Lue keskustelun säännöt.
Miksi monet sairaanhoitajat vähättelevät psykiatrista sairaanhoitotyötä?
02.06.2019 |
Olen vasta opiskelija itse, mutta jo todella usein tällaista asennetta tullut vastaan. Monesti niin, että on verrattu psykiatrista hoitotyötä jotenkin huonompana, esimerkiksi sanomalla jotain tyyliin "psykiatrisena sairaanhoitajana sentään pärjäisi kuka tahansa", minkä jälkeen öyhötetty oman työnkuvan ja työn vaativuudesta esimerkiksi sisätautiosastolla.
Toki ymmärrän, että kaikki eivät koe psykiatrista hoitotyötä kutsumuksena, mutta en ole mistään muusta työstä esimerkiksi lasten- tai kirurgisella osastolla kuullut samanlaista vähättelyä.
Psykiatrinen hoitotyö vaatii esimerkiksi erittäin hyviä ihmissuhdetaitoja. Miksi siis monet sairaanhoitajat suhtautuvat näin?
Kommentit (17)
Ehkä johtuu siitä, että usein psykiatrian harjoittelussa opiskelujat eivät oikein pysty tekemään juuri mitään, koska eivät tietenkään pysty esimerkiksi tekemään hoitosuhdetyöskentelyä. Moni muukin tekeminen on niin rajoitettua että opiskelijat jäävät siitä ulos, esimerkiksi vaikka joku vierihoitajana toimiminen. Jos ei pääse näkemään muuta kuin osaston perushommat, lääkkeenjaon ja ruuanjaon niin jäähän työstä aika suppea kuva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Psykiatrinen hoitotyö on tarpeetonta. Moni niistä potilaista pärjäisi, jos alkaisi syömään terveellisemmin ja harrastaisi liikuntaa. Somaattisella sentään on oikeasti sairaita.
Kun menisit joksikin aikaa katsomaan psykiatrisiin hoitoyksiköihin millaista väkeä siellä on, niin voisit tulla toisiin ajatuksiin siitä, auttaako terveellinen ravinto ja liikunta sittenkään. Avohoidossa varmasti on ihmisiä joita kuvaamasi keinot hyödyttävät jossain määrin, mutta ongelma on että niihin yleensä pystyy säännöllisesti vasta ihminen, jonka mt-ongelmat on jo aika hyvällä tolalla.
Joo helppoohan se psykoiluhomma olisi, käskisi vaan masentuneitakin ottamaan itseään niskasta, yksinkertaista kuin alusastian tyhjennys.
Ehkä jotkut hoitajat kokevat vaikeina asioina vaipanvaihdot, verenpaineen mittaukset, happiviiksien laiton sekä näiden kaiken koneelle kirjaamisen.
Mutta kukin kykyjensä mukaan!
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut hoitajat kokevat vaikeina asioina vaipanvaihdot, verenpaineen mittaukset, happiviiksien laiton sekä näiden kaiken koneelle kirjaamisen.
Mutta kukin kykyjensä mukaan!
Ja siis siksi kokevat tämän somaattisen työnsä vaativana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajatellaankohan lääkiksessä samoin tuon erikoisalan lääkäreistä?
Sairaanhoitajat kokevat olevansa korvaamattomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoa ap, juuri sinun kaltaisiasi riidankylväjiä juuri alalle tarvitaan.
Vierailija kirjoitti:
Hienoa ap, juuri sinun kaltaisiasi riidankylväjiä juuri alalle tarvitaan.
Jaa, minusta ap nimenomaa on riidankylväjän vastakohta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykiatrisen hoitajan on aika vaikea tappaa potilasta tekemällä joku toimenpide väärin, kun hoito on enemmän juttelemista ja nuoriso- ja lapsipuolella yhdistyy kasvatukselliseen toimintaan; aikuispuolella taas elämänhallinnan parantamiseen.
Ehkä vertaisin tuota psykiatrisen työtä vähän ohjaus- ja kasvatusalan töihin ei-terveydenhuollon henkilöillä eli periaatteessa riittää pitkälle, että on normaalijärkinen aikuinen ja "hyvä tyyppi", mutta samanaikaisesti on myös mahdollisuus olla paljon enemmän tai vähemmän. Koska palkka juoksee samalla tavalla, kunnianhimoa ei kaikilla ole oppia enemmän alastaan tai käyttää omaa persoonallisuutta hyväksi työssä.
Samaan tapaan kuten esim.nuorisotyössä on ohjaajia, jotka kaveeraavat ja ovat aidosti kiinnostuneita nuorten asioista on myös psykiatrisella puolella tällaisia ihmisiä, jotka yrittävät aistia asiakkaiden tarpeita ja toimivat samalla ikään kuin myös sosiaalityöllisessä tai kasvatuksellisessa roolissa, mutta on myös niitä, jotka menevät sieltä, missä aita on matalin. Tavallisessa somaattisessa hoitotyössä ja tarkemmin rajatussa virkatyössähän ei paljon rupatella vapaammin eikä ole hirveästi tilaisuuksia tuoda omaa persoonaa esille samalla tapaan kuin vähän väljemmin määritellyissä töissä, joissa vastuu ei ole erityisen suuri, mutta potentiaali asioihin vaikuttamiseen on kuitenkin huomattava.
Tulee herkästi vammoja, kun pitää painia potilaiden kanssa jotta saisi tökättyä niihin rauhoittavan piikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummasti minua psyk. sairaanhoitajana sitten kaivataan kun osastolla on vaikea potilas, jonka kanssa kukaan ei tule toimeen.
