Miten miehenne tukevat teitä?

On sulla kyllä jäätävä kylmä mies. Tyhmäkin. Otan osaa.

Meillä mies tukee minua täysin kaikessa. Lukee minua todella hyvin ja on kyllä kartalla mitä milloinkin tarvitsen eikä esimerkiksi läheisyyttä tarvitse erikseen pyytää, huomaa sen kyllä.

Eroa nyt hyvä nainen tuollaisesta paskakasasta! Oma mies tukee kaikessa ja kaikin tavoin.

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä yli 20 vuotta ja tottakai tuemme toisiamme parhaamme mukaan. Emme olisi olleet yhdessä näin kauan, jos asiat olisivat huonosti.

Miksi ihmeessä sinä siis roikut miehessä?

Kyllä puolison kuuluu toista tukea, etenkin tuollaisessa tilanteessa. Jos tuen tarve on sylissä pitämistä, sitten siinä sylissä saa olla juuri niin pitkään, kun on tarvis. Isommissa ja pienemmissäkin asioissa olen aina puolisoltani saanut tukea ja toisinpäin. Yhdessä tätä elämää on päätetty elää, totta kai silloin puhalletaan yhteen hiileen ja pidetään toisesta huolta parhaamme mukaan.

Tsemppiä rankkaan tilanteeseen! Toivottavasti sinulla on muuta tukiverkkoa ympärilläsi.

Minusta ”tukeminen” on hassu sana. Jokainenhan meistä täällä on yksin, ja meisän pitää kantaa omat ongelmamme yksin, toinen ihminen ei voi niitä jakaa. Toiselle ihmiselle ei jää kuin empatia jäljelle, millä ei ole paljoa käytännön merkitystä. Tietty toinen voi ottaa toistaiseksi enemmän vastuuta kotitöistä ja päästää toista arjessa helpommalla. Mutta silti meidän ongelmamme jatkuu.

Minun mieheni tukee halaamalla ja tuomalla viiniä. Ei se viini poista sitä, että isäni juuri kuoli... en tatkoita valittaa, mutta loppupeleissä minun tukeminen tässä tilanteessa on suurta illuusiota. Isäni kuoli, ja silti minun pitää jatkaa eteenpäin.

Äitini tapa tukea on sangen ärsyttävä. Hän alkaa voivottelemaan ”on sulla rankkaa, voi pientä tyttöä”. Arghh. En halua tuollaista. Se ei yhtään paranna mielialaaani. Olisi parempi olla tukematta.

Tukemisesta tuli mieleen vielä yksi asia: vuosia sitten ensimmäinen aviomieheni vaihtoi minut lennosta toiseen pitkän avioliiton jälkeen. Uusi nainen muutti pian sisään lapsineen, ja minun lapseni olivat kaikesta noepudesta aika ihmeissään. Keskityin selviämään avioerosta, hoidin joka toisena viikkon lapsiani, luotin että mies kantaa vastuunsa omalla viikollaan, en haukkunut miestä ja jätin miehen uuden elämän omaan arvoonsa. Exä tuli sanomaan minulle ” sinun pitäisi tukea minua nykyisessä elämässäni”. Wtf? Tuon keskustelun jälkeen en ole ymmärtänyt sanaa ”tukeminen”... en tiedä mitä hän olisi minulta halunnut?

Jos ensiksi heivaat tuon kylmänjääkaapin parvekkeelta alas.. miksi oot tuommoisen miehenkaa joka ei tue sua?

Meillä mies ottaa osaa asioihin kylmän viileesti, ei muuta. Antaa käytöksellään ymmärtää että ei kevennä  muuten osaani. Äitinsä opettanut ja kuulin anopin aina puhuvankin ettei toisen asioille voi mitään.

Jos joku uhkaisi henkeäni tai väkivallalla niin mies kyllä puolustaisi. Muuten on vähän tunneköyhä että enemmin räksyttää ja vänkyttää ja syyllistää kuin että saisin tukea. Tosin joskus on lyhyitä ja napakoita järkikommentteja neuvoina tms. Oli joskus empaattisempi kuin nykyisin. Enemmin tuntuu että hän on viivan toisella puolella vastassa kuin samalla puolella yhteisessä rintamassa. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta ”tukeminen” on hassu sana. Jokainenhan meistä täällä on yksin, ja meisän pitää kantaa omat ongelmamme yksin, toinen ihminen ei voi niitä jakaa. Toiselle ihmiselle ei jää kuin empatia jäljelle, millä ei ole paljoa käytännön merkitystä. Tietty toinen voi ottaa toistaiseksi enemmän vastuuta kotitöistä ja päästää toista arjessa helpommalla. Mutta silti meidän ongelmamme jatkuu.

Minun mieheni tukee halaamalla ja tuomalla viiniä. Ei se viini poista sitä, että isäni juuri kuoli... en tatkoita valittaa, mutta loppupeleissä minun tukeminen tässä tilanteessa on suurta illuusiota. Isäni kuoli, ja silti minun pitää jatkaa eteenpäin.

