Lue keskustelun säännöt.
Miten oppia luottamaan?
30.10.2024 |
Kaipaisin selventäviä ajatuksia tilanteeseeni. Minulla on ihana mies ja olemme olleet yhdessä 8 vuotta. Suhteemme on hyvä ja ensimmäistä kertaa elämässäni minulla olisi kaikki mahdollisuudet olla onnellinen suhteessa. Jos vain antaisin itseni olla. Ongelmani on, että en osaa luottaa mieheen yhtään. En saa turvallista, helppoa tunnetta suhteesta vaan jollain lailla tunnen sen koko ajan olevan vaakalaudalla.
Tähän ei ole mitään konkreettista syytä. Mies on käyttäytynyt alusta asti turvallisesti ja rakastavasti. Tosin ihan alkuun oli kausi, jolloin hän epäröi suhteeseen lähtemistä koska oli kokenut raskaan avioeron noin vuosi aikaisemmin. Voi olla, että tämän ajan epävarmuus jäi jotenkin mieleeni kytemään. Olin itse silloin tosi ihastunut ja hoin itselleni etten saa odottaa mitään etten pety. Tuo on ehkä jotenkin jäänyt päälle vaikka mies oli se joka sitten ehdotti oma-aloitteisesti seurustelua ja halusi myös muuttaa yhteen.
Olen aiemmissakin suhteissa ollut epäileväinen ja mustasukkainen. Nytkin olen ollut ja etsinyt kuumeisesti vinkkiä jostain epäilyttävästä - en edes tiedä mistä. Mitään en ole löytänyt vaikka olen aika mestari penkomaan tietoa mitä muut haluaisivat salata... En vaan löydä miehestä mitään mikä osoittaisi ettei hän olisi luottamuksen arvoinen.
Eniten riipii ne ajatukset, kun usein sanotaan että intuitio kertoo jos jokin on vialla. En tiedä uskonko tähän. Miten erottaa intuitio omista peloista ja traumoista? Minulla on vahva hylkäämisen trauma lapsuudesta jota en oikein ole saanut käsiteltyä vaikka olen käynyt terapiassakin nuorempana.
Tuntuisi muutenkin käsittämättömältä että intuitio varoittelisi 8 vuotta ja mitään ei ilmene, epäilys vaan kalvaa?
Mies sanoo rakastavansa ja myös käyttäytyy niin. Eksäni lietsoi epävarmuutta ihannoimalla eksiään ja muita naisia. Hän murensi itsetuntoani arvostelemalla ulkonäköäni yms. Nykyinen ei koskaan tee mitään sellaista. Hän ottaa minut huomioon kaikessa ja tekee puolestani mitä tahansa. Silti koko ajan epäilen ettei hän rakasta. Koen olevani hänelle yhdentekevä, vaikka yhtään mikään ei viittaa siihen. Odotan koko ajan että hän ilmoittaa että tämä on nyt ohi, hän haluaakin jotain muuta tai tämä ei ole hänelle tarpeeksi. En siis niinkään pelkää että hän pettäisi. Hän ei ole sen luonteinen, sen jopa itsekin ymmärrän. Eniten painaa tosiaan se, että en vain tunne itseäni rakastetuksi vaikka mies tekisi mitä.
Mistä nämä ajatukset tulevat ja miten ne saa loppumaan? Jonkin verran olen puhunut näistä miehelle, mutta paljoa en viitsi koska hän kokee epäonnistuneensa välittämään minulle kokemusta rakkaudestaan. Hän ei tiedä mitä tehdä ja masentuu näistä puheista. Minäkään en osaa sanoa mitä hän voisi tehdä asialle, joten puhuminen tuntuu turhalta ja jopa vahingolliselta. Mies on hyvin kiltti, herkästi tunteva ja tunnollinen, ja ottaa tämän aiheen hirveän raskaasti jos siitä puhun. Elän tätä siis pelkästään omassa päässäni, ja ehkä siksikin avaudun tänne.
Miten tästä edetä kohti normaalia, turvallista ja vakaata suhdetta?
