Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Suomalaisilla ongelmallinen suhtautuminen suruun
06.04.2019 |
Tässä Ilta-Sanomien artikkelissa on loistava esimerkki siitä, miten surua ei kyetä näkemään osana normaalia elämää. Oman lapsen yhtäkkisestä menehtymisestä on vasta kaksi kuukautta ja toimittaja ihmettelee, että omainen yhä suree.
Haloo! Suru kulkee eri muodoissa usein mukana loppuelämän ajan. Ihmisiä ei voi korvata.
https://www.is.fi/makihyppy/art-2000006061260.html
Kommentit (34)
Mielipiteitä? Kehtaako joku ihmetellä päin naamaa surevalle, että vielä kahden kuukauden päästä menetyksestä on paha olla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juha Sipilän toimet ovat mitä ovat, mutta kun hän haastattelussa puhui lapsensa kuolemasta, niin se oli ASIAA.
Koko elämä muuttuu toiseksi, kun lapsi kuolee. Sitä ei voi hyväksyä ikinä.
Valitsemaan lapsellesi hautapaikka. Ei kenenkään pitäisi joutua OMAA lastaan hautaamaan.Suru on ikuinen.
Älyttömintä höpötystä on kehotus: "päästä irti."
Kuinkahan sanoja OMASTA lapsestaan päästää irti, kun itkee jo sitä kun lapsi muuttaa pois kotoa.
Ihminen ei ymmärrä toisen surua. Se on fakta.
Juha Sipilän toimet ovat mitä ovat, mutta kun hän haastattelussa puhui lapsensa kuolemasta, niin se oli ASIAA.
Koko elämä muuttuu toiseksi, kun lapsi kuolee. Sitä ei voi hyväksyä ikinä.
Valitsemaan lapsellesi hautapaikka. Ei kenenkään pitäisi joutua OMAA lastaan hautaamaan.Suru on ikuinen.
Älyttömintä höpötystä on kehotus: "päästä irti."
Kuinkahan sanoja OMASTA lapsestaan päästää irti, kun itkee jo sitä kun lapsi muuttaa pois kotoa.
Ihminen ei ymmärrä toisen surua. Se on fakta.
Vierailija kirjoitti:
Juha Sipilän toimet ovat mitä ovat, mutta kun hän haastattelussa puhui lapsensa kuolemasta, niin se oli ASIAA.
Koko elämä muuttuu toiseksi, kun lapsi kuolee. Sitä ei voi hyväksyä ikinä.
Valitsemaan lapsellesi hautapaikka. Ei kenenkään pitäisi joutua OMAA lastaan hautaamaan.Suru on ikuinen.Älyttömintä höpötystä on kehotus: "päästä irti."
Kuinkahan sanoja OMASTA lapsestaan päästää irti, kun itkee jo sitä kun lapsi muuttaa pois kotoa.Ihminen ei ymmärrä toisen surua. Se on fakta.
Näin se taitaa olla. Sen takia lohduttajan pitäisikin keskittyä kuuntelemaan surevaa eikä mitätöidä hänen kokemustaan kuluneilla kliseillä. Ei sitä voi kukaan muu ymmärtää miten elämä menetyksen myötä muuttuu. Surun käsittelyyn pitäisi antaa tilaisuus, jotta ihminen sen kanssa oppisi elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sietämään.
Todella traumaattisia menetyksiä ei opi edes sietämään. Sitä elää suhteellisen normaalisti aina siihen kunnes ne jollain tavalla palautuvat mieleen. Sen jälkeen menee viikkoja totaalisessa kaaoksessa haamujen seurassa, kunnes olo taas tasoittuu.
- läheisen itsemurhasta 15 vuotta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskomattoman typerästi otsikoitu.
"Jo 2 kuukautta"
"VASTA 2 kuukautta". Oman lapsen kuolemasta. Hyvänen aika.
Sitähän ne höpöttää kaiken aikaa televisiossa ja lehdistössä, että kuolema on etääntynyt elämästä. 😡
Kyllä, kuollut ei ole enää elävä, eikä keskuudessamme.
Voi jumaleisson! Sellainen joka on lapsensa menettänyt, ei käsitä mistä ne puhuu. Kun ei ole kokemusta, ei ole ymmärrystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sietämään.
Todella traumaattisia menetyksiä ei opi edes sietämään. Sitä elää suhteellisen normaalisti aina siihen kunnes ne jollain tavalla palautuvat mieleen. Sen jälkeen menee viikkoja totaalisessa kaaoksessa haamujen seurassa, kunnes olo taas tasoittuu.
- läheisen itsemurhasta 15 vuotta
Pakko on sietää. Elää tai kuolla.
Mutki patistettiin kouluun seuraavana pvänä. Ei kukaan ees kysyny jaksanko mennä. Kukaan ei tyylii sanonu mitään. Siis ku mun isä kuoli. Ehkä 1 ihminen sano otan osaa ja loput oli hiljaa. Koulupsykologi halus kerran nähdä, tapaaminen jossa ei tapahtunut yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sietämään.
