Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Madeleine MacCann, ei sieppausta. Vanhemmat syyllisiä

Vierailija
09.04.2019 |

Vaha juttu mutta Netflixin dokkarin myötä, jäin vähän koukkuun aiheeseen. :-D Vanhempia vastaan on niin paljon epämääräisyyksiä. Silti he kirmaavat edelleen vapaana.

Jos lähdetään siitä, että kuinka moni välittävä vanhempi jättää pienet taaperonsa ulkomaille huoneistoon yksin. Vieläpä Kate on itse kertonut, että Madeleine oli edellisenä yönä huutanut heidän peräänsä. Silti olivat katoamisyönä tehneet saman tempun? Lapset olivat päivisinkin erilaisissa päiväkerhoissa, kun vanhemmat olivat mm. pelaamassa tennistä. Todelliselta lasten lomalta siis kuulosti. Katen isä on myös todistanut, että lapsille annettiin välillä unilääkkeitä ja varsinkin Madeleine oli aika vilkas lapsi. Samoin poliisitiedotteissa on käynyt ilmi, että kaksi muuta lasta nukkuivat sikeästi sängyissään, eivätkä heränneet, vaikka huoneessa ramppasi vähän väliä porukkaa. Myöskään poliisit eivät löytäneet huoneesta mitään "lääkelaukkua", jossa olisi esim. ollut "buranaa" tms mukana. Luulisi, että pienten lasten lääkärivanhemmat olisivat varautuneet edes jotakin. Tämä kielii siitä, että vanhemmilla ollut unilääkkeitä mukana, joilla huumanneet lapset. Tämän jälkeen hävittäneet koko lääkelaukun. On myös outoa, että Kate jätti nämä kaksi muuta lasta huoneistoon, samalla kun juoksi huutamaan muille, kuinka Madeleine on siepattu. Huoneeseen, josta oli hänen mukaansa juuri siepattu yksi lapsi.

Vanhemmat olivat katoamisiltana deletoineet puhelimiensa soittohistorian. Myöhemmin mm. Jane Tanner oli tekstaillut jonkun lääkärin kanssa, jonka kanssa oli tehnyt muutamia projekteja. Tämä lääkäri oli erikoistunut DNA- näytteisiin. Jane Tanner kuitenkin väitti, että tekstailu ei tapahtunut hänen aloitteestaan, eikä hän edes tuntenut tätä naista.

Vanhemmat ovat haastattelussa sanoneet, että etsivät pitkälle yöhön mutta oli niin pimeää, jotta etsintöjä ei voitu jatkaa, joten olivat menneet nukkumaan. Vanhemmat ovat myös itse heti alusta saakka olleet varmoja, että Madeleine siepattiin ja, että sieppaajat olivat pedofiilejä. Siis kuinka moni vanhempi pystyy menemään nukkumaan uskoen, että oma lapsi on pedofiilien kynsissä?
Kate ja Gerry sen sijaan jatkoivat katoamisen jälkeen lenkkeilyä ja Gerry oli katoamisesta seuraavana päivänä heti pelaamassa tennistä. Alusta asti palkkasivat korkean profiilin asianajajia ja PR- toimistoja ajamaan asiaa. Miksi heidän piti jo alusta alkaen palkata asianajajajia puolustamaan heitä? Pääpaino oli alusta asti vanhempien mediahuomiossa ja maineessa. Vanhemmat selittelivät lasten yksin huoneeseen jättämistä mm. sillä, että eivät halunneet palkata ketään ulkopuolista hoitamaan lapsia, sillä aikaa, kun itse ovat syömässä. Kuitenkin katoamisen jälkeen lähtivät "PR-kiertueelle" ympäri Eurooppa jättivät kaksi muuta lasta Portugaliin lastenhoitajan kanssa. Viikon päästä katoamisesta vanhemmat mm. tapasivat paavin ja olivat yhteyksissä moneen muuhun high profile- henkilöihin.
Tapauksesta on useat toimittajat ja muut asiaa tutkineet sanoneet, että heitä on kielletty uutisoimasta tietyistä aiheista. Vanhemmat ovat alusta asti keskittyneet haastamaan näitä ihmisiä oikeuteen, jotka ovat kyseenalaistaneet sieppausteorian. Vanhemmilla oli yhteyksiä brittimediaan sekä hallitukseen. Gerry oli mm. joskus tehnyt joitakin projektitöitä hallitukselle.
Tarinaa ei siis saanut kyseenalaistaa, vaikka tutkintaan oli käytetty ennätysmäärä myös brittiveronmaksajien rahoja....

Kommentit (43)

Vierailija
1/43 |
09.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja mitä sitten tapahtui? Näissä kavereiden sepityksissä on niin paljon eroavaisuuksia ja nämä on todistettu, ettei suurin osa voi pitää paikkaansa, jos mikään. Esim. Jane Tannerin silminnäkijähavaintoa pidetään epäuskottavana. Pimeässä ei ole voinut nähdä niin tarkkaa "sieppaajaan" vaatetusta ja kenkiä. Myöskään Gerry ei kuulustelunsa mukaan nähnyt Tanneria, vaikka lausuntojensa mukaan heidän olisi pitänyt kohdata toisensa tullessaan katsomasta lapsia.

