Lue keskustelun säännöt.
Olivatko ihmiset ennen onnellisempia?
03.05.2019 |
Esim. 30 vuotta sitten ja siitä taaksepäin vaikka 1900-luvun alkuun?
Kommentit (20)
30 vuotta sitten olin onnellinen vauvastani, mutta kamala stressi oli asuntolainasta ja raha-asioista muutenkin. Ei elämä sen ihmeellisempää ollut kuin nytkään. Mies kävi töissä, tuli kotiin, syötiin, remontoitiin, minä palasin osa-aikaisesti töihin kun lapsi oli 1,5 v, parin vuoden kuluttua iski lama, en päässyt kokopäivätöihin vaikka olisin halunnut ja rahaa olisi tarvittu jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli ainakin "oikea elämä", oikeat ihmissuhteet, ystävät ja kaverit eikä notkumista somessa aamusta iltaan tai etsimässä "täydellistä match:ia".
Veikkaisin että arkinen raataminen pitää ajatukset aika hyvin poissa onnellisuuden tai onnettomuuden pohdiskelusta. Onneen riittää hyvä sato, täysi maha, terveet lapset. Valinnanvaraa ei juuri ole joten ei tule tuskaa siitä onko valinnut oikein, pitäisikö valita toinen tie. Perhe ja yhteisö lähellä, yksinäiset huru-ukot harvassa.
Mietin siis lähinnä 1900-luvun alkua maaseudulta.
Vierailija kirjoitti:
Oli ainakin "oikea elämä", oikeat ihmissuhteet, ystävät ja kaverit eikä notkumista somessa aamusta iltaan tai etsimässä "täydellistä match:ia".
Just.
Mä luulen että ihmiset oli keskimäärin yhtä onnellisia/onnettomia kuin nykyäänkin, mutta aiheet oli erilaisia.
Joskus toivon että olis vielä se aika kun ei ollut nettiä ja kännyköitä ja kaupat oli vähemmän auki... Tavallaan se oli onnellisempaa tai ainakin aidompaa, rauhallisempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oli ainakin "oikea elämä", oikeat ihmissuhteet, ystävät ja kaverit eikä notkumista somessa aamusta iltaan tai etsimässä "täydellistä match:ia".
Mikä sinua estää olemasta oikeiden kaverien kanssa nyt? Entä haluaisitko takaisin kuusipäiväisen kouluviikon ja sen, että koulun jälkeen lasten ja nuortenkin on tehtävä kotitöitä, kun ei ole astianpesukoneita ym? Iltaisin et voi enää olla kavereihin yhteydessä, kun ei katsota hyvällä sitä että soitellaan perheen ainoaan puhelimeen turhan takia. Matkustaminen on älyttömän hankalaa jopa lähikaupunkiin, ulkomaista puhumattakaa. Televisiossa on korkeintaan kaksi kanavaa, molemmat Ylen, eikä ohjelmia voi nauhoittaa...
Ei teillä ole aavistustakaan sditä mitä oli olla nuori 70- luvulla.
Some tuo erittäin paljon ahdistusta nykyisin ihmisten elämään.
Samoin myös televisio ja kaikenlainen mainonta ja mind-control, mitä harrastetaan kaupoissa ja joka paikassa missä myydään/markkinoidaan jotakin.
Suomen valtion tilanne on kuralla. Päättäjät ovat lapioineet valtion (=veronmaksajien yhteistä) omaisuutta tuttavilleen ja sukulaisilleen miljarditolkulla ja ketään ei ole tästä rankaistu.
Perus työssäkäyvä, "keskituloinen", saa rahoilleen vastinetta nyt vs. 30v sitten ... ei juuri mitään!
30-v sitten oli vielä vapaus, nyt joudut maksamaan sadevesistäkin ja aivan kaikesta. Mitään ei jää käteen jotta voisit itse päättää mihin käytät tienaamaasi rahaa.
Olemme orjia. Onnettomia orjia. Siitä kertoo alkoholinkulutuskin.
Kannattaa siis myydä tv, blokata somet ja muuttaa ulkomaille. Niin minäkin tein ja nyt on suunta paranemaan päin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein usko. Onnellisuudesta ei vain puhuttu ennen niin paljon kuin nykyään. Varmaan sitä ettei ollut erityisen tyytyväinen elämän olosuhteisiin pidettiin vain elämään kuuluvana tosiasiana, josta ei tarvinnut erikseen puhua?
Mitä tulee sitten masennukseen ja muihin mt-ongelmiin, niin aiempina sukupolvina ei hakeuduttu hoitoon, koska ei juuri ollut siihen tarkoitettuja paikkoja. Ei ollut koko tätä systeemiä terapioineen. Lisäksi puuttui käsitteistöä, minkä takia mt-ongelmista ei osattu puhua. Kulttuuri oli sellainen, että mt-ongelmat olivat tabu.
