Jos saisit yllättäen tietää, että ystäväsi on uskossa, niin muuttuisiko suhtautumisesi häntä kohtaan jotenkin?

Heti kun johonkin uskis-ketjuun alkaa tulla asiallisia vastauksia uskontoon liittyen niin kukaan ei enää jaksa kiinnostua...



Ihmiset jaksaa kirjoittaa vain niin kauan kuin saavat vauhkota ja taivastella, niin kauan kuin riittää sensaatiohakuista tekstiä ja jyrkkiä mielipiteitä omien ennakkoluulojen tueksi.



Sitten kun joku kirjoittaa asiaa niin kukaan ei enää lue tai vastaa, siinähän voisi vaikka joutua miettimään omia mielipiteitään!

Vierailija:

Sitäpaitsi sanalla " uskovainen" äärimmäisen usein tarkoitetaan sellaisia " uskoon tulleita" hihhuleita jotka ovat innostuneet uudesta asiasta ja joilla ei ole mitään järkeä päässä asian suhteen. ... He liittyvät kaikenlaisiin vapaisiin suuntiin ja kummallisiin puljuihin - ja osa tulee sitten myöhemmin " järkiinsä"

t. 22, joka kuuluu VAPAAkirkkoon ;)

Käsitystään ihmisestä on tällöin muutettava. Ihan turha lähteä siihen että millaisia kaikki uskovaiset ovat koska eivät ne kaikki ole samanlaisia.



11

Mutta omasta puoletani voin sanoa, ettei muuttuis, eikä muuttunut.

Sillä mä olen tutustunut erääseen naiseen, joka on tosi mukava, ilonen ja bilettääkin.

Myöhemmin kuulin hänen olevan Jehovan todistaja. ei muuttunut suhtautumiseni.

uskon itse jumalaan, mutten koe itseäni uskovaiseksi. Ystävyys perustuu mielestäni muille asioille kuin uskonnolle. Ystävissäni on eri uskoisia, jotkut ovat vaihtaneet uskontoaan, eika mitenkään ole vaikuttanut ystävyyteen.



tärkeää on vaan että kunnioitetaan ystävän vakaumusta, eikä yritetä saada toista ajattelemaan samoin kun itse. :)

tuttujeni (oikeastaan kaukaisempia sukulaisia) kirjoituksia ja ihan rehellisesti sanottuna järkytyin niiden typeryydestä. En ymmärrä kerta kaikkiaan, mitä järkeä on kiittää Jumalaa siitä, että että muisti katsoa muita autoja liikenteessä tai että sai asunnon päänsä päälle eräästä asuntotoimistosta kun oli ensin kämmännyt ensimmäisen hakemuksensa. EIkä tässä tietysti tärkeintä ole nämä esimerkit vaan se, että tosi usko Jumalaan - jos se heillä on - saa tällaisia turhanaikaisia piirteitä ja ihmiset tuntevat tarvetta... tekisi mieleni sanoa: taikauskoon.



Ehkä vain kerta kaikkiaan olen niin tasainen ihminen, etten kestä yli-intoilua minkään asian puolesta.



Olen muuten itsekin ollut uskossa, ihan " tavallisesti" . Se loppui ja yläkerta tuntuu vain ja ainoastaan tyhjältä.

Olen siis henkilö, joka olen nuoruudessani ja opiskeluaikoinani liikkunut hyvin paljon seurakunnallisissa piireissä ja puolet tuttavapiiristäni on näistä piireistä peräisin minkä myötä käyn edelleen paljon erilaisissa seurakunnallisissa tilaisuuksissa, kesäjuhlilla ym.



Uskon toki Jumalaankin, mutta se ei ole mikään " ykkösjuttu" elämässäni vaan ehkä omasta mielestäni enemmän sellainen " taustatieto" . Jos jossain tapaan " uskovaisia" ihmisiä jotka julistavat uskoaan niin enempi kiusaannun kuin tunnen yhteenkuuluvuutta enkä vahingossakaan " paljasta uskoani" ja kiusaannun entistä enemmän jos joku muu sen tekee koska en koe mitään yhteenkuuluvuuden tunnetta tällaisten ihmisten kanssa.



Minusta usko on " ihan tavallinen juttu" , henkilökohtainen asia ja sellainen vähän seksiin verrattava juttu josta ei yleensä ole kauheasti tapana puhua.





Tällä taustalla koen todella hämmentävänä ja epäreiluna sen että kun ja jos joku tuttu joskus kuulee esim. missä olen ollut tai ketä tunnen niin hän alkaa pyydellä anteeksi kiroamistaan tai muita " sopimattomia puheitaan" , lakkaa kutsumasta illanistujaisiin, vaivautuu ravintolassa viinilasin ääressä, ei hae tanssimaan jne... En ymmärrä miksi minun pitää kärsiä siitä että jollakulla on ahdasmielinen kuva Jumalaan uskovista ihmisistä. Ei minulla ole mitään velvollisuutta änkeytyä toisen ihmisen muottiin siinä millaisia tämä kuvittelee uskovien olevan. Sitäpaitsi koen että minullakin pitää olla oikeus olla oma itseni ja sellainen kuin olen eikä ihmisillä ole oikeutta änkeä minua johonkin muottiin vastoin tahtoani. Kaikenkaikkiaan pidän epäreiluna sitä että ihmiset alkavat kohdella MINUA toisin OMIEN ennakkoluulojensa vuoksi.

