Valmentaja raiskasi
En tiedä mihin aiempi kirjoittamani katosi. Mutta terapiassa nousi esiin tapahtuma, jonka vasta nyt myöhemmin olen tajunnut raiskaukseksi. En ole edes tajunnut, miten paljon asialla on ollut minuun negatiivista vaikutusta kun olen hävennyt ja salannut sitä kaikki vuodet.
Olen niin vihainen, että en tiedä miten asiaa käsittelisin. Henkilö on nykyään kahden tyttölapsen isä ja haluaisin kertoa, miten muistan tapahtuneen edelleen ja se ei ollut ok. Onko tyhmää laittaa viestiä? Ei olle oltu missään tekemisissä lähemmäs kahdeksaan vuoteen.
Kommentit (12)
8 vuoden jälkeen tajusit sen raiskaukseksi?
Olisko nyt kuitenkin kyse jostain muusta?
Jos sulla on kestänyt noin pitkään tajuta asia, niin mahtaako toinen osapuoli olla yllättynyt että yhtäkkiä koet asian noin?
Jos hän on käyttänyt valta-asemaa väärin, niin toki. Mutta jos se olikin vain asia joka kaduttaa, niin ei se ole raiskaus.
Minä suosittelisin käsittelemään asiaa alkuun jonkun kolmannen osapuolen kanssa, esim. erikoistunut terapeutti. Nyt ei kannata heti mennä puhumaan asiasta tämän henkilön kanssa, sillä hän todennäköiesti kiistää kaiken, ja se on sinulle raskasta henkisesti. Eli etsi taho, jonka kanssa purkaa asiaa, ja tehdä sitten suunnitelma kuinka jatkossa toimia. Voimia kovasti! Naisten Linja voi ehkä auttaa, samoin Sekasin-chat.
Ota yhteyttä ensin vaikka raiskauskriisikeskus Tukinaiseen. Heiltä on mahdollista saada myös lainopillista neuvontaa.
Olen pahoillani, että joudun sanomaan tämän, mutta en suosittele sinulle ottamaan yhteyttä tähän raiskaajaan. Valitettavasti seksuaaliseen väkivaltaan syyllistynyt hyvin harvoin katuu tekoaan, joten jos otat mieheen yhteyttä voit saada häneltä todella törkeän vastauksen, mahdollisesti myös uhkauksia.
Ihan ehdottomasti sinun kannattaa mennä käsittelemään tätä asiaa jotenkin. Tuolta Tukinaisesta on hyvä aloittaa, he ovat erikoistuneet auttamaan juuri seksuaalisen väkivallan uhreja.
Minkä ikäinen olit? Suojaikäraja on 18v silloin kun kysessä on valmentaja tai opettaja ym.
Vierailija kirjoitti:
Onko käsite valemuisto tuttu?
Etpä sinäkään paljon tästä asiasta ymmärrä, tai et edes halua ymmärtää. Se ei ole mikään valemuisto, että seksuaalisen väkivallan uhri esimerkiksi iän ja elämänkokemuksen myötä ymmärtää, että se mitä itselle tehtiin oli väärin ja se oli rikos. Esimerkiksi teini-ikäisen paljon vanhemman miehen kanssa seurustelevat nuoret tytöt usein vasta aikuisena tajuavat, että se, mihin joskus uskotteli itselleen vapaaehtoisesti suostuvansa ei niin vapaaehtoista ollutkaan. Myös raiskauksen uhri usein, uhria syyllistävän ilmapiirin vuoksi, syyllistää itse itseään. Tilanne on muutenkin niin tuskallinen ja hämmentävä, että se on mielen suojamekanismi vähätellä tapahtunutta ja selittää se itselleen jonain muuna kuin raiskauksena. Moni vain pyrkii työntämään koko asian pois mielestään. Joku tilanne voi sitten laukaista sen, että kaikki vyöryy takaisin mieleen.
Valmentajamiesten nuoriin valmennettaviin tyttöihin kohdistama seksuaalinen väkivalta on sitäpaitsi erittäin yleinen, mutta usein vaiettu ongelma. Valmentaja on nuorelle iso auktoriteettihahmo ja usein lajin parissa muutenkin arvostettu ja ihailtu henkilö. Hänellä voi olla valtava henkinen yliote nuoreen valmennettavaan. Valitettavan moni käyttää tätä asemaansa väärin. Ja muut aikuiset ympärillä voivat tietää asiasta, mutta eivät tee mitään.
Esimerkiksi ratsastuksen parissa näitä tapauksia on tullut ilmi valtavasti, ja niihin on suhtauduttu varsin sallivasti. Kyseessä on ollut lähes "maan tapa". Nuoret tytöt on jätetty todella yksin. Harva uskaltaa puhua.

Niin, tai sitten on kyseessä valemuisto eikä oikeasti mitään edes sen suuntaista tapahtunutkaan.
Minäkin olen vasta jälkeenpäin ymmärtänyt, että yläkoululaisten vanhemmat poikaystävät ovat hyväksikäyttäjiä.
gfdhgdfh kirjoitti:

Mikä hel-vetti näiden ihmisten motiivina oikein on jotka AINA kun joku kertoo seksuaalisen väkivallan kokemuksesta, tekevät kaikkensa selittääkseen asian ihan miten tahansa muuten kuin siten, että seksuaalista väkivaltaa tosiaan tapahtui?
Ota nyt ensin edes selvää, mitä tarkoittaa valemuisto. Niitä on joissakin tapauksissa tuotettu erittäin johdattelevalla terapialla. Näissä tapauksissa henkilöllä ei ole aiemmin ollut minkäänlaista muistikuvaa koko tapahtumasta. Valemuistosta EI ole kyse silloin, kun ihminen terapiassa ymmärtää, että hänelle on jossakin tilanteessa tehty väärin. Ja tämän valemuisto-ilmiönkin yleisyyttä pyritään suuresti liioittelemaan, kun halutaan kiistää seksuaalisen kaltoinkohtelun kokemusten yleisyys.
Selvittele tuleeko vain sanaa sanaa vastaan -juttu. Voi syyttää sinua kunnianloukkauksesta jos ei ole todisteita.