Oletko koskaan tyhmentänyt itseäsi keskusteluissa ettet vaikuta liian älykkäältä?

Kyllä olen tainnut.

Toisaalta olen varmasti myös tekeytynyt tietävämmäksi kuin olen.

Keskustelusta tulee aika epäreilu, jos fiksumpi esittää tyhmempää ja tyhmempi fiksumpaa -> fiksu alkaa epäillä itseään, kun luulee tyhmän varmuutta tiedoksi, ja tyhmän itsevarmuus vain kasvaa.

En tiedä olenko suoranaisesti tyhmentänyt, mutta joskus jos olen huomannut, että toinen puhuu hölynpölyä asiasta josta ei tiedä mitään, olen yrittänyt vaihtaa puheenaihetta. Jos juttuseura vaikuttaa suhteellisen älykkäältä, saatan ryhtyä väittelemään, mutta tarpeeksi tyhmän kanssa ei kannata sitä yrittää tehdä. Enkä mielelläni halua nolata ketään.

Tuota tulee tehtyä koko ajan. Voi olla että minua fiksummat tekevät sitä minunkin seurassani. Mutta se pitää tehdä uskottavasti ja se taas vaatii sosiaalista herkkyyttä. Pitää tietää kuinka vakavalla naamalla sanoa mitäkin ja kuinka vaihtaa aihetta ilman että se näyttää siltä, että tarkoituksena on vaihtaa aihetta koska tilanne on kiusallinen.

Mä en nyt oikein ymmärrä että mitä Sä tarkoitat?

Tietysti. Yritän keskustella aina vastapuolen tason mukaan. Liian eri ymmärryksen tasolla olevaa ei yleensä ymmärretä ja pidetään outona/tyhmänä.

Joskus olen. Huomaan myös tosi helposti, jos keskustelukumppani on minua älykkäämpi ja tahallaan esittää tyhmempää.

Ei, kyllä se tyhmyys tulee minulta ihan kuin luonnonlahjakkuutena 😁

Mun ei tarvi tyhmentää. Tulisi joku ja lopettaisi turhan jätkän. Kivuttomasti jos saan pyytää.

Vierailija kirjoitti:

Mun ei tarvi tyhmentää. Tulisi joku ja lopettaisi turhan jätkän. Kivuttomasti jos saan pyytää.

Hei älä nyt viitsi :)

Vierailija kirjoitti:

Mä en nyt oikein ymmärrä että mitä Sä tarkoitat?

Otitko 6

Yläasteella tein usein näin. Kiinnostuksenkohteet oli lähinnä yhteiskunnallisia ja helposti tylsiksi miellettäviä sen ikäisten mielestä. Ei sitä muuten pystynyt keskustelemaan ettei katsottu oudosti.

Kyllä olen. Eksän kanssa esitin joskus tyhmempää, koska hänelle tuntui olevan kova paikka äkykkyyteni vaikka muuten aivan ihana mies oli.

Kyllä vain. Piittaan patologisesti ihmisten tunteista liian paljon että haastaisin heitä oikeasti. Olen kyllä ottanut projektiksi sen, että oppisin tästä ulos. Tuskin ne ihmiset menee siitä rikki, että heitä vähän ravistelee.

Joutuuhan sitä toisinaan tekemään. Yleensä se on ihan ok. Mutta joskus, kun keskustelukumppani on tasoa kumisaapas, niin on haasteellista saada tyhmennettyä itseä tarpeeksi. Siksi onkin paras lähteä vain pois.

Käsitys älystä vaihtelee arvojen ja ympäristön mukaan.

Pohjanmaalaiset sukulaiset on yksinkertaisia eivätkä siedä mitään erilaista. Tekevät työtä ja keräävät omaisuutta. Itse olen mensatesti-älykäs, mutta sairaseläkkeellä. Voi sitä vittuilun määrää, aivan sama mitä teen tai sanon, vaikken olisi edes paikalla. He tarvitsevat yhteisen moitittavan, se vahvistaa heidän yhteenkuuluvuuttaan.

Ärsyttävin tilanne on, kun oikeasti älykäs alkaa jauhaa asiasta, josta hänellä on paljon kirjatietoa, mutta itsellä on se sama kirjatieto ja lisäksi käytännön kokemus. Se inttämisen määrä, kun älykäs on sitä mieltä, että tietää enemmän. Neuvo: älkää ruvetko syöpää sairastavalle ihmiselle kertomaan, että hän sairastaa väärin, kun ei oireile lukemanne mukaan. Tämä keksitty esimerkki, todellinen tilanne vähän eri.  

