Lue keskustelun säännöt.
Sukulaisten tavaroista eroon - niin mien?
09.04.2019 |
Ostettiin kohta kaksi vuotta sitten talo, joka on useiden sukupolvien ajan kuulunut minun suvulleni - itse en ole tässä kuitenkaan lapsuuttani viettänyt.
Talossa sekä siihen kuuluvilla mailla on myös useita piharakennuksia. Sekä talossa että piharakennuksissa molemmissa oli tavaroita, jotka myynnin yhteydessä siirtyivät meidän omistukseen.
Koska haluttiin kuitenkin olla kohtuullisia (ja toisaalta säästää omaa vaivaamme), ilmoitettiin sukulaisille, että he voivat puolen vuoden kuluessa hakea pois ne tavarat, jotka ovat heille tärkeitä - ja että sen jälkeen on jossain vaiheessa tarkoitus ryhtyä käymään läpi niitä jäljelle jääneitä ja pistää pois ne, mitä emme itse tarvi. Osa sukulaisista kiitteli, ja osa kävikin hakemassa tavaroitaan. Osa ei ilmaantunut paikalle eikä kysellyt tavaroiden perään.
Tuosta puolesta vuodesta on nyt se 1,5v - vähän enemmänkin - aikaa ja tultiin tilanteeseen, että todellakin tarvittiin noita tiloja ihan omille jutuille.
Alettiin käymään läpi jäljelle jääneitä tavaroita ja suurin osa oli sellaista, mitä me ei tarvittu. Osa tavaroista vaikutti sellaisilta, että niistä kannatti kysyä, että kenenkä on mahtanut olla ja haluaako tämä säästää tätä (esim. tiiviisti pakattuja, hyvin säilyneitä valokuvia, kastemekko, etc) ja ne löysivätkin vielä tiensä (kiitollisille) omistajilleen. Ilmoitettiin vielä muille, että me nyt tosiaan tyhjennetään näitä tiloja ja sen jälkeen tavarat menevät polttoon tai mikä minnekin. Ei reaktiota enää tähän.
No joo. Osa tavaroista on nyt ehditty jo polttaa tai laittaa eteenpäin esim. antamalla tai myymällä. Me ei olla enää erikseen tästä ilmoiteltu kenellekään ja esim. omien vanhempieni näkemys on ollut, ettei tietenkään tarvitsekaan.
Yllättäen meillä tuli käymään sukulainen, jolla tiedetysti oli täällä tavaraa säilössä. Ei kuitenkaan siis hakenut omiaan pois sen puolen vuoden aikana eikä reagoinut millään tavalla, kun ilmoitettiin että niitä tiloja tyhjennetään nyt jne. Kuinka ollakaan, hän närkästyikin suunnattomasti kuullessaan, että ollaan menty hävittämään mm. koinsyömä nojatuoli, kumisaappaat ja vanhoja vaatteita. Ja siitäkös se sota syttyikin.
Viikon kuluttua lauantaiaamuna meille pamahti aamukahviaikaan muutama sukulainen, jotka aloittivat lähes välittömästi kiivaan kommentoinnin siitä, kuinka "pitäisi nyt kuitenkin kysyä ennen kuin aletaan hävittämään toisten tavaroita" ja "hävytöntä" ja niin edelleen. Minä en osannut sanoa mitään, mies karjaisi lopulta aikansa kuunneltuaan, että johan nyt on perkele- useaampaan kertaan tässä on koetettu ilmoitella ja annettu määräaikoja ynnä muita, jotta enimmältä mielipahalta vältyttäisiin.
Tämän jälkeen sukulaiset poistuivat loukkaantuneina, mutta viestittely heidän suunnaltaan meille on melkeinpä päivittäistä.
Me ei todellakaan oltaisi haluttu, että tämä menee tähän, mutta eihän me voida koko elämää säilyttää toisten ihmisten tavaroita. Mielestäni emme nyt ole tehneet mitään väärää, kun olemme kuitenkin ilmoittaneet pariinkin otteeseen aikomuksistamme sukulaisille. Nämäkin kyseiset sukulaiset on informaatio kyllä saavuttanut, että siitä ei ole kysymys.
Voimaton ja väsynyt ja sekava teksti tästä näköjään tuli. Mutta olisiko mielipiteitä tai neuvoja tilanteeseen? Mitä me voimme tehdä?
Kommentit (15)
Jos nämä sukulaiset ovat sellaisia, että kanssakäyminen heidän kanssaan ei kiinnosta tulevaisuudessakaan, kannattanee blokata numerot. Jos tästä huolimatta häirintä jatkuu, eikä pyynnöistä huolimatta lopu, voi ottaa yhteyttä poliisiin.
