Lue keskustelun säännöt.
Oletko koskaan tyhmentänyt itseäsi keskusteluissa ettet vaikuta liian älykkäältä?
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti en ikinä, mutta varmasti olisi monesti pitänyt. Korkeintaan voin helpottaa käsitteitä eli en käytä esim. sivistyssanoja tietyssä seurassa, mutta joo, saan helposti pätijän roolin, koska tiedonhaluni on suuri.
Nää, sori, ei mene noin. Pätijän roolia ei saa tietämällä, vaan pätemällä. Jos sinulta ei kysytä jostain, sinä voit ihan vaan pitää suusi kiinni. Pätijä ei siihen kykene, koska hän kuvittelee tietävänsä kaiken paremmin ja haluaa tuoda tietonsa julki, vaikkei ketään kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en! Silloin harvoin, kun olen itseänikin tyhmempien seurassa, niin todellakin käytän tilaisuuden hyväkseni ja briljeeraan "älyni" loisteella toiset suohon!
Vierailija kirjoitti:
Joutuuhan sitä toisinaan tekemään. Yleensä se on ihan ok. Mutta joskus, kun keskustelukumppani on tasoa kumisaapas, niin on haasteellista saada tyhmennettyä itseä tarpeeksi. Siksi onkin paras lähteä vain pois.
Tämä. Tottakai yrittää keskustella toisen osapuolen tasolla. Mikäli toinen on tasoa saapas niin siihen ei pysty kykenemään ja olen joko hiljaa tai poistun.
Vierailija kirjoitti:
En. Toisaalta en myöskään ala besserwisseroimaan ja mansplainaamaan kenellekään - tai oikomaan puolituttujen ihmisten vääriä tietoja ja uskomuksia, koska koen sellaisen aika hyödyttömäksi. Jos joku haluaa olla ottamatta faktoja selville, niitä on turhaa tyrkyttää.
Saatan siis pitää ajatukseni ominani, silloin ei tarvitse teeskennellä yhtään mitään.
Jos käyttää sanaa "mansplainata", todistaa se jotain kirjoittajasta. Ei kuitenkaan hänen älykkyydestään, päinvastoin.
On todella noloa mokomaa sanaa käyttää.
Nämä älykkyysjutut ovat jänniä. Jos esim. tyhmäpuoleinen keskustelee itseään huomattavasti älykkäämmän kanssa, saattaa tyhmänpuoleinen pitää sitä fiksua tyhmänä, koska he eivät vaan keskustele samalla levelillä. Sitten kun älyä alkaa olla tarpeeksi, alkaa myös huomaamaan, jos keskustelija on itseä selvästi älykkäämpi. Mutta kaikken useimmiten törmää ihmisiin, jotka kuvittelevat olevansa älykkäämpiä kuin ovatkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti en ikinä, mutta varmasti olisi monesti pitänyt. Korkeintaan voin helpottaa käsitteitä eli en käytä esim. sivistyssanoja tietyssä seurassa, mutta joo, saan helposti pätijän roolin, koska tiedonhaluni on suuri.
Nää, sori, ei mene noin. Pätijän roolia ei saa tietämällä, vaan pätemällä. Jos sinulta ei kysytä jostain, sinä voit ihan vaan pitää suusi kiinni. Pätijä ei siihen kykene, koska hän kuvittelee tietävänsä kaiken paremmin ja haluaa tuoda tietonsa julki, vaikkei ketään kiinnosta.
Pätijä on täällä päin se joka jaksaa jankata eniten. Kusipäisin voittaa. Saattaapa vielä päästellä suustaan aivan mitä sattuu, eikä ole mitenkään vastuussa. Ja jatkaa jankuttamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ei tarvi tyhmentää. Tulisi joku ja lopettaisi turhan jätkän. Kivuttomasti jos saan pyytää.
Hei älä nyt viitsi :)
Kyllä mä vähän viitsin. Sen vielä kestäisi jos olisin vain tyhmä mutta pahinta on ettei "se" ole iso. Siksi varsinkin aivan turha jätkä. Hoitaisin homman itse jos rohkeus riittäisi. Tarkemmin jos sen saisi tehtyä kivuttomasti. Jotenkin tragikoomista kun jätkä jolla on korkea kipukynnys pelkää kipua. Ei vit.. sairasta sinänsä.