Äitini tapa tukea on sangen ärsyttävä. Hän alkaa voivottelemaan ”on sulla rankkaa, voi pientä tyttöä”. Arghh. En halua tuollaista. Se ei yhtään paranna mielialaaani. Olisi parempi olla tukematta.

Tukemisesta tuli mieleen vielä yksi asia: vuosia sitten ensimmäinen aviomieheni vaihtoi minut lennosta toiseen pitkän avioliiton jälkeen. Uusi nainen muutti pian sisään lapsineen, ja minun lapseni olivat kaikesta noepudesta aika ihmeissään. Keskityin selviämään avioerosta, hoidin joka toisena viikkon lapsiani, luotin että mies kantaa vastuunsa omalla viikollaan, en haukkunut miestä ja jätin miehen uuden elämän omaan arvoonsa. Exä tuli sanomaan minulle ” sinun pitäisi tukea minua nykyisessä elämässäni”. Wtf? Tuon keskustelun jälkeen en ole ymmärtänyt sanaa ”tukeminen”... en tiedä mitä hän olisi minulta halunnut?

(Äitini tapa tukea on sangen ärsyttävä. Hän alkaa voivottelemaan ”on sulla rankkaa, voi pientä tyttöä”. Arghh. En halua tuollaista. Se ei yhtään paranna mielialaaani. Olisi parempi olla tukematta.)

Millasta tukea olisit silloin äidiltäsi toivonut? Kysyn vaa kiinnostuksena enkä vittuiluna

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ”tukeminen” on hassu sana. Jokainenhan meistä täällä on yksin, ja meisän pitää kantaa omat ongelmamme yksin, toinen ihminen ei voi niitä jakaa. Toiselle ihmiselle ei jää kuin empatia jäljelle, millä ei ole paljoa käytännön merkitystä. Tietty toinen voi ottaa toistaiseksi enemmän vastuuta kotitöistä ja päästää toista arjessa helpommalla. Mutta silti meidän ongelmamme jatkuu.

Minun mieheni tukee halaamalla ja tuomalla viiniä. Ei se viini poista sitä, että isäni juuri kuoli... en tatkoita valittaa, mutta loppupeleissä minun tukeminen tässä tilanteessa on suurta illuusiota. Isäni kuoli, ja silti minun pitää jatkaa eteenpäin.

Äitini tapa tukea on sangen ärsyttävä. Hän alkaa voivottelemaan ”on sulla rankkaa, voi pientä tyttöä”. Arghh. En halua tuollaista. Se ei yhtään paranna mielialaaani. Olisi parempi olla tukematta.

Tukemisesta tuli mieleen vielä yksi asia: vuosia sitten ensimmäinen aviomieheni vaihtoi minut lennosta toiseen pitkän avioliiton jälkeen. Uusi nainen muutti pian sisään lapsineen, ja minun lapseni olivat kaikesta noepudesta aika ihmeissään. Keskityin selviämään avioerosta, hoidin joka toisena viikkon lapsiani, luotin että mies kantaa vastuunsa omalla viikollaan, en haukkunut miestä ja jätin miehen uuden elämän omaan arvoonsa. Exä tuli sanomaan minulle ” sinun pitäisi tukea minua nykyisessä elämässäni”. Wtf? Tuon keskustelun jälkeen en ole ymmärtänyt sanaa ”tukeminen”... en tiedä mitä hän olisi minulta halunnut?

(Äitini tapa tukea on sangen ärsyttävä. Hän alkaa voivottelemaan ”on sulla rankkaa, voi pientä tyttöä”. Arghh. En halua tuollaista. Se ei yhtään paranna mielialaaani. Olisi parempi olla tukematta.)

Millasta tukea olisit silloin äidiltäsi toivonut? Kysyn vaa kiinnostuksena enkä vittuiluna

Puhuin yllä kahdesta eri asiasta, eli äitini on se leski, ja minä ”tuen” häntä. Tuo äitini kommentti ei siis liity isäni kuolemaan mitenkään.

Äitini kommentoi noin, jos valitan mitä elämässäni on tapantunut. Minulla on kaksi teinipoikaa, joille tietysti sattuu ja tapahtuu. Joskus olen niin raivona, että sanonen antavani tuon toisen huostaan. Ja siihen äitini voivottelee.

Se tuki, mitä haluaisin, olisi uskon luomista, että kyllä minä osaan ja jaksan, olen hyvä äiti, olen maailman paras äiti lapsilleni yms. Eli uskon luomista.

.

Tukee päätöksiäni ja valintojani, vaikka ne olisivat sellaisia jotka vaikeuttavat hänen elämäänsä. Sama pätee kyllä toisinkin päin. Olemme esimerkiksi molemmat asuneet jossain kohtaa suhdetta ulkomailla. Mies oli vuoden vaihdossa ja minä olin 8kk vapaaehtoistöissä ulkomailla (jonka aikana mies hoiti kissaani). Ikinä ei kumpikaan ole yrittänyt estää toista tekemästä jotain minkä toinen kokee itselle tärkeäksi.

Arjessa tietty autetaan ja kuunnellaan toista.