Lue keskustelun säännöt.
Lapset pienellä ikäerolla, mikä on ollut rankinta?
10.04.2019 |
Hei te, joilla on lapsia pienellä ikäerolla. Montako lasta teillä on ja minkä ikäisiä ovat nyt?
Meillä vauva 6 kk ja haluttaisiin tosi mielellämme vielä toinen lapsi. Minulla eli äidillä on kuitenkin ikää jo 36, joten kovin pitkää ikäeroa ei ehdi odottelemaan, koska hedelmällisyys laskee koko ajan. Olemme jaksaneet vauvan kanssa tosi hyvin ja nyt tuntuu, että toinen vauva olisi tervetullut koska vain. Vauva on tuonut elämäämme paljon iloa, ja kaikki on ollut paljon helpompaa kuin etukäteen pelkäsin, vaikka tietty väsyneitäkin ollaan välillä.
Mutta onko tässä sellaista, mitä en osaa ottaa huomioon? Onko kahden pienen kanssa todella paljon rankempaa kuin yhden kanssa olemisesta voisi päätellä? Mitkä asiat ovat olleet kaikkein rankimpia kahden lapsen kanssa ollessa?
Kommentit (44)
Meillä lapsi 3,5v ja voisin harkita uutta lasta. Lapsi valvotti 2,
5v joka ikisen yön niin vuosi meni toipuessa univajeesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on ihan erilaista kahden kanssa. Ihan perus asiat, nukutat toista niin toinen huutaa. Syötöt toista niin toinen sotkee. Puet ensin toisen ja kun siirryt toiseen, ensimmäinen alkaa riisua..
Allekirjoitan täysin tämän. Aivan huippua on, jos isompi on ehtinyt jo uhmaikään. Taapero parkuu raivoaan, vauva itkee sitten muuten vain. Lisänä vielä oma riittämättömyydentunne, kun pitäisi antaa huomiota tasaisesti, mutta ei millään pysty olemaan joka paikassa yhtä aikaa.
Sain kaksi lasta kahden vuoden ikäerolla. Kumpikaan ei nukkunut kunnolla ja meidän 2 vuotias kuopus herättää edelleen monta kertaa yössä. Mä olen niin suuressa univajeessa etten enää ikinä halua enempää lapsia.
Plussaa on se että tällä hetkellä nuo lapset nukkuu aina yhtä aikaa. Jos esikoinen olisi isompi niin ei ehkä nukkuisi päikkäreitä enää.
Varmaan eka puolitoista vuotta oli rankinta. Sen jälkeen lapset jo leikkivät enemmän keskenään.
Kolmanteen lapseen onkin jo selkeästi isompi ikäero, minkä koin hyvänä, kun oli enemmän aikaa keskittyä vauvaan.
Uhmaikinen äidistä mustis taapero ja vastasyntynyt kaikkine tarpeineen... Rankkaa oli. Meillä ikäero 2 v 3 kk ja samaa sukupuolta.
Nyt nuorempi on 2 vee ja alkaa hiukan helpottaa fyysisten tarpeiden osalta kun osaavat jo kaikkea. Mutta nyt tullut kuvioihin tappelu.
Suosittelen 3-5 vuoden ikäeroa. Tosin sitten eivät leiki paljoa keskenään. Mutta eihän ne välttämättä muutenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä se alkuvaiheen sähellys. Onneksi sattui luonteeltaan rauhalliset ja omatoimiset muksut, niin ei ollut mitään tässä ketjussakin kuvattuja ongelmia. Mustasukkaisuutta ei ollut juuri lainkaan ja tulivat pienestä pitäen hyvin toimeen keskenään.
Mulla esikoisen ja keskimmäisen lapsen ikäero reilu 3 vuotta ja keskimmäisen ja kuopuksen ikäero 1 minuutti (ovat siis kaksoset). Hyvin meni tuon poppoon kanssa enkä jälkikäteen enää muista mitään isoja ongelmia edes pikkulapsiajalta. Nyt lapset on jo teinejä ja etenkin kaksoset ovat vauvavaiheen jälkeen olleet ihan superhelppoja. Koko kolmikko viihtyy hyvin yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kahden vuoden ikäero. Mikään ei ollut vaikeaa tai raskasta.
No niin. Taas tulossa useiden sivujen juupas-eipäs-vänkäys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on ikäeroa tasan 2v. Vauva on nyt 8kk.
Alku oli aivan hirveää. Taapero mustis ja uhmassa, vauva muuten vaan itkuinen.
Nyt kuitenkin vauva jo konttaa isosiskon perässä ja isosisko nauttii, kun vauva ihailee. Ja päivä päivältä helpottaa.