38 ja 26

... mutta en pidä asiasta meteliä... en tiedä moniko ystävä on huomannut... asian voisi kääntää niinkin päin, että kun kuitenkin oletan että minulla ja ystävilläni on jotain yhteistä... mitä jos saisinkin tietää että ystäväni on uskovaisten vihaaja kiihko-ateisti? Luulenpa kuitenkin niin että vakaumus paistaa jutuista läpi jonkun verran... voiko ystävyyttä edes syntyä jos ollaan kokonaan eri aaltopituuksilla? Oletan siis että ystäväni ovat jossain määrin kiinnostuneet uskosta tai Jumalasta ja uskovat jonkin korkeamman voiman olemassa oloon ja vaikka eivät itse olisi uskossa niin ovat sitämieltä että on ok jos toinen on... Eroavista mielipiteistä...Esim. miehen äidin mielipiteet Raamatusta ovat liiaksi itämaisten uskontojen värittämiä ja tämä oli mulle kipeä asia huomata aikoinaan... Eli kun itse uskon että Raamattua selitetään Raamatulla, niin hänen mielestään Raamatun selitysteokseksi tuntuu kelpaavan Budhankin opus...joten asia on ratkennut niin että en puhu hänen kanssaan uskonasioita, sillä se johtaisi vain turhaan jankkaamiseen (hänhän on mielestään aina oikeassa, Jumalan valittu mielestään yms. Puhu sitten sellaisen kanssa) Arvostan kyllä hänen ahkeruuttaan ja huumorintajuaan ja monia iän mukanaan tuomia elämänviisauksia.



Meitä ihmisiä on moneksi uskovia ja uskosta osattomia... uskoviakin heikosti hapuilevia ja uskosta osattomia elämän opettamia... Ja loppujen lopuksi vain Jumala tietää mikä on kenenkin sielun tila, onko tuo ihminen uskossa vai ei. Ihmissuhteisiin voisi neuvoksi antaa sen minkä monesti on kuultu. Ole rohkeasti oma itsesi. Ja sehän on tosi asia että kaikkea et voi monenkaan ihmisen kanssa jakaa: toisen kanssa puhut koiraharrastuksesta, toinen taas ei koiria siedä, mutta voi olla hyvä ystävä ehkä silti sillä hänen kanssaan on muuta yhteistä.

Kait nyt kaikki kirkkoon kuuluvat jotenkin uskovat. Ja kaikki yleensä kuuluvat kirkkoon.

Minä luulen että sinä et minun skaalassani ehkä kuitenkaan kuuluisi siihen porukkaan josta " ei ikinä olisi uskonut" .



11

t. 26/38

11

Ystäväni tuli yllättäen uskoon ja hänestä tuli rasittava hihhuli. Ei voi mitään, mutta hänen käytöksensä muuttui niin paljon negatiivisempaan suuntaan, että meillä ei ole enää niin paljon yhteistä.



Miksi monet juuri uskoon tulleet muuttuvat uskoaan tyrkyttäviksi sekopäiksi?

Vierailija:

Miksi monet juuri uskoon tulleet muuttuvat uskoaan tyrkyttäviksi sekopäiksi?

Lisäksi intoa on enemmän kuin taitoa. Kyllä se siitä ajan kanssa yleensä tasoittuu, joten yritä jaksaa ymmärtää ystävääsi.

ap

Nimenomaan onkin täysin eri asia jos henkilö " tulee uskoon" kuin jos hän " paljastuu uskovaiseksi" , mitä tuo jälkimmäinen nyt sitten tarkoittaakin (vrt. edelliset viestit).



" Uskovaiseksi paljastuminenhan" usein tarkoittaa sitä että henkilö nimenomaan ei ole uskoaan tuputtanut tai tyrkyttänyt vaan että asia on käynyt jotenkin muuten ilmi. Silloin en ymmärrä miksi suhtautumisenkaan pitäisi muuttua jos henkilö itse ei mitenkään muuta käyttäytymistään. Pikemminkin silloin pitäisi muuttaa omaa käsitystään " uskovista" jos asia itseä jotenkin häiritsee.





Ihan eri asia ovat sitten nämä ihmiset jotka " tulevat uskoon" . Se, miksi " uskoontulo" häiritsee ihmisiä johtuu siitä että ainoastaan sellaiset ihmiset jotka " hurahtavat" uskoon käyttävät tuota nimitystä " tulla uskoon" . Itse asiassahan " uskoon tuleminen" ei edes mitenkään liity luterilaiseen uskoon vaan enempi muihin ns. vapaisiin suuntiin ja luterilaisuudessa lähinnä viidenteen herätysliikkeeseen.



