Lue keskustelun säännöt.
Kärsitkö kotihäpeästä?
Peukalo keskellä vasaraa
11.05.2019 |
Hävettääkö joku asia kodissasi, kun teillä käy vieraita?
Itseäni hävettää jo yli kymmenen vuotta kestänyt remontti. Vieraat ehkä ajattelevat, että kuinka saamatonta porukkaa talossa oikein asuu.
Kommentit (15)
En. Pyrin siihen että en häpeä mitään. Aika hyvällä tasolla olen jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kärsin koko lapsuuteni. Nyt aikuisena oon huolehtinut ettei omien lasten tarvitse. On kaunis uusi koti ja peruspuhdasta. Lapsuudenkoti oli asukkaiden määrään nähden liian pieni homeloukku jossa oli tavaraa ihan saatanasti ja keittiö wc yms aina ihan tolkuttoman huonossa siivossa..
Kyllä, en halua kutsua kotiini vieraita. En ole vuosiin jaksanut siivota kunnolla ja samaan aikaan tavaran määrä on lisääntynyt huomattavasti ja myös neliöt, aivan mahdoton yhtälö.
Myöskään talossa ei tehty pintaremonttia silloin kun muutettiin tähän, ja täällä ei ole kuin yksi huone remontoitu sellaiseksi josta minä tykkään, kaikki muut huoneet on rumia, joten ei ole kiva itsenkään täällä olla.
Haluaisin että kotini olisi itseni mielestä nätti ja tarpeeksi siisti että viihtyisin itse ja voisin hyvillä mielin kutsua vieraita, ilman että pitäisi hävetä tai raataa päiväkausia ennen vierailua.
Vanhempieni kotona joo, eli lapsuudenkodissani. Olen aina hävennyt.
Omaa kotiani en häpeä, tänne saa tulla koska vain.
Joo alkaa hävettää. Meillä on ollut vuosia sisustus ihan vaiheessa, vanhat tapetit täynnä naulanreikiä ja mm. ovenkarmit joissa saranat kiinni mutta ovi poistettu jo vuosia sitten.. ja puhe muutoksista mutta mitään ei tapahdu. Ei vaan jaksa kun kaksi päiväkoti-ikäistä, sairastuin vakavasti yli vuodeksi josta kylläkin parannuin jo 3 vuotta sitten, nyt molemmilla vaativa kokopäivätyö..jumissa henkisesti ja fyysisesti. Jotain muutosta tarvis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua jotenkin hävettää asua vuokralla kerrostalossa ja vielä ulkopuolelta rumassa kerrostalossa. Sisällä on siedettävää on laminaatit jne mut jotenkin nolottaa asua 70neliön kolmiossa kun tietää missä linnoissa eräät asuu. Tuntuu jotenkin että suurin osa lapsiperheistä asuu omissa +100 neliön omakotitaloissa.
En häpeä koskaan mitään ja kotinikin on katseenkestävä. Milloin tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa pitää järjestystä yllä ja siivoamisen kanssa on vähän niin ja näin. Olen kyllä masentunut (diagnosoitu) että se varmaan selittää. Eikä mulla kyllä käy vieraitakaan. Häpeä tulee vaan kun huoltomies olisi tulossa. Silloin yritän siivota ja järjestää vähän.
Ei todellakaan häiritse, sillä talo elää tavallaan ja vieraat tulee ajallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jollain tasolla joo on kotihäpeää. Olen ollut minimalisti jo 15 vuotta eli minulla on mahdollisimman vähän tavaraa, siten kotikin on pieni ja pelkistetty. Tykkään, että koti on mahdollisimman helposti siivottavissa, kun ei ole mitään ylimääräistä tavaraa, kuten sisustus- ja koriste-esineitä. Toisaalta en ole mikään esteetikko, joten kotini ei ole mikään tyylikäs hotellihuone-tyyppinen minimalismin tyyssija. Huonekaluni ovat tyyliin halvinta mitä olen Ikeasta saanut ostettua, en halua käyttää tavaraan paljoa rahaa. Toisaalta nuo Ikean huonekalut ovat kestäneet pitkään, joten minulla ei ole aikomustakaan ostaa uutta. Monet kaverit ihmettelee, miten aikuisella ihmisellä on yli 15 vuotta sitten ostettua halpis-Ikeaa eikä vielä mitenkään erityisen tyylikkäänä kombona. KAvereiden ihmettely on mulle ihan ok, mutta se on noloa, jos/kun pitäisi kutsua kylään vähän vieraampia ihmisiä (esim maalla asuvat etäiset sukulaiset, harrastuspiireistä tutut, työkaverit jne).
lapsuudenkoti hävetti köyhä askeettinen ja masentava sekä homeinen vuokraloukko lähiössä.. kaverit tunki toki silloin meille mua tapaamaan ja huoneessani vietettiin DISCOBILEITÄÄÄ!! :D
oma koti on kaukana homeloukosta, nyt on niin nättiä ja viehkoa että ihan itkettää, mutta missä on vieraat??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan se häpeä suojaava tunne, mutta en halua käyttää elämääni piilottelemalla joitain asioita itseltäni tai muilta ihmisiltä. Hyvä kysymys kyllä, onnea.
Lapsuudenkodissa oli kotihäpeää etenkin vanhentuneiden elektroniikka- ja kodinkonelaitteiden osalta. Esim kun aloitin koulun vuonna 1988, meillä oli vielä mustavalko TV. Oli siinä koulukavereilla ihmettelemistä, kun katsottiin pikku kakkosta ilman värejä. Muilla oli siihen aikaan jo commodore 64:t ja videonauhurit, meillä ei puhettakaan semmoisesta.
90-luvun puolessa välissä kavereita huvitti, kun meillä ei ollut edelleenkään videonaururia eikä cd-soitinta tai stereoita, pelkästään 80-luvun alusta ollut 1-pesäinen kasettinauhuri, joka kaiken lisäksi oli jotenkin osin rikki. Koko 90-luvulla lapsuudenkodistani puuttui mm kahvinkeitin, vedenkeitin, mikroaaltouuni, leivänpaahdin. Näitä kaverit ihmetteli, etenkin mikron puuttumista. Autona oli joku 70-luvun 2-ovinen, erittäin epäluotettava datsun, sillekin naureskeltiin.
Sittemmin olen alkanut ymmärtää vanhempiani. Nykyään mullakaan ei ole kahvinkeitintä, vedenkeitintä, mikroa, televisiota, leivänpaahdinta, hienoja musiikkikaiuttimia, kotiteatteriviritelmistä puhumattakaan, ei myöskään autoa. Varaa kyllä olisi noihin kaikkeen ja vieläpä kalliimman hintaluokan laitteisiin, mutta olen kokenut, etten oikeastaan tarvitse juuri mitään ylimääräistä. Vastustan myös turhaa kuluttamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai kotiin tarvitse pätää ihmisiä joiden kanss ei ole "kotiläheinen". Minun koti on vaatimaton, mutta sinne tullut vierailijoukk9 läheisiä
En kutsu vieraita.