Nyt loppu tuo! Kumpikaan noista asioista ei tee sinusta turhaa, usko se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä vain. Piittaan patologisesti ihmisten tunteista liian paljon että haastaisin heitä oikeasti. Olen kyllä ottanut projektiksi sen, että oppisin tästä ulos. Tuskin ne ihmiset menee siitä rikki, että heitä vähän ravistelee.
Harvoin kuulee että piittaa liikaa, sama vika täällä. Kun alkaa muuttua, ympäristö ei välttämättä suhtaudu hyvin.
Jotkut ei kestä kun toinen ei myötäilekään ja defenssit on hurjia.Joo, se on aika hurjaa. Ihmiset tottuu kuitenkin aika nopeasti siihen tietyyn moodin, jota harjoitat. Eipä niistä reaktioista kannata välittää. Täytyy vain pitää kurssinsa ja yrittää tulla silti toimeen. Useimmiten ihmiset on sen kanssa ihan ok, jos itse tiedät, mitä haluat.
Sukulaiset on vuosikymmeniä saaneet nähdä tarvitsemansalaisen mustalampaan, heille olen ollut paskasaavi, varajeesus joka kantaa kaikkien pahan olon. Niillä on tarve siihen, enkä voi heidän tarvetta muuttaa.
Tyhmien kanssa ei tule kuulluksi, eikä ne kestä ettei joku ole samaa mieltä.
Voin vain pysyä kaukana ja sekinkös niitä harmittaa.
Emma K. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Toisaalta en myöskään ala besserwisseroimaan ja mansplainaamaan kenellekään - tai oikomaan puolituttujen ihmisten vääriä tietoja ja uskomuksia, koska koen sellaisen aika hyödyttömäksi. Jos joku haluaa olla ottamatta faktoja selville, niitä on turhaa tyrkyttää.
Saatan siis pitää ajatukseni ominani, silloin ei tarvitse teeskennellä yhtään mitään.
Jos käyttää sanaa "mansplainata", todistaa se jotain kirjoittajasta. Ei kuitenkaan hänen älykkyydestään, päinvastoin.
On todella noloa mokomaa sanaa käyttää.
Mikä siitä tekee nolon? Onko miesselittäminen parempi vaihtoehto, vai vastustatko koko käsitettä?
eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulen että kaikki ihmiset hieman esittävät keskustellessaan vähän vieraampien ihmisten kanssa. Eli yrittävät löytää sellaisen yhteisen moodin jolla jutella niin että keskustelu menee mukavasti ja molemmat ymmärtävät toisiaan. Ei se aina ole pelkästään älykkyys/tyhmyys-juttu eikä pidä luulla itseään huippuälykkääksi vain siksi, että omat näsäviisastelut eivät toiseen uppoa. Kyllä ihan normaalien keskutelutaitojenkin ylläpito on ihan fiksua.
Itse joudun usein muokkaamaan omaa keskustelutyyliäni aika reilustikin. Olen luonnostani sellainen kävelevä sanakirja, joka rakastaa väittelyä ja aika villejäkin ajatusrakennelmia, tuntee olonsa helposti epämukavaksi useimpien ihmiset seurassa. Olen oppinut sen, että yleensä kannattaa vältää korjaamasta muita, jos he puhuvat höpöjä, tai ainakin tehdä se mahdollisimman sopuisasti ja "mutkan kautta". Jos joku taas on totaalisen epälooginen, huomautan siitä edelleen melko helposti. Esitän mukavampaa kuin olenkaan ja yritän olla muutenkin ihmisiksi, vaikka useimpien ihmisten huumori ei juuri naurata minua ja kyllästyn ja turhaudun helposti. Olen myös huomannut, että ihmiset hämmentyvät helposti, jos joku yhtäkkiä käyttäytyykin odotusten vastaisesti. Itse tykkään tarkastella asioita monesta näkökulmasta ja joskus saatan olla eri mieltä jopa itseni kanssa. Mielestäni kaikki on problematisoitavissa ja saatan ottaa myös yleisesti hyväksyttyjä "totuuksia" tarkasteluun. Mutta rajoitan itseäni tässä, koska se hämmentää muita.