Masennusta ja itsetuhoisuutta kokemuksena oli silloin joinain vuosina jopa enemmän ainakin itsem urhatilastojen perusteella arvioituna: vuonna 2015 Suomessa tehtiin vähiten itsem urhia vuosien 1924-2017 välisenä aikana. Eniten itsem urhia tehtiin juuri 30 vuotta sitten eli suuren laman aikaan.
Täällä silloin tällöin hehkutetaan naisten onnellisuutta 1950-luvulla, mutta itsem urhaluvut nimenomaan naisilla nousivat tuolloin selvästi Suomessa. https://findikaattori.fi/fi/10
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Some tuo erittäin paljon ahdistusta nykyisin ihmisten elämään.
Samoin myös televisio ja kaikenlainen mainonta ja mind-control, mitä harrastetaan kaupoissa ja joka paikassa missä myydään/markkinoidaan jotakin.
Suomen valtion tilanne on kuralla. Päättäjät ovat lapioineet valtion (=veronmaksajien yhteistä) omaisuutta tuttavilleen ja sukulaisilleen miljarditolkulla ja ketään ei ole tästä rankaistu.
Perus työssäkäyvä, "keskituloinen", saa rahoilleen vastinetta nyt vs. 30v sitten ... ei juuri mitään!
30-v sitten oli vielä vapaus, nyt joudut maksamaan sadevesistäkin ja aivan kaikesta. Mitään ei jää käteen jotta voisit itse päättää mihin käytät tienaamaasi rahaa.
Olemme orjia. Onnettomia orjia. Siitä kertoo alkoholinkulutuskin.
Kannattaa siis myydä tv, blokata somet ja muuttaa ulkomaille. Niin minäkin tein ja nyt on suunta paranemaan päin!
30 vuotta sitten oli Suomessa alkamassa suurlama. Asuntokupla puhkesi, firmoja kaatui ja ihmisiä jäi työttömiksi ja isoihin velkoihin. Nyt ei ole mitään hätää siihen verrattuna.
Samaten verrattuna useimpiin muihin maihin Suomessa on erittäin hyvä elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Faith kirjoitti:
En oikein usko. Onnellisuudesta ei vain puhuttu ennen niin paljon kuin nykyään. Varmaan sitä ettei ollut erityisen tyytyväinen elämän olosuhteisiin pidettiin vain elämään kuuluvana tosiasiana, josta ei tarvinnut erikseen puhua?
Mitä tulee sitten masennukseen ja muihin mt-ongelmiin, niin aiempina sukupolvina ei hakeuduttu hoitoon, koska ei juuri ollut siihen tarkoitettuja paikkoja. Ei ollut koko tätä systeemiä terapioineen. Lisäksi puuttui käsitteistöä, minkä takia mt-ongelmista ei osattu puhua. Kulttuuri oli sellainen, että mt-ongelmat olivat tabu.
Masennusta ja itsetuhoisuutta kokemuksena oli silloin joinain vuosina jopa enemmän ainakin itsem urhatilastojen perusteella arvioituna: vuonna 2015 Suomessa tehtiin vähiten itsem urhia vuosien 1924-2017 välisenä aikana. Eniten itsem urhia tehtiin juuri 30 vuotta sitten eli suuren laman aikaan.
Täällä silloin tällöin hehkutetaan naisten onnellisuutta 1950-luvulla, mutta itsem urhaluvut nimenomaan naisilla nousivat tuolloin selvästi Suomessa. https://findikaattori.fi/fi/10
Aivan. 50-luvulla Suomi oli köyhä maa. Onnellinen ja helppo elämä oli vain harvojen onnekkaiden etuoikeus.
50- luvulla naiset huuhteli pyykit avannossa.- että ainakin pyykinpesu helpottunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen ihmiset raatoivat itsensä hautaan. Ei siinä ollut aikaa tai voimia tuijotella napaansa.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin että arkinen raataminen pitää ajatukset aika hyvin poissa onnellisuuden tai onnettomuuden pohdiskelusta. Onneen riittää hyvä sato, täysi maha, terveet lapset. Valinnanvaraa ei juuri ole joten ei tule tuskaa siitä onko valinnut oikein, pitäisikö valita toinen tie. Perhe ja yhteisö lähellä, yksinäiset huru-ukot harvassa.
Mietin siis lähinnä 1900-luvun alkua maaseudulta.
Onkohan sulla nyt ihan oikea käsitys asioista? Tuolloin moni kuoli imeväisenä tai pienenä lapsena johonkin tautiin ja naiset kuoli usein synnytykseen. Moni kuoli nälkään katovuosina. Juoppoja ja köyhiä oli kyllä porukoissaan kerätty esim. köyhäintaloon. Rais kaukset ym. nykyään rikokset kuten lasten pahoinpitelyt oli ok. Hyvä sato, täysi maha ja terveet lapset olisi varmaan ollut onni, mutta monellako sitä oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnellisuuteen liittyen pitäisi välillä tulla joku sellainen koettelemus, joka muistuttaisi ihmisiä siitä miten hyvin asiat oikeastaan ovatkaan. Sanotaan, että terveyttä osaa arvostaa vasta kun sen on menettänyt. Niin myös tätä laiskanpulskeaa nykyaikaa. Kuukauden sähkökatko, joku luonnonmullistus, poikkeustila tms. niin alkaisi taas porukka arvostaa sitä "tylsää elämääkin".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli ainakin "oikea elämä", oikeat ihmissuhteet, ystävät ja kaverit eikä notkumista somessa aamusta iltaan tai etsimässä "täydellistä match:ia".
