Mikä on mielestäsi surkeaa vanhemmuutta, mutta ei kuitenkaan lasun arvoista?
Mikä on sellaista vanhemmuutta, jota todistaessa tekee mieli sanoa vaikka ja mitä mutta ei ehkä kehtaa? Tai mistä mietit, että onneksi olen tajunnut toimia toisin?
Mietin tätä, kun lähipiirissä on muutamia sellaisia, joilla on asenneongelmia koulutusta kohtaan, tai sellainen hälläväliä - olo kaikkeen kehittävään, kuten lasten harrastamiseen. "Ei meidän lapset harrasta mitään, kun ei munkaan tarvinnut lapsena". Tai "ei meidän suvussa ole maistereita eikä näillä geeneillä tulekaan".
Minusta se on kurjaa. Lapsi ansaitsee saada elämästä ja maailmasta tunteen, että asiat on mahdollisia. Että maailma on avoin. Moni torppaa lapsensa haaveet eikä edes ymmärrä tekevänsä niin.
Kommentit (54)
Kaverin lapsi elelee roiskeläpillä ja lihapiirakoilla.
Se että päästetään lapset ylipainoisiksi. Olkoon kuinka bodypositiivistä itse, mutta huolehtia nyt edes sille lapselle terveellisen ruoan ja liikuntaa.
Ettei lapsen anneta kasvaa. Kaverini ei saanut vaihtaa ikuisen vanhoja heppatapettejaan tai katsoa K16-elokuvia 16-vuotiaana, koska nuorempikaan pikkusisko ei saanut.
Kaikkihan sitä on. Varsinkin kälyillä, siskoilla ja tuttavilla. Tänne vaan haukkumaan!
Vierailija kirjoitti:
Kaikkihan sitä on. Varsinkin kälyillä, siskoilla ja tuttavilla. Tänne vaan haukkumaan!
Sinun mielestä lasten ylipaino, harrastusmahdollisuuksien torppaaminen tai unelmien lyttääminen (lapsi haaveilee lääkärin ammatista ja vanhempi palauttaa maan pinnalle kertomalla, ettei kenestäkään meidän suvussa kyllä lääkäriä tule) on ihan normaalia, hyvää vanhemmuutta?
Kyllä niitä virheitä tekee kaikki meistä. Mutta kyllä niistä täytyy voida myös puhua.
Vierailija kirjoitti:
Kaverin lapsi elelee roiskeläpillä ja lihapiirakoilla.
Meillä elää lähes pelkällä makaronilla ja pitsalla. Eikä erikoislääkäri ollut edes huolissaan.
"Mietin tätä, kun lähipiirissä on muutamia sellaisia, joilla on asenneongelmia koulutusta kohtaan, tai sellainen hälläväliä - olo kaikkeen kehittävään, kuten lasten harrastamiseen. "Ei meidän lapset harrasta mitään, kun ei munkaan tarvinnut lapsena". "
Nostaisin esille tästä myös toisen ääripään. Lapsilla kasapäin harrastuksia, joissa on PAKKO olla hyvä. Kaikki vapaa-aika kuluu harrastusten parissa. "Joko menet tai itket ja menet"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkihan sitä on. Varsinkin kälyillä, siskoilla ja tuttavilla. Tänne vaan haukkumaan!
Sinun mielestä lasten ylipaino, harrastusmahdollisuuksien torppaaminen tai unelmien lyttääminen (lapsi haaveilee lääkärin ammatista ja vanhempi palauttaa maan pinnalle kertomalla, ettei kenestäkään meidän suvussa kyllä lääkäriä tule) on ihan normaalia, hyvää vanhemmuutta?
Kyllä niitä virheitä tekee kaikki meistä. Mutta kyllä niistä täytyy voida myös puhua.
Mikset sitten aloita keskustelua omista virheistäsi? Olisi paljon hedelmällisempää.
Vierailija kirjoitti:
"Mietin tätä, kun lähipiirissä on muutamia sellaisia, joilla on asenneongelmia koulutusta kohtaan, tai sellainen hälläväliä - olo kaikkeen kehittävään, kuten lasten harrastamiseen. "Ei meidän lapset harrasta mitään, kun ei munkaan tarvinnut lapsena". "
Nostaisin esille tästä myös toisen ääripään. Lapsilla kasapäin harrastuksia, joissa on PAKKO olla hyvä. Kaikki vapaa-aika kuluu harrastusten parissa. "Joko menet tai itket ja menet"
Tämäkin on kyllä kamalaa.
Ja joskus sitä miettii, että kun perheessä on kolme poikaa ja kaikkia viedään jääkiekkoharrastukseen kolmevuotiaasta lähtien, että kumman unelmaa siinä oikeasti toteutetaan, isän vai pojan? Mitä, jos se lapsia haluaa harrastaa jotain muuta?
Ihmiset ovat erilaisia. Vaikka sinun mielestäni olisi hyvä patistella jotain keskimääräistä tyyppiä lääkäriksi, hänen omat vanhempansa saattavat tajuta sen ajanhukaksi. Ei arkijärjen käyttö vielä tee huonoa vanhempaa.