Toisaalta hermostun helposti seurassa ja aivoni menevät helposti "jumiin" jos minua jännittää, joten en todellakaan aina vaikuta mitenkään superfiksulta :) Läheisten kanssa saan yleensä keskustella rajoittamatta itseäni, koska he ovat tottuneet tyyliini. Edelleen kuitenkin järkevyys, loogisuus ja tietäminen usein koetaan jotenkin uhaksi ja minusta tuntuu, että minulle suututaan kohtuuttoman helposti, jos olen perustellusti eri mieltä jostain. Oletan sen johtuvan siitä, että toinen tajuaa minun olevan oikeassa, mutta ei vain haluaisi kuulla sitä vaan pitäisi mielummin kiinni omasta mutu-tuntumastaan.
Se, että sinä perustelet ei tee asiasta vielä mitenkään oikeaa tai hyväksyttyä. Kaikkea voi perustella vaikka millä, mutta joskus joku vain tietää paremmin, vaikkei osaa sitä sen paremmin ilmaista. Jos sinulle suututaan kohtuuttoman helposti kannattaa miettiä ovatko ne perustelut nyt oikeasti moraalisesti vaikka oikeita. Moni suuttuu vääryyden edessä, vaikka se vääryys olisi miten tahansa perusteltua.
En. Mutta minun ulosanti on usein hyvin pieni osuus siitä mitä ajattelen. Olen introvertti.
Jos tästä tehdään oletuksia niin sitten tehdään. Jatkan mieluiten keskustelua ihmisen kanssa joka kuuntelee, eikä heti oleta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulen että kaikki ihmiset hieman esittävät keskustellessaan vähän vieraampien ihmisten kanssa. Eli yrittävät löytää sellaisen yhteisen moodin jolla jutella niin että keskustelu menee mukavasti ja molemmat ymmärtävät toisiaan. Ei se aina ole pelkästään älykkyys/tyhmyys-juttu eikä pidä luulla itseään huippuälykkääksi vain siksi, että omat näsäviisastelut eivät toiseen uppoa. Kyllä ihan normaalien keskutelutaitojenkin ylläpito on ihan fiksua.
Itse joudun usein muokkaamaan omaa keskustelutyyliäni aika reilustikin. Olen luonnostani sellainen kävelevä sanakirja, joka rakastaa väittelyä ja aika villejäkin ajatusrakennelmia, tuntee olonsa helposti epämukavaksi useimpien ihmiset seurassa. Olen oppinut sen, että yleensä kannattaa vältää korjaamasta muita, jos he puhuvat höpöjä, tai ainakin tehdä se mahdollisimman sopuisasti ja "mutkan kautta". Jos joku taas on totaalisen epälooginen, huomautan siitä edelleen melko helposti. Esitän mukavampaa kuin olenkaan ja yritän olla muutenkin ihmisiksi, vaikka useimpien ihmisten huumori ei juuri naurata minua ja kyllästyn ja turhaudun helposti. Olen myös huomannut, että ihmiset hämmentyvät helposti, jos joku yhtäkkiä käyttäytyykin odotusten vastaisesti. Itse tykkään tarkastella asioita monesta näkökulmasta ja joskus saatan olla eri mieltä jopa itseni kanssa. Mielestäni kaikki on problematisoitavissa ja saatan ottaa myös yleisesti hyväksyttyjä "totuuksia" tarkasteluun. Mutta rajoitan itseäni tässä, koska se hämmentää muita.
