Jos saisit yllättäen tietää, että ystäväsi on uskossa, niin muuttuisiko suhtautumisesi häntä kohtaan jotenkin?

Minun suhtautumiseni ei muuttunut, mutta hänen muuttui. Hän oli kuin eri persoona. Etäännyimme toisistamme. Usko aiheutti hänen eronsakin...

En entisenä körttinä ymmärtänyt väitettäsi ollenkaan...

Onko parisuhteessanne ollut ongelmaa siinä, että miehesi on pappi (joten voinee olettaa, että on uskovainen) ja sinä et kuulu kirkkoon (et usko Jumalaan)?

Aika monet uskikset lähtee evlutista.

vastauksesta!



Se utelija (numero jo unohtui)

Minä olin se 17.



Sekoilija ;)

En ainakaan ole huomannut, että suhtautuminen olisi muuttunut. Ehkä he olivat jo huomanneet, ettei piponi kiristä hirveästi.

Tämä oli monimutkainen kysymys ;)



Ensinnäkin sana " uskovainen" on sanana sellainen hirviö, että mieheni tuskin itseään uskovaiseksi nimittäisi, vaikka toki Jumalaan uskookin. Kyseiseen sanaan ladataan yleensä sellainen määrä ennakkoluuloja ja kummallisia oletuksia että ne eivät kyllä pidä meidän kummankaan kohdalla paikkaansa. Olemme suoraan sanottuna allergisia (molemmat) koko sanalle ja sille kulttuurille missä sitä viljellään.



Toisekseen Jumalaan uskominen tai uskomatta oleminen ei ole parisuhteessamme mikään pointti. Kyllä minä Jumalaan uskon, itse asiassa kovinkin samalla tavalla kuin mitä Luterilainen kirkko oikeasti tunnustaa, mutta olen kovin eri mieltä monista toimintatavoista ja käytännöistä, mistä syystä en halua toimintaa veroeuroillani tukea. (Ei tästä asiasta sen enempää ja minun perusteluni eivät sinänsä välttämättä pätisi muiden kohdalla).



Kyllä minun kirkkoon kuulumattomuuteni jonkinasteinen ongelma on, ei tosin meidän parisuhteellemme vaan mieheni työlle. Nimittäin pappien puolisoiden uskonnonvapaus ei ole mikään itsestäänselvä asia monellekaan kirkossa ja siitä syystä asiaa ei käytännössä kovinkaan moni tiedä. Mikäli mieheni työkaverit ja varsinkin seurakuntalaiset saisivat asian tietää niin se voisi hankaloittaa mieheni työntekoa ja viedä huomion varsinaisesta työnteosta ihan toissijaiseen asiaan ja kysymyksiin. Sinänsä tämä on minusta valitettavaa koska toisaalta aiheesta saisi aikaiseksi monta hedelmällistä keskustelua joihin kirkko ei vielä kuitenkaan taida olla ihan valmis.



8 (en ollut tuo aiempi 18 vaan joku muu vastasi sinulle)

Jos kyseessä olisi joku " josta et olisi ikinä uskonut" niin millä tavalla se vaikuttaa?



Tämä asia on minusta mielenkiintoinen. Nimittäin jos sinä olet jonkun tuntenut iät ajat ja pitänyt häntä tietynlaisena niin alatko pitää häntä toisenlaisena jos paljastuukin että hän uskoo Jumalaan?



Kuinka paljon tunnet Jumalaan uskovia ihmisiä ja millaisina heitä pidät?



Eikö olisi jotenkin loogisempaa muuttaa käsitystäsi uskovista (joita et ehkä kauheasti tunne) sen sijaan että muuttaisit käsitystäsi ystävästäsi jonka jo tunnet?



Sitäpaitsi pidätkö oikeasti Jumalaan uskovia ihmisiä jonain tiettynä ihmistyyppinä?