Todella traumaattisia menetyksiä ei opi edes sietämään. Sitä elää suhteellisen normaalisti aina siihen kunnes ne jollain tavalla palautuvat mieleen. Sen jälkeen menee viikkoja totaalisessa kaaoksessa haamujen seurassa, kunnes olo taas tasoittuu.
- läheisen itsemurhasta 15 vuotta
Pakko on sietää. Elää tai kuolla.
Et ole tainnut kokea mitään kovin traumaattista, jos et käsitä mistä puhun? Trauma tarkoittaa sitä, että elämä voi sekä samaan aikaan jatkua ja pysähtyä paikoilleen, kun ihmisen persoona hajoaa osiin. Toinen osa jatkaa elämää, toinen osa jää kiinni vaikean tilanteen muistoon, joka toistuu ja toistuu mielessä uudelleen ja uudelleen. Tämän takia moni vaikeita asioita kokenut käy terapiassa, jotta toimintakyky pysyisi kohtuullisella tasolla traumasta huolimatta.
Minun on vaikea uskoa että toimittaja ei ymmärtäisi surua. Jos ton alkutekstin ottaa pois, tulisi kokonaisuudesta nimittäin aivan eri vaikutelma.
Toimittaja tarkoitti sen ehkä niin, että halusi tuoda tuoda äidin surua esiin, vähän ihmisille uutta puolta Matin kuolemasta. Että vaikka muut ihmiset ehkä ns. toipuu, niin äidillä suru on yhä läsnä.
Sitä en tiedä oliko sanavalinta puhdas vahinko vai ujuttiko hän sen sinne ovelasti osaten aavistaa siitä provosoitumisen. Ehkä hän jopa toivoi, että juttua jaettaisiin eteenpäin -> lisää lukojoita -> lisää tuloja. Saavatko noiden juttujen kirjoittajat muuten provikkaa?
Otsikon saattaa myös olla keksinyt joku muu, ehkä jopa ton alkutekstin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutki patistettiin kouluun seuraavana pvänä. Ei kukaan ees kysyny jaksanko mennä. Kukaan ei tyylii sanonu mitään. Siis ku mun isä kuoli. Ehkä 1 ihminen sano otan osaa ja loput oli hiljaa. Koulupsykologi halus kerran nähdä, tapaaminen jossa ei tapahtunut yhtään mitään.
Uskomattoman tökeröä käytöstä. Ikävä kuulla tuosta. Oletko jälkikäteen saanut puhuttua näistä asioista ja tunteistasi kenenkään kanssa? Ellet ole, niin saattaisit yhä hyötyä keskustelemisesta. Tuollaiset muistot ovat raskaita.
Sietämään elämää. Elämistä.
Aamua. Päivää. Iltaa. Yötä. Huomista. Tulevaa.
Vierailija kirjoitti:
Sietämään elämää. Elämistä.
Aamua. Päivää. Iltaa. Yötä. Huomista. Tulevaa.
Onko sinulla mitään muuta kuin kuluneita kiseitä tarjolla tähän keskusteluun?
Kun pieni lapsi menettää vanhemman, heidät patistetaan mahdollisimman nopeasti. Esim päiväkotiin tms.
Eihän se lapsen surua poista mihinkään, mutta se on kai kohtaamista.
Ei pidä ajatella, että ihmiset ovat ymmärtäväisiä. Eivät ole. Voivat ottaa osaa ja miettivät seuraavassa hetkessä shoppailua. Suru on yksityinen asia.
Surija luulee, että kaikki ovat hänen tunteessaan. Mutta niin ei ole. Sitäkin pitää surra. Joutuu suremaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sietämään elämää. Elämistä.
Aamua. Päivää. Iltaa. Yötä. Huomista. Tulevaa.
Onko sinulla mitään muuta kuin kuluneita kiseitä tarjolla tähän keskusteluun?
Oma kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Kun pieni lapsi menettää vanhemman, heidät patistetaan mahdollisimman nopeasti. Esim päiväkotiin tms.
Eihän se lapsen surua poista mihinkään, mutta se on kai kohtaamista.Ei pidä ajatella, että ihmiset ovat ymmärtäväisiä. Eivät ole. Voivat ottaa osaa ja miettivät seuraavassa hetkessä shoppailua. Suru on yksityinen asia.
Surija luulee, että kaikki ovat hänen tunteessaan. Mutta niin ei ole. Sitäkin pitää surra. Joutuu suremaan.
Monesti surevalle ihmisten kohtaamiset voivat olla aika traumatisoiviakin, kun ihmisillä ei tunnu olevan valmiuksia tukea surevaa millään tavoin.
Alue: Aihe vapaa
Onko toimittaja typerys vai vaaditaanko heitä tekemään jutut tällä tyylillä?