Kommentit (15)
Jatkan vielä. Nämä tunteet ja ajatukset varjostavat suhdetta kun en voi heittäytyä nauttimaan siitä täysillä vieläkään. Kaipaan sitä että voisin olla vapautunut miehen seurassa, kun kokemus suhteen perustasta olisi vahva. Nyt jarruttelen ja olen huolissani koko ajan. Outo juttu on myös se, että ajatuksissani olen itse valmis jättämään miehen pienimmästäkin, jos vain löytäisin syytä. Se tuntuu ristiriitaiselta, koska jättäminen on se mitä itse pelkään. Koen vain hirveän voimakkaasti ajatuksenkin siitä että löytäisin hänestä jotain epäilyttävää tai hän tekisi pienenkin virheen. Ero tuntuu siinä ainoalta mahdollisuudelta.
Tarkkailen hänen käytöstään ja puheitaan aivan valtavasti. Tulkitsen pahimman kautta ja analysoin mielessäni. Miehelle en kerro tulkintojani vaan ruodin niitä itsekseni. Kerään täysin typeristä asioista mukamas dataa miehen epäluotettavuudesta. Nuo asiat ovat tosiaan aivan naurettavia, mutta muutakaan ei ole saatavilla niin niitä sitten pyörittelen ja paisuttelen niin että minulla on paha olo. Se on tosi väsyttävää. Pelkään että vielä itse jätän hänet jonkun itse suurentelemani pikkuasian takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Välttelevä kiintymyssuhde? Kuulostaa siltä. Terapia?
Pitää oppia erottamaan pelot ja todellisuus ja olla kuuntelematta sitä egon ääntä, joka yrittää pitää sinut turvassa näillä epäilyillä, epäluottamuksella ja hylätyksi tulemisen aistimisella.
Hyvä, ettet pura näitä kuitenkaan mieheen etkä varmaan siis sekoile tyyliin miehen puhelinta läpikäymällä yms toksisella käytöksellä. Mutta yleensä välttelevät antavat kumppaneilleen vähemmän kuin kumppaninsa heille
Kiitos viestistäsi. Olen jonkin verran tutustunut kiintymyssuhdemalleihin ja tulkinnut että olen itse ristiriitaisesti kiintynyt. Olisin valmis terapiaan mutta erilaisten terapiamuotojen ja terapeuttien ja käytäntöjen selvittäminen on ollut ylittämätön suo. Välillä olen siihen paneutunut mutta en ole ymmärtänyt miten edetä asiassa ja mikä minulle toimisi.
Siitä pidän kiinni, että en anna tämän riistäytyä vaikuttamaan käytökseeni. En tutki miehen puhelinta tai tavaroita enkä yritä rajoittaa hänen menojaan mitenkään. En sekoile tai näytä tähän liittyviä tunteita. Silloin kun on tosi paha olo, saatan käydä läpi hänen someaan, onko uusia ystäviä tai kenen kuviin on antanut tykkäyksiä. Etsin jotain, mutta koskaan löydä mitään epäilyttävää ja siitä tulee vain entistä pahempi olo kun tajuan miten sekaisin minä olen ja miten normaali ja hyvä hän on.
Mutta vaikka suoranaisesti en anna tämän vaikuttaa käytökseeni, niin kyllähän se pinnan alla vaikuttaa kun en osaa olla vapautunut ja luottavainen. Suhteemme olisi varmasti aika erilainen jos osaisin.
Et sä voi hallita ketään. Ei mistään asiasta saa ikinä täyttä varmuutta. Se on varmaa että jokainen kuolee, muusta ei ole mitään täyttä varmuutta.
Kommentoin tuohon intuitioon. Mielestäni ihmiset puhuvat tuosta liikaa ja tekevät sen perusteella aika irrationaalisia päätöksiä. Useimmiten kyseessä on kuitenkin omat pelot ja huonot kokemukset mitä sitten pidetään intuitiona ja totellaan sitä tunnetta kun joku on jossain sanonut että epäilykset on aina merkki jostain jne blaa blaa. Ei ne ole läheskään aina merkkejä toisen sisäisestä tilasta. Ne on merkkejä omasta sisäisestä tilasta.
Et siis osaa rentoutua suhteeseen. Minusta se ei ole osaamattomuutta eikä kerro jostain syvästä viallisuudesta sinussa, vaan sinua estää rentoutumasta uskomus, että sellainen olisi vaarallista. Se usko on väärä, koska päinvastainen on totta. Jos et rentoudu suhteessa, se on vaarallista, vaikka suhde pysyisikin. Voi olla, että ihmiset sairastuvat stressistä, kun toinen on koko ajan kireä ja toinen yrittää miellyttää.