¿Rational arguments don¿t usually work on religious people. Otherwise, there wouldn¿t be religious people.¿



House

[Hugh Laurie as Dr. Gregory House]

yisen iloinen ja onnellinen. tiedän että yksi ystäväni ainakin on uskossa mutta siitä ei puhuta. minustakin usko on kovin henkilökohtainen asia. Mutta olisi kiva tietää että ystävä tulisi vastaan myös kuoleman jälkeen suuremmalla todennäköisyydellä.

kuulun kirkkoon, koska uskon. Minusta on kiva kuvitella jonkun huolehtivan minusta. Suvussani on pappeja ja kirkkoon kuulumattomia ateisteja ja siksi olen itse miettinyt uskoni ja haluni maksaa kirkollisveroa. Usko on mielestäni jokaisen yksityisasia.



Ärsyyntyisin tietenkin jos joku alkaisia tupauttaa " omaa uskoansa" minulle. Minä en ole mikään raamattuun jumalan lakina uskova fundamentalisti.

Eikö oleellista ole kuitenkin se, millainen ystävänne on eikä se millaisiksi kuvittelette uskovia ihmisiä?



Sitäpaitsi sanalla " uskovainen" äärimmäisen usein tarkoitetaan sellaisia " uskoon tulleita" hihhuleita jotka ovat innostuneet uudesta asiasta ja joilla ei ole mitään järkeä päässä asian suhteen. Ihan samalla tavalla voi innostua vaikkapa terveistä elämäntavoista, homeopatiasta tai uudesta harrastuksesta, tuputtaa sitä kaikille ja joka paikassa eikä näe että muita ei kiinnosta ja että oma innostus on vähintäänkin huvittavaa. Monet tällaiset ihmiset jopa eroavat kirkosta koska tavallisessa luterilaisessa seurakunnassa harvoin " vastataan tällaisten ihmisten toiveisiin" , sieltä ei löydy " kohtalotovereita" tai " sielunkumppaneita" . He liittyvät kaikenlaisiin vapaisiin suuntiin ja kummallisiin puljuihin - ja osa tulee sitten myöhemmin " järkiinsä"



Sen sijaan ihminen joka on uskonut Jumalaan koko ikänsä tai pitkän aikaa, kuuluu kirkkoon eikä huutele uskostaan on yleensä hyvin järkevä ja tasapainoinen ihminen eikä hänellä useinkaan ole juurikaan mitään yhteistä edellisen ihmistyypin kanssa. Tällaisia ovat ne ihmiset joista usein yllättäen saadaan tietää että " ovat uskossa" , siis eivät ole huudelleet sitä asiaa kaikille koska eivät pidä kyseisenlaista melskaamista järkevänä. Minusta on äärimmäisen epäreilua että tällaiset ihmiset saavat kärsiä joidenkin hihhuleiden teoista ja että heidät leimataan samanlaisiksi.



Useimmitenhan luterilaisessa kirkossa ollaan keskimäärin vaivautuneita " hihhuleista" . Papit eivät heistä pidä koska he pilaavat seurakunnan maineen ja häiriköivät mielipiteillään ja toiminnallaan normaalien ja tavallisten ihmisten kirkossakäyntiä ja seurakunnassa toimimista. Tästä syystä moni jättää seurakunnan ja arvostelee seurakunnan linjaa - ja sitten samaan aikaan muut ihmiset arvostelevat seurakuntaa näiden ihmisten vuoksi. Älytöntä. Suurin osa papeista on täysin järkeviä ihmisiä jotka nimenomaan yrittävät saada nämä ihmiset kuriin.

Kun kuulin että hän on helluntailainen, petyin. Ja yllätyin itsekin, että tuntemukseni oli juuri pettymys, en osaa sitä oikein selittää. Toisen helluntailaisuus ei edes tule sulkemaan kanssakäymisestämme mitään olennaista, sillä en harrasta mitään mitä helluntailainenkaan ei voisi harrastaa ; )

Kuulisin kyllä mielelläni ystäväni ajatuksia, joiden perusteella hän on uskonratkaisunsa tehnyt.

ap

Muistan joskus lukiossa, kun luokkakaverini tulivat ihan pyytämään anteeksi kiroiluaan minulta. Hassua, ei se minua haitannut mitenkään.



t. uskis