Toisaalta hermostun helposti seurassa ja aivoni menevät helposti "jumiin" jos minua jännittää, joten en todellakaan aina vaikuta mitenkään superfiksulta :) Läheisten kanssa saan yleensä keskustella rajoittamatta itseäni, koska he ovat tottuneet tyyliini. Edelleen kuitenkin järkevyys, loogisuus ja tietäminen usein koetaan jotenkin uhaksi ja minusta tuntuu, että minulle suututaan kohtuuttoman helposti, jos olen perustellusti eri mieltä jostain. Oletan sen johtuvan siitä, että toinen tajuaa minun olevan oikeassa, mutta ei vain haluaisi kuulla sitä vaan pitäisi mielummin kiinni omasta mutu-tuntumastaan.
Ah, minä niin tulisin juttuun sun kans!
(Tai sitten en yhtään. Riippunee arvomaailmasta.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen että kaikki ihmiset hieman esittävät keskustellessaan vähän vieraampien ihmisten kanssa. Eli yrittävät löytää sellaisen yhteisen moodin jolla jutella niin että keskustelu menee mukavasti ja molemmat ymmärtävät toisiaan. Ei se aina ole pelkästään älykkyys/tyhmyys-juttu eikä pidä luulla itseään huippuälykkääksi vain siksi, että omat näsäviisastelut eivät toiseen uppoa. Kyllä ihan normaalien keskutelutaitojenkin ylläpito on ihan fiksua.
Itse joudun usein muokkaamaan omaa keskustelutyyliäni aika reilustikin. Olen luonnostani sellainen kävelevä sanakirja, joka rakastaa väittelyä ja aika villejäkin ajatusrakennelmia, tuntee olonsa helposti epämukavaksi useimpien ihmiset seurassa. Olen oppinut sen, että yleensä kannattaa vältää korjaamasta muita, jos he puhuvat höpöjä, tai ainakin tehdä se mahdollisimman sopuisasti ja "mutkan kautta". Jos joku taas on totaalisen epälooginen, huomautan siitä edelleen melko helposti. Esitän mukavampaa kuin olenkaan ja yritän olla muutenkin ihmisiksi, vaikka useimpien ihmisten huumori ei juuri naurata minua ja kyllästyn ja turhaudun helposti. Olen myös huomannut, että ihmiset hämmentyvät helposti, jos joku yhtäkkiä käyttäytyykin odotusten vastaisesti. Itse tykkään tarkastella asioita monesta näkökulmasta ja joskus saatan olla eri mieltä jopa itseni kanssa. Mielestäni kaikki on problematisoitavissa ja saatan ottaa myös yleisesti hyväksyttyjä "totuuksia" tarkasteluun. Mutta rajoitan itseäni tässä, koska se hämmentää muita.
Toisaalta hermostun helposti seurassa ja aivoni menevät helposti "jumiin" jos minua jännittää, joten en todellakaan aina vaikuta mitenkään superfiksulta :) Läheisten kanssa saan yleensä keskustella rajoittamatta itseäni, koska he ovat tottuneet tyyliini. Edelleen kuitenkin järkevyys, loogisuus ja tietäminen usein koetaan jotenkin uhaksi ja minusta tuntuu, että minulle suututaan kohtuuttoman helposti, jos olen perustellusti eri mieltä jostain. Oletan sen johtuvan siitä, että toinen tajuaa minun olevan oikeassa, mutta ei vain haluaisi kuulla sitä vaan pitäisi mielummin kiinni omasta mutu-tuntumastaan.
Se, että sinä perustelet ei tee asiasta vielä mitenkään oikeaa tai hyväksyttyä. Kaikkea voi perustella vaikka millä, mutta joskus joku vain tietää paremmin, vaikkei osaa sitä sen paremmin ilmaista. Jos sinulle suututaan kohtuuttoman helposti kannattaa miettiä ovatko ne perustelut nyt oikeasti moraalisesti vaikka oikeita. Moni suuttuu vääryyden edessä, vaikka se vääryys olisi miten tahansa perusteltua.