Harjoittele täydellisen rakkauden vastaanottamista mielikuvaharjoituksina. Voi tulla itku ja hammastenkiristys, joten tee se ensin yksinollessa. Sitten alat opetella optimistiksi. Siivoat tunkkaiseksi käyneitä ajatusmallejasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa, ettet usko olevasi rakkauden arvoinen. Koet kaikkien todisteiden vastaisesti olevasi miehellesi yhdentekevä, koska jos olisit hän, pitäisit itseäsi yhdentekevänä. Hän selvästikään ei pidä.
Tuollainen on varmasti tosi raskasta. Itse olen nuorena kärsinyt mustasukkaisuudesta, ja kuulostaa tutulta tuo, että haluaisi erota pienimmästäkin syystä. Eroa tavallaan etsii ja kaipaa, koska sitten saisi olla rauhassa. Mulla mustasukkaisuuteen on auttanut ikä.
Näillä intuitiopuheilla on kyllä tehty paljon hallaa ihmisille. Täälläkin tosi usein näkee tuota mielipidettä, että jos on pienikin tunne että kaikki ei ole kohdillaan niin pitää jättää puoliso samantien, koska intuitio on aina oikeassa.
Tuollainen voisi päteä ihmiseen, joka on itse täysin tasapainoinen, itsetunto kunnossa ja kaikki kohdallaan. Kaikilla muilla vanhat kokemukset, traumat ja muut ovat kuitenkin se, mikä yleensä aiheuttaa nuo irrationaaliset pelot. Jos itse olisin luottanut "intuitioon" niin minulla ei olisi ollut yhtään ystävää eikä kumppania, koska itsetuntoni on huono ja minulla on aina se pelko että muut eivät pidä minusta. Järjellä kuitenkin tiedän ettei se ole totta, ja ystävyys- ja seurustelusuhteeni ovat olleet aina pitkiä. Sinunkin tapauksessasi olisi kyllä jo tullut esiin, jos miehessäsi olisi jotain mistä intuitio varoittelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipas tosi paljon samoja ajatuksia kuin itselläni. Minä olen aina ollut jopa sairaanloisen mustasukkainen, tosin laillasi pidän sen kurissa, en draamaile enkä sekoile. Erityisesti silmiin pisti kertomuksessasi tuo, että olet valmis eroamaan pienimmästäkin. Mulla ihan sama, ja nimenomaan nykyisessä suhteessa. Aiemmissa suhteissa olin mustasukkaisuudesta huolimatta valmis antamaan anteeksi vaikka mitä. Nykyisessä suhteessa olen enemmän rakastunut kuin koskaan - mutta täysin ehdoton. Kun kuvittelenkin pelkojani, esim. että mies ihastuisi toiseen tai kävisi ilmi että hänen naismakunsa onkin ihan erilainen kuin minä, ajatus ahdistaa niin paljon että en haluaisi siinä tilanteessa enää koskaan nähdä miestä. Vaikka häntä rakastan koko sydämestäni. Mistä ihmeestä tämä johtuu?
Vierailija kirjoitti:
Olipas tosi paljon samoja ajatuksia kuin itselläni. Minä olen aina ollut jopa sairaanloisen mustasukkainen, tosin laillasi pidän sen kurissa, en draamaile enkä sekoile. Erityisesti silmiin pisti kertomuksessasi tuo, että olet valmis eroamaan pienimmästäkin. Mulla ihan sama, ja nimenomaan nykyisessä suhteessa. Aiemmissa suhteissa olin mustasukkaisuudesta huolimatta valmis antamaan anteeksi vaikka mitä. Nykyisessä suhteessa olen enemmän rakastunut kuin koskaan - mutta täysin ehdoton. Kun kuvittelenkin pelkojani, esim. että mies ihastuisi toiseen tai kävisi ilmi että hänen naismakunsa onkin ihan erilainen kuin minä, ajatus ahdistaa niin paljon että en haluaisi siinä tilanteessa enää koskaan nähdä miestä. Vaikka häntä rakastan koko sydämestäni. Mistä ihmeestä tämä johtuu?
En tiedä. Olen miettinyt, että johtuuko tuosta rakkauden määrästä. En rakastanut eksiäni yhtä paljon, ja ehkä siksi heidän tekemisensä tai niiden ajattelu ei tuottanut niin voimakkaita tuntemuksia. Kuitenkin tunnen että kyse ei ole ihan tästä, vaan jostain muusta.