Mikä sinua estää olemasta oikeiden kaverien kanssa nyt? Entä haluaisitko takaisin kuusipäiväisen kouluviikon ja sen, että koulun jälkeen lasten ja nuortenkin on tehtävä kotitöitä, kun ei ole astianpesukoneita ym? Iltaisin et voi enää olla kavereihin yhteydessä, kun ei katsota hyvällä sitä että soitellaan perheen ainoaan puhelimeen turhan takia. Matkustaminen on älyttömän hankalaa jopa lähikaupunkiin, ulkomaista puhumattakaa. Televisiossa on korkeintaan kaksi kanavaa, molemmat Ylen, eikä ohjelmia voi nauhoittaa...
Ei teillä ole aavistustakaan sditä mitä oli olla nuori 70- luvulla.
Kaverit tuijottelee somea.
Ei tuo kuvauksesi nyt kovin pahalta kuulosta.
Vierailija kirjoitti:
Onnellisuuteen liittyen pitäisi välillä tulla joku sellainen koettelemus, joka muistuttaisi ihmisiä siitä miten hyvin asiat oikeastaan ovatkaan. Sanotaan, että terveyttä osaa arvostaa vasta kun sen on menettänyt. Niin myös tätä laiskanpulskeaa nykyaikaa. Kuukauden sähkökatko, joku luonnonmullistus, poikkeustila tms. niin alkaisi taas porukka arvostaa sitä "tylsää elämääkin".
Kyllä mä ainakin arvostin terveyttäni paljon jo ennen kuin menetin sen. Jos muut asiat olikin huonosti tai kurja mieliala, niin ajattelin, että ainakin kroppa toimii.
Sata vuotta sitten nälkä, puute ja sairaudet riehuivat Suomessa. Elämän eväät olivat heikot ja onnenaiheet vähäisiä. Eivät ihmiset useinkaan hymyilleet, jo senkin vuoksi, että pelkäsivät hyvänolontunteen näkyvän ja aiheuttavan kateutta.
Onnelliseksi ajaksi on sanottu esim. 1930-luvun loppupuolta, joka jo enteili sodanjälkeistä nousukautta. Urheiluinnostus oli tarttunut koko kansaan, aiemmin oli pääasia vain hengissä selviäminen. Rahaakin alkoi tulla, autokyytiinkin pääsi ainakin joskus, ensimmäisiä kertoja moni saattoi ostaa kaupasta valmiita vaatteita. Limonadia ja makeisia oli myynnissä. Matkailu (kotimaassa) yleistyi selvästi.
Sota-aika ei tietenkään ollut onnellista.
Sodan jälkeen riemuittiin rauhasta ja hengissä selviämisestä, mahdollisuudesta heittää asepuku pois. Kymmenessä vuodessa maata jälleenrakennettiin, säännöstelyt poistuivat, ja olympialaiset saatiin Suomeen.
1960-1970-luku tarkoitti monelle ankeampaa aikaa: maaltapako, maastamuutto, työttömyys ja hiljaa piilosta nousevat sotatraumat sekä ahdistava poliittinen ilmapiiri vaikuttivat vahvasti.
1980-luku oli riemukasta aikaa: nousukautta, vahva työllisyys, ensimmäiset ulkomaanmatkat, perestroika, hyvinvointivaltion kehitys ja uudet kulutusmahdollisuudet loivat uskoa tulevaan.
1990-lukua synkisti lama.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin että arkinen raataminen pitää ajatukset aika hyvin poissa onnellisuuden tai onnettomuuden pohdiskelusta. Onneen riittää hyvä sato, täysi maha, terveet lapset. Valinnanvaraa ei juuri ole joten ei tule tuskaa siitä onko valinnut oikein, pitäisikö valita toinen tie. Perhe ja yhteisö lähellä, yksinäiset huru-ukot harvassa.
Mietin siis lähinnä 1900-luvun alkua maaseudulta.
Kyllä niitä yksineläjiä taisi olla silloinkin, miksi ei olisi ollut.
Ennen tarvitsi tehdäkin jotain. Nykyään riittää kun roikkuu netissä ja säälittelee kovaa elämää.
Enpä tiedä. Onnellisuudesta ei silloin varmaankaan puhuttu niin paljoa eikä sitä niin selkeästi tiedostettu kuin nykyään. Muistaakseni ainakin äitini kavereilla oli aika tiukka mutru huulessa useimmiten.