Lapsillani 1v 8kk ikäeroa ja 2 ensimmäistä vuotta meni sumussa. Sitten he alkoivat leikkimään keskenään ja minäkin palasin töihin. Huonoa se, että heti kun yksi pääsee jonkun ikävaiheen yli, niin heti tulee seuraava rumba perässä. Voit unohtaa kaikki ruusuiset kuvat alkuvuosista ja keskittyä siihen, että parisuhteesi kestää tuon prässin. Sopikaa miehenne kanssa siitä erikseen ja tehkää selväksi, että tulee olemaan rankat vuodet. Oma elämä helpottui heti, kun kuopuskin meni kouluun. Sen jälkeen taas tuo ikäero on täydellinen yhdistelmä. Kaikki menee sutjakkaasti ja heistä on seuraa toisilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan se toisaalta rankkaa kun on kaksi pientä, jotka molemmat tarvitsevat apua niin syömisessä, pukemisessa kuin vessassa ja nukkuminen saattaa olla molemmilla niin ja näin eli lapset valvottavat vuoroissa.
Toisaalta meillä ainaki lapset ovat kasvaneet sitten tiivimmin yhteen ja heistä on tullut tiivis parivaljakko. Kun nuorempi (ikäero 2v 4kk) on tyttö, niin se on kirinyt henkistäkasvua koko ajan kiinni. Tämä on tehnyt elämästä helpompaa, kun lapset ovat hyvin pitkälti olleet kiinnostuneet samankaltaisista asioista ja pystyneet tekemään yhdessä samoja juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se alkuvaiheen sähellys. Onneksi sattui luonteeltaan rauhalliset ja omatoimiset muksut, niin ei ollut mitään tässä ketjussakin kuvattuja ongelmia. Mustasukkaisuutta ei ollut juuri lainkaan ja tulivat pienestä pitäen hyvin toimeen keskenään.
Sama täällä. Helpotus, kun ei tarvitse aloittaa uudestaan alusta, kaksi lasta yhdellä iskulla. Ei siis kaksoset, ikäero vuosi+11 kk.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ikäeroa 1 v 10 kk. En ole kokenut erityisen raskaaksi missään vaiheessa, tosin kuopus vielä alle vuoden.
Itselle ei niinkään ollut rankkaa se vauva + taapero-aika, vaan se kun olivat 2v ja 4v, sekä 3v. ja 5v. sekä 4v. ja 6v. Tuntui, että oli ainaista tappelua ja välien selvittelyä! Nyt vanhempina on kiva, kun touhuavat edelleen paljon kahdestaan, eivätkä enää kinaa "niin" paljon keskenään. Lähinnä sanallisesti vääntävät! Liikkuvat yhdessä harrastuksissa ym. ja osittain yhteisiä kavereitakin on!
Yhdellä sukulaisella on nyt jo kouluikäiset tytöt ikäerolla 1v4kk. Siitä tuli mieleeni, kun olin just oman tytön 1v1kk kanssa katsomassa toisessa perheessä pikkuvauvaa 3kk ja kanniskelin tietty vauvaa, kun oli niin ihana. MUTTA samalla kuljin jatkuvasti joka ikistä tavaraa tutkivan tyttöni perässä, joka lisäksi kiipeilee joka paikkaan, tekee jo ”tuhmuuksia” eli esim.hypelsi kukkaruukun multaa kyläpaikassa jne. Kaipaa paljon äitiä ja seuraa tietysti.
Niin tajusin, että apua, jos tuttuni vauva olisi mun, niin kädet olis kyllä kirjaimellisesti täynnä. Onneksi omat isommat on jo koulussa! Se on reilua, että yksi pieni saa olla kerrallaan ja kunnolla pieni!
Eka vauvavuosi oli ihana, tokan aikana masennuin ja varmaan 2v. meni ihan sumussa. Sittemmin lapset ovat paljon viihdyttäneet toisiaan, mikä ehkä vähän helpottaa (tai sitten ei). Hirveää on ollut, mutta en tiedä, olisiko isommalla ikäerolla mennyt paremmin. Ainakin jos saisin jotain tehdä uudestaan, pyytäisin enemmän apua.
Rankin vaihe on murrosikä! ;)
P.s. Ehkä rankinta oli vauvan ja uhmiksen (ikäeroa 1v.10kk) kanssa riittämättömyyden tunne ja syyllisyys siitä, ettei riitä.
Kyllä se on ihan erilaista kahden kanssa. Ihan perus asiat, nukutat toista niin toinen huutaa. Syötöt toista niin toinen sotkee. Puet ensin toisen ja kun siirryt toiseen, ensimmäinen alkaa riisua..