Voi olla, mutta nyt teit aika pitkälle meneviä oletuksia. En harjoita läheisiäni kohtaan vääryyttä, eikä kyseessä ole se, että olisin jotenkin moraalisesti epäilyttävä, yleensä päin vastoin. Se mitä tarkoitin, on se, että ihmiset joskus reagoivat jotenkin vahvasti siihen, että perustelen asioita järjellä enkä pelkästään tunteella kuten he itse. Jo pelkkä se lähtökohta tuntuu olevan joillekin jotenkin uhkaava, ehkä siksi, että he kokevat silloin olevansa heikoilla. Ja näitä reaktioita voi tulla pienistäkin asioista, en siis kierrä arvostelemassa ystävieni elämänvalintoja. Hengaavat kanssani silti, joten tuskin olen kovin moraaliton ja vääryydellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen että kaikki ihmiset hieman esittävät keskustellessaan vähän vieraampien ihmisten kanssa. Eli yrittävät löytää sellaisen yhteisen moodin jolla jutella niin että keskustelu menee mukavasti ja molemmat ymmärtävät toisiaan. Ei se aina ole pelkästään älykkyys/tyhmyys-juttu eikä pidä luulla itseään huippuälykkääksi vain siksi, että omat näsäviisastelut eivät toiseen uppoa. Kyllä ihan normaalien keskutelutaitojenkin ylläpito on ihan fiksua.
Itse joudun usein muokkaamaan omaa keskustelutyyliäni aika reilustikin. Olen luonnostani sellainen kävelevä sanakirja, joka rakastaa väittelyä ja aika villejäkin ajatusrakennelmia, tuntee olonsa helposti epämukavaksi useimpien ihmiset seurassa. Olen oppinut sen, että yleensä kannattaa vältää korjaamasta muita, jos he puhuvat höpöjä, tai ainakin tehdä se mahdollisimman sopuisasti ja "mutkan kautta". Jos joku taas on totaalisen epälooginen, huomautan siitä edelleen melko helposti. Esitän mukavampaa kuin olenkaan ja yritän olla muutenkin ihmisiksi, vaikka useimpien ihmisten huumori ei juuri naurata minua ja kyllästyn ja turhaudun helposti. Olen myös huomannut, että ihmiset hämmentyvät helposti, jos joku yhtäkkiä käyttäytyykin odotusten vastaisesti. Itse tykkään tarkastella asioita monesta näkökulmasta ja joskus saatan olla eri mieltä jopa itseni kanssa. Mielestäni kaikki on problematisoitavissa ja saatan ottaa myös yleisesti hyväksyttyjä "totuuksia" tarkasteluun. Mutta rajoitan itseäni tässä, koska se hämmentää muita.
Toisaalta hermostun helposti seurassa ja aivoni menevät helposti "jumiin" jos minua jännittää, joten en todellakaan aina vaikuta mitenkään superfiksulta :) Läheisten kanssa saan yleensä keskustella rajoittamatta itseäni, koska he ovat tottuneet tyyliini. Edelleen kuitenkin järkevyys, loogisuus ja tietäminen usein koetaan jotenkin uhaksi ja minusta tuntuu, että minulle suututaan kohtuuttoman helposti, jos olen perustellusti eri mieltä jostain. Oletan sen johtuvan siitä, että toinen tajuaa minun olevan oikeassa, mutta ei vain haluaisi kuulla sitä vaan pitäisi mielummin kiinni omasta mutu-tuntumastaan.
Se, että sinä perustelet ei tee asiasta vielä mitenkään oikeaa tai hyväksyttyä. Kaikkea voi perustella vaikka millä, mutta joskus joku vain tietää paremmin, vaikkei osaa sitä sen paremmin ilmaista. Jos sinulle suututaan kohtuuttoman helposti kannattaa miettiä ovatko ne perustelut nyt oikeasti moraalisesti vaikka oikeita. Moni suuttuu vääryyden edessä, vaikka se vääryys olisi miten tahansa perusteltua.
Totta tämä. Jotkut ihmiset ovat retorisilta taidoiltaan erinomaisia, hyviä perustelemaan asioita ja jopa vääristelemään niin, ettei kuulija edes ymmärrä minkä kujeen puhuja teki, mutta tietää kuitenkin että jokin ei ole kohdallaan. Tällaisessa tilanteessa sitä saattaa ärtyä helposti siksi, että on alakynnessä, koska toinen on ovelampi puhuja.