Jos teillä ei ole tiukkaa budjettia, voitte myös pyytää neuvoa asianajajalta. Asianajaja voi ottaa yhteyttä näihin sukulaisiin (kirjallisesti tai puhelimitse), ja pyytää kääntymään tulevaisuudessa näissä asioissa hänen puoleensa.
Minun mielestäni te olette toimineet asiallisesti, joten teillä ei ole mitään anteeksipyydettävää. Nyt pitäisi vain saada sukulaisetkin ymmärtämään se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajat on ilmoitettu kerran kaks ja kolmekin,jos ei ole hakenut niin omapa on häpeänsä! Sanot ettei niitä voinut iänkaiken säilöä. Jos tuosta suuttuu niin anna olla.
Teette niille tavaroille mitä haluatte, teidänhän ne on. Olisi varmaan kannattanut heti sen puolen vuoden jälkeen siivota rakennukset. Ainakin oma äitini on semmoinen hamstraaja että kun siivoamaan aletaan niin hän on pois jaloista, muuten siitä ei tule mitään :D
Olette toimineet ihan oikein. Siinä vaiheessa, kun sukulaisille tuli tieto, että olette ostaneet talon, he olisivat ihan omatoimisesti voineet raijata kamansa pois. Eli kun olette useampaan kertaan ilmoittaneet ja pyytäneet, niin olette kyllä olleet tosi kohteliaita. Jos asia käännetään toisin päin, olisittehan TE voineet suuttua siitä, että sukulaisten koinsyömät tuolit lojuvat teidän talossanne, vievät tilaa pois teiltä. Niin se vain on, että jos on kiltti ja kohtelias, osa ilahtuu siitä ja toimii fiksusti (kuten ne, jotka hakivat tavaransa pois), osa näkee sen vain kehotuksena kävellä yli. Tämän jälkimmäisen ryhmän mielenkuohuja on ihan turha pohtia. Te olette velvollisuutenne täyttäneet, ylikin, ja nyt voit miettiä, ovatko nämä ihmiset sellaisia, joiden kanssa on kiva viettää aikaa ja heihin pitää yhteyttä. Epäilen, että eivät! Joten lakatkaa kiemurtelemasta kuin madot koukussa ja ilmoitatte, että seuraava yhteydenotto on sitten vain asianajajan kautta. (Tajuavat varmaan kyllä, että häviäisivät jutun, joten tähän eivät ala.) Jos ette puhalla peliä nyt poikki, seuraava vaihe on, että teille kannetaan vain lisää tavaraa säilytykseen, kun teillähän tilaa on.
Kiitos vastauksista. Täytyy yrittää koota itsensä ja pysyä tiukkana tässä asiassa. Jotenkin tää vaan tuntuu niin käsittämättömältä, että sitä alkaa itsekin jo epäilemään, onko toiminut oikein.
Rasittavaa.
Ja tuo tavaroiden säilytykseen tuominen... tästä ei ole kauaakaan kun yksi kysyi, voisiko tuoda sohvansa meille. Kun kieltäydyimme, kuului vastaus, että "Mutta juurihan te raivasitte sitä tilaakin!" Siis kyllä, just sukulaisen sohvia ajatellenhan me tämä tehtiin :D
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
huoh. nyt on kyllä niin suuret ongelmat että pitäisi kysyä liikekannallepanoa tämän asian takia .
nakatkaa romut roskiin ja käskekää niiten kyselijöiden painua V***uun.
Ei ne ole mitään pakollisia kavereita vaikka oiski sukulaisia.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Täytyy yrittää koota itsensä ja pysyä tiukkana tässä asiassa. Jotenkin tää vaan tuntuu niin käsittämättömältä, että sitä alkaa itsekin jo epäilemään, onko toiminut oikein.
Rasittavaa.
Ja tuo tavaroiden säilytykseen tuominen... tästä ei ole kauaakaan kun yksi kysyi, voisiko tuoda sohvansa meille. Kun kieltäydyimme, kuului vastaus, että "Mutta juurihan te raivasitte sitä tilaakin!" Siis kyllä, just sukulaisen sohvia ajatellenhan me tämä tehtiin :D
Ap.
Kyse ei olekaan järjestä ja logiikasta, vaan jostain ihan muusta. EN nyt ala arvailemaan mistä, kun en ihmisiä tunne. Siksi kannattaa nyt olla todella jämäkkä ja ilmoittaa, etteivät nämä yhteydenotot ole toivottuja, vaikka sitten lakimiehen välityksellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olette jo tehneet enemmän kuin teidän olisi tarvinnut. Nyt vaan tiukkana ja sukulaisten urputukset toisesta korvasta pihalle! Ei teidän tarvitse kustantaa kenenkään rojujen varastointia. Hankkikoot vuokravaraston, jos eivät kotiinsa halua.
