Elämän tarkoitus
Olen 33-vuotias korkeakstikoulutettu mies Helsingistä. Minulla on hyvä työ, parisuhde, omistusasunto ja muutenkin olen urheilullista ja menevää sorttia. Vaikka pintapuolisesti ja taloudellisesti minulla on kaikki hyvin niin silti voin huonosti. Koen äärimmäistä yksinäisyyttä töissä sekä tekemisen puutetta kotona. Minulla ei ole motivaation lähteitä kuten urheilu tai jokin muu harrastus töiden jälkeen. Nämä asiat motivoivat minua nuorena, mutta nyt ei enään. Työ on helppoa ja mukavaa, mutta siitä puuttuu yhteisöllisyys. Olen ihmispersoona ja pahinta on olla yksin omissa ajtuksissa. Elämä vaan tuntuu tasapaksulta ja harmaalta. Onko muita kohtalotovereita? Mikä saa teidät jaksamaan? Mistä haette turvaa ja juttuseuraa?
Kommentit (6)
En kerro. ;) ...Tietenkin läheiset ihmiset on elämän tarkoitus.
Mielestäni elämäntarkoitus on nautinto. Mistä kukin sen saakaan. Joku urheilusta, toinen parisuhteesta ja lapsista, kolmas vaikka töistä tai päihteistä. Vain sinä itse tiedät, mistä sen saat.
Hedoinisti kirjoitti:
Mielestäni elämäntarkoitus on nautinto. Mistä kukin sen saakaan. Joku urheilusta, toinen parisuhteesta ja lapsista, kolmas vaikka töistä tai päihteistä. Vain sinä itse tiedät, mistä sen saat.
Tai yhteys luontoon, sieltä minä löysin kaipaamani inspiraation ja rauhan muutettuani maalle. Etenkin helsingin kerrostaloissa voi luontoyhteyttä tarvitseva ihminen ajautua haitallisen kauas perustarpeisensa täyttymisestä.
Sama juttu täällä. Minulla on ihan suhteellisen mielekäs ja vaihteleva työ, tosin sitä on aivan liikaa ja vähemmälläkin pärjäisin. Elämäni kulissit ovat niinsanotusti kunnossa. On parisuhdetta ja lemmikkiä ja perheeseen hyvät välit, mutta myös minä tunnen, että en ole oikeastaan lainkaan onnellinen. Elämä vain on aivan turhanpäiväista tasapaksua arkea päivästä toiseen. Nouse aamulla, mene töihin, tule kotiin, käy lenkillä, syö ja mene pesulle ja nukkumaan, jotta voit taas tehdä saman seuraavana päivänä. Perheeni kanssa aikaa virettäessäni yunnen oloni usein yksinäiseksi, enkä siksi kovin usein perheenjäseniäni näe. Mitä sitten muuttaisin elämässäni? Jaa, hyvä kysymys. En rehellisesti sanottuna ole varma. Luopuisin kokonaan työn teosta jos se ei olisi taloudellisesti pakko. En jaksaisi elää työttömyysturvalla, eihän silloin rahat riitä mihinkään, vaikkakin työttömänä olin onnellisimmillani, mitä olen koskaan ollut. Ehkä minä sitten vahigossa saan potkut tai määräaikaista sopimustani ei jatketa. Rahallidesti tosin olisin sitten liian tiukilla, mutta eikö onnellisuus ole se tärkein nyt kun miettii.
Ihminen on hengellinen,etsivä löytää.