Lue keskustelun säännöt.
Onko masennus sittenkään sairaus?
28.05.2019 |
https://naiseudenvoima.com/mita-jos-masennus-ei-olekaan-sairaus/
Itse olen kyllä sitä mieltä että tämä henkilö ei todellisuudessa edes ole ollut masentunut! Kivaa syyllistämistä tuo teksti. Masentunut ei pysty noin vain muuttamaan omia näkökulmia.
Kommentit (49)
En kyllä antaisi painoarvoa "asiantuntijalle" joka on vamistunut lyhytterapeutiksi Helsingin psykoterapiainstituutista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli kaikki sitten vaan röihin. Masennus on vaan korvien välissä. :D
Ihan hyviä ajatuksiahan tässä on. Eivätkä ole sinällään ristiriidassa tutkimustiedon kanssa. Vakava kroonistunut masennus sitten erikseen, mutta lievissä muodoissa lääkehoidolla ei tosiaan ole merkittävää vaikutusta vaan apua pitäisi löytää muualta. Itse myös ajattelen, että usein masennus tulee, kun pitäisi tehdä elämänmuutos, mitä jostain syystä ei pystytä tekemään. Ulkoiset tai sisäiset esteet tai niiden yhdistelmä. Ja sitten aletaan hoitaa sitä masennusta, vaikka se olisi luontainen reaktio tilanteessa. Joka tapauksessa jokaisen toipujan omaa polkua tulisi kunnioittaa, nykyään hoidetaan liikaa samalla muotilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masenne on asennusvamma.
Vammasta voi saada korvauksia.
Tuo oli erittäin hyvä näkökulma masennukseen ja minunkin kokemukseni pääosin. Masennukseen on yleensä aina joku syy tai piilevä syy esim.lapsuuden opitut ajatusmallit ja traumat, koulukiusaamisen jättämät jäljet, huono parisuhde, liiallinen stressi ja joillakin herkkyys, yksinäisyys, burn out, surkea ruokavalio ja suoliston bakteeristo, liian vähäinen uni jne.
Kuinka moni oikeasti alkaa selvittää ja hoitaa syytä, eikä vaan koita peittää oireitaan vuosia lamaavalla lääkkeellä.
Jos joku saa positiivisen plasebovaikutuksen,se ei tarkoita etteikö muut voi saada todella haitallisia sivuvaikutuksia näistä "lääkkeistä".
Hyvä jos joku hyötyy, mutta se on fakta, että lääkärit vähättelevät lääkkeiden haittoja ja eivätkä kerro sitä, miten harva niistä edes avun saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, ettå masennuksia on erilaisia. Minusta kirjoitu on hyvää asiaa.
Olen itse varmaan ollut masentunut yhden kriisini jälkeen. Sitkeästi ja hitaasti vaihdoin tapaani ajatella, ja masennukseni parani. Vakaasti uskon, että ajattelemalla toisin on se ratkaisu.
MUTTA minulla on myös aikuinen poika, jonka masennusta olen seurannut läheltä. Hän sanoi, että masennus on fyysistä kipua, tuskaa, eikä se ole tahdonalaista. Hän tiesi, että pitäisi mennä lenkille tms, mutta ei pystynyt. Hän tiesi tasan tarkkaan ajatusten muuttamisen tärkeydestä yms. mutta hän ei kyennyt. Eikä hänen elämässään ollut mitään isompaa traagista. Hänen elämänsä pelasti lääkkeet.
Itse en siis uskaltaisi mennä arvioimaan toisen ihmisen masennusta ja neuvomaan, miten hänen kuuluu toimia.
Vierailija kirjoitti:
Tuo oli erittäin hyvä näkökulma masennukseen ja minunkin kokemukseni pääosin. Masennukseen on yleensä aina joku syy tai piilevä syy esim.lapsuuden opitut ajatusmallit ja traumat, koulukiusaamisen jättämät jäljet, huono parisuhde, liiallinen stressi ja joillakin herkkyys, yksinäisyys, burn out, surkea ruokavalio ja suoliston bakteeristo, liian vähäinen uni jne.
Kuinka moni oikeasti alkaa selvittää ja hoitaa syytä, eikä vaan koita peittää oireitaan vuosia lamaavalla lääkkeellä.
Jos joku saa positiivisen plasebovaikutuksen,se ei tarkoita etteikö muut voi saada todella haitallisia sivuvaikutuksia näistä "lääkkeistä".Hyvä jos joku hyötyy, mutta se on fakta, että lääkärit vähättelevät lääkkeiden haittoja ja eivätkä kerro sitä, miten harva niistä edes avun saa.
Minä tiedän mistä masennukseni johtuu ja siitä olemme puhuneet terapiassakin. Ei se siitä sen kummemaksi muuttunut suuntaan tai toisen. Tosin mulla on ahdistusta ja fobioitakin. Ei siis puhdasta pelkkää masennusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masentuneena koen että sairaus termillä saadaan ainakin joillekin selvälksi miten vakavasta tilasta on kyse mutta en itsekään suhtaudu siihen puhtaasti jonain erillisenä negatiivisena asiana josta pitäisi päästä eroon (kuten fyysiset sairaudet) vaan siihen kyllä heijastuu paljoa minua itseäni ja toisaalta pidän sitä erittäin loogisena tunnereaktiona elämään.
Mites sitten pibolaarisuus? Sehän on maanis depressiivisyys. Paraneko tästäkin ilman lääkkeitä? Lähteekö mania pois terapialla? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten lapsensa menettänyt voi muuttaa asennettaan? ”Joo ei sille nyt mitään voi että hän menehtyi kärsittyään kivuista ja hengenahdistuksesta kuukausia. Mutta hei elämä jatkuu!!”
Tiedän useamman ihmisen jonka elämä on tuhoutunut lapsen kuoleman myötä. Terapia ja lääkkeet eivät auta ja lisäksi tulee vielä surun aiheuttamia fyysisiä sairauksia.
Vierailija kirjoitti:
Mites sitten pibolaarisuus? Sehän on maanis depressiivisyys. Paraneko tästäkin ilman lääkkeitä? Lähteekö mania pois terapialla? :D
Ketjussa kai keskusteltiin lähinnä masennuksesta eikä muista mielenterveysongelmista. Itse kyllä olen valmis uskomaan että myös bipoon ja joihinkin vakavempiin mt-ongelmiin on myös lääkkettöimiä vaihtoehtoja mutta se vaatii luonteen lujuutta sekä suht turvallista ja tasaista ympäristöä. Valmiutta ymmärtää itseään ja oireitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennus kuuluu niihin sairauksiin, joiden parjaimpia asiantuntijoita ovat he, jotka eivät itse ole olleet koskaan oikeasti masentuneita. Toisinaan tuntuu hyvin turhauttavalta kun oikeasti ja vakavasti otettavat sairaudet tai niiden oireet alkavat elää omaa elämäänsä niin, että niiden yhtenäinen merkitys katoaa ja häviää kokonaan, niin ettei niistä kärvistelevää ja avoimesti kertovaa ja avautuvaa ei enää oteta lainkaan vakavasti, vaan tuhahdellaan ja katsotaan oikeudeksi ymmärtää, että tuo sairaus (kuten tässä masennut) on vain luulottelua ja kertojan oma mielikuva, josta pääsee eroo "pling" kun alkaa ajattelemaaan ja tekemään jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
Miten lapsensa menettänyt voi muuttaa asennettaan? ”Joo ei sille nyt mitään voi että hän menehtyi kärsittyään kivuista ja hengenahdistuksesta kuukausia. Mutta hei elämä jatkuu!!”
Tiedän useamman ihmisen jonka elämä on tuhoutunut lapsen kuoleman myötä. Terapia ja lääkkeet eivät auta ja lisäksi tulee vielä surun aiheuttamia fyysisiä sairauksia.
Niin mutta onko sittenkään sairaus jos sairaudella tässä lähetään liikkeelle. Olisko kuitenkin parempi sana tälle krooninen vaikea ulkopuolisten tekijöiden aiheuttama masennustila. Tosin ei nää nimitykset ketään paranna tai muuta.
Minusta masennus on vamma aivoissa, sillä se ei parane koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Miten lapsensa menettänyt voi muuttaa asennettaan? ”Joo ei sille nyt mitään voi että hän menehtyi kärsittyään kivuista ja hengenahdistuksesta kuukausia. Mutta hei elämä jatkuu!!”
Tiedän useamman ihmisen jonka elämä on tuhoutunut lapsen kuoleman myötä. Terapia ja lääkkeet eivät auta ja lisäksi tulee vielä surun aiheuttamia fyysisiä sairauksia.
Minusta kirjoittaja nimenomaan painotti sitä, että useissa tapauksissa masennus on normaali ja terve reaktio ikävään elämäntilanteeseen. Esimerkiksi lapsen menettäminen on juuri tällainen. Mielestäni hän kyseenalaisti ennemminkin sen, että masennus tupataan aina automaattisesti määrittelemään sairaudeksi, jota on hoidettava lääkkeillä. Näin medikalisoidaan ja patologisoidaan ihmisten luonnollinen reagointi elämän eri pulmatilanteisiin. Minusta aika epäeettistä, että esim. surutyötä läpi käyvä ihminen leimataan sairaaksi, kun tietää, miten vahva stigma mt-diagnooseilla edelleen on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten lapsensa menettänyt voi muuttaa asennettaan? ”Joo ei sille nyt mitään voi että hän menehtyi kärsittyään kivuista ja hengenahdistuksesta kuukausia. Mutta hei elämä jatkuu!!”
Tiedän useamman ihmisen jonka elämä on tuhoutunut lapsen kuoleman myötä. Terapia ja lääkkeet eivät auta ja lisäksi tulee vielä surun aiheuttamia fyysisiä sairauksia.
Niin mutta onko sittenkään sairaus jos sairaudella tässä lähetään liikkeelle. Olisko kuitenkin parempi sana tälle krooninen vaikea ulkopuolisten tekijöiden aiheuttama masennustila. Tosin ei nää nimitykset ketään paranna tai muuta.
Nimenomaan ulkopuolisten tekijöiden aiheuttama sairaus. Traumat tuhoavat aivoja ja tämä on yhteydessä myös fyysisiin sairauksiin: surullisen ja stressaantuneen ihmisen immuunijärjestelmä ei välttämättä toimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites sitten pibolaarisuus? Sehän on maanis depressiivisyys. Paraneko tästäkin ilman lääkkeitä? Lähteekö mania pois terapialla? :D
Ketjussa kai keskusteltiin lähinnä masennuksesta eikä muista mielenterveysongelmista. Itse kyllä olen valmis uskomaan että myös bipoon ja joihinkin vakavempiin mt-ongelmiin on myös lääkkettöimiä vaihtoehtoja mutta se vaatii luonteen lujuutta sekä suht turvallista ja tasaista ympäristöä. Valmiutta ymmärtää itseään ja oireitaan.
Sulla on siis omaa henkilökohtaista kokemusta tästä ja omaat pibolaarisuuden. Voit siis syvällä kokemuksen rintaäänellä väittää näin?
Ei voi yleistää ja tämän kirjoittajakaan ei sitä voi tehdä. Hyvä jos parani ja kaikki on hyvin.