Lähes minkä tahansa asian puolesta voi argumentoida vakuuttavan kuuloisesti. Jos hyviä perusteluja saisivat vain oikeat mielipiteet, erimielisyydet olisivat harvassa.
Usein ihminen on jo muodostanut mielipiteensä/uskomuksensa ennen kuin perustelee sen, eli ajattelisi niin joka tapauksessa, mutta perustelut keksitään itsensä ja muiden vakuuttamiseksi siitä, että uskomus on varmasti oikea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen että kaikki ihmiset hieman esittävät keskustellessaan vähän vieraampien ihmisten kanssa. Eli yrittävät löytää sellaisen yhteisen moodin jolla jutella niin että keskustelu menee mukavasti ja molemmat ymmärtävät toisiaan. Ei se aina ole pelkästään älykkyys/tyhmyys-juttu eikä pidä luulla itseään huippuälykkääksi vain siksi, että omat näsäviisastelut eivät toiseen uppoa. Kyllä ihan normaalien keskutelutaitojenkin ylläpito on ihan fiksua.
Itse joudun usein muokkaamaan omaa keskustelutyyliäni aika reilustikin. Olen luonnostani sellainen kävelevä sanakirja, joka rakastaa väittelyä ja aika villejäkin ajatusrakennelmia, tuntee olonsa helposti epämukavaksi useimpien ihmiset seurassa. Olen oppinut sen, että yleensä kannattaa vältää korjaamasta muita, jos he puhuvat höpöjä, tai ainakin tehdä se mahdollisimman sopuisasti ja "mutkan kautta". Jos joku taas on totaalisen epälooginen, huomautan siitä edelleen melko helposti. Esitän mukavampaa kuin olenkaan ja yritän olla muutenkin ihmisiksi, vaikka useimpien ihmisten huumori ei juuri naurata minua ja kyllästyn ja turhaudun helposti. Olen myös huomannut, että ihmiset hämmentyvät helposti, jos joku yhtäkkiä käyttäytyykin odotusten vastaisesti. Itse tykkään tarkastella asioita monesta näkökulmasta ja joskus saatan olla eri mieltä jopa itseni kanssa. Mielestäni kaikki on problematisoitavissa ja saatan ottaa myös yleisesti hyväksyttyjä "totuuksia" tarkasteluun. Mutta rajoitan itseäni tässä, koska se hämmentää muita.
Toisaalta hermostun helposti seurassa ja aivoni menevät helposti "jumiin" jos minua jännittää, joten en todellakaan aina vaikuta mitenkään superfiksulta :) Läheisten kanssa saan yleensä keskustella rajoittamatta itseäni, koska he ovat tottuneet tyyliini. Edelleen kuitenkin järkevyys, loogisuus ja tietäminen usein koetaan jotenkin uhaksi ja minusta tuntuu, että minulle suututaan kohtuuttoman helposti, jos olen perustellusti eri mieltä jostain. Oletan sen johtuvan siitä, että toinen tajuaa minun olevan oikeassa, mutta ei vain haluaisi kuulla sitä vaan pitäisi mielummin kiinni omasta mutu-tuntumastaan.
Ah, minä niin tulisin juttuun sun kans!
(Tai sitten en yhtään. Riippunee arvomaailmasta.)
Oi kiitos ;) Arvomaailmaltani olen kai varsin humanistinen ja liberaali, ennemmin taiteilijasielu kuin insinöörisielu.
Menee vähän ohi aiheen, mutta en aina kumma kyllä tule toimeen vahvasti itseni kaltaisten kanssa. Minulla natsaa sellaisten hyväsydämisten, avaramielisten ja lempeiden ihmisten kanssa, vaikka itse olen vähän kylmempi ja helposti kriittinen ja vetäytyvä. Kai vastakohdat vetävät puoleensa.