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vain. Piittaan patologisesti ihmisten tunteista liian paljon että haastaisin heitä oikeasti. Olen kyllä ottanut projektiksi sen, että oppisin tästä ulos. Tuskin ne ihmiset menee siitä rikki, että heitä vähän ravistelee.

Harvoin kuulee että piittaa liikaa, sama vika täällä. Kun alkaa muuttua, ympäristö ei välttämättä suhtaudu hyvin.

Jotkut ei kestä kun toinen ei myötäilekään ja defenssit on hurjia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vain. Piittaan patologisesti ihmisten tunteista liian paljon että haastaisin heitä oikeasti. Olen kyllä ottanut projektiksi sen, että oppisin tästä ulos. Tuskin ne ihmiset menee siitä rikki, että heitä vähän ravistelee.

Harvoin kuulee että piittaa liikaa, sama vika täällä. Kun alkaa muuttua, ympäristö ei välttämättä suhtaudu hyvin.

Jotkut ei kestä kun toinen ei myötäilekään ja defenssit on hurjia.

Joo, se on aika hurjaa. Ihmiset tottuu kuitenkin aika nopeasti siihen tietyyn moodin, jota harjoitat. Eipä niistä reaktioista kannata välittää. Täytyy vain pitää kurssinsa ja yrittää tulla silti toimeen. Useimmiten ihmiset on sen kanssa ihan ok, jos itse tiedät, mitä haluat.

Luulen että kaikki ihmiset hieman esittävät keskustellessaan vähän vieraampien ihmisten kanssa. Eli yrittävät löytää sellaisen yhteisen moodin jolla jutella niin että keskustelu menee mukavasti ja molemmat ymmärtävät toisiaan. Ei se aina ole pelkästään älykkyys/tyhmyys-juttu eikä pidä luulla itseään huippuälykkääksi vain siksi, että omat näsäviisastelut eivät toiseen uppoa. Kyllä ihan normaalien keskutelutaitojenkin ylläpito on ihan fiksua. 

Itse joudun usein muokkaamaan omaa keskustelutyyliäni aika reilustikin. Olen luonnostani sellainen kävelevä sanakirja, joka rakastaa väittelyä ja aika villejäkin ajatusrakennelmia, tuntee olonsa helposti epämukavaksi useimpien ihmiset seurassa. Olen oppinut sen, että yleensä kannattaa vältää korjaamasta muita, jos he puhuvat höpöjä, tai ainakin tehdä se mahdollisimman sopuisasti ja "mutkan kautta". Jos joku taas on totaalisen epälooginen, huomautan siitä edelleen melko helposti. Esitän mukavampaa kuin olenkaan ja yritän olla muutenkin ihmisiksi, vaikka useimpien ihmisten huumori ei juuri naurata minua ja kyllästyn ja turhaudun helposti. Olen myös huomannut, että ihmiset hämmentyvät helposti, jos joku yhtäkkiä käyttäytyykin odotusten vastaisesti. Itse tykkään tarkastella asioita monesta näkökulmasta  ja joskus saatan olla eri mieltä jopa itseni kanssa. Mielestäni kaikki on problematisoitavissa ja saatan ottaa myös yleisesti hyväksyttyjä "totuuksia" tarkasteluun. Mutta rajoitan itseäni tässä, koska se hämmentää muita.

Toisaalta hermostun helposti seurassa ja aivoni menevät helposti "jumiin" jos minua jännittää, joten en todellakaan aina vaikuta mitenkään superfiksulta :) Läheisten kanssa saan yleensä keskustella rajoittamatta itseäni, koska he ovat tottuneet tyyliini. Edelleen kuitenkin järkevyys, loogisuus ja tietäminen usein koetaan jotenkin uhaksi ja minusta tuntuu, että minulle suututaan kohtuuttoman helposti, jos olen perustellusti eri mieltä jostain. Oletan sen johtuvan siitä, että toinen tajuaa minun olevan oikeassa, mutta ei vain haluaisi kuulla sitä vaan pitäisi mielummin kiinni omasta mutu-tuntumastaan.

Ehdottomasti en ikinä, mutta varmasti olisi monesti pitänyt. Korkeintaan voin helpottaa käsitteitä eli en käytä esim. sivistyssanoja tietyssä seurassa, mutta joo, saan helposti pätijän roolin, koska tiedonhaluni on suuri.