Mikä oli sinun sosiaalinen status yläasteella?

Tavis. Kaveriporukkamme (5 tyttöä) pukukoodi oli tarkka, ei mitään liian muodikasta tai kallista. Farkut ja huppari, niillä mentiin koko yläaste. Oli todella tärkeää erottautua "pissiksistä". Ollaan ystäviä edelleen, olen 27 v.

Kiusattu ja yksinäinen. Nörtti, mutta ujouteni takia en viitannut koskaan.

Olin syrjitty ja kiusattu erakko sekä hikipinko.

Olin vähän kaikkea, suhteellisen suosittu, vähän pahis joka poltti tupakkaa ja maisteli pussikaljaa, mutta harrastin yhä hampaat irvessä lapsena aloitettua urheiluharrastusta. Muutto kesken yläasteen oli tosi traumaattista ja olin uudessa koulussa aluksi tosi yksinäinen.

Erot sosiaaliluokissa oli kovat: köyhistä perheistä olevat olivat ihan sosiaalitapauksia joilla oli äärimmäisen surulliset kotiolot, ja vastapainoksi koulussa oli myös lääkärien ja juristien lapsia, joilla oli kasiluokalla Guccin aurinkolasit. Itse olin enemmän tasapaksun keskiluokkainen, ja pitkään pyörin aika juurettomana. Olin tosi sievä teini, ja useat tytöt karsastivat minua koska sain pojilta huomiota. Yläasteen lopulla olin jo asettunut ja löytänyt jonkinlaisen kaveripiirin, mutta lukio oli silti iso helpotus. Siellä tunsin olevani kotonani ja samanhenkisten ihmisten parissa.

Alhainen/kiusattu

Keskitien kulkija. Joku kai muistaakseni yritti kiusata, mutten välittänyt. Nykyään ajavat rekkaa ja ovat jossain muissa paskaduuneissa. Pthui! Minun ei sen sijaan tarvitse tehdä koskaan mitään.

Olin sellainen näkymätön. Mulla oli pari kaveria, mutta kaikki olivat sellaisia hyvänpäiväntuttuja, joiden kanssa en ole juuri yläasteen jälkeen ollut tekemisissä. Mua ei kiusattu, varmaan kun en reagoinut kiusaamiseenkaan mitenkään. Olin vaan hiljaa. Parissa aineessa olin hyvä ja niiden tunneilla jopa viittasin, mutta muuten en tunneillakaan puhunut ikinä mitään.

Omalla luokallani olin hylkiö, minulla oli kaksi kaveria mutta he olivat eri luokalla kuin minä. En muista että olisin edes mennyt luokkaretkille yläasteella, miksi olisin. Muutenkin olin kiusattu.

Outcast

En niin mikään. Kukaan, paria kaveria lukuun-ottamatta, tuskin muistaa että edes olin siellä.

Vierailija kirjoitti:

Keskitien kulkija. Joku kai muistaakseni yritti kiusata, mutten välittänyt. Nykyään ajavat rekkaa ja ovat jossain muissa paskaduuneissa. Pthui! Minun ei sen sijaan tarvitse tehdä koskaan mitään.

Olit muistaakseni myös koulun paras suihinottaja.

Olin koulun kovin jakorasia.

Huhujen mukaan annoin kaikille, jotka plus pyytää.

Ja huhu piti paikkansa.

Aluksi olin syrjitty, lievästi kiusattu. Eli sama meno kuin ala-asteella, jossa se "ulkopuolisena pitäminen" oli vain selviö, etten edes mieltänyt sitä kiusaamiseksi. Kai muut siitä kuitenkin jotain nautintoa ja paremmuudentunnetta sai.

Kun vaihdoin luokkaa, musta tuli sellainen melko normi, hiljainen muttei enää syrjityllä tavalla. Luokaltani suurinta osaa olemassaoloni ei kiinnostanut, mikä tuntui ihanan vapauttavalta kaiken edeltäneen jälkeen. Ei tarvinnut enää olla varpaillaan.

Olin ihminen, joka pakotettiin oppivelvollisuuden takia kouluun. Minua kohtaan käytettiin henkistä ja fyysisestä väkivaltaa. Yritin paeta, mutta opettajat pakottivat minut kouluun.

Olin sellainen nolo ei-niin-suosittu tyyppi, mutta se ei haitannut, koska mulla oli ihan kivaa. Vähän niin kuin ne Nylon Beatin tytöt kuulemma olivat. Ainoastaan hieman harmittaa, etten ollut vain vielä rohkeammin sellainen kuin olen eli erilainen.

Olin sellainen kliseinen elokuvamainen hylkiö: sairaalloisen ujo, vaitonainen, rillipäinen, pönäkkä ja tyylitajuton. Naamanikin kukki oikein iloisesti finneistä. Yksi luokkalaiseni tyttö suostui silloin tällöin kaveeraamaan kanssani, melkein kaikki muut kiusasivat. Muistan, kuinka se kolme vuotta tuntui pikemminkin ikuisuudelta h*lvetissä.

Nyt olen 22-vuotias, enkä enää ihan niin ujo. Silmälasit ja häivähdys vatsaa löytyvät kyllä vieläkin, enkä edelleenkään osaa pukea järkevästi :'D

Yläaste oli kunnon tasapaksua lammaslaumaa ja oikein hyvä niin. Taviksia meillä oli 95 % koko koulusta. Loput 5 % tarkkailuluokkalaisia.

Nolo luuseri, jota kartettiin.

Arvoasteikossa olin jossain siellä vessaharjan ja juustohöylän alapuolella.

Hikari, mutta koska olin urheilullinen ja sosiaalinen enkä välittänyt pienistä nälvimisistä, joita koulumenestykseni johdosta joskus sain, olin ihan pidettykin. Tai siis tottakai v&%¤t tuntuivat ikäviltä ja usein myös satuttivat, mutten näyttänyt sitä huutelijoille ja jälkikäteen ajateltuna se kannatti omassa tapauksessani, mutten halua yleistää.

Ala-asteen loppupuoli oli pahempaa, yläasteella oli jo niin paljon erilaista porukkaa ja myös iso joukko samantyyppisiä henkilöitä kuin itsekin olin, ettei jäänyt kauheita muistoja.

Lukiossa tunsin olevani kotonani, koska ihmiset olivat niin samanhenkisiä. Yläasteen loppupuolella ja lukion alkupuolella toimin muutaman muun tyypin kanssa tukioppilaana, jotka kävivät välituntisin puhumassa niille henkilöille, joilla näytti olevan yksinäistä tai joita selvästi syrjittiin. Ehkä itsestäni huokui sellainen eräänlainen henkinen vahvuus ts. uskallus olla erilainen, jutella kaikille, myös niille syrjityille.

Edelleenkin epäreiluus sekä tapa tehdä erilaisuudesta negatiivista, kolahtavat. Olenkin sellaisessa ammatissa, että pystyn toimimaan ihannoimieni arvojen puolesta ja "taistelemaan" epäempaattisuutta vastaan.