En yksinkertaisesti osaa puhua ihmisille

Kuunteleminen ja uteliaisuus. Siinä se.

Sä oot väärässä tehtävässä.

Vierailija kirjoitti:

Sä oot väärässä tehtävässä.

??

Joo multakin puuttuu tuo sosiaalinen äly. Pitäisi vaan muistaa ja jaksaa kysellä ja löpistä kaikenlaista turhaa ihmisten kanssa, vaikkei oikeasti itseä kiinnostaisikaan. Helposti vaan käy niin, että joku kysyy minulta esim. "mitäs teit viikonloppuna" johon vastaan vaan sen "eeipä erikoisempia", enkä sitten älyä kysyä samaa toiselta mitä useimmiten varmasti odottavat. Sitten hetken hiljaisuuden jälkeen saattavat omatoimisesti alkaa selostamaan omasta viikonlopustaan. Niin kai se useimmiten kuitenkin taitaa olla, että sitä omaa asiaa pitää ihmisten tuoda esille tuollaisen muka toisen asioista kiinnostumisen kautta.

Minullakin on aivan sama ongelma. Olen vain yrittänyt hyväksyä sen ja pysynyt hiljaa.

Mun ongelmani on taas päinvastainen, puhun liikaa ja liian vieraille ihmisille. Pelästyvät ja karttavat silminnähtävästi. Olen kuin italialainen suomalaisessa kehossa vankina. Työpaikoilla on tullut vaikeuksia liikapuheliaisuudesta, naiset varsinkin eivät kestä supliikkinaista. Miehet sen sijaan tykkää juttuseurasta. Yritän aina ihmisten ilmoilla ikäänkuin säädellä sitä miten paljon puhun. Ehkä opin jokin kaunis päivä olla hiljempaa ja kuunnella enempi. Yleisistä asioista puhuminen vieraammille tai kyseleminen yleensä on heppo tapa saada ihmiset tuntemaan itsensä tarpeellisiksi ja näin voi jutustelu jatkuakin.

Pahinta on olla ambivertti eli jotain ekstron ja intron väliltä. Luulen, että ihmiset haluaa luokitella toiset joko tai. Mutta tietenkin riippuu juurikin seurasta, jos saa juttuseuraa se rullaa itekseen, mutta jos huomaan toisen olevan todella vaivaantunut intro ei sitä sitten viitsi enää jatkaa. Seurustelusuhteessa on aika hankalaa myös olla intron kanssa, menee yksinpuheluksi sekin sitten.

Minä taas vuorostaan puhua liikaa ja sitten yhtäkkiä meen lukkoon ja alan vastailla lyhyesti. Eli me ollaan niin erilaisia kaikki.

Mulla on jokin outo piirre. Monesti jossain esim kurssilla, missä ei esim tunneta toisiaan. Voin olla ekana päivänä ja tokanakin sellainen ryhmän 'kokoaja' tai jotenkin saan vaan ujommatkin ihmiset esiin kuorestaan. Eli annan toisen esimerkin; kerran olin ryhmähaastattelussa, jota jännitin aivan sairaasti ensin. Sitten huomasinkin olevani vahvoilla koska nämä haastattelija antoivat aina vapaan aiheen/kysymyksen mihin sai sitten alkaa vastailemaan. Heti kun huomasin porukan 'jäätyvän' aloin itse sitten vaikka jännitinkin aloittajaksi. Mutta aloittamaani siis takaisin; kurssilla ensin on aktiivinen ja sitten kun muut alkavat 2./3. pvänä kovinkin sosiaalisiksi menen itse taas jotenkin ihan lukkoon. Mitä ihmettä siinä tapahtuu siis ? kohta aloitan taas erään kurssin ja tiedän jo etukäteen sen menevän varmaan noin.

Riippuu tilanteesta.

Vieraampien ihmisten kanssa jutellaan ainakin aluksi usein small talk -tyylisiä juttuja eli yleisluontoisia kuulumisten vaihtamisia puolin ja toisin. Se on mielenkiinnotonta, ainakin minusta ja varmaan useimmista.

Jos hyvin käy, keskustelu siirtyy johonkin aiheeseen, esim. uutistapahtumaan, politiikkaan tai yhteiskunnalliseen kysymykseen. Joissain tilanteissa, esim. joillain kahvikutsuilla, ihmisillä on tapana kyllä vältellä tällaisia aiheita valitettavasti.

Joskus toisen kertomista kuulumisista tulee mieleen jotain kysyttävää. Esim. jos vieraampi ihminen mainitsee vaikka olleensa matkalla, niin siitä voi kysyä jotain. Tällaisissa tilanteissa small talk parhaimmillaan muuttuu kiinnostavaksi keskusteluksi. Jonkun työ tai opiskeluala saattaa olla kiinnostava ja siitä kysyy ja kuulee mielellään.

Se hetki on minusta helpottava, kun joku innostuu kertomaan jostain asiasta ja vastailemaan muiden tarkentaviin kysymyksiin. Eli hetki, jolloin uuvuttava muodollinen sosialisointi päättyy. Onneksi sellaisia puheliaita ja rohkeita ihmisiä on yleensä porukoissa. Itse en ole sellainen.