Kiva kuulla vertaiskokemuksia, tsemppiä sinulle.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On raskasta olla suhteessa naisen kanssa joka ei luota. Se loukkaa, koska tuntuu ettei hän tunne millainen oikeasti olen. Ei ole ollut oikeaa syytä olla jatkuvan epäluuloinen, mutta naisen aikaisemmat kokemukset ovat vaikuttaneet niin haitallisesti, että ero on tullut : (
m
Vierailija kirjoitti:
On raskasta olla suhteessa naisen kanssa joka ei luota. Se loukkaa, koska tuntuu ettei hän tunne millainen oikeasti olen. Ei ole ollut oikeaa syytä olla jatkuvan epäluuloinen, mutta naisen aikaisemmat kokemukset ovat vaikuttaneet niin haitallisesti, että ero on tullut : (
m
Tämä on juuri se syy, miksi en juuri puhu luottamuksen puutteesta miehen kanssa. Puhuminen helpottaa omaa oloani, mutta pahentaa hänen oloaan. Pohjimmiltani myös tunnen ettei kyse ole hänestä eikä hän voi epäluottamustani parantaa koska se on lähtöisin minusta.
Toisaalta, kun olen puhunut, mieheni on kokenut sen välillä loukkaavana juuri mainitsemastasi syystä. Minusta se on vähän outoa. Ei kukaan voi toista tuntea läpikotaisin. Emme me tiedä millaisia salaisuuksia kukakin sisällään kantaa. Minulle on ok, ettei mieheni koe tietävänsä kaikkea minusta. Hänkin on joskus mustasukkainen ja koska tiedän miten raastavaa se on, koen myötätuntoa häntä kohtaan ja yritän tehdä hänen olonsa mahdollisimman turvalliseksi. En osaa kokea sitä loukkaavaksi.
Sitten varmaan tulisi ero oikeasti meilläkin, jos luottamuksen puute ja mustasukkaisuus alkaisi vaikuttaa käytökseen ja olisi toisen rajoittamista, seuraamista, tenttaamista tms.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipas tosi paljon samoja ajatuksia kuin itselläni. Minä olen aina ollut jopa sairaanloisen mustasukkainen, tosin laillasi pidän sen kurissa, en draamaile enkä sekoile. Erityisesti silmiin pisti kertomuksessasi tuo, että olet valmis eroamaan pienimmästäkin. Mulla ihan sama, ja nimenomaan nykyisessä suhteessa. Aiemmissa suhteissa olin mustasukkaisuudesta huolimatta valmis antamaan anteeksi vaikka mitä. Nykyisessä suhteessa olen enemmän rakastunut kuin koskaan - mutta täysin ehdoton. Kun kuvittelenkin pelkojani, esim. että mies ihastuisi toiseen tai kävisi ilmi että hänen naismakunsa onkin ihan erilainen kuin minä, ajatus ahdistaa niin paljon että en haluaisi siinä tilanteessa enää koskaan nähdä miestä. Vaikka häntä rakastan koko sydämestäni. Mistä ihmeestä tämä johtuu?
En tiedä. Olen miettinyt, että johtuuko tuosta rakkauden määrästä. En rakastanut eksiäni yhtä paljon, ja ehkä siksi heidän tekemisensä tai niiden ajattelu ei tuottanut niin voimakkaita tuntemuksia. Kuitenkin tunnen että kyse ei ole ihan tästä, vaan jostain muusta.
Kiva kuulla vertaiskokemuksia, tsemppiä sinulle.
Ap
Tätä voi katsoa myös niin että kun rakastaa, olisi valmiimpi yrittämään eron sijasta ratkaista ongelmia ja hyväksyä toisen vajavaisuutta. Eli ei taida ratkaisu löytyä tuosta rakkauden määrästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sinun tarvitse oppia luottamaan. Se olisi silkkaa typeryyttä. Miehillä voi olla vuosikymmeniä kokonaisia perheitä sivussa ilman että puolisolla on aavistustakaan.
Välttelevä kiintymyssuhde? Kuulostaa siltä. Terapia?
Pitää oppia erottamaan pelot ja todellisuus ja olla kuuntelematta sitä egon ääntä, joka yrittää pitää sinut turvassa näillä epäilyillä, epäluottamuksella ja hylätyksi tulemisen aistimisella.
Hyvä, ettet pura näitä kuitenkaan mieheen etkä varmaan siis sekoile tyyliin miehen puhelinta läpikäymällä yms toksisella käytöksellä. Mutta yleensä välttelevät antavat kumppaneilleen vähemmän kuin kumppaninsa heille