Minut on haukuttu huonosta vanhemmuudesta. Että teen liikaa töitä, että en tee töitä, että teen vääränlaisia töitä, että en ole kunnianhimoinen, että olen liian kunnianhimoinen.
Lapseni ovat olleet liian laihoja, paitsi että toista on haukuttu sekä lihavaksi että laihaksi saman päivän aikana.
Teveydenhuollon laiminlyön, mutta olen myös ylihuolehtiva äiti. Myös liian hössöttävä ja liian välinpitämätön.
Lapsia suojelen liikaa, paitsi että olen liian huoleton jne.
Kouluun ei saisi panostaa, mutta pitäisi vaatia. Kuri on ollut liian höllää ja liian tiukkaa.
Vilkkaan lapseni vilkakuden olen aiheuttanut väärällä kasvatuksella ja rauhallinen lapsenikin on viallinnen kun on väärin kasvatettu.
Aina menee pieleen!
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat erilaisia. Vaikka sinun mielestäni olisi hyvä patistella jotain keskimääräistä tyyppiä lääkäriksi, hänen omat vanhempansa saattavat tajuta sen ajanhukaksi. Ei arkijärjen käyttö vielä tee huonoa vanhempaa.
Ai jos joku alakouluikäinen lapsi haaveilee lääkärinammatista, sinusta on parempi laittaa lapsi oikeille raitelleen? Tuskin edes tiedät, mitä kannustaminen on. Jos lapsesi ei ole luokan paras, ei hänen psyykkeelleen kyllä hyvää tee, että sinä ilmoitat että haaveile jostain muusta.
(Eikä ne lääkärit mitään yli-ihmisiä ole kukaan, ja keskiverto-oppilas ei tarkoita keskivertolasta, jolla ei saisi tai kannattaisi olla unelmia).
-Koululaiset tai sitä nuoremmat lapset, jotka joutuvat pärjäämään pelkällä päiväkodin tai koulun lämpimällä ruoalla, muu ruoka on esim. nuudeleita tai valmispitsaa
-Perheet, joissa aikuiset/aikuinen ei jaksa lähteä lastensa kanssa ulos tai tekemään mitään, vaan antavat lastensa pelata tai katsoa televisota kaiken vapaa-ajan
-Perheet, joissa lapsia ei komenneta säännöllisesti suihkuun tai hammaspesulle
-Perheet, joissa lapset ovat olemassa, mutta eivät aidosti ole kenellekään tärkeitä, vaan lähinnä aikuisten oman elämän tiellä
-Perheet, joissa vanhemmat puhuvat vähemmistöistä halveksuvasti anten huonon esikuvan
-Perheet, joilla vika on aina muiden lapsissa, ei koskaan omissa
-
tässä muutamia esimerkkejä...
Mikä teitä alapeukuttajia vaivaa?
No esimerkiksi sellainen, että kolmosluokkalaisesta lapsesta sanotaan, että ei mulla ole hajuakaan mitä sillä on ollut läksynä koko vuoden aikana. Lapsella lisäksi vaikeuksia koulussa ja henkisiä ongelmia. Ymmärrän, että kiirettä pitää vanhemmilla, mutta minkä kuvan tää antaa lapselle koulunkäynnin tärkeydestä, tai hänen tärkeydestään? Ei ihme että pitää oireilla, jos muilla keinoin ei huomiota saa. Vanhemmuus nyt vaan on, tässä ja nyt. Sitä ei voi siirtää 10 vuoden päähän kun on vähemmän työkiireitä.
Harrastuksiin ei kaikilla ole edes varaa, joten niitä vähän typerä tähän vetää.
Opettajana kohtana näitä lapsia joiden kotona laiminlyödään koulutusta juuri sen verran että lasua ei voi tehdä, mutta lasta säälin. Pyydetään vapaata / sallitaan lapsen olla ”sairaana” pienen yskäisyn jälkeen, läksyt tehdään vasemmalla kädellä ja asenne koulua kohtaan on että 90 % muista jutuista on tärkeämpää kuin se.
Curling-vanhammuus. Jotenkin tuskastuttavaa katsoa, kun lapset sitten vievät vanhempiaan kuin pässiä narusta. Yksi tuttava pariskuntakin ihmettelee, kun ei vieraillaan niin harvoin. Ei vain pysty katselemaan sitä touhua.
Vierailija kirjoitti:
Nostaisin esille tästä myös toisen ääripään. Lapsilla kasapäin harrastuksia, joissa on PAKKO olla hyvä. Kaikki vapaa-aika kuluu harrastusten parissa. "Joko menet tai itket ja menet"
Totta. Harrastuksia saa toki olla useampi, mutta lapsen pitää olla innostunut asiasta. Ja välillä tuntuu, että vanhemmilla on suurempi tarve menestykseen, kun harrastavalla lapsella itse.
Jo heti alkuun kaksi surkeaa vanhempaa alapeukuttanut.