Asiakkaan näkökulmasta meitä psykiatrisen puolen asiakkaita pidetään valitettavasti osin edelleen B-luokan ihmisinä. "Eihän se ole kuin skitsofreenikko" oli kuulemma joku somaattisen osaston hoitaja todennut kun kollega oli kuullut ääntä ja kysynyt että pitäisikö mennä katsomaan. Samalla unohtuu se että taustalla on kuitenkin tunteva ihminen. Voin kokemusteni kautta samaistua niiden puolustuskyvyttömien asemaan joita hoidetaan epäeettisesti mutta jotka eivät pysty puolustautumaan. Mitähän näistä alaa vähättelevistä tuntuisi olla esimerkiksi muistisairas joka on väkivaltainen ja saa sen takia ylimitoitettuja voimakeinoja syystä jolle ei itse voi juuri mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Psykiatrisen hoitajan on aika vaikea tappaa potilasta tekemällä joku toimenpide väärin, kun hoito on enemmän juttelemista ja nuoriso- ja lapsipuolella yhdistyy kasvatukselliseen toimintaan; aikuispuolella taas elämänhallinnan parantamiseen.
Ehkä vertaisin tuota psykiatrisen työtä vähän ohjaus- ja kasvatusalan töihin ei-terveydenhuollon henkilöillä eli periaatteessa riittää pitkälle, että on normaalijärkinen aikuinen ja "hyvä tyyppi", mutta samanaikaisesti on myös mahdollisuus olla paljon enemmän tai vähemmän. Koska palkka juoksee samalla tavalla, kunnianhimoa ei kaikilla ole oppia enemmän alastaan tai käyttää omaa persoonallisuutta hyväksi työssä.
Samaan tapaan kuten esim.nuorisotyössä on ohjaajia, jotka kaveeraavat ja ovat aidosti kiinnostuneita nuorten asioista on myös psykiatrisella puolella tällaisia ihmisiä, jotka yrittävät aistia asiakkaiden tarpeita ja toimivat samalla ikään kuin myös sosiaalityöllisessä tai kasvatuksellisessa roolissa, mutta on myös niitä, jotka menevät sieltä, missä aita on matalin. Tavallisessa somaattisessa hoitotyössä ja tarkemmin rajatussa virkatyössähän ei paljon rupatella vapaammin eikä ole hirveästi tilaisuuksia tuoda omaa persoonaa esille samalla tapaan kuin vähän väljemmin määritellyissä töissä, joissa vastuu ei ole erityisen suuri, mutta potentiaali asioihin vaikuttamiseen on kuitenkin huomattava.
Eipä hoitajat paljoakaan vaativia toimenpiteitä tee. Lääkehoitoa lukuunottamatta, sitähän hoitaja vain toteuttaa lääkärin ohjeen mukaan. Sen sössiminen olisi kyllä pohjanoteeraus
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Psykiatrisen hoitajan on aika vaikea tappaa potilasta tekemällä joku toimenpide väärin, kun hoito on enemmän juttelemista ja nuoriso- ja lapsipuolella yhdistyy kasvatukselliseen toimintaan; aikuispuolella taas elämänhallinnan parantamiseen.
Olen vahvasti erimieltä. Somaattinen tappaminen on toki tuolla puolella vaikeaa mutta vaatii uskomatonta ammattitaitoa saada ihminen pitämään elämänhalunsa kun osastolle ei pääse, mieli on pirstaleina, lääkitys on kenties mitä on, liian vahva tai puutteellinen, ja lääkäriin on pitkät jonot. Ihailen sitä taitoa millä osa asiakkaista saadaan olla tekemättä sitä viimeistä tekoa.
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Psykiatrisen hoitajan on aika vaikea tappaa potilasta tekemällä joku toimenpide väärin, kun hoito on enemmän juttelemista ja nuoriso- ja lapsipuolella yhdistyy kasvatukselliseen toimintaan; aikuispuolella taas elämänhallinnan parantamiseen.
Olen vahvasti erimieltä. Somaattinen tappaminen on toki tuolla puolella vaikeaa mutta vaatii uskomatonta ammattitaitoa saada ihminen pitämään elämänhalunsa kun osastolle ei pääse, mieli on pirstaleina, lääkitys on kenties mitä on, liian vahva tai puutteellinen, ja lääkäriin on pitkät jonot. Ihailen sitä taitoa millä osa asiakkaista saadaan olla tekemättä sitä viimeistä tekoa.
Mutta hoitajan vastuulla ei ole kuitenkaan ylläpitää sitä elämänhalua; tahto ja voima jatkaa elämää tulee enemmän tai vähemmän potilaasta itsestä ja hoitaja vain auttaa löytämään sen. Somaattisella puolella taas pitää lääkitä ja hoitaa oikein, koska tahto-ominaisuudet eivät ratkaise selviämistä. Eikä kovin montaa hoitajaa tai lääkäriä ole taidettu kuolemantuottamuksesta tai vastaavasta tuomita jos on vahingossa tai tahallaan sanonut tai tehnyt jotain sellaista, jonka potilas on kokenut välinpitämättömyydeksi.
En ole juurikaan törmännyt tällaiseen. Päinvastoin moni sanoo, että hienoa että joku jaksaa sitäkin työtä tehdä. Itse siis olen töissä psykogeriatrisella osastolla ja voin sanoa että mielenterveysongelmaiset, usein päälle muistisairaat vanhukset ei aina ole todellakaan helppohoitoisia tai edes vaarattomia. Minuakin on mm. yritetty useasti seksuaalisesti ahdistella, kuristaa harhojen vallassa ja ulosteita on heitelty myös (osastolla on mies, jolla on pakkomielle kerätä ulosteitaan, pyöritellä niitä palloiksi ja heitellä hoitajia).