Ei kukaan osaa, mutta useimmat puhuvat silti.

Kun juttelette jollekulle, niin muistakaa että se toinen on todennäköisesti yhtä tietoinen itsestään kuin te olette ja yhtä vähän arvosteleva keskustelukumppaniaan kohtaan kuin itse olette. 

Minusta tuntuu, että av:lla valtaosa on introvertteja.. Sen huomaa helposti myös kommenttien yläpeukuistakin.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on jokin outo piirre. Monesti jossain esim kurssilla, missä ei esim tunneta toisiaan. Voin olla ekana päivänä ja tokanakin sellainen ryhmän 'kokoaja' tai jotenkin saan vaan ujommatkin ihmiset esiin kuorestaan. Eli annan toisen esimerkin; kerran olin ryhmähaastattelussa, jota jännitin aivan sairaasti ensin. Sitten huomasinkin olevani vahvoilla koska nämä haastattelija antoivat aina vapaan aiheen/kysymyksen mihin sai sitten alkaa vastailemaan. Heti kun huomasin porukan 'jäätyvän' aloin itse sitten vaikka jännitinkin aloittajaksi. Mutta aloittamaani siis takaisin; kurssilla ensin on aktiivinen ja sitten kun muut alkavat 2./3. pvänä kovinkin sosiaalisiksi menen itse taas jotenkin ihan lukkoon. Mitä ihmettä siinä tapahtuu siis ? kohta aloitan taas erään kurssin ja tiedän jo etukäteen sen menevän varmaan noin.

MIksi alapeukku ?

En minäkään, tarkkailen koko ajan itseäni ja mietin sanomisiani liikaa niin ettei se puhuminen tunnu luontevalta.

Haluaisin muutta johonkin erämaamökkiin koko kesäksi, juttuseuraksi vaan oravat ja muut vipeltäjät.....aarggghhhh

Et vain ole läsnä hetkessä. Olet jossain muissa maailmoissa / ajatuksissasi. Jos on läsnä hetkessä, löytää paljon jota observoida ja kommentoida. Esim. kassajonossa voi heittää juttua pitkästä jonosta ja jos sinulla on kärrillinen ostoksia ja takanasi on ihminen jolla on vain yksi banaani niin voit ehdottaa että pääsee sinun edellesi kun on vain tuo ostos.

Esimerkkinä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Et vain ole läsnä hetkessä. Olet jossain muissa maailmoissa / ajatuksissasi. Jos on läsnä hetkessä, löytää paljon jota observoida ja kommentoida. Esim. kassajonossa voi heittää juttua pitkästä jonosta ja jos sinulla on kärrillinen ostoksia ja takanasi on ihminen jolla on vain yksi banaani niin voit ehdottaa että pääsee sinun edellesi kun on vain tuo ostos.

Esimerkkinä vaan.

Mä en ainakaan tykkää, että ostoksia kommentoidaan.

KOmmentoidaan? eihän sitä banaania kommentoida vaan sitä että ollaan huomaavaisia ja samalla luodaan pientä rentoutta siihen jonotustilanteeseen.

Häiritseekö teitä silmiin katsominen, tai mihin yleensä katsotte? Vai onko sillä merkitystä ollenkaan??

Vierailija kirjoitti:

Mulla on jokin outo piirre. Monesti jossain esim kurssilla, missä ei esim tunneta toisiaan. Voin olla ekana päivänä ja tokanakin sellainen ryhmän 'kokoaja' tai jotenkin saan vaan ujommatkin ihmiset esiin kuorestaan. Eli annan toisen esimerkin; kerran olin ryhmähaastattelussa, jota jännitin aivan sairaasti ensin. Sitten huomasinkin olevani vahvoilla koska nämä haastattelija antoivat aina vapaan aiheen/kysymyksen mihin sai sitten alkaa vastailemaan. Heti kun huomasin porukan 'jäätyvän' aloin itse sitten vaikka jännitinkin aloittajaksi. Mutta aloittamaani siis takaisin; kurssilla ensin on aktiivinen ja sitten kun muut alkavat 2./3. pvänä kovinkin sosiaalisiksi menen itse taas jotenkin ihan lukkoon. Mitä ihmettä siinä tapahtuu siis ? kohta aloitan taas erään kurssin ja tiedän jo etukäteen sen menevän varmaan noin.

Mitä ihmettä, mulla on tää ihan sama! Oon miettinyt aina, että miksi olen näin outo, joten kiva että joku muukin. Olen myös tullut siihen tulokseen, että aluksi kun kaikki muut ovat vähän hiljaisia tai ujoja, mulla on mahtava tilaisuus tuoda itseäni helposti esiin. Muiden alkaessa puhua enemmän, minun itseni pitäisi alkaa nähdä enemmän vaivaa enkä jaksa sitä tehdä. En tykkää, että minut keskeytetään enkä tykkää odottaa vuoroani, jos haluaisin sanoa jotain, mutta joku toinen ehtii alkaa puhua ensin. Sitten menen just noin lukkoon. Tiivistettynä kai niin, että tykkään olla esillä, mutta en jaksa nähdä sen eteen vaivaa.