Kaveriporukasta David Paynea on syytetty pedofiiliksi. Ja Gerryn nimi on lapsiin kohdistuvien seksuaalirikollisten listalla. Mutta v. 2002 olevan rikoksen tapaukset tiedot on deletoitu järjestelmästä.Luultavasti Madeleine on kuollut tapaturmaisesti asunnossa. Gerry on katoamisyönä kantanut hänet rantaan. Kenties haudannut jonnekin. Etsinnäthän keskittyivät alussa Madeleinen etsintään, eivät kuolleen lapsen etsintään. MacCanneilla oli käytössä rannalla olevan katolisen kirkon avaimet. MacCannit oli nähty kulkevan kirkkoon yöllä. Gerryllä on myös todistettavasti kadonnut iso sininen tennislaukku, joka hänellä oli vielä katoamisyönä tallella, koska asunnosta on otettu kuva poliisitiedotteisiin. Myöhemmin laukku on kadonnut.

Oudointa tässä on, että brittilapsia katoaa päivittäin. Miksi juuri Madeleinen kohdalla britannian päämininteri on käskenyt lopettaa tutkinnat. Samoin miksi vanhemmat olivat katoamisen jälkeen britannian hallinnossa työskentelevän ja tunneton pedofiiln Freudin luona illastamassa?  Miten tämä illallistaminen Freudin luona auttoi heidän etsintöjään? Luultavasti taustalla on siis pedofilirinkiä tms. taustalla ja ovat siksi saaneet korkeimmilta tahoilta apua. Kukaan korkean profiilin henkilö tuskin haluaa tulla paljastetuksi pedofiiliksi, joten parempi auttaa kavereita pulassa. Vanhemmat oli myös nähty tuulettavan tätä vuokra-autoa monta päivää putkeen. Pitivät päivin ja öin ovia auki. Kuvailivat, kuinka autoon oli tippunut mädäntynyttä lihaa, joten siksi tuuletus oli tarpeellinen. Auto oli haissut todella pahalta. Lukuisia muita juttuja myös. Esim.  heti, kun ilmoitettiin vaunukoirista, niin Kate oli pessyt Madeleinen pehmolelun. Kuulemma siihen oli sotkeutunut aurinkorasvaa. Näille huoneiston verijäljille heillä oli myös lukuisia eri selityksiä, mm. Madeleinen nenäverenvuoto, haavat, itikat ym. Kate ei myöskään suostunut vastaamaan useisiin kymmeniin kysymyksiin poliisitutkinnassa. Kun Katelta kysyttiin, että ymmärtääkö hän, että tämä vaaranta Madeleinen tutkimuksia, niin Kate sanoi ymmärtävänsä. Netflix- dokkari taas oli pelkkää propagandaa. Nämä vanhempien palkkaavat ”etsivät” ovat jääneet kiinni monista petoksista ja rahanpesuu- rikoksista. On myös täysin totta, että Praia de Luzin alueella on tapana kerätä orpokodeille rahaa ja toiminta on aktiivista. Mikään ei viittaa Madeleinen sieppaukseen.

Vierailija
2/43 |
09.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jep ja mistään näistä vanhempien haastatteluista ei paista suru.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/43 |
09.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jep ja mistään näistä vanhempien haastatteluista ei paista suru.

Sekin, vaikka lääkäreinä ovat varmasti oppineet hillitsemään tunteensa. Mutta lähinnä surumielisyyttä ollut havaittavissa vain silloin, kun heitä on epäilty. Näissä viikko katoamisen jälkeen otetuissa "synttärikuvissa" ei voisi ikinä uskoa, että kyseisen pariskunnan lapsi on siepattu viikko takaperin. 

Vierailija
4/43 |
09.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulle riittää ihan se, että ruumis- ja verikoirat, jotka eivät ole koskaan aiemmin erehtyneet, tekevät selvät ja puistattavat merkkaukset.

Vierailija
5/43 |
09.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos se on noin niin kuin sanot, niin kyllähän se oudolta kuulostaa, mutta mistä näistä tietää onko totta. Onko totta että koira merkkasi että olisi ollut ruumis, onko totta että auton peräkontista löytyi verta, onko totta että menivät normaalisti nukkumaan ja pelasivat tennistä seuraavana päivänä... kaikki voi yhtä hyvin olla päästä keksittyä ja huhupuhetta. Mihinkään ei voi luottaa mitä netistä saa lukea, kaikki voi olla vaan jonkun keksimää, joten en jaksa itse tällaisilla vaivata päätä. En voi tarkistaa minkään tiedon luotettavuutta mitenkään. 