Seuraavalle tavaroidensa kyselijälle esitä lista tarkkoja kysymyksiä. Siis mitä sinulla on täällä säilytyksessä? Millaisessa laatikossa? Milloin tuotu? AI no se on ennen kuin ostimme talon. Kyllähän te tiesitte että ”anna” täti myi talon jo kaksi vuotta sitten. Kauppakirjassa lukee että irtaimisto tuli kaupan mukana eli kyselkää ”anna tädiltä”. Ei täällä ole kuin meidän omistamaa tavaraa kauppakirjan mukaan.
Ja voithan samalla ruveta kauppaamaan teille tarpeetonta tavaraa heille ostettavaksi tai säilytettäväksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Täytyy yrittää koota itsensä ja pysyä tiukkana tässä asiassa. Jotenkin tää vaan tuntuu niin käsittämättömältä, että sitä alkaa itsekin jo epäilemään, onko toiminut oikein.
Rasittavaa.
Ja tuo tavaroiden säilytykseen tuominen... tästä ei ole kauaakaan kun yksi kysyi, voisiko tuoda sohvansa meille. Kun kieltäydyimme, kuului vastaus, että "Mutta juurihan te raivasitte sitä tilaakin!" Siis kyllä, just sukulaisen sohvia ajatellenhan me tämä tehtiin :D
Ap.
Joo, minä juuri veikkasin, että seuraava vaihe on tavaran tuominen säilytykseen. Asumme itse miehen sukutalossa ja kuviot ovat tuttuja, joskin vähemmillä riidoilla. Kai ne vanhat sukutalot pysyvät ihmisten mielissä jonain nostalgisina mummoloina, joissa aika on pysähtynyt ja lättykestit aina tarjolla. Meilläkin on varastossa miehen sisarusten askarteluja vuosikymmenien takaa. Ja aina voi joku pölähtää pihaan ja haikailla, että voi kun on tuokin puu kaadettu. Eipä sitä yleensä kai toisten koteihin ihan sillä mielialalla mennä. Mutta nämä ovat tosiaan kuviot, jotka pitää tehdä heti selväksi, kun talon omistaja vaihtuu.
Ei teidän tarvitse tehdä mitään muuta kuin raivata loputkin tavarat pois. Oma vika, jos eivät hakeneet kun aika oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukiko kauppakirjassa, että rakennuksissa oleva irtaimisto siirtyi teille? Jos luki, niin asia on juridisesti täysin selvä. Teillä ei ole ollut mitään velvollisuutta säilyttää tavaroita, ja olette jo tehneet sen, mitä teiltä kohtuudella voi olettaa.
Mutta jos kauppakirjassa ei ollut em. mainintaa, niin tilanne on selvästi mutkallisempi. Se, että ostat rakennuksen, ei vielä siirrä rakennuksessa olevaa irtaimistoa omistukseesi, jos siitä ei ole erikseen sovittu. Ja toisen tavaroita ei saa mennä niin vain hävittämään, vaikka ne sijaitsikin omassa kodissa. Tällaisessa tilanteessa kannattaa kysyä lakimieheltä neuvoa, miten asia hoidetaan pykälien mukaan.
No ette tee mitään. Kerta ei tavaroita silloin haettu kun mahdollista oli, olkoot ilman ja nalkuttakoot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä näin: ostin perikunnalta (isäni, serkkuni ja toisen (kuolleen)serkun poika). Kauppakirja oli kirjoitettu valmiiksi. Kaupantekotilaisuudessa vaadin kauppakirjaan lisäyksen: irtaimistoineen, ja joka lisättiin. Parin viikon kuluttua serkun poika tuli peräkärryn kanssa ja sanoi tulleensa hakemaan vanhaa peilipiironkia. Kysyin, että mitä sovitaan hinnaksi. Ööö...hän oli ajatellut "Noin niin kuin muistoksi isoisovanhemmista". Esitin myös kauppakirjan, että irtaimisto on minun ja myyn/lahjoitan/tuhoan sen, jos haluan. Auto peräkärryineen (tyhjänä) lähti liukkaasti tontiltani.
Otsikon piti oikeastaan kuulua "Sukulaisten tavaroista eroon - niin miten tässä näin kävi?", mutta nakkisormillani täällä painelen, mitä sattuu.
Ap