Jatkuvasti ja lähes kaikkien kanssa. Silloin harvoin, kun huomaan keskustelevani älykkään ihmisen kanssa, otan tilaisuudesta kaiken irti kuin janoinen aavikolla löytäessään keitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen että kaikki ihmiset hieman esittävät keskustellessaan vähän vieraampien ihmisten kanssa. Eli yrittävät löytää sellaisen yhteisen moodin jolla jutella niin että keskustelu menee mukavasti ja molemmat ymmärtävät toisiaan. Ei se aina ole pelkästään älykkyys/tyhmyys-juttu eikä pidä luulla itseään huippuälykkääksi vain siksi, että omat näsäviisastelut eivät toiseen uppoa. Kyllä ihan normaalien keskutelutaitojenkin ylläpito on ihan fiksua.
Itse joudun usein muokkaamaan omaa keskustelutyyliäni aika reilustikin. Olen luonnostani sellainen kävelevä sanakirja, joka rakastaa väittelyä ja aika villejäkin ajatusrakennelmia, tuntee olonsa helposti epämukavaksi useimpien ihmiset seurassa. Olen oppinut sen, että yleensä kannattaa vältää korjaamasta muita, jos he puhuvat höpöjä, tai ainakin tehdä se mahdollisimman sopuisasti ja "mutkan kautta". Jos joku taas on totaalisen epälooginen, huomautan siitä edelleen melko helposti. Esitän mukavampaa kuin olenkaan ja yritän olla muutenkin ihmisiksi, vaikka useimpien ihmisten huumori ei juuri naurata minua ja kyllästyn ja turhaudun helposti. Olen myös huomannut, että ihmiset hämmentyvät helposti, jos joku yhtäkkiä käyttäytyykin odotusten vastaisesti. Itse tykkään tarkastella asioita monesta näkökulmasta ja joskus saatan olla eri mieltä jopa itseni kanssa. Mielestäni kaikki on problematisoitavissa ja saatan ottaa myös yleisesti hyväksyttyjä "totuuksia" tarkasteluun. Mutta rajoitan itseäni tässä, koska se hämmentää muita.
Toisaalta hermostun helposti seurassa ja aivoni menevät helposti "jumiin" jos minua jännittää, joten en todellakaan aina vaikuta mitenkään superfiksulta :) Läheisten kanssa saan yleensä keskustella rajoittamatta itseäni, koska he ovat tottuneet tyyliini. Edelleen kuitenkin järkevyys, loogisuus ja tietäminen usein koetaan jotenkin uhaksi ja minusta tuntuu, että minulle suututaan kohtuuttoman helposti, jos olen perustellusti eri mieltä jostain. Oletan sen johtuvan siitä, että toinen tajuaa minun olevan oikeassa, mutta ei vain haluaisi kuulla sitä vaan pitäisi mielummin kiinni omasta mutu-tuntumastaan.
Ah, minä niin tulisin juttuun sun kans!
(Tai sitten en yhtään. Riippunee arvomaailmasta.)Oi kiitos ;) Arvomaailmaltani olen kai varsin humanistinen ja liberaali, ennemmin taiteilijasielu kuin insinöörisielu.
Menee vähän ohi aiheen, mutta en aina kumma kyllä tule toimeen vahvasti itseni kaltaisten kanssa. Minulla natsaa sellaisten hyväsydämisten, avaramielisten ja lempeiden ihmisten kanssa, vaikka itse olen vähän kylmempi ja helposti kriittinen ja vetäytyvä. Kai vastakohdat vetävät puoleensa.
Voihan se olla niinkin. Alkais v*tuttaa, kun ei tietäis puhuuko itsensä vai jonkun toisen kanssa. Kuvailusi vain upposi niin hyvin ja koen itse aika raskaaksi sen, että joudun aina selittämään asiat jotenkin ja miettimään, miten pitää sanoa, että tulen ymmärretyksi. Tuntuu, että siihen kuluu kamalasti energiaa ja siitä seuraa introverttioireita. Hyvin harvoin voin vain puhua niin kuin haluaisin, mutta kun niin tapahtuu, tunnen etten olekaan ihan yksin tässä maailmassa, outolintu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen että kaikki ihmiset hieman esittävät keskustellessaan vähän vieraampien ihmisten kanssa. Eli yrittävät löytää sellaisen yhteisen moodin jolla jutella niin että keskustelu menee mukavasti ja molemmat ymmärtävät toisiaan. Ei se aina ole pelkästään älykkyys/tyhmyys-juttu eikä pidä luulla itseään huippuälykkääksi vain siksi, että omat näsäviisastelut eivät toiseen uppoa. Kyllä ihan normaalien keskutelutaitojenkin ylläpito on ihan fiksua.
