Jaksaisitteko elää oppimisvaikeuksien kanssa?

Eihän ne edes yleensä itse älyä tilannettaan.

En jaksa, mutta äly ei riitä myöskään oman hengen riistämiseen. Toivottavasti sairastun vakavasti ennen kirjoituksia.

Terveisin vaikeasta hahmotushäiriöstä kärsivä alle 70 pisteen äon omaava lukiolainen

Vierailija kirjoitti:

Eihän ne edes yleensä itse älyä tilannettaan.

Sinulla taitaa olla aika harhainen käsitys oppimisvaikeuksista.

Huonosti on mennyt, syrjäytynyt ja työttömänä kohta 20 vuotta

Kukaan ei ymmärrä kuinka henkisesti raastavaa on olla aina jäljessä kaikesta, ei yllä taso muiden tasolle vaan kokoajan täytyy pinnistellä äärirajoille että jotain ymmärtää. Se on todella rankkaa ja joka päivä sitä miettii miten selviää päivästä.

Muilta ei ymmärrystä saa vaan aina on jaksettava ja pärjättävä yksin. Loputon yksinäisyys on se joka kuvaa minun tämän hetkistä elämääni. Olen vakavasti masentunut joka ilmenee levottomuutena ja keskittymiskyvyn puutteena. Haluan vain itkeä kokoajan ja monesti itsemurhakin ollut mielessä. Kun ajattelen kuolemaa tunnen suurta lohtua siitä kuinka elämä päättyy eikä minun tarvitse suorittaa kokoajan jotain. En jaksa enää.

Tuskin jaksaisin. Opiskelen tällä hetkellä lakia, joka on tarpeeksi työlästä ihan oppimisvaikeudettomallekin. Vaikea kuvitella, että tekisin mitään muuta tai että joutuisin luovuttamaan jossakin, koska en pysty, kun olen aina tottunut pärjäämään. Tilanne olisi varmasti hieman eri, jos lapsesta asti olisin elänyt näin ja ehtinyt sopeutua tilanteeseen. Mutta voihan oppimisvaikeuksia tulla onnettomuudenkin seurauksena, tosin silloin usein tulee muutakin.

Olen elänyt kohta 46v. Onhan tämä elämä helvettiä mutta kun ei uskalla tappaa itseään niin päivästä toiseen on täällä kiduttava.