" Uskoon tuleminen" on samanlaista jostakin yhdestä asiasta innostumista kuin edellä kuvattiin. Et sinä siitäkään tykkää kauheasti jos ystäväsi yhtäkkiä innostuu itämaisista uskonnoista, yltiöterveellisistä elämäntavoista tai koirista vaan koet hänen paasaamisensa ja innostuksensa ärsyttävänä. Kyse ei siis ole uskosta itsestään vaan siitä alkuvaiheen innostumisesta ja totaalisesta heittäytymisestä uuteen asiaan, kuvitelmasta että kaikki muutkin jakaisivat oman innostuksen tai että omassa asiassa olisi kaikkien muidenkin mielestä jotain niin kamalan hienoa ja ihmeellistä.



Oikeasti suurin osa tavallisista kirkkouskovista ihmisistä ja esim. seurakuntien työntekijöistä ei ole koskaan " tullut uskoon" , vaan he ehkä kuvaisivat enempi uskoneensa Jumalaan aina tai kasvaneensa uskoon. Samasta syystä monet Jumalaan uskovat ihmiset vierastavat erityisesti sanaa " uskovainen" koska siihen niin usein liitetään kaikki tällaiset enempi vapaisiin suuntiin liittyvät piirteet. Suurin osa luterilaisista kirkkouskovista on ihan tavallisia ihmisiä tavallisine asioineen eivätkä he ole tyrkyttämässä uskoaan tai puhumassa siitä suureen ääneen julkisesti. Heitä vain ei sitten kukaan huomaa vaan huomio kiinnittyy pelkästään näihin ääritapauksiin joiden perusteella sitten suhtaudutaan kaikkiin uskoviin samalla tavalla.

Jos mun kaverini TULISI USKOON ja julistaisi sitä kaikille niin kyllä häiritsisi ja muuttaisi suhtautumista.



Jos paljastuisi että hän uskoo mutta se ei muuttaisi hänen käytöstään niin tuskin vaikuttaisi kauheasti, ainakin toivon ettei vaikuttaisi.





Kiitos ihan oikeasti tuosta selvennyksestä, minä kun en ole oikeasti koskaan tajunnut tuota että joku tulee uskoon, musta se on kuulostanut NIIN KUMMALLISELTA. Kiva että joku uskovakin ajattelee niin.

Ja se on aivan käsittämätöntä!!!



Itse jopa vierastan ja inhoan sanaa uskovainen enkä koe itseäni sellaiseksi. En edes kuulu kirkkoon. Mutta ihan käsittämätön on joidenkin ihmisten reaktio kun he kuulevat mieheni olevan pappi.



En yleensä pidä mieheni ammatista mitään meteliä, joten se tulee yleensä ilmi varsin " myöhään" , monet kuulevat asian esim. vasta useamman vuoden työtoveruuden jälkeen joten he ovat taatusti tutustuneet minuun varsin hyvin ennen sitä.



Siitä huolimatta asia näyttää vaikuttavan uskomattoman paljon ihmisten " mielipiteisiin" minusta. Ihan käsittämätöntä!!! Ihminen on tuntenut minut vuosikausia ja muodostanut mielipiteensä sinä aikana. Sitten hän kuulee niin mitättömän asian kuin mieheni ammatin ja hän on valmis heittämään roskakoriin kaikki siihenastiset käsityksensä!



Tuntuu jotenkin niin absurdilta kun koko ihmissuhde saattaa muuttua ihan toiseksi vain siksi että ihmisellä on joku ennakkoluulo siitä millaisia " uskovat" ovat ja sitä käsitystä ei voi muuttaa vaikka olisi tuntenut toisen vuosia ja vaikka vuosien aikana muodostunut mielikuva olisi kuinka ristiriidassa oman ennakkoluulon kanssa. Ennakkoluulot ovat TODELLA TIUKASSA!



No, sääli mikä sääli. Ei voi kun sääliä ihmistä joka on niin omien ennakkoluulojensa vanki.

jos kyseessä on joku josta ei ikinä olisi uskonut niin totta kai se vaikuttaa

monet minun ystäväni ovat uskossa. He ovat kuitenkin ns " normaaleja" tavallisen kirkon aktiivijäseniä.



En erityisesti arvosta helluntailaisia, babtisteja, körttejä, Luther-säätiötä, mormoneja enkä ns " Käännynnäisiä" tai muita hihhuleita, joiden usko on mielestäni lähinnä bench-marking tyyppistä, ei oikeastaan kovin syvällistä, aitoa tai käytännöllistäkään, vaan teeskenneltyä ja liioiteltua. TOsin luulen, että tämmöisten ihmisten käytöksessä on jo alunperinkin ollut jotain, mikä olisi pitänyt minut kauempana, joten tuskinpa he olisivat kovin läheisiä ystäviä ja tuskinpa minun käytökseni MUUTTUISI.