Itse joudun usein muokkaamaan omaa keskustelutyyliäni aika reilustikin. Olen luonnostani sellainen kävelevä sanakirja, joka rakastaa väittelyä ja aika villejäkin ajatusrakennelmia, tuntee olonsa helposti epämukavaksi useimpien ihmiset seurassa. Olen oppinut sen, että yleensä kannattaa vältää korjaamasta muita, jos he puhuvat höpöjä, tai ainakin tehdä se mahdollisimman sopuisasti ja "mutkan kautta". Jos joku taas on totaalisen epälooginen, huomautan siitä edelleen melko helposti. Esitän mukavampaa kuin olenkaan ja yritän olla muutenkin ihmisiksi, vaikka useimpien ihmisten huumori ei juuri naurata minua ja kyllästyn ja turhaudun helposti. Olen myös huomannut, että ihmiset hämmentyvät helposti, jos joku yhtäkkiä käyttäytyykin odotusten vastaisesti. Itse tykkään tarkastella asioita monesta näkökulmasta ja joskus saatan olla eri mieltä jopa itseni kanssa. Mielestäni kaikki on problematisoitavissa ja saatan ottaa myös yleisesti hyväksyttyjä "totuuksia" tarkasteluun. Mutta rajoitan itseäni tässä, koska se hämmentää muita.
Toisaalta hermostun helposti seurassa ja aivoni menevät helposti "jumiin" jos minua jännittää, joten en todellakaan aina vaikuta mitenkään superfiksulta :) Läheisten kanssa saan yleensä keskustella rajoittamatta itseäni, koska he ovat tottuneet tyyliini. Edelleen kuitenkin järkevyys, loogisuus ja tietäminen usein koetaan jotenkin uhaksi ja minusta tuntuu, että minulle suututaan kohtuuttoman helposti, jos olen perustellusti eri mieltä jostain. Oletan sen johtuvan siitä, että toinen tajuaa minun olevan oikeassa, mutta ei vain haluaisi kuulla sitä vaan pitäisi mielummin kiinni omasta mutu-tuntumastaan.
Ah, minä niin tulisin juttuun sun kans!
(Tai sitten en yhtään. Riippunee arvomaailmasta.)Oi kiitos ;) Arvomaailmaltani olen kai varsin humanistinen ja liberaali, ennemmin taiteilijasielu kuin insinöörisielu.
Menee vähän ohi aiheen, mutta en aina kumma kyllä tule toimeen vahvasti itseni kaltaisten kanssa. Minulla natsaa sellaisten hyväsydämisten, avaramielisten ja lempeiden ihmisten kanssa, vaikka itse olen vähän kylmempi ja helposti kriittinen ja vetäytyvä. Kai vastakohdat vetävät puoleensa.
Tuollaisilla ihmisillä varmaan natsaa aika hyvin kaikenlaisten kanssa. Minäkin tulen helpoiten toimeen avarakatseisten "kaikkien kavereiden" kanssa. Se taitaa johtua siitä, että olen itse niin hankala ihminen, että vaatii lempeyttä ja avarakatseisuutta sietää minua. :D
Muiden hankalien kanssa voin tulla toimeen hetken aikaa, jos kohtaaminen on niin lyhyt, että jaksan olla heidän kanssaan kärsivällinen.
En. Toisaalta en myöskään ala besserwisseroimaan ja mansplainaamaan kenellekään - tai oikomaan puolituttujen ihmisten vääriä tietoja ja uskomuksia, koska koen sellaisen aika hyödyttömäksi. Jos joku haluaa olla ottamatta faktoja selville, niitä on turhaa tyrkyttää.
Saatan siis pitää ajatukseni ominani, silloin ei tarvitse teeskennellä yhtään mitään.