Vierailija
6/43 |
09.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Höh. Otsikon perusteella luulin että tapaus on vihdoin ratkennut ja vanhemmat todettu syyllisiksi. No, eipä tää ole ainoa ketju tällä palstalla, jonka tulen turhaan avanneeksi. Jatkakaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/43 |
09.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos se on noin niin kuin sanot, niin kyllähän se oudolta kuulostaa, mutta mistä näistä tietää onko totta. Onko totta että koira merkkasi että olisi ollut ruumis, onko totta että auton peräkontista löytyi verta, onko totta että menivät normaalisti nukkumaan ja pelasivat tennistä seuraavana päivänä... kaikki voi yhtä hyvin olla päästä keksittyä ja huhupuhetta. Mihinkään ei voi luottaa mitä netistä saa lukea, kaikki voi olla vaan jonkun keksimää, joten en jaksa itse tällaisilla vaivata päätä. En voi tarkistaa minkään tiedon luotettavuutta mitenkään. 

Suurin osa näistä on ihan poliisitiedotteissa. Ja nämä ovat kaikkien luettavissa. Gerry ja Kate ovat mm. itse sanoneet näin. 

Vierailija
8/43 |
09.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos se on noin niin kuin sanot, niin kyllähän se oudolta kuulostaa, mutta mistä näistä tietää onko totta. Onko totta että koira merkkasi että olisi ollut ruumis, onko totta että auton peräkontista löytyi verta, onko totta että menivät normaalisti nukkumaan ja pelasivat tennistä seuraavana päivänä... kaikki voi yhtä hyvin olla päästä keksittyä ja huhupuhetta. Mihinkään ei voi luottaa mitä netistä saa lukea, kaikki voi olla vaan jonkun keksimää, joten en jaksa itse tällaisilla vaivata päätä. En voi tarkistaa minkään tiedon luotettavuutta mitenkään. 

Suurin osa näistä on ihan poliisitiedotteissa. Ja nämä ovat kaikkien luettavissa. Gerry ja Kate ovat mm. itse sanoneet näin. 

Tai oikeastaan kaikki ovat poliisitiedotteessa mutta mm. tenniksen peluu on ihan median toimesta todistettu. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/43 |
09.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mulle riittää ihan se, että ruumis- ja verikoirat, jotka eivät ole koskaan aiemmin erehtyneet, tekevät selvät ja puistattavat merkkaukset.

Vanhemmat olivat tämänkin tapauksen jälkeen ottaneet yhteyttä asianajaan, joka oli ollut eräässä  tapauksessa mukana, jossa näitä koiria oli käytetty. Mutta juttu oli hylätty, koska ilmeisesti mitään ei oltu löydetty.  Joten vanhemmat varmasti halusivat asianajalta apua, että millä argumenteilla koirien löydöksiä voi perustella.  

Myöhemmin kuitenkin tämän saman tapauksen syytetty mies tunnusti vaimonsa murhan.  Kertoi alueen, johon vaimo oli haudattu. Vaunukoirat olivat haukkuneet näille vuosikymmeniä vanhoilla löydöksille ja lopulta jäänteet oli löydetty maan alta. 

Vierailija
10/43 |
09.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Höh. Otsikon perusteella luulin että tapaus on vihdoin ratkennut ja vanhemmat todettu syyllisiksi. No, eipä tää ole ainoa ketju tällä palstalla, jonka tulen turhaan avanneeksi. Jatkakaa.

Se on! Vanhempia ei vain ole asetettu syytteeseen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/43 |
09.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tainneet vanhemmat sittenkään olla syyllisiä.

Vierailija
12/43 |
09.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei tainneet vanhemmat sittenkään olla syyllisiä.

Yllättävää ja järkyttävää, mutta ei.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/43 |
09.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Overdozed and dead. 

Zinc

Näin siinä kävi ..

Peittelivät tapponsa vain "sieppauksella".

Vierailija
14/43 |
09.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä se vanhemmat oli. Ei se todista mitään että alueella on oleillut rikollinen. Missä muu näyttö?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/43 |
09.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä ovat

Vierailija
16/43 |
09.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Todellakin ovat vanhemmat syyllisiä, onhan näitä "epäiltyjä" ollut vuosien varrella vaikka kuinka. Ei tämä mitään todista

Vierailija
17/43 |
09.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aivan varmasti ovat syyllisiä. Piti vain saada joku syntipukiksi, että voidaan haudata juttu lopullisesti.

Vierailija
18/43 |
09.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Overdozed and dead. 

Zinc

Näin siinä kävi ..

Peittelivät tapponsa vain "sieppauksella".

Miten on mahdollista että joka ikinen sun kommentti on ihan perseest'`?

Vierailija
19/43 |
09.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo, vanhemmat syyllisiä, vaikka nyt on keksitty taas joku uusi syntipukki :D

Vierailija
20/43 |
09.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ne näyttää syyllisiltä jo kauas. Maddesta haluttiin eroon jostain syystä. Heistä ei ole koskaan paistanut sellainen tuska, kauhu ja epätoivo mitä paistaa lapsensa "kadottaneilta", murhatuilta yms. Ihminen voi olla myös shokissa, mutta heillä on ollut aina veemäinen kylmä katse, isukilla varsinkin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi seitsemän kolme