Miksi vauvoista kerrotaan mitat?
Taas työpaikan ilmoitustaulu täynnä ”Sirpalle poika 5435g 69cm” -lappuja. Miksi ihmeessä niitä mittoja näihin aina tungetaan? Kiinnostavatko ne oikeasti jotakuta? Tommosen jötkäleen sitten työnsit vaginasta - pitäisikö ilmoittaa sen päänkin leveys sitten samantien että voisi kunnolla ihmetellä?
Kommentit (7)
Pitäähän sitä high score-listaa kerätä
Kertoo paljon vauvan terveydestä eikä ne muuten paljon eroa vastasyntyneenä. Tyttö tai poika, syö ja nukkuu. Tarkempia terveystietoja ei viitsi oikein kertoa, mutta tuon verran, että tulee joku mielikuva uudesta ihmisestä. "Sirpa sai vauvan." Sirpa olisi pääosassa yksin. "Millaisen vauvan?" "Kukaan ei tiedä"
Tuosta voi ainakin päätellä, että oli muutama kuukauden yliaikainen raskaus, Sirpa raukka. :/
Kukaan ei tiedä, eikä ketään kiinnosta. Paitsi niitä työpaikan kalkkunoita joille kaiken maailman muistamishössötys on tapa tuntea itsensä edes jotenkin tärkeäksi maailmassa.
Mua kiinnostaa, että kuka on saanut puskettua 2,5 kg ja kuka 4,4kg. Kun nähdään, voidaan jutella synnytyskokemuksista. Monesti on jotain dramaattista, esim napanuora kaulan ympärillä, kiireellinen sektio, synnytysmaratooni tai nopea toimitus.
kylläristynyt kirjoitti:
Kukaan ei tiedä, eikä ketään kiinnosta. Paitsi niitä työpaikan kalkkunoita joille kaiken maailman muistamishössötys on tapa tuntea itsensä edes jotenkin tärkeäksi maailmassa.
Otetaas pala palalta.
Kukaan ei tiedä. No, esim. minä tiedän. Ihan helppoa, jos on tottunut käyttämään sitä luisen suojakuoren sisällä olevaa harmaata massaa. Siksi, että vastasyntyneestä vauvasta ei oikein ole muuta kerrottavaa. Vastasyntynyt vauva on ollut vasta vähän aikaa tässä maailmassa, joten hänen ominaisuuksistaan, tavoistaan ja tekemisistään ei ole vielä tietoa, koska niitä ei ole. Mittojen kertominen tekee asian hieman konkreettisemmaksi.
eikä ketään kiinnosta.
Eikö ketään kiinnosta? Todellako? No, ei varmasti kiinnosta, jos ympärillä olevat ihmiset, joiden kanssa ollaan tekemisissä paljonkin, eivät kiinnosta. Joka paikassa toitotetaan, miten toiset ihmiset eivät kiinnosta, mutta kuitenkin joka paikassa myös valitetaan, että ollaan niin yksin. Voisivatkohan nämä asiat olla yhteydessä toisiinsa? Ihmissuhteita syntyy, kun tutustutaan toisiin, ja ihmissuhteisiin kuuluu myös myötäeläminen. Siihen kuuluu mm. se, että kun kuullaan työkaverin vauvan olevan 50 cm pitkä ja 3800 g painava, ei nähdä vain numeroita, vaan nähdään se iloinen tapahtuma työkaverin ja hänen perheensä elämässä.
Paitsi niitä työpaikan kalkkunoita joille kaiken maailman muistamishössötys on tapa tuntea itsensä edes jotenkin tärkeäksi maailmassa.
Kirjoitin edellisessä kappaleessä myötäelämisestä, enkä viitsi sitä enää toistaa. Ne ihmiset, jotka käyvät töissä, viettävät usein aika merkittävän osan ajastaan työkavereiden kanssa. Siinä tulee tutuksi, ja monesti työkavereiden kanssa jaetaan niin iloja kuin surujakin. Toki työkavereita voi kutsua myös kalkkunoiksi ja heidän tekemisilleen voi irvistellä. En kuitenkaan usko, että se on paras tapa viihtyä siellä työpaikalla, jossa vietetään merkittävä osa elämästä, mutta jokainen toki toimii parhaakseen katsomalla tavalla.
Annan loppuun suosituksen: kannattaa tarkastella asioita jostain muustakin näkövinkkelistä kuin oman napanöyhdän läpi tuijotellen. Sille, miksi asiat tehdään niin kuin tehdään, on usein olemassa joku syy. Se syy on huomattavasti helpompi ymmärtää, kun ei ajattele pelkästään sitä, miten joku asia nyt ahdistaa minua, kun se ei liity suoraan minuun. Vaikka itse ei olisi perheellinen, voi silti yrittää tarkastella sitäkin asiaa jostain muusta näkökulmasta kuin omastaan.
Ei niistä ole muutakaan kerrottavaa.