Seksi lapsentekoa yritettäessä
Tuntuuko seksi ja yhdyntä henkisesti jotenkin erilaiselta kun tavoitteena on lapsen saaminen verrattuna siihen että muuten vain harrastaisi?
Kommentit (13)
Ekan lastin päästäminen naisen sisään hieman jännitti. Eipä juuri muuten ollut eroa.
Hiemanhan se työltä alkoi maistumaan, kun monta päivää peräkkäin 'piti' vaimoa panna. Pahimmillaan useita kertoja päivässä. Alkoi hieman hiipumaan se leikkisyys ja intohimo rakastelusta, kun toinen ilmoitti päivät ja suunnilleen kellonajat, kun päälle piti kavuta.
Paremmalta, jumalattoman kiihottavalta mutta, lienee omaa henkistä lukkoisuuttani tai mitä lie kieroutuneisuuttani : kun nuorina painettiin ilman mitään ehkäisyä kuti laukesi turhankin helposti kun tiesi että ei olisi saanut laueta, lapsia tehdessä kun oli tarkoituksena saada satsi toimitettua, laukeaminen tapahtui huomattavasti myöhemmin kuin normaalisti
Vierailija kirjoitti:
Hiemanhan se työltä alkoi maistumaan, kun monta päivää peräkkäin 'piti' vaimoa panna. Pahimmillaan useita kertoja päivässä. Alkoi hieman hiipumaan se leikkisyys ja intohimo rakastelusta, kun toinen ilmoitti päivät ja suunnilleen kellonajat, kun päälle piti kavuta.
Meillä oli sama homma, mutta ainahan paneminen on kivaa. Kaikki aikataulut rakennettiin panemisen ehdoilla :)
Olihan siinä joku jännitys kun ekan kerran ilman ehkäisyä meni spermat puolison pimpsaan. Mut eipä siinä kovin kauaa tarvinnu tehdä kun oli jo pullat uunissa. Sitten jatkettiin ihan normipanoja, peppuunkin sai taas välillä ruiskuttaa mällit.
M41
Vierailija kirjoitti:
Hiemanhan se työltä alkoi maistumaan, kun monta päivää peräkkäin 'piti' vaimoa panna. Pahimmillaan useita kertoja päivässä. Alkoi hieman hiipumaan se leikkisyys ja intohimo rakastelusta, kun toinen ilmoitti päivät ja suunnilleen kellonajat, kun päälle piti kavuta.
Me taasen tehtiin asia ihan toisella tavalla. Ensin tyttis heitti vain sängyllä maaten ennen aktia, ettei häntä kyllä enää haittaisi, jos vaikka pentu tulisikin. Hetken aikaa itse mietin asiaa, ettei kyllä oikeastaan muakaan haittaa. On siitä muutkin selvinny ja ainahan tekosyitä tekemättä jättämättömyydellekin keksii, mietti asiaa milloin vain. Jätin kumin pois ja heitin ekat lastit tussukan pohjille. Olihan se ihan mahtavaa. Ei kuitenkaan tehty asiasta mitään erillistä suoritusta, vaan ajateltiin että kyllä se sieltä sitten tulee kun on tullakseen. Naitiin ihan normaalisti silloin kun siltä muutenkin tuntui. Ei laskettu mitään aikoja, eikä erikseen asiaan pyritty. Viitisen kuukautta meni kun alkoi tulla uutisia.
Meillä mies on ollut ihan hurjana joka kerta kun oon jättänyt pilsut pois ja ollaan tehty skidejä ja silloin oon alla joka kerta kun toinen ei malta yhtään hillitä. Rakastelupaikatkin vaihtelee enempi. N27M32+3 lasta
Kyllä se kiihottavammalle tuntui päästä "ampumaan kovilla" kun oli sovittu, että lapsi ok. Toki sekin oli huimaa ero kun paljaalla pääsi naksuttelemaan.
Joo meilläkin pantiin sen ovulaatio testin tahdissa 3-5krt päivässä edestä ja takaa. Sen jälkeen oltiin selällään jalat kohti kattoa tunnin ettei sperma valu hukkaan. Monesti pääsi "omille liukkaille" kun kävin tuikkaamassa lisää suoraan haaroväliin kun edellistä lastia vielä "valuteltiin" em. tavalla syvemmälle. Onneksi ei natsannut ekalla eikä tokallakaan kerralla vaan puoli vuotta naitiin enemmän tai vähemmän kokoajan.
Lisäksi sain puhuttua että rintojen pumppaaminen voi auttaa ja hommattiin sähköinen "lypsykone" jolla sain lypsää vaimoni rinnat " ketun neniksi" panojen yhteydessä. Vaimo suostui myös lähes kaikkeen mitä seksissä halusin. Tuli seksiasut, fifty shades of gray setti ym..ym.
Eli tuntui henkisesti ja fyysisesti eriläiseltä.
Onhan se aivan mahtavaa. Naiseni käy niin lämpöisenä, kumpaakin himottaa jatkuvasti. Mitä enemmän ja useammin rakastellaan, sitä enemmän tekee mieli. Näin miehenä kiihottaa vielä lisää se miten naiseni antautuu, levittää jalkojaan ja pyytää päälleen. Hän luki aikoinaan jostain lehdestä, että lähetysaarnaajassa on parhaimmat mahdollisuudet hedelmöittymiseen, tiedä tuota, mutta kivaa on ollut kun saa ottaa hänet kunnolla ja olla lähellä seksin aikana. Muistui taas mieleen miten upea asento se on. Ja tosiaan seksiä saa usein ja otetaan sillä tavalla rennosti koko homma, että annetaan vaan palaa, eikä lasketa tai tarkkailla mitään. Onneksi molemmat ollaan nyt lomilla. Esikoisen kanssa oli samat kuviot ja ne toimi loistavasti. Ihaninta on jäädä hänen sisälleen työntelemään ja pussailemaan siinä maatessa ja huomaa miten pystyy jatkamaan uusintaan melkein samantien, kun kiihottaa niin paljon olla siinä hänen päällään.
Meillä on monta lasta syystäkin. Vaimo aina ihan kuumana kun lapsia alettiin naimaan. Siinä ei kertoja laskettu. Luojan kiitos ei haitannut, että tärppäsi aina melkein heti. Vaimo halusi seksiä kaikki raskaudet melkein samaa tahtia, kävi edelleen kuumana. Parasta aikaa, vaimonkin mielestä, vaikka koko ikä on naitu muutenkin.
Ei, tai jos se jotain teki meillä niin innosti ennestään.