja lapsuudessa. Autistic criminal psychopath on termi, johon tutustuin aiheen tiimoilta. En nyt sitten olekaan enää niin varma onko kyseessä "päivänselvä psykopaatti", vai traumatisoitunut tunneälyltään jälkeen jäänyt mies, jonka puolustusmekanismit pettivät ja istuu sen takia loppuelämänsä linnassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Auttaisiko diagnoosi sinua jotenkin? Kuulostaa siltä, että asetata itsellesi odotuksia esimerkiksi sosiaalisuuden suhteen. Jos viihdyt parhaiten yksin, älä stressaa sosiaalisuudesta. Meitä on erilaisia. Ole rohkeasti sellainen kuin olet. Elämäsi helpottuu, kun et esitä sosiaalia normeja.
Vierailija kirjoitti:
Auttaisiko diagnoosi sinua jotenkin? Kuulostaa siltä, että asetata itsellesi odotuksia esimerkiksi sosiaalisuuden suhteen. Jos viihdyt parhaiten yksin, älä stressaa sosiaalisuudesta. Meitä on erilaisia. Ole rohkeasti sellainen kuin olet. Elämäsi helpottuu, kun et esitä sosiaalia normeja.
Hoh-hoijaa! Siinä taas tyyppiesimerkki nentistä, joka yrittää opastaa nepsyä. Hyvää hyvyyttään, totta kai.
Ainoastaan maininta, että diagnoosin saaminen voisi "auttaa", voi pitää paikkansa. Tämäkin sillä ehdolla, että dg:n perusteella tarjotaan tukea, esim. asianmukaista terapiaa, joka pyrkii vahvistamaan nepsyn toimintakykyä ja hyvinvointia.
Muu osa kommentista oli soopaa. Ap sanoo, että sosiaalisuutta yarvitaan työelämässä pärjäämiseen ja mahd etenemiseen uralla.
Nepsyn oma vointi on parempi, kun saa olla rauhassa, esittämättä muuta kuin on. Mutta työyhteisö ja muut ihmiset ylipäätään edellytttävät nepsyn toimivan sosiaalisten normien mukaan. Tästä seuraa, että nepsyn elämä ei suinkaan käytännössä helpotu, ellei hänen erityisyyttään suvaita ja hyväksytä.
Tämä on se ristiriita, minkä kanssa nepsy joutuu elämään nenttien yhteiskunnassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Autismi-piirteet usein voimistuvat vanhemmiten; erityisesti, jos henkilö elää yksin ja toimii enimmäkseen itsenäisesti, esim. etätyössä tai omassa työhuoneessaan.
Ap:n vanhemmilla on hyvä tilanne, kun ovat parisuhteessa ja ilmeisesti molemmilla autismipiirteitä. He saavat tukea toisistaan.
Yksinäisen aspergerin elämästä tulee entistä yksinäisempää eläkkeellä. Minullakin äly leikkaa edelleen kuin partaveitsi, mutta toiminnanohjaus on suorastaan romahtanut. Jumitan vain, enkä saa mitään aikaiseksi. Olen myös kadottanut ekkoni, eli olen kuin tuuliajolla: ei ole mitään, mihin tartttua.
Joo, tämä ei suoraan vastannut aloittajan kysymystä, mutta keski-ikäisenä on hyvä miettiä jo tulevaa aikaakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auttaisiko diagnoosi sinua jotenkin? Kuulostaa siltä, että asetata itsellesi odotuksia esimerkiksi sosiaalisuuden suhteen. Jos viihdyt parhaiten yksin, älä stressaa sosiaalisuudesta. Meitä on erilaisia. Ole rohkeasti sellainen kuin olet. Elämäsi helpottuu, kun et esitä sosiaalia normeja.
Hoh-hoijaa! Siinä taas tyyppiesimerkki nentistä, joka yrittää opastaa nepsyä. Hyvää hyvyyttään, totta kai.
Ainoastaan maininta, että diagnoosin saaminen voisi "auttaa", voi pitää paikkansa. Tämäkin sillä ehdolla, että dg:n perusteella tarjotaan tukea, esim. asianmukaista terapiaa, joka pyrkii vahvistamaan nepsyn toimintakykyä ja hyvinvointia.
Muu osa kommentista oli soopaa. Ap sanoo, että sosiaalisuutta yarvitaan työelämässä pärjäämiseen ja mahd etenemiseen uralla.
Nepsyn oma vointi on parempi, kun saa olla rauhassa, esittämättä muuta k
Itse asiassa minulla on ADHD, lapsellani asperger. Itsekin yritin nuorempana vääntää itseäni toisenlaiseksi muiden odotusten mukaan. Kun opin hyväksymään itseni, elämä helpottui kummasti. Hoidan nykyään minimikohteliaisuuden vaatimat asialliset seurustelut työpaikalla ja muissa ihmissuhteissa, mutta muuten olen sellainen pientä välimatkaa pitävä yksinäinen susi. Olen silti edennyt urallani, koska olen itselleni sopivissa asiantuntijatehtävissä ilman esimiesvastuuta tai jatkuvaa tiimityötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä hep. Itsekin luulin itseäni jonkinlaiseksi sosiopaatiksi kun ihmisten kanssa juttelen vain kohteliaisuuden vuoksi, en ole aidosti kiinnostunut tai ymmärrä, mitä porukka siitä saa irti. Mutta olenkin autismipiirteinen. Eihän tuohon muu auta kuin hyväksyä itsensä ja elää sellaista elämää, joka tekee itsesi onnelliseksi. Minulla se on itsenäistä etätyöskentelyä ja yksi ainoa kaukana asuva ystävä. Yritin nuorempana olla erilainen ja sosiaalinen, mutta se vaati aina alkoholia, ja humalassa taas olen rasittava ja ylimielinen.
Aviopuoliso on kyllä, myös neurokirjolainen, että en minä ihan erakko ole. Ihan tyytyväinen elämääni, kun elän oman jaksamisen ja tyytyväisyyden mukaisesti, en muiden vaatimusten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auttaisiko diagnoosi sinua jotenkin? Kuulostaa siltä, että asetata itsellesi odotuksia esimerkiksi sosiaalisuuden suhteen. Jos viihdyt parhaiten yksin, älä stressaa sosiaalisuudesta. Meitä on erilaisia. Ole rohkeasti sellainen kuin olet. Elämäsi helpottuu, kun et esitä sosiaalia normeja.
Hoh-hoijaa! Siinä taas tyyppiesimerkki nentistä, joka yrittää opastaa nepsyä. Hyvää hyvyyttään, totta kai.
Ainoastaan maininta, että diagnoosin saaminen voisi "auttaa", voi pitää paikkansa. Tämäkin sillä ehdolla, että dg:n perusteella tarjotaan tukea, esim. asianmukaista terapiaa, joka pyrkii vahvistamaan nepsyn toimintakykyä ja hyvinvointia.
Muu osa kommentista oli soopaa. Ap sanoo, että sosiaalisuutta yarvitaan työelämässä pärjäämiseen ja mahd etenemiseen uralla.
Nepsyn oma vointi on pa
Good for you. Eli voit taputtaa itseäsi olalle, että olet saavuttanut staruksen, jossa voit olla oma itsesi, eikä työsi/työyhteisö kuormita sinua.
Ap:n tilanne vaikuttaa erilaiselta.
No öö, miksi ihmeessä olisit sosiopaatti?
Oletko koskaan puhunut asiasta lääkärille tai psykologille? Kuulostaisiko hullulta idealta?