Syytettynä käräjille eikä varaa asianajajaan
Ja työssäkäyvänä en saa tietenkään ilmaista oikeusapua tai edes omavastullista. Työttömänä tai siis varattomana saisin kyllä ilmaisen oikeusavun. Vielä kun toinen osapuoli on valehdellut ummet ja lammet tapahtumista (hän on myös syytettynä mutta siinä on toinen uhri) niin olen melko vaikeassa tilanteessa kun lähden yksinään itseäni puolustamaan. Ja toinen on tietysti työtön ja saanut kaiken avun mitä vain tarvitsee. Joo, asia on ihan omaa tyhmyyttä mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Näyränä lähden itekseni tuomiolle mutta ihmettelen vain tätä epätasa-arvoa. Joko pitää olla rutiköyhä tai helvatin rikas että pystyy oikeudessa itseään puolustamaan tai saadakseen itselleen oikeutta.
Mistä johtuu, että sinulla ei ole varaa vaikka käyt töissä? Ota kuitenkin selvää siitä, mikä on todellinen oikeusavun hinta. Toisaalta, jos sinä joka tapauksessa tulet jutun häviämään ja asia olisi täysin selvä vaikka olisi asianajajakin, niin lopputuloksen kannalta